Tässä kolmas ja viimeinen postaus meidän kaikkiaan 2,5 viikkoa kestäneestä reissusta.
Itselle vähän muistiin juttuja ensi kesän reissua varten,
ja toivottavasti näistä joku saa vinkkiä myös omien matkojen suunnitteluun!
Loppuun kirjoitin pienen jutun telttailusta lasten kanssa sekä kirjoittelin vastauksia kysymymyksiinne :)
Polkka karkki tehtaassa |
Laivalla saavuimme siis Tanskasta Ruotsiin ja ajelimme Grennan kaupunkiin.
Kaupunki on kuuluisa polkka-karkeistaan ja ottaakin aiheesta kaiken irti!
Karkin valmistusta pääse seuraamaan monessa karkkikaupassa ja hyviähän ne toki ovatkin.
Kaupunki on pieni ja viihtyisä ja leirinätalueissa löytyy useampi hyvä vaihtoehto.
Bensa-asemaa Grennassa ei ole, jonka johdosta koimme muutaman jännittävän hetken... mutta polltoainetta lopulta saatiin ja matka pääsi jatkumaan.
Kaupungin laidalla on myös vaikuttavat Brahehusin linnanrauniot.
Braheus |
Braheus |
Viimeiset pari yötä kyläilimme Tukholman liepeillä siskoni nuorten (aikuisten) lasten luona jotka olivat kotona kesätöiden vuoksi.
Keskustaan ei viitsitty lähteä ollenkaan lasten kanssa kun kesäkuussa siellä tuli juuri pyörittyä,
vaan vietettiin aikaa lähirannoilla, puistoissa ja minigolffaamassa.
Mukavia Tukholma kohteita lapsiperheille voisin kuitenkin mainita muutaman:
- Astrid Lindgrenin satujen maailma Junibacken
- vähän Heurekaa vastaava Tekninen museo
- Vasa-laiva museo tai
- shoppailuun Quality Outlet Barkarby.
Kotiin palattiin Gracen päivälaivalla joten ehdimme ottaa kaiken irti puffetista, leikkipaikoista ja lasten ohjelmasta discoineen päivineen.
Otimme päiväksikin kunnon hytin jossa päästiin päiväunille ja juuri ennen satamaan saapumista lapset suihkun kautta puhtaisiin vaateisiin niin että vihdoin myöhään kotona pääsi suoraan sänkyyn.
Camping- ja reissumeiningissä sitä aina kummasti venyttelee omia mukavuusalueensa rajoja kun aamulla talsii tukka pystyssä pyjamissa leirintäalueen vessalle kakkapotta toisessa ja hammasharja toisessa kädessä ja huomaa klo 12 ettei ole edes katsonut peiliin koko päivänä, kun kaupungille lähtiessä huomaa että se ainoa käsilaukku ei sovi pätkääkään muuhun asuun mutta mentävä on, lapset voivat katsoa kolme tuntia putkeen elokuvia kun pitää ajella autolla joku pidempi pätkä ja hampurilaisia tai grilliruokaa syödään yli viikko putkeen.
Matkalla tuli kellotettua, että leirin pystyttämisessä meni tasan puoli tuntia. Siinä ajassa oli teltta pystyssä, jääkaappi töpselissä, pedit pedattu ja huonekalut kasassa, ja lapset olivat ehtineet käydä tutustumassa ja koerenkuttamassa leikkipaikat.
Onhan tuossa toki enemmän vaivaa kuin hotellin sisäänkirjautumisessa,
mutta toisaalta jos hintaa tulee yölle 30-50 € on se kyllä pienen vaivannäön arvoistakin.
Reittimme oli suunniteltu pääpiirteittäin ja laivaliput ostettu.
Tarkkoja aikatauluja emme halunneet lyödä lukkoon vaan liikuimme ns. lasten tahtisesti eli fiilis pohjalta. Suunnitellun reitin varrelta ja lähiseuduilta oli tulostettu (tai ainakin mieleen painettu) netistä kiinnostavia pysähdyskohteita (leirintäalueita, linnoja, rantoja, puuhalandioita) ja sitten ajellessa miehen kanssa päätettiin ns. lennossa poiketaanko johonkin.
Tarkkoja aikatauluja emme halunneet lyödä lukkoon vaan liikuimme ns. lasten tahtisesti eli fiilis pohjalta. Suunnitellun reitin varrelta ja lähiseuduilta oli tulostettu (tai ainakin mieleen painettu) netistä kiinnostavia pysähdyskohteita (leirintäalueita, linnoja, rantoja, puuhalandioita) ja sitten ajellessa miehen kanssa päätettiin ns. lennossa poiketaanko johonkin.
- matkajääkaappi jossa kulki perus välipalatarvikkeet
- pieni varasto allergiselle sopivaa kuivaelintarviketta (pastaa, näkkäriä, iskukuumennettua maitoa, keksiä..)
- riittävästi juomapulloja täyteltäväksi tiivistemehulla tai vedellä vesikanisterin lisäksi
- riittävästi autoviihdykettä (satu cd:itä, dvd:itä, kirjoja, tehtäväkirjoja, pikkuleluja, pientä purtavaa kuten keksejä ja rusinoita)
- kokoon taittuvat potkulaudat isommilla leirinätalueilla liikkumista varten
- miellyttävät patjat, meillä oli 2 ilmalla täytettävää 150 cm leveää ns. vieraspatjaa ja ladattava sähköpumppu, hyvät tyynyt, makuupussit sekä ylimääräiset viltit viileitä öitä varten.
- riitävästi pyyhkeitä (ranta, suihku, kasvo) koska kuivattelu ei aina onnistunut ihan käden käänteessä
- pyykkinaru, pyykkipoikia, pieni pussi pyykinpesuainetta
- pattereilla toimivia ledivaloja illaksi teltan lampuiksi
- kertakäyttöastiat, savetit ja muut kosteuspyyhesysteemit joita en yleensä käytä olivat telttaillessa aika pop
Turhaa mukana olivat:
- ensiaputarvikkeet, onneksi
- sadevaatteet ja saappaat, onneksi
- matkafööni (en tajua mitä ajattelin, en käytä mitään föönejä tai kähertimiä edes kotona)
- ylimääräinen kattila, trangialla pärjäsi hyvin
- omia kirjojakaan ei paljon ehtinyt lueskella, illalla nukahdettiin melkeinpä lasten kanssa yhtäaikaa. Tosin rytmi olikin nyrjähtänyt aika myöhäiseksi
- urheiluvaatteet ja jumppakuminauha. Kerran otin nauhan käteen ja meinasin vähän jumppailla pienimmän vieressä kun nukkui puun alla vilttipäikkyjä. Nukahdin sitten itsekkin siihen viltille ja nukuin autuaat päikyt jumppakuminauha kädessä. Kotona kyllä ehtii reenata! ;)
Vaatteet ja tavarat olivat pakattuna joko isoihin muovilaatikoihin jossa pysyivät kutakuinkin siistissä järjestyksessä (esim. jokaisella oma vaatelaatikko, keittiötavaralaatikko..) sekä isoihin peitonsäilytys pusseihin jotka olivat käteviä suksiboksissa (esim kaikkien tuulitakin yhdessä ja lisäviltit toisessa).
Itse olen karavaanari perheestä ja asuntovaunu olisi kyllä mukava peli tuollaisilla reissulla kanssa, ainakin jos ilmat olisivat olleet huonommat. Meillä kuitenkin mies haluaa päästä ajamaan ns. normaalisti moottoriteillä ja kaupungeissa sekä tarjota pientä seikkailua myös lapsille.
Että kaikkea ei tarvitse käsikirjoittaa etukäteen, eikä kaikki mene aina käsikirjoitusten mukaan.
Kaiken ei tarvitse olla luksusta, riittää kun on mukavaa yhdessä.
Onhan tuo telttailu kaikkiaan melkoinen ruljanssi ja lasten kanssa vaatii pitkää pinnaa ja huumoria, mutta kun on liikkeellä rennolla mielellä on se mitä mainioin tapa lomailla!
Nämä postaukset saavat nyt riittää reissujutuista tällä erää,
seuraavaksi sitten ihan muihin aiheisiin! :)
Aurinkoisia kesäpäiviä toivotteleepi
Taina