sunnuntai 19. helmikuuta 2012

miniloma







Lapset ovat syksystä saakka keränneet "reippaus helmiä" purkkeihinsa. Hyvistä teoista (reippaat lähdöt, extra kotityöt, pikkuveljen hoitaminen jne) saa helmiä, ja sitten niistä töllömmistä puuhista (tappelut, lähtö-kilarit ym) lähtee helmiä. Ihan sellaista perus asiaa opetellen, että hyvillä teoilla on hyviä seurauksia ja ikävillä ikäviä.

 Syksystä saakka tavoiteltu 100 helmeä molemmilla tuli täyteen joten oli aika luvatun kylpylä-reissun. Olimme suunnitelleet reissun ysävien luokse Vaasaan - piti halailla vielä äitinsä masussa pullistelevaa tulevaa kummilasta, nähdä ystäviä ja liottautua Tropiclandiassa. Mutta näillä lapsiluvuilla jota meillä ja monilla ystävilläkin nykyään on tulee usein näitä viimehetken ohjelman muutoksia kuumeiden, yrjöjen, rokkojen ym muodossa. Niinkuin nytkin yksi pieni ystävä Vaasassa oli sairastunut.


Meinattiin sitten vaihtaa lennossa toiseen ystäväperheeseen Vantaan suunnalla. (sielläkin odotetaan vauvaa - miten kaikki nyt odottaa vauvaa?!) (paitsi minä).






Vaan lapsille oli luvattu KYL-PY-LÄ. Ja yllättäen oli Flamingot ym täynnä.
Joten auton nokkaa kääntyi kohti Ikaalista. Hyvällä tuurilla saatiin peruutushuone päärakennuksesta, joten ravintoloihin pääsi helposti ja kylpylään sai hipsiä kylpytakeissa.
Yllättävästi siinä reilussa vuorokaudessakin saa irtauduttua arjesta, kun on kaikki letkeällä lomatunnelmalla.


Ja kylpeä sai molempina päivinä aivan sydämensä kyllyydestä! Isot paineli vesiliukuja, ja melkoinen vesipeto ja lasten altaassa häärääjä tuo pikkuisinkin on!
Ja äiti nautti eniten ehkä hotellin aamupalasta. ;)

Me on käyty vain 2 kertaa aiemmin, vuosia sitten, tuolla Titi-nallen talossa, ja vaikka se nyt ei ihan isojen lasten ykkös-hitti olekkaan niin mukavasti siellä riitti puuhaa moneksi tunniksi. Ja ne kun  tykkäävät hilata tuota pikkuveljeään kaikki liukumäet ja leikkinurkkaukset läpi.
L:kin kuunteli iPodista automatkan vanhaa Guns N' Rosesia, mutta niin vaan kelpasi Titi-nallen puuhatkin vielä.
Hauskassa iässä nämä meidän muksut, tavallaan niin isoja, ja silti aika pikkuisia vielä.

Olemme siis olleet kauan odotetulla mini-lomalla, ja vaikka ystävät jäi nyt treffaamatta eikä käyty kuin yksi yö pois kotoa on fiilis yllättävän levännyt ja rento. Ihan kuin olisi ollut pitempäänkin pois!

Jos millään saa muutaman satasen irrotettua budjetista niin suosittelen kyllä kylpylässä piipahtamista ihan keskellä talvista-arkista-aherrusta!



 Sunnuntai aamuna E laittoi mun kaverina "herkku aamupalan" kotonakin. Lehtien lueskelua, leppostelua. "Easy like Sunday morning".

Kävin muuten tuossa viikolla kampaajalla. Ja vaikka saan kaikenlaisia vakiasiakas, perhe-alennus ym. pyöristyksiä hintaan, niin tuntui tuo arvonlisäveron korotus 9%:sta 23%:iin aika rankasti kukkarossa kun vero oli läntätty sellaisenaan hintaan lisää.

 Pitkä tukka on mun mielestä karsean näköinen "hampuusina" jos latva ei ole "napakka", siis hyvässä kunnossa ja leikattu, ja värikin saa mun makuun olla reipas eikä mikään maantien värinen flatku (joka mulla luonostaan on).
Nyt siis tukka on hyvä, mutta saas kattoo koska seuraavan kerran raaskii kampaajalla käydä....
Käyttekö te muut monta kertaa vuodessa kampaajalla? 

Ja jos pieni viittaus sinne sisusteluihinkin. Mulla niin on joku pinkki vaihe menossa. Onko se lähestyvä  kevät, vai miksi nämä hempeydet näyttää nyt vaan niiin vastustamattomilta...?

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!
Taina


7 kommenttia:

  1. Ihan ekaksi mun pitää sanoa ONNEA!!! Miten toi on jäänyt väliin :(

    Varmasti oli ihana kylpyläreissu ja noi pienetkin irtiotot todellakin piristävät!
    Pinkissä tunnelmassa mennään ;D

    VastaaPoista
  2. Kiva idea tuo helmipurkki-juttu. Melkein tekisi mieli ottaa käyttöön täälläkin. Joistain asioista kun joutuu jankuttamaan jospa torpakoittais....
    Ja varmasti piristävä tuommonen irtiotto arjesta, vaikkette ystäväperheiden luokse päässeetkään. Meillä tuppaa jäämään aina kesään kaikki tuommoinen mukava.
    Hiuksista vielä, niin itse tykkään myös napakoista latvoista pitkähiuksisena. Liian harvoin tulee vaan käytyä kampaajalla.

    VastaaPoista
  3. Ihana reissu teillä ollut <3 Helmi-juttu on tuttu ja kiva keino kannustaa käyttäytymään hyvin esim. koulussakin:)
    Mukavaa laskiasi-sunnuntaita sinne <3

    VastaaPoista
  4. Guns´n Roses -fani ja Titi-nalle-fani samassa paketissa, ihan liikkis ;-) Arjesta irrottautuminen kyllä kannattaa, siinä virkistyy kummasti.

    Pinkki on ihan jees ;-)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Marru! Ja pinkki on pop! ;)
    Peppi: suosittelen tota helmi hommaa. On helpompi lisätä/poistaa kuin esim tarratauluun. Ja tuskin itekkään liian usein enää kampaajalle raaskii..
    MaMMeli: Tuntuu helmet toimivan just vanhemmallakin, isompi tavoite kun vaatii vähän jo pitkäjenteisyyttä.
    Kuukki: eiks oo aika liikkis. Hassu "ihan just 6v"

    Mukavaa viikkoa kaikille! :)

    VastaaPoista
  6. Sitkeitä teidän lapset olleet sadan helmen kanssa :D Hieno suoritus lapsilta. Itse käyn lyhyen tukkani kanssa n kuuden viikon välein kampaajalla. Lasku on melkoinen kun joka kerta on laitettava blondiin tukkaani tyviväri. Mielessä kyllä kieltämättä käy että säästääkin tässä voisi, mutta elämässä on niin vähän hemmottelua että sallittakoon meille tämä, arvonlisäverosta huolimatta.

    VastaaPoista
  7. No Terhi, mulla kampaamo on niitä viimeisiä tinkimis kohteita kanssa. Mielummin kuljen siskojen uffi-pusseista dyykatuissa vaatteissa ja pidän tukan kunnossa! ;D

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!