Minähän olen töissä sellaisessa kotimaisessa kaasualan yrityksessä kuin Woikoski.
Meillä oli tällä viikolla hauskat hulinat,
normi työviikkoon tuli vaihtelua vappupallojen myynnillä
ja kampanjapäivillä jolloin asiakkaille mm. tarjottiin munkkikahvit.
Kaikki mallipallot eivät tietenkään ehtineet mennä kaupaksi
perjantai iltapäivään mennessä,
ja ruvettiin työkavereiden kanssa miettiimään että suotta niitä
viikonlopuksi jättää myymälään itsekseen killumaan
kun niistä voisi olla monelle lapselle iloa.
kun niistä voisi olla monelle lapselle iloa.
Kun paikallinen terveyskeskus sanoi että voisivat pallot ottaa
ja myyntijohtalta lupaa pirauttaessa tuli ohjeeksi täyttää niin monta palloa
kuin saadaan kuljetettua
oli pieni vappuinen hyvänteko-suunnitelma valmis.
Ehdin jo hakea nuorimman päiväkodista oman työpäivän päätteeksi,
ja niinpä alkuillasta lähdettiin työkaverin ja juniorin kanssa
autot täynnä palloja poikkeamaan terveyskeskuksella.
Tänä vuonna meidän terveyskeskuksen päivystykseen vappuna joutuvat pikkupotilaat
saavat siis hyvän hoidon ja tarran lisäksi
myös vappupallon mukaansa.
Oma 5-v. oli tietysti ensin sitä mieltä
että viedään kaikki kotiin.
Mutta kun juteltiin aiheesta
ja muisteltiin miltä tuntuu olla niin kipeänä että pitää lähteä lääkäriin
hänkin oli lopulta sitä mieltä että yksi oma pallo riittää
ja on mukava voida ilahduttaa lapsia jotka ovat sairastuneet tai tikattavana.
(Terveyskeskuskeikat ovat tämän vesselin kanssa kyllä tuttuja...)
Ja helppohan se on ilahduttamiskeikkoja tehdä
mukavan työnantajan kannustamana,
ei maksa kuin vaivan.
Jonkun verran on pihahommia saatu tehtyä.
Orvotkit on istuteltu porraspäihin,
pensaita ja penkkoja lannoitettu ja kuopsuteltu
ja trampoliini kasattu.
ja trampoliini kasattu.
Paljon on vielä tehtävääkin,
mutta hissukseen ja rennolla otteella meinataan
pihahommat tänäkin vuonna hoitaa.
Alkukesän työlistalla on kyllä tuon terassin rapsuttelu ja uudelleen käsittely,
kurjaan kuntoon on ehtinyt kuudessa vuodessa!
Alkukesän työlistalla on kyllä tuon terassin rapsuttelu ja uudelleen käsittely,
kurjaan kuntoon on ehtinyt kuudessa vuodessa!
Neidin kanssa keksittiin vappuruokaostoksilla
ostaa vähän eri ruokia kuin yleensä.
Niinpä meillä tänä vappuna on maisteltu hedelmiä ja juustoja joita ei ihan joka viikko osteta.
Ei siis vain omenoita ja Oltermannia,
vaan mm. karambolaa, kumkvattia ja ananas-manteli tuorejuustoa.
Uusia tai harvinaisempia makujahan ei opi kuin maistelemalla!
Toki ihan perusjuttujakin on herkuteltu:
nakkeja ja perunasalaattia, itse tehtyä lihapiirakkaa,
tacoja ja simaa
ja huomenna paistellaan sitten munkit
heti vapputorilla käynnin jälkeen.
Monta kivaa puuhaa on mahtunut viikkoon muutenkin.
Viime viikonloppu vierähti Långvik Congress Wellness hotellissa Kirkkonummella
työnantajan tarjoamalla kevät- ja body and mind- lajileirillä.
Oli herkkua, hauskuutta, liikkumista, kehonhuoltoa, kylpylää ja hyvää seuraa
illalla vähän musavisaa ja tanssimistakin.
Mahtava paikka ja kokemus!
Vihdoin vietettiin myös poitsun 10 v. kaverisynttärit
ja paikkana oli Megazone.
Meillä on sopimus että jokainen lapsi saa valita kerran,
10-vuotis synttäreillä,
jonkun kalliimman juhlan.
Tätä oli odotettu ja onneksi juhlat onnistuivat kaikin puolin mukavasti.
Vaan on noissa pikkupojissa uskomaton määrä virtaa!
Nyt odotellaan hetki että lapset nukahtaa

ja taidetaan sitten kaivella vielä ne herkkujuustot esiin..
Istutaan hetki iltaa ihan aikuiset keskenään
tuleehan tänä vappuna 17 v yhteiseloa täyteen.
Mukavaa vappua sullekin!
Terkuin Taina