perjantai 24. helmikuuta 2012

Jätskikonetta ja ikäkriiseilyä


Uskollinen ystävä lapsuudesta
Ai että pitääkö kaikki muiden vanha romu raijata meille? No, öö, joo! ;D
Muistan kuinka hauska oli surruuttaa jätskikoneella jäätelöä välipalaksi koulun jälkeen. Kone oli, luonnollisesti, tallessa äidillä, joten ei kun lainaamaan! On päässyt tässä viimeisen 25 vuoden aikana reseptit vähän unohtumaan ja ohjekirja hukkumaan. Lueskelin sitten netistä vähän ohjeita, katsoin mitä kaapista löytyy ja sävelsin - ainoa tuntemani ruuanlaitto tapa! Soseutin 250 g kohmeisia mansikoita, puolikkaan banaanin, 0,5 dl sokeria, 0,5 dl inkkari-sokeria ja 2,5 dl soijamaitoa. Annoin koneen hurruuttaa puoli tuntia ja ai että tuli kuulkaas hyvää! Sai muksut hyvät ja terveelliset välipalat, omat ja lainatut.
sytykeruusut pakattu odottamaan lahjoiksi viemisiä
Mutta saisinko vähän ikäkriseillä, saisinhan?
Muistelen usein, kuin viimeviikoista, asioita jotka ovat tapahtuneet 15 tai 20 vuotta sitten.
Mulla oli siis viime viikolla synttärit. 34. Melkein siis 35. Joka pyöristetään sit neljään kymmeneen.
Melkein en meinaa tunnistaa sitä vanhaa tätiä joka peilistä katsoo. väsynyt västäräkki.

Vartalo ei kaikesta urheilusta ja terveistä elämäntavoista (no, ainakin niiden yrityksestä) huolimatta suostu enää olemaan kimmoisa ja napakka. Siitä on tullut pehmoinen, 3 lapsen äidin, aikuisen naisen kroppa.
mun vaatehuone


Facebookissa tulee suorastaan sellainen helluttelu olo - tämmöisiä setiä ja tätejä me kaikki ollaan. Entiset nuoret ja viriilit. Työkiireitä ja lasten toilailuita elämän kohokohtina uutisvirrassa. Joskus joku villi irtiotto. Kokonainen ilta ihan omien kavereiden kanssa! Ja vastapainona ne itsenäiset, uraa ja matkustelua. Molemmat miettii, onko toinen onnellinen. Mutta ehkä kenties joku muru viisautta jäänyt kaikilla matkaan eletyistä vuosista? Ihan viksujakin ne tuntuu nykyään pohtivan, ne frendit.

Tää on niin se mitä mä olen halunnut, josta nautin! Ja minut tuntevat tietävät että mentykin on aikanaan, ihan vaikka muutaman nuoren villin edestä. ;)

Ihania vauva uutisia kuuluu joka puolelta. Mä olen niiin onnellinen kaikkien puolesta! Vauvat on niiiin parhautta!
Mutta tässä kohtaa meinaa vähän iskeä se ikä-kriiseily.

Tai ehkä ikä-kriisi on väärä sana - elämänvaihe kriisi? Minusta ei enää tule vauvoja. Mun lapset kasvaa, ja on kohta isoja ja koululaisiakin jo, ja mun pitää oppia uusi tapa elää, olla äiti. Mulle on niin luontaista ja täydellisen elämän tuntuista juuri se vaihe kun on pieni vauva, ja kun saa pitää muutkin lapset lähellään. En missään nimessä haluaisi laittaa isoja hoitoon kun olen vauvan kanssa kotona - mulle kaikki lapset on niin rakkaita ja nautin niiden seurasta aivan vilpittömästi!
Mielellään pari kaveria vielä tuomassa naurua ja touhua, perhepäivähoitajan lapsena olen oppinut siihen että lapsia pyörii kotona tuomassa elämää ja iloa. Mun tapa olla äiti on ollut sellainen hyvin antaumuksellinen ja maanläheinen jos niin voisi sanoa - pitkää imetystä, kantoliinailua, paljon yhdessä vietettyä aikaa ja hyvää arkea. Ei paasaamiseen tai fanaattisuuteen saakka, mutta mulle se on ollut tapa joka on tuntunut oikealta meidän perheelle. Ei mitään tarvetta päästä pois "omaan aikaan" muttamaa tuntia pidempään.


Mutta mä, kroppa eikä ehkä korvienvälikään, en kestäisi uutta raskautta tai synnytystä. Vaikka vauvat on ihan parhautta pitää niidenkin tekeminen kai jossain vaiheessa osata lopettaa?

Joulukuussa oli sellainen pysähtymisen hetki, kun lähetin E:n naapuriin keskellä yötä pyjamissa koulureppu selässä (L oli onneksi isovanhemmilla) ja lähdin ajamaan Tayssin päivystykseen pikkuisen A:n kanssa mietin matkalla, että jos saan nämäkin 3 pidettyä hengissä ja jotenkin kunnialla kasvatettua maailmalle niin se on hyvä, se saa riittää. Turhan monta lähtöä ambulanssilla on ollut viimeisen vuoden aikana, turhan monta yötä Tayssissa milloin minkäkin keuhkokuumeen kanssa.

neidin lelukaappi, entinen olkkarin vitriini
Uusi elämänvaihe on se että löydän tavan olla aikuinen nainen. Mulla on kaikki tää - ihanat lapset, talo, mieluinen työpaikka, oma ukkokin ollut vierellä jo 13 vuotta ja siinä se näyttää yhä vierellä kulkevan - nyt vaan pitäisi oppia olemaan joka päivä kiitollinen siitä mitä on. Aika hyvin mielestäni osaankin. Downshiftailen, iloitsen lapsistani jotka ovat reippaita ja rakkaita.
Olen opetellut ottamaan paljon rennommin monen asian suhteen.
Mitään ei tarvitse enää saavuttaa, ei rakentaa, ei tavoitella. Mihinkään ei ole kiire.

Mutta mitä sitten elämässä? Onhan nämä kai niitä ruuhkavuosia, mutta muuhunkin on voimavaroja. Ainakin toisina päivinä tuntuu siltä.
Opiskelua? Henkiseen puoleen panostamista? Uraa? Urheilua, juoksu flown etsimistä? Niiden auttamista joilla ei ole yhtä hyvin pullat uunissa, lisää vapaaehtoistyötä kentis, tukiperheasioita tms? Vai silkkaa elämästä nautiskelua, jalat pöydälle, viinilasi kouraan, askartelua, käsitöitä, miehen kanssa leffailtoja kotisohvalla? Ystävyyssuhteisiin panostamista?
Kaikkea tätä? (todennäköisin) (tai en mä siitä urasta piittaa. kuhan viihtyy duunissa.)



34. Eihän se ole onneksi edes puoliväli! ;)

Oon lukenut paljon kaikkia "elämäntaidon ja hyvinvoinnin oppaita" ja muita hömpökkeitä.
Yksi on ylitse muiden. Sitä tekisi mieli alleviivailla vähän joka sivulta. Jos käyt kirjastossa, kannattaa napata mukaan:
Naiseksi joka olet
(Koitan tällä kertaa saada kirjailina nimi oikein.) Kaija Maria Junkkari.
Edelliseen kirjasuositukseen Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaan olin sujuvasti merkinnyt kirjailijaksi Kari-Pekka Kyrön. Hups. ;)

Alkusanoista: "Kyselin, mikä minun elämänä tarkoitus on, kun siihen ei enää kuulu uusia vauvoja. Olin hämmästynyt omasta reaktiostani, koska koin samalla eläväni monipuolista elämää. Ulkoisten muutosten myötä uudet persoonallisuuteni alueet, syvät siihen asti tiedostamattomat kerrokset, alkoivat vaatioa huomiota yllättävällä tavalla." 

Ei tässä oikeasti mitään "kriisiä" ole, mutta kun on sellainen mielenlaatu että asoita pitää pohtia. En halua että elämä soljuu ohi, ja kiikkustuolissa tarvii katua, jossitella tai olla katkera.


Tämmöisin terveisin tällä erää.
Oikein mukavaa viikonloppua toivotellen,
Taina

17 kommenttia:

  1. Ikä on ihana asia.
    Kun olin ikäisesi rakastin juuri sitä ikää. Nyt olen aavistuksen vanhempi ja juuri tämä ikä on niin passeli. Energia ei ehkä ihan kaikkeen enää riittäisi, joten lapset ovat kasvaneet perushuoltovaiheen ohi. Nyt heidän kanssaan tehdään toisenlaisia asioita ja ne tuntuvat juuri oikeille. Seuraavaksi toinen jo lentääkin kotoa pois ja sitten on taas uusi tilanne edessä. Toivottavasti se vaihe tuntuu myös mukavalle.
    Hyvää ja antoisaa viikonloppua lasten kanssa.

    VastaaPoista
  2. Kylläpä siellä on nyt oltu pohdinta päällä =). Ei siinä, hyviä pohdintoja ja jaan kyllä kaikki ajatukset, onhan meillä samanmoinen elämäntilanne.
    Jostain syystä mun kohdalle on lähiaikoina osunut tosi monta ihmistä, joilla lapset on vanhempia/kotoo jo muuttaneita ja ovat ihastelleet meidän orkesterin menoa ja meininkiä...itse kun on siinä samassa selitellyt, että on tää melkoista ja ääntä riittää jne niin kaikki ovat sanoneet samaa, että nauttikaa, tuokin aika on niin pian ohi ja kohta niitä lapsia ei paljon kotona enää näy. Joten pitää vaan muistaa elää hetkessä!! Kaikissa elämäntilanteissa on kuitenkin omat hyvät ja huonot puolensa =)! Oikein rentoa viikonloppua =)!!

    VastaaPoista
  3. Ihminen on just niin vanha kuin kokee olevansa. Sä oot siis hyvässä iässä, jos koet tyytyväisyyttä elämääsi. Mä ainakin koen niin...

    Hyvää pohdintaa tuosta "en enää synnytä lisää vauvoja"-ajasta. Olen itsekin sitä jo pohtinut, vaikka viimeisin pulla on vielä uunissa.

    Ihanaa viikonloppua!

    Sanna

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, joka naisen pohdiskelua (pohtiikohan miehet näin paljon)! Itse olen kanssa kova miettimään ja pohtimaan asioita joka puolelta... täällä mennään siinä vaiheessa, että ensimmäinen lapsi alkaa ottamaan pieniä "irtiottoja"... joudun/saan päästää narua löysemmäksi :)
    Kolmenkympin "kriisi" ohitse ja nyt nautitaan nelikymppisen naisen elämästä ja nyt mennään huomattavasti rennommalla mielellä, olispa vaan osannut ottaa rennommin jo paljon aikasemmin ;)

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Annukka, Riikka, Sanna ja Marru, kiitos ajatuksista, kommenteista ja pohdinnoista!
    Niinhän se menee että elämästä pitää vaan nauttia juuri sillä hetkellä, sellaisena kuin ne tulee!
    Ja ikänä tämä on ihan hyvä. :)

    VastaaPoista
  6. Mä taidan olla vielä niin "nuori" etten oo kauheasti painiskellu noiden ikäasioiden kanssa. Mutta kun 30 kuitenkin koko ajan lähenee niin tulee välillä näitäkin mietittyä. Vuosi vuodelta lähempänä elämän "puoltaväliä" ja ehkä se on se asia joka mua itseä ahdistaa :/

    Jäätelökone, sellaisen mä haluaisin aina välillä. Saisi helposti tehtyä itse näille allergisillekkin jätskiä :)

    VastaaPoista
  7. Kyllä minä niin mieleni pahoitin... ;)

    VastaaPoista
  8. Mun piti jo eilen kommentoida sulle tätä kirjoitusta, ja alotinkin, mutta sitten tuli joku kriisi, että keskeytyi koko homma... joten uusi yritys! ;)

    Tää olis voinu olla mun kirjoittama, niin samanlaisia ajatuksia pyörinyt mun päässä viime kuukaudet!!! Oon vaan ajatellut, että ajattelen liikaa ja liian monelta kantilta asioita, joten musta oli ihana lukea, etten ookaan yksin näiden pohdintojeni kanssa.

    Kaikenlaisia elämänviisaus opuksia on mullakin yöpöytä pullollaan ja koitan niistä ammentaa jotain fiksua ajateltavaa, ehkä vähän laihoin tuloksin tosin, kun niitä silmät ristissä nukkumaan mennessä koitan lukea...
    Itsekin olen täysin tyytyväinen elämäntilanteeseeni, eikä kyse ole siitä. Mutta ehkä aika vaan menee niin nopeeta vauhtia just nyt, ettei pää oikein ehdi mukaan kaikkeen. Ja sit on pakko koittaa pohdiskella kaikkea tätä hässäkkää.
    Mutta ehkä tää kaikki pohdiskelu kuuluu tähän elämänvaiheeseen. Ja hyvähän se on välillä käyttää aivojaankin johonkin!!! :)

    Leppoisaa viikonloppua teille sinne :)

    VastaaPoista
  9. Tykkään tästä pohdinnastasi, sitähän tämä elämä on, sen tarkoituksen ja mielekkyyden löytämistä. Kun olen hoitanut vanhoja ihmisiä olen oppinut sen että asiat mitä he ovat jääneet harmittelemaan ovat ne tekemättä jääneet asiat. Olet saavuttanut yhden elämäsi haaveen ja nyt on aika jatkaa seuraavaan. Ja elää tässä hetkessä, sitä aikaa mitä juuri nyt elät. Nuoremmiksi ei tästä enää tulla, mutta tulevaisuudella on paljon annettava. Täytyy osata ottaa siitä irti se, mitä eniten tahtoo.

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia... Ja ihania juttuja..
    Varsinkin tuo teidän neidin lelukaappi on ihana ♥
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Linda ja Terhi kiitos sanoistanne ja ajatuksistanne aiheeseen. :)
    Ja kiitos Taika myös, toi neidin lelukaappi oli ennen meidän olkkarin kirsikan värinen vitriini. :)

    VastaaPoista
  12. Olipas syvällinen postaus, tosi mielenkiintoinen :)
    Mun on pakko hommata tuo kirja. :P

    VastaaPoista
  13. Maanvaiva, kannattaa se ainakin selata läpi. :)

    VastaaPoista
  14. Aina niin ajatuksia ja hymyjä herättäviä pohdintoja sinulla!
    Niinhän se tosiaan on, että nyt on tullut aika löytää se aikuinen minä. Sitä teen minäkin, ja aika pitkällä jo ollaankin. Tunnustan kyllä, että en ole ihan niin täysin rinnoin nauttinut aikanaan kotiäitiydestä kuin sinä, joten tämä aika on minulle myös riemastuttavaa irtautumisen ja oman elämän löytämisen aikaa siinä mielessä, että nautin kyllä mahdollisuuksista tehdä ihan omia juttuja eri lailla kuin ennen.
    Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
  15. Vitsi miten ihana kirjoitus! Mä täytän kohta 40 ja kriiseilen parhaillaan noin suurin piirtein kaikesta mitä elämääni kuuluu. Yhtenä aiheena on juurikin tää "ei enää vauvoja mulle, nyyh ja jee". Lapset jo isoja (pienin jo 10v), oma elämä edessä.. millainen elämä??? En tiiä. Ja se on tooooooosi iso kriisin paikka, ainakin mulla, huomaan.

    VastaaPoista
  16. Tulin luekselemaan vanhempia postauksiasi.. (löysin blogisi vasta joskus... öö.. en muista milloin.. ehkä puolivuotta, ehkä muutama kuukausi sitten..). Tää kirjotus kolahti.. syvää pohdiskelua ja asioita, joita päässäni on välillä vilahdellut.. Sulla on vaan niin mahtava asenne elämään ja lapsiin ja kaikkeen. Mulla on vasta tuo pikkuinen eka vaavi kainalossani ja haluisin olla yhtä insipiroiva ja ihana äiti, joka osaa ottaa murusensa kaikenlaisiin touhuihin mukaan.

    Heh, ja noista elämäntaito-oppaista.. minäkin lainailen niitä.. joskus saan luettua, mutta useimmiten ne jää lukematta.. ehkä en oo vielä niin "kriisinen", että saisin todella luettua niitä. Ne kiinnostaa kyllä mua ja hullaannun aina kirjastossa lainaan pinon vähän kaikkea, mutta mutta.. ;) Onneks kirjastolaitos on ilmainen juttu! Tuotakaan ei aina osaa ajatella ja arvostaa, kirjastoa!

    Te asutte kans jossain pirkanmaalla.. me myös.. Välillä blogissa välähtelee tuttuja maisemia tai paikannimiä.. :) Ennen asuttiin miehen kanssa Tampereella, nyt naapurikunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista. Samoja asioita täällä edelleen pohditaan. ;-)
      Me asutaan Pirkkalassa. :)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!