tiistai 30. huhtikuuta 2013

Allergialaisten munkit ja muut vapun meiningit


Allergisten Wappu Munkki (munaton, maidoton, gluteeniton)

4 dl luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta
1 dl fariinisokeria
1 tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
2 dl vettä

Upporasva paistellaan rypsiöljyssä, muista varata kansi (paloturvallisuus) ja reikäkauha

Lämpinämä pyöritellään sokerissa
Jos teet isomman satsin kannattaa pakastaa osa sokerioimattomana

Maistuu erityisesti siman kanssa, kelluvilla rusinoilla tai ilman,
tai oikeastaan mihin vuoden aikaan vaan minkä juoman kanssa tahansa. Tai ilman.



Hyvin perinteisen rennoin perhe-vappu menoin täällä,
Kohta vielä aikuisten aikaa kun lapset on saatu unten maille.
Huomenna vapputorille humua katselemaan jos ei vallan sateeksi heitä.
Mukavaa iloista vappua toivottelen sulle!
Taina

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Maalailua ja muuta puuhaa

Kaikkihan lähti siitä että askartelin kodinhoitohuoneeseen tällaisen pyykkipäivä-henkisen taulun tytöltä lainatuista Barbin vaateista ja askartelukaapista löytyvistä tilpehööreistä.
Sitten se raksa-aikana maalarinvalkoiseksi sutimani seinä alkoi näyttää aivan liian tylsältä taustalta.

Meillä ei kodinhoitohuoneessa kukaan aikaa vietä,
pyykit viikkaan ja silitän olkkarin sohvalla jotain kivaa telkkarista katsellen
- äiskän omaa laatuaikaa, tai jotain..

Ajattelin siis toteuttaa ajatuksen vähän reippaammasta kodarin seinästä 
jonka näimme kerran miehen kanssa jossain sisustuslehdessä.

Siinä oli sellainen raikas reipas omenanvihreä,
ei tällainen neoni mitä mä nyt sudin seinään,
mutta katsellaan tuleeko tästä vielä jotain postauskelpoista.. :)

Kaikki 3 lasta lähtevät yökylään mummolaan,
toista kertaa meidän viisi henkisen perheen aikana.
Meidän omat bile-menot peruuntui,
joten taidetaan vaan nauttia rauhasta,
ja siitä että kerrankin ehtii tehdä kotona juttuja joita lasten kanssa ei arjessa ehdi
- maalata seiniä, laittaa autoa, nukkua pitkään..

Me ei olla sellaisia kynttilän valossa silmiin tuijottelija tyyppejä,
mutta eiköhän me jossain käydä illalla syömässä,
ja on tuossa varattuna hyvää viiniä, leffaa, suklaata...

Eiköhän se tee ihan hyvää olla joskus kaksinkin,
ei vain iskänä ja äitinä. :)
Tällä viikolla kuvailtiin meillä ikkunanpesukuvia
(minä kuvailin, muut pesi)
- tämä tuli kreivin aikaan, sainoisin!
Olikin jo aika saada lumihiutaletarrat pois lasiovista ja ikkunat puhtaaksi!

Mikäli asut pirkanmaalla suosittelen ulkoistamaan kotitöitä
Koti Puhtaaksi - siivousfimalle.
Jää sitten itselle enemmän aikaa vaikka maalailla niitä seiniä hassunkurisilla väreillä! ;)

Nyt toivottelen kaikille oikein mukavaa ja rentoa viikonloppua!

Terkkuloin Taina



perjantai 26. huhtikuuta 2013

Puutarha asiaa

 Me ei ikinä rakennettu omakotitaloa jotta saataisiin pihaa. 
Sellainen vaan kuuluu vähän niinkuin pakettiin jos haluaa tilaa asua ja olla sekä suht rauhallisen sijainnin.

Tiedän että tämä on nyt vähän sama kuin valittaisi kuinka vaikeaa on löytää järkeviä lentoja shopailuviikonlopulle Pariisiin tai kuinka vaikea on saada hotellihuonetta Ooppera Juhlille tai kuinka elämä meni hankalaksi kun siivooja vaihtoi päivää tai kuinka vaikea on löytää kivaa sijoituspaikkaa purjeveneelle talveksi, siis tuollaisia epä-ongelmia, mutta silti valitan:
meillä on enemmän pihaa kuin mitä jaksaisin laittaa.

Pihasuunnitelma teetettiin jo rakennusaikana jotta sitä voi nyt pikkuhiljaa toteuttaa.
Helppo, siisti, toimiva perhe-piha.
Kaikki kasvit pitäisi olla surkealla hoidolla näissä olosuhteissa toimeen tulevia.

Tyttärelle lupasin että kun talo on rakennettu hän saa kasvimaan. 
Nyt on asuttu tässä kolme vuotta joten tänä kesänä on varmaan pakko sekin lupaus lunastaa.

Ei minulla ollenkaan ole mitään puutarhoja vastaan, päin vastoin,
oikein mielellään joogailisin kärhöjen reunustamassa huvimassa,
kokkailisin omasta sadosta tai 
makailisin lueskelemassa kirjaa riippukeinussa ruusupensaiden katveessa.
 
Mutta ongelmana ovat raha, aika ja ennenkaikkea taidot ja motivaatio.
Mulla kuolee sisälläkin kaktuksista lähtien lähes kaikki, joten ei yhtään huvita investoida satoja euroja joihinkin taimiin jotka sitten tapan..

Mutta pakkohan se on ruveta aikuiseksi kun on tällainen talokin menty rakentamaan
ja tehdä se piha.

Mullahan kävi arpaonni ja olisin voittanut Voikukkapellon arvonnassa liput puutarhamessuille.
Ja todellakin - sinne meno olisi ollut tarpeen!
Mutta valitettavasti en päässyt lähtemään ja annoin liput uudelleen arvottavaksi.

Inspiraatiota olen koittanut hakea ystäviltä saaduista puutarha- ja terassilehdistä.
Inspiraation sijaan saan sellaisia holtittomia hörötyskohtauksia lukiessani lauseita tyyliin
"Talon emäntä rentoutuu töiden jälkeen puutarhaa hoitaen"
"Pariskunta on valinnut kasvit puutarhaan siten, että uusia jännittävi kasveja nousee esiin vuodenaikojen mukaan"
"Isäntäväki on puutarhansa suhteen sekä sitkeän määrätietoinen että täynnä uusia ideoita."
"takapihallea aukeaa kauniisti jäsennelty puutarha."

Tämän jutun alkukuvat otin viime kesänä vanhempieni puutarhasta, jollaisen haluaisin.
Tämä on otettu eilen:


En muista mitä tuohon syksyllä hautasin, jotain kuitenkin joka näyttäisi vihertävän.
Ei siis niin epätoivoista kuin tässä neljä vuotta sitten otetussa kuvassa:

Mutta aika paljon on vielä hommaa että meidän piha on vehreä ja viihtyisä.
Kai se on vaan opeteltava tykkäämään kukkapenkkien rapsuttelusta.
Siitähän voi kai tykätä. Voihan?

Taina

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Vaatteista

Minä olen ollut viimeisen 10 vuoden aikana melko montaa kokoa.
Kolmessa raskaudessa on tullut aina yli 20 kiloa joiden lähteminen on kestänyt vuodenpäivät.
Imettänyt olen kaikkia yli 1,5 v joka on asettanut tiettyjä haasteita paita-osastolle.
Kotiäiteilyä ja raksailua on ollut vuosikausia jolloin ei aina olla ihan tiptop 
- mukavuus, käytännöllisyys ja huolettomuus on tupannut mennä edelle.

Nyt vihdoin olen päättänyt että about tätä kokoa tulen olemaan - 
pari kiloa pienempi olisi vielä kivempi mutta realistinen luontainen paino on tässä.

Niinpä olen tässä käynyt KOKO vaatekaapin sisällön läpi.
Aika paljon vaatteita on lähtenyt kierrätykseen tai ihan loppuun käytettyjä roskiin.

Naistenlehdistähän saa aina lukea näitä listauksia mitä kuuluu naisen perus vaatekaappiin:
jakku, trenssi, suorat housut, siniset farkut, valkoinen kauluspaita,
yksivärisiä t-paitoja, pikkumusta, pari kashmir-neuletta...

pitsihelma (alus-)mekkoja
Ihailen ihmisiä jotka pystyvät tuohon, 
mutta mun vaatekaapin perusta näyttäisi koostuvan hieman toisenlaisista asioista:

  • maksamakkara-lookin uhallakin: beesseistä mekoista ja tunikoista
  • punaisista ja violeteista mekoista ja tunikoista
  • pitsihelmoista tai kynähameista
  • kimmeltävistä, tai pitsisistä, tai kimmeltävistä ja pitsisistä neuletakeista
  • pillifarkuista ja legginsseistä
  • täysin sekatyylisestä ja sekavärisestä kasasta paitoja
Beessejä mekkoja ja tunikoita
Luotto paikkojani löytää vaatteita ovat:
  • äidin, siskojen ja ystävien kierrätyspussit
  • seppälän ja hennesin poistorekit
  • housuissa Vero Moda
  • vaatekaapin "herkut", ne laatukamat ja luottovaattet joihin panostan tulee hankittua Olgan Puodista Lielahdesta, yleensä merkkinä Cream tai Masai.
Arki- ja trendi kamat voi hankkia mielestäni alesta ja käytettynä, 
mutta onni on löytää myös se oma luotto vaatekauppa, ihan niinkuin kampaaja tai lääkäri. 
Se, josta tiedät että löydät aina jotain sopivaa, 
jossa myyjä sanoo rehellisesti mikä näyttää hyvältä,
ehkä pyöristää loppusummaa.
En ole mikään kaupoissa kiertelijä tyyppi, haluan tietää mistä saan kerralla juuri omanlaiset jutut.
Mulla (ja äidillä ja siskoilla) se on tuo Olgan puoti, ja esimerkiksi siskoni kävi juuri Oulusta Tampereella ja hankki Olgalta asut kaikkiin kesän juhliin ja menoihin.

punaisia ja violetteja mekkoja ja tunikoita
On hauska huomata kuinka usein pukeutumistyyli ja sisustustyyli mukailevat toisiaan.
Modernissa kodissa asuva pukeutuu selkeisiin graaffisiin, mustavalkoisiin hyvin leikattuihin vaatteisiin,
ranskalaistyylisen kodin asukki suosii pellavamekkoja, vanhoja pitsejä ja pientä rönsyilyä,
räsymattokodissa viihdytään kuluneissa farkuissa.

No, nämä nyt ei ole ehkä parhaat esimerkit mutta joku sama linja usein löytyy
vaatekaapin sisä- ja ulkopuolelta.

Huomaatko itse pukeutumisessasi tällaista yhteyttä sisustusstyyliin ja vaatemakuun?

Pitsisiä, tai kimmeltävilä, tai pitsisiä ja kimmeltäviä neuketakkeja





Oma pukeutumistyyli mukailee myös sisustusta:
neutraaleiden, pastellisten ja reippaiden värien yhdistelyä,
täysin epämuodikasta, uutta ja vanhaa,
vähän rönsyilevää ja hörhöä.
Selkeyttämisen ja karsimisen varaa olisi,
mutta ainakin on oman näköistä.

Tavoitteena olla jotain omaan ikään, kropaan ja olemukseen sopivaa.
Ei enää teinipissis vaatteita muttei ihan täti osastoakaan.
Ei puristavia ja epämiellyttäviä vaatteita,
vaan sellaisia joissa on hyvä ja varma olo.

Vero Modan pillifarkkuja

Haluan myös pukea asuun sopivat korut ja kengät.
Ei välttämättä mitään ylenpalttista tai kallista,
mutta kokonaisuuteen sopivaa.


 Olisi hauska kuulla muidenkin vaatekaapin luottokamoista.
Löytyykö sinulta ne joka naisen tai miehen "vaatekaapin perus klassikot",
seuraatko muotia vai hiihteletkö ihan omia latujasi?

Terkuin Taina
*Seppälän lastenosaston poistotangosta 7 €:llä ostetuissa lökäreissä ja siskon vanhassa paidassa*


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kevättä

suklaamuffinssi kahvit ystävien kesken
Mä en ole yhtään kevät ihminen.
Muut kolme vuodenaikaa on aivan ihania,
mutta kevään voisin jättää väliin.
Anteeksi siis hiljaisuuteni vähän joka rintamalla.

Tänä ja ensi viikonloppuina piti olla aikuisten juhlat joita olin odottanut kauan,
ja viime metreillä nyt molemmat peruuntui.

Juuri tällaiseen väsymys kauteen olisi niin virkistävää olla hetki ihan itsenään,
ei äitinä,
nauraa ja parantaa maailmaa aamun tunneille ystävien kanssa.
Nähdään me toki paljon ystäviä, perheenä ja lasten kanssa,
mutta silloin tällöin sitä tarvitsee ihan aikuistenkin aikaa.

Tulihan sitä pikkujouluissa käytyä, josko sit taas kesällä pyörähtäisi kylillä. ;)
Olen minä nykyään huono lähtemäänkin ja ollaan molemmat,
aikanaan on tullut sen verran pörrättyä että nyt pitää olla hyvä syy että saa aikaiseksi.
 
Onneksi juuri tällä viikolla on moni ystävä soittanut ja kysynyt kuulumisia,
piipahtanut käymään, etten ole vallan päässyt mökötys-vireeseen vajoamaan. ;)

Päivät kuluu kuin siivillä ja pihalla riittää puuhaa.
Uskomaton määrä talvivarusteita on roudattu säilöön
ja loputkin kesäkamat esiin.
Sama ruljanssi vaatekaapeilla - loputkin toppapuvut on pyykkäilty ja tuulipuvut otettu käyttöön.
Tramppa oli lasten saatava tänään (on siinä turvaverkkokin)
ja olen ihan tyytyväinen tuohon hiekkatekonurmeen joka asennettiin sen alle.
Pysyy kengät ja koko alue siistimpänä.
Muuten pihan onkin vielä aika toivoton,
sitä on tänä keväänä laitettava oikein urakalla.


Phedran blogissa osallistuin tee-vaihtoon ja sain aivan ihania tee-laatuja maistelvaksi 
sekä todella kauniin teepussien säilytys lokerikon. 
Kaunis kiitos mysteeriparilleni sekä vaihdon järjestäneelle Phedralle! <3


Yleensä pyrin hankkimaan seuraavan kauden vaatteet lapsille aina alennusmyynneistä,
kuten tänä keväänä ensi talven toppapuvut.
Jotain toki pitää aina hankkia ja niitä ostoksia on tällä viikolla hoideltu.

Neidin kanssa ostettiin uudet saappaat, 
ja tyttö ihastui omiinsa niin kovin että paineli niissä kaverin synttäreille
auringonpaisteessa juhlamekossa.
En sitten antanut omien rajoittuneiden aikuis-näkemysteni pilata neidin iloa kauniista saappaista.

Lasten harrastusten puitteissa on ollut puuhaa,
vaikka koitamme pitää ns. ohjatut harrastukset minimissä,
vain niihin kuskataan joihin lapset oikeasti hinkuavat päästä.

Tärkeää on että liikkuvat sen vähintään pari tuntia päivässä, mieluiten pihalla,
siitä saakka kun liikkeelle pääsevät.

Toistaiseksi se on kyllä toteutunut aivan itsestään.
Vielä puuhaavaan muksut naapureiden kanssa ulkona, tytöt ja pojat ja eri-ikäiset keskenään:
jalkkista, hyppistä, trampalla hyppimistä, peiliä, hulavanteita...
yleensä sujuu, ja välillä saadaan sitten opetella niitä neuvottelu- ja kaveritaitoja.


pienet balleriinat odottavat pääsyä estradille

Tänään oli neiti balettiryhmänsä kanssa esiintymässä vanhusten palvelutalolla.
Näyttivät mummut ja papat ilahtuvan,
ja pienet balleriinat olivat aika täpinöissään.

Eilen pakattiin aamulla autoon pienimmälle rattaat,
kylmälaukillinen eväsleipiä (ja hedelmiä, ja Fazerin sinistä.) termarillinen kahvia,
ja suunnattiin Hesaan.

Poitsu pelasi 3 peliä Käpylä turnauksessa,
teki ja syötti maalejakin ja äiti oli ylpeä, tietenkin.

äidin mini-Messi vie peliä

Ehdimme myös käydä mm. laivoja katselemassa ja Korkeasaaressa.

Korkeasaaressa emme olleetkaan tähän vuodenaikaan aiemmin käyneet,
erilailla jaksoivat eläimet touhuta ja temmeltää kuin kesähelteellä.

Korkeasaaren karhu ottaa rennosti auringossa
Mietimme kyllä että jossain muussa maassa olisivat kulkuväylät varmasti olleet lakaistuna (hiekoitushiekat asfaltilta) ja roskat keräiltynä ja henkilökuntaakin enemmän näkyvissä.
Vielä ei toki ole sesonki mutta maksu oli silti ihan tavallinen ja turistejakin liikkeellä.
Onnistunut retki se silti oli ja eläintarhassa mukavasti erilaista ja rauhallisempaa kuin kesällä.

Aidan takaa on vähän kökkö kuvailla, mutta silti, mielummin aidan toisella puolella.
Maalivärikarttojen kanssa olen haaveillut ja suunnitellut,
mutta joku rähmäkäpälä on ne jo tahrinut eikä aikaa äiskän maalailuille nyt ole löytynyt.

Ehkä vielä ennen kesää saan postailla maalausjuttujakin. ;)

Mukavaa alkavaa viikkoa
Toivottelee Taina

ps. kommentoinnin kanssa on kuulemma ollut ongelmia?

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Tutuissa nurkissa ja kehon ikä mittauksessa

Kiertelin kameran kanssa kotona ja räpsin kuvia sieltä täältä.
Vaikka tuttuja nurkkia ovat, 
pysyy jonkunlainen sisustus-painotteinen-blogi meininki yllä. ;)

Pyörähdin eilen päivän töissä lomalla tästä kotiäiteilystä.
Nyt voi taas jatkaa lomailua töistä. ;)

Ajelin muutaman työkaverin kanssa 500 kilometrin reissun pääkonttorillemme
työnantajan tarjoamaan kehon ikä mittaukseen.

Päivä oli oikein mielenkiintoinen, koska mua on aina kiinnostanut kovasti kaikki 
hyvinvointiin, terveelliseen ravintoon ja liikuntaan liittyvät asiat.

Mitattavia asioita olivat mm.:
- Verenpaine (117 / 68 joka on kotona kyllä alhaisempikin mutta tuloksena "optimaalinen")
- Painoindeksi (21, normaali, en kyllä jäisi kaipaamaan vaikka pari kiloa lähtisikin)
- Kehon rasvaprosentti ("kohtalainen", tätä laskemalla voisin saada 5 v "kehon iästä" vielä pois)
- Lihasvoima (vaihteli välillä kohtalainen - erinomainen)
- maksimihapenkulutus (tasolla hyvä)
- Notkeus (hyvä)

Siihen nähden että talvella olin isohkossa leikkauksessa 
ja pari kuukautta täydessä levossa (jolloin lihakset surkastui ja läskiä tuli) olin tulokseen tyytyväinen:
Kehon ikä 30 vuotta
eli 5 vuotta vähemmän kuin oikea ikäni 35 v.

Toisaalta tuosta sai ihan hyvää vinkkiä mihin asioihin treenaamisessa kannattaa kiinnittää huomiota, 
eli rasvanpoltto, vatsalihastreeni ja maksimihapenottokyvyn parantaminen.
Viikonlopuksi saadaan kylään Siskoni ja lasten serkkupoika Oulusta.
Katsotaan kääntyykö siskon kanssa shoppailuksi vai lenkkeilyksi,
yleensä tehdään molempia. :)
Saas nähdä joko kelit muuttuisi kesäisemmiksi viikonloppuna,
lapsilla on jo pyöräilykausi täysiä päällä,
jokohan sitä itsekkin saisi aikaiseksi?

Toivotan oikein mukavaa viikonloppua juuri sinulle! :)
Terkuin Taina

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Matkasuunnitelmia

Herra A ja Siskon koirat Öölannissa 2011
 Meillä on kesäksi suunnitteilla automatka.
Tarkoitus olisi ajella ensin Kolmårdeniin,
muutamaksi päiväksi siskoni perheen mökille kyläilemään Öölantiin,
siitä Tanskaan telttailemaan sekä Legolandiin.
Takaisin ajeltaisiin toista kautta Ruotsin halki ja
käytäisiin kyläilemässä Tukholmassa siskon muksujen luona
 ennen risteilyä Grecella kotiin.
Kolmårdenissa on nykyään tämän autosafarin tilalla köysirata-kondoli hässäkkä joka me halutaan nähdä
Tarkoitus olisi yöpyä kyläilyitä lukuun ottamatta pääasiassa teltassa.
(toki jos keli on aivan surkeaa on aina mahdollisuus mennä mökkeihin tai hotelliin)
Eräs ystävämme, neljän lapsen isä totesi tämän suunnitelman kuullessaan että 
lomailuhan on vaikeutettua arkea, tuo varmasti tuntuu siis lomalta!

Mutta me ollaan vähän sellaisia hassuja
että halutaan reissata nimenomaan lasten kanssa
ja tehdä juttuja perheenä.
Onhan tuollainen reissu ikimuistoinen elämys ja
varmasti mahdolliset kommelluksetkin naurattaa ainakin sitten parin vuoden kuluttua!
Öölanti, keskiaika kylän seikkailurata 2011
Olen alkanut hahmotella pakattavien asioiden listaa josta on muodostumassa aika pitkä.
On  5x makuupussit, rantavehkeet, vaatteet sateelle, helteelle ja kylmälle,
trangia ja muut ruuanlaitto / ruokailu vehkeet,
matkajääkaappi (koska jonkunlainen allergiaruoka-välipalavarasto täytynee kuljettaa mukana),
puutarhakalusteet, rattaat nuorimmaiselle päiväunia varten,
ja kaikki lääkkeet, viihdykkeet jne sälä.

Matkavalmistelut aloitettiin farmari-auton vaihtamisella tila-autoon.
Kyllähän se vähän kirpaisee tällaista henkisesti urheiluautoilijaa / motoristia
tulla tila-autoilevaksi keski-ikäiseksi täti-ihmiseksi,
mutta tässä elämäntilanteessa mennään nyt näin. :)
Ei muuta ku kukkahattua syvemmälle kohti korvia ja telttaa ostamaan!
Pyöräretkeilyä Öölannissa
Mielellään kuulisin teidän vinkkejä 
telttailuun lasten kanssa sekä 
hyvistä leirintäalueista ja 
kiinnostavista retkikohteisista Etelä- Ruotsissa ja Tanskassa.

Terkuin Taina,
oikein hyvin nykyään liikeenteeseen sulautuva ;)


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Näkökulma

Kuvassa kummityttö, oma tyttö ja miehen sisko 
yhdestä maailman parhaista kuvakulmista käsin katsottuna.

Kun maailmaa saa katsella ihanan, lämpimän karvaturri issikan selästä,
nauttiä keinuvat töltti pätkät,
(ja mahtuu vielä 20 v vanhoihin ratsastushousuihinsa)
voi uuden viikon aloittaa melkoisen hyvillä mielin! 

 Mukavaa viikkoa sullekkin!
Toivottelee Taina



perjantai 5. huhtikuuta 2013

Käärmekakku

Tänään meidän 7 v vietti kaverisynttäreitään.
Mukavasti riittää touhua ja volyymia noissa pikkupojissa,
onneksi pelasivat osan ajasta myös pihalla jalkapalloa.

Lasten synttäreille en joka kerta edes kakkua leivo, 
koska usein se karkki-sipsi-jäde linja vetää parhaiten.
Mutta nyt halusin päästä kokeilemaan tätä käärme-ideaa.

Leivottiin pojan kanssa 2 kääretorttua
jotka oli helppo tehdä munattomaksi ja maidottomaksi
käyttäen jauhoina perunajauhoa ja täytteessä
soija-vispiä persikan ja banaanin lisäksi.

Kääretortut tarjottimelle, 
vähän muotoilua ja päällystys marsipaanilla. 
Helppo, ja aikas hauska kakku,
ja vähän turhankin hyvää..
(onneksi huomisille kummi-kemuillekkin jäi vähän,
vaikka aika hyvin sitä itsekkin urakoin).

Tällä viikolla pyörähdin, kuin ohimennen, Lielahdessa ollessani
Olgan Puodissa ja pakkohan sieltä oli muutama Creamin ale hörhelö ostaa kesää silmällä pitäen...
Tai tarkemmin sanoen ostettiin äidin kanssa samanlaiset koltut, ja alumekot kanssa.

Ja pakkohan se oli laittaa tietty heti päälle kun on näin mukavan keväistä jo. ;) 
Onnetar on suosinut ja kaksi ihanaa arvontavoittoa saapui tällä viikolla:
Valkoisen talon tarina-blogin arvonnasta Sasus Playhousen
magea kierrätyskartonkinen läppärilaukun,
sekä Sonnihaan keltainen tupa-blogista aivan ihana talolokerikko joka pääsikin välittömästi 
(ei ihan siihen äidin suunnittelemaan) käyttöön!
Kannattaa muuten käydä kurkkaamassa nuo kivat blogit jos ei ole ennestään tuttuja!

Mukavaa viikonloppua kaikille siellä ruudun toisella puolella
toivottelee Taina