Viikonloppuna kuvailtiin joulukorttikuvat.
Terassille virittelin tänä vuonna valkoisen havu-kranssin ja vähän valoja.
Kortista tuli ihan se perinteinen lapset hymyilee meininki sukulaisille lähetettäväksi.
Tänä vuonna otettiin kuva ulkona ja lapset saivat olla ihan itse valitsemillaan ulkovaatteilla.
Saas nähdä kurvataanko tänäkin vuonna korttien kanssa postille
juuri sinä viimeisenä hetkenä kun on mahdollista niitä lähettää
vai saisiko kerrankin ajoissa tilattua ja kirjoitettua..
Sisälle tein pienen asetelman.
Ostin Kantriinasta nuo kauniit kruunu-kynttilänjalat joissa on piikki pohjassa,
tarkoitus oli tehdä sammalesta joku asetelma johon nuo tulisivat mutta junttailin niitä tähän nyt
muovailuvahalla paikoilleen kun ei ole sammalta tullut haettua.
Lidlistä ostin ekat hyasintit euron kappale.
Eihän tuo mikään paloturvallinen viritelmä ole mutta kaunistakoon nyt hetken keittiötä.
Hyasinttipurkkien reunoja fiksailin vähän huomaamattomammaksi washi teipillä.
Talveksi on polttopuut hankittu.
Ja niitä kuljettamaan innostui myös pari pikkuapulaista.
Meillä on podettu flunssaa ja nautittu äitini hemmottelusta.
Kelleppä ei mummin letut ja lihapullat maistuisi kun olo on kehno!
Muuten arki rullaa mukavasti mallillaan,
töissä työelämän haasteita ja kotona arjen haasteita..
Toivottavasti sullakin on sopivassa suhteessa kaikkea:
mielekästä työtä ja rullaavaa arkea,
leppoisia hetkiä rakkaiden kanssa ja terveyttä,
sekä jo vähän jouluista mieltä!