Kun lapsi lopettaa kilpaurheilun

 

Meidän keskimmäisen lapsen,

ja sitä kautta koko perheen elämään on kuulunut viime vuosina vahvasti jalkapallo.

Pienen 5-vuotiaana pallokouluun halunneen pojan tie

vei peli-innon ja taidonkin kautta kuin varkain yhä syvemmälle lajiin.

Parin tunnin harjoituksia on monta kertaa viikossa,

pelejä, pelireissuja ja turnauksia joka kuukausi, useastikin.

Taukoa joitakin viikkoja vuodessa.

Poika pelasi paikallisen seuran edustusjoukkueessa ja nautti siitä kovasti!

Sitten tunnelma alkoi muutua.

"pääsenkö tänään treeneihin" muuttui

"ei kai taas treeneihin! Meillä on just kavereiden kanssa 

majanrakennus metsässä / tramppaleikit / legohommat (tms) kesken, 

muut lähtee onkimaan, enkö minäkin voisi mennä mukaan..".

Poika alkoi väsyä. Polte pelaamiseen hiipua.

Tuo edustusjoukkueiden treenaaminen on jo 9-vuotiailla hyvin tavoitteellista,

kilpaurheilu-tasoista,

niin jalkapallossa kuin monessa muussakin lajissa.

Jaksamisesta ja jatkamisesta keskusteltiin talven mittaan yhä useammin.

Sanoimme että kuljetamme, kannustamme ja kustannamme niin kauan kuin poika itse haluaa pelata.

Pojalle on aina kerrottu että meille hän on arvokas,

pelasi tai ei,

mutta päätös harrastamisesta tai lopettamisesta on hänen omansa.

Harrastus on hänen omansa, ei meidän vanhempien,

emme siis seiso myöskään illasta toiseen kentän laidalla

vaikka peleissä yleensä kannustamassa olimmekin.

 

9-vuotiaiden maailmassa nämä ovat myös tietynlaisia status-kysymyksiä,

ja lopettaminen on ison identiteetti-kriisin paikka.

Kuka olen jos en olekaan se joka pelaa siinä tietyssä joukkueessa?

 Kilpaurheilijan luonteeseen pitää kuulua halu haastaa itseään yhä paremmaksi.

Joukkueidenkin sisällä on aina se "kärki joukko"

se ryhmä joilla on hyvä yhteishenki, enemmän valmentajia jne jne.

Siihen ryhmään haluavan pitää jaksaa tsempata treeneistä toiseen entistä kovemmin,

näyttää ilta toisensa jälkeen että tekee joka harjoituksen täysillä loppuun saakka.

Raja siinä milloin tehdään huippuja ja milloin vain poltetaan loppuun lapset

joilla voisi olla potentiaaliakin on hiuksen hieno. 

Tästä olen monen vanhemman kanssa keskustellut 

ja trendi on sama lähes joka lajissa.

Mikäs siinä jos lapsi jaksaa ja intoa puhkuen omatoimisesti 

on lähdössä treeneihin ja peleihin sen vähintään 4 x viikossa vuoden ympäri! 

Jotkut alle 10-vuotiaat voivat olla luonteeltaan kilpaurheilijoita 

ja jaksavat tsempata ja haastaa itseään illasta toiseen vuoden ympäri, 
tai rakastavat lajia niin paljon etteivät muuta halua tehdäkään,

mutta meidän pojalla ei sitä paloa riittävästi ollut. 

Suloisia, iloisia pelaajia

Valmentajat ovat toki kannustavia ja toimivat koko sydämellään,

pyrkivät siihen että toimitaan "ilon kautta",

että jokainen poika saa itselleen sopivia haasteita.

Onkin varmasti juuri niitä luonne kysymyksiä

kuinka suuria paineita lapsi itse itselleen asettaa,

ja tuovatko ne motivaatiota vai stressiä.

Kiitollisuus ja kunnioitus kaikkia niitä vapaaehtoistyönään 

lasten harrastamisen mahdollistavia vanhemia kohtaan on suuri!

Valmentajat, huoltajat, rahastonhoitajat, kaikki talkoolaiset sekä puuha-miehet ja -naiset

- ilman heidän pyyteetöntä työtään ei pienillä pelaajilla olisi mahdollisuutta harrastaa.

Sitten tuli se ilta, jolloin poika ilmoitti treenien jälkeen että nyt tämä ei tunnu enää kivalta.

Pimeässä, sateessa, kylmässä kaksi tuntia huhkittuaan hän päätti että tämä on liian raskasta.

"Kärki" oli kuulemma treenannut sillä puolella kenttää jossa oli valo ja enemmän valmentajia,

joka taisi olla se viimeinen oljenkorsi katkaisemaan kamelin selän.

Sellainenhan ei toki haittaisi jos suurin rakkaus olisi vain päästä pelaamaan!

 

Ensin sovittiin että pidetään treenaamisesta taukoa.

Tauon aikana ei herännyt hinkua päästä takaisin treeneihin,

vaan poika nautti kavereiden kanssa pihalla rymyämisestä,

ja illoista kun ehti lukea pitkään Harry Potteria

tai käydä kavereiden kanssa elokuvissa.

Niinpä tehtiin päätös että on reilumpaa vapauttaa joukkueessa paikka jollekin

jolle siinä pelaaminen on suuri haaveiden täyttymys.

Talkoohommat ja kahvilavuorot kuuluvat oleellisena osana joukkueiden toimintaan

Haikeaa, ja hämmentävää kuinka suuri muutos tämä onkaa koko perheelle.

Silti olen ylpeä pojastani joka uskaltaa tehdä rohkeita ratkaisuja,

 lopettaa kilpaurheilun ja keskittyä asioihin joita haluaa tehdä,

kuten kalasteluun, majojen rakentamiseen metsässä ja muihin puuhiin kavereiden kanssa
leijan lennättämiseen vaarin kanssa ja veneilyyn isoisän kanssa,

joihin pikkupojan elämässä kuuluisikin jäädä aikaa.

Melkein tuntuu että meidän perhe sai juuri vähän elämäänsä takaisin

- tervetuloa rennompi liikkuminen oman perheen ja ystävien kanssa,
tervetuloa sunnuntait joilloin ei tarvitse pähkäillä seuraavan viikon logistiikkaa!

Meidän pihalla näyttää nyt iltaisin usein tältä

Toisaalta, nyt on hyvä mahdollisuus kehittää muuten sellaista liikunnallista elämäntapaa

kun ehtii harrastaa muitakin lajeja eikä putki ole suunnattu vain siihen yhteen tekemiseen 

- lopulta se ehkä kantaa jopa pidemmälle elämässä. 
Joukkuelajina ja monipuolisen treenaamisen kautta jalkapallo
antaa varmasti pohjan monenlaiselle liikunnalle
ja ryhmissä toimimiselle.

Nyt ehtii (ja jää budjettia) myös kokeilla niitä muita harrastuksia jotka kiinnostavat 

- sähly, rumpujen soittaminen, partio..

ja ehkä jalkapallonkin pariin voi palata vähemmän vakavassa muodossa

kunhan "pöly on vähän laskeutunut". 
Ensi talvea poika on suunnitellut sen verran,
että harrastaa ehkä jotain,
mutta haluaa käydä paljon oman perheen ja kavereiden kanssa uimahallissa ja laskettelemassa.
Äidin mielestä hyvät suunnitelmat. 

Hieno laji, hienoja hetkiä sen parissa 

ja hyviä kavereitakin on saatu futiksen kautta koko perhe!

Nyt vaan siirrytään uuteen elämänvaiheeseen jossa ei ole kilpaurheilua 
eikä perheen elämä rytmity yhden perheenjäsenen harrastuksen mukaan

- ja ihan hyvä niin.  

Pojan kanssa on sovittu että ruutuaika ei lisäänny vaikka vapaa-aikaa on nyt enemmän. Tätä tekstiä kirjoittaessa soittelee olohuoneessa tällainen bändi - päivän ruutuaika tehokäytössä!

Olen vakaasti päättänyt etten ala elää omaa elämääni
lasten ja lasten harrastusten kautta.
Yllättävän tunteelliseksi tämä silti äidinkin vetää.
Onhan sitä tullut itsekin käytyä hyviä keskusteluita ja monet naurut naurettua
kentänlaidalla ja turnausreissuilla muiden vanhempien kanssa.
Tarkoitus ei ole siis kritisoida,
vaan kirjoitella omia pohdintoja lapsen harrastamisesta
sekä välittää vielä kiitokset kuluneista vuosista!

Millaisia ajatuksia lasten harrastaminen sinussa herättää?
 
Kauniita kevätpäiviä toivotellen
 Taina - ei enää se futismutsi

So 80's

Ystäväni, 80-luvun lapsi, järjesti eilen synttärikemut 80-luku teemalla.

Hauskaa vaihtelua juhliin, 

kun aina uuden ihmisen saapuessa paikalle kaikki vaan repesivät nauramaan!

Lookkeihin oli todella panostettu, 

teemabileet on kyllä loistava tapa saada pientä extraa aikuistenkin illanviettoon!

Itse juhlin äitini vanhassa 80-luvun haalari-jakku yhdistelmässä.

Jäätävän tyylikäs, vai mitäs sanotte?

Ehkä kukaan 80-luvullakaan ei olisi lähtenyt yhditelemään tähän asuun neonväristä hiusrusettia..

 Mutta pitihän se saada:

turkoosit silmät, Dallas-tyyli, iso tukka ja neonit

- ihan koko homma! 

Muiden nassut jääköön julkaisematta ja tyydytään tähän tunnelmapalaan.

Autolla kävin kemuissa että jaksoi viikonlopun perheen kanssa puuhailla:

on leivottu pizzaa ja muffinsseja,

lapsilla on ollut kaverisynttäriä, leffassa käyntiä ja yökyläilyä,

ja sukset ja pulkatkin saatiin vihdoin nosteltua talvisäilöön.

Ja äänestämässä tietenkin käytiin.

Toivotaan että kansa valitsi hyvin!

Mukavaa keväistä viikkoa sullekin!

Taina

Naisenergia päivä

Tänään olen saanut tankata naisenergiaa ja nauruterapiaa!

Iltapäivällä rakas blogi-naisten ryhmä-rämä kokoontui jälleen Olgan puotiin.

Olga piti lennokkaan esittelyn kevään uutuuksista

meidän nauttiessa tarjoiluista..

Ja sen jälkeen alkoi niin maan mahdoton sovittelu,

hölötys, hekotus, kameroiden räiske ja ihastelu.

(no okei, oli sitä kyllä esittelynkin aikana,

ei tää porukka taida olla koskaan hiljaa ja hillitysti..)

Olgan hersyvä lennokas persoona ja puoti kaikkine ihanuuksineen 

on kyllä juuri passelit tälle akkalaumalle!

Itse keskityin jälleen lähinnä Creamiin..

Kuten taisi tehdä Mervikin.

Pepi ja Netta löysivät ihania Masai kolttusia.

Tiimiasut kevääksi Tallinnaan..?

Ja voi sitä kuvaamisen ja kälätyksen määrää! 

Ja tuon vihreän mekon muuten ostin

- kerrankin jotain muuta kuin maksamakkan väristä vaatetta!

Ja ostetettavaa löysi muutkin, 

tässä onnellinen Mirstaakkeli ja aurinkoinen Olga.

Ja Olgahan pitää näitä ystävä-iltoja ihan kaikille porukoille,

arvontoineen, alennuksineen ja tarjoiluineen,

ehtii rauhassa sovitella ja hengailla

- lämpimästi suosittelen!

Olgalta kurvailtiin pizzerian kautta Pepin uuteen huusholliin.

Ei me makkarissa tosin aikaa vietetty,

kunhan kuvasin kun on niin nättiä niin nättiä että!

Mutta kyllä tuo olkkarikin (alla) on melkoisen ihana ja viihtyisä!

Tällä porukalla aika menee aina niin siivillä,

onneksi on jo uusia reissuja suunnitteilla. :)

Mutta jotta naisenergia- ja ystävien tapaamis kiintiö

täyttyisi ihan äärimmilleen menin vielä (alku)iltaa istumaan

(ja taas herkuttelemaan)

toisen likka-kaveri porukan kanssa.

Kaisa oli järjestänyt meidän vanhalle tanssi-rymy-remmille naisten illan

- notkuvat pöydät ja ihanat ystävät viimeistelivät melkoisen täydellisen päivän!

Ihania naisia, naurua, herkkuja, uudet kevät vaatteet

- näillä jaksaa taas puskea arkea pitkään!

Kiitos kaikille ihanille naisille!

Tämä viikko oli hieman haastava,

mies ja minä jouduttiin samaan aikaan työmatkalle.
Ja oma kokousreissu oli oikeasti kiva ja tärkeä juttu,
jota en halunnut jättää väliin vaikka miehelle tuli äkkilähtö Lontooseen.

Onneksi äiti pelasti taas tilanteen, hoisi lapset ja kodin,

ja kaikki järjestyi paremmin kuin hyvin.
Äidit <3

 Huomenna hevosmessuja ja pihahommia,

ja sitten kohti uutta arkiviikkoa.

Toivottavasti sullakin on ollut hyvä viikko!

Kauniita kevätpäiviä toivotellen,

Taina

Ylimääräinen lomapäivä

Tänään vietin vielä ylimääräisen (toki ennalta ansaitun) lomapäivän.

Päiväunet ja kotipuuhia lasten kanssa.

Arjen luksusta.

Leipään nakattiin reilusti rusinoita, siirappia ja omenasosetta

ja leivottiin se kakkuvuualla.

Meni kerta istumalta.

Pääsiäisenä maalaillut munat syötiin pois.

Muuten pääsiäiskoristeet keräiltiin laatikkoon 

seuraavaa vuotta odottelemaan.

Välipalaksi syötiin hedelmä-pizzaa,

vielä löytyi luomumansikkaa ja karhunvatukkaa pakkasesta.

Mukavan mausteen tuo Marianne-rouhe.

Itsellä loppui nyt pääsiäisen mässäily-löhöily kuuri,

paluu smoothieden ja treenin pariin on tehty.

Muutenkin loppuviikko menee sitten arkiseen aherrukseen,

työmatkoihin ja perus touhotukseen.

Tramppaan haettiin tänään uusi turvaverkko,

ehdittiin vielä illan lopuksi koota ja koepomppia.

Nyt on pääsiänen paketissa,

mutta johan se on vappu muutaman viikon päästä!

Aurinkoisia kevätpäiviä toivottelee

Taina