sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kokemuksia Polar Loop 2 aktiivisuusrannekkeesta, sekä kuulumisia viikon varrelta

Tämän vuoden glögi- ja pipari-kausi on aloitettu

 Sain viime jouluna lahjaksi aktiivisuusrannekkeen,
kuten niin moni muukin suomalainen - taisi olla oikein hittituote jouluna 2015.

Ajattelin nyt kertoa kokemuksia tuosta härvelistä,
josko joku sellaista harkitsee vaikka tänä jouluna toivoa tahi ostaa.
Mukana muutama aiheeseen kuulumaton kuva viikon varrelta.

Ensinnäkin - onhan tuo Polar Loop 2 ihan hauska peli.
Olen ollut ikäni melko liikunnallinen
mutta nyt lähivuosina jämähtänyt turhan paljon toimistoon ja autoon istumaan,
ja liian usein sinne sohvanmutkaankin tai kotitöitä tekemään,
silloinkin kun tiedän että jaksaisin paremmin ja olo olisi parempi jos liikkuisin.
Ruuhkavuodet tekosyynä oman aktiivisuuden hiipumiseen.


Rannekkeen kanssa minua on aktivoinut se 
että yritän saada "päivän aktiivisuudet" ja 10 000 askelta päivässä täyteen.
Hyödyllistä on myös ollut, kun päätteen ääreen liian kauaksi aikaa jämähdettyään
alkaa tuo ranteessa täristä ja huomautella että "IT'S TIME TO MOVE".
Pari askelta, venytystä ja hypähdystä, ja taas virtaa veri aivoissakin.
(Toisaalta, pitkiä matkoja ajaessa tuo toiminto on rasittava. Yleensä on kiire töihin tai kotiin, eikä reissun päällä itsekseen viitsi pitää kuin ne pakolliset pissi-tauot ja silloin tuleekin ranneke nakattua käsilaukkuun kun alkaa moista huomautella.) 

13. hääpäivän ruusut

Päivän 10 000 askelta metsästäessä
ollaan muistettu työkaverin kanssa säännöllisesti käydä lounaslenkeillä,
eli syödään 10 minutissa eväät ja kävellään reipas 15 min kierros ulkona.
On tullut kyykkäiltyä Skype-palaveria kuunnellessa 
ja käveltyä ympäri toimistoa työpuhelua puhuessa.
On tullut tulostettua eri kerrokseen ja kipaistua portaan ylös ja alas.
Välillä olen jopa tepottanut kotona rappusissa illalla että tulee aktiivisuudet ja askeleet täyteen.

Toisaalta, olen yleensä kaikenlaista mittaamista, punnitsemista 
ja sääntöjen mukaan liikkumista ja syömistä vastaan.
Mielestäni olisi tärkeämpää oppia kuuntelemaan kehoaan,
minkälainen ruoka saa olon tuntumaan hyvältä,
minkälainen liike ja liikunnan määrä pitää olon hyvänä ja vireänä.
Ja muistaa, että riittävästä unesta ei kannata tinkiä.

Tällä viikolla saatiin ensilumet

Mikäänhän ei estä olemasta aktiivinen ilman rannekettakin.
Mutta minulle tämä on kyllä toiminut välillä hyvänä "potkuna persuuksiin".

Jos haluaisi että tulokset olisivat enemmän totuudenmukaisia 
pitäisi rannekkeen olla vähän kallimpaa mallia ja ottaa huomioon myös syke.

Välillä on turhauttanut, 
kun ranneke ottaa Zumban ja tanssin juoksuksi 
mutta Body Pumpin, kuntosalin ja joogan seisomiseksi tai korkentaan käveleskelyksi.
Hiihto ja uinti ovat tämän rannekken mukaan hyvää liikuntaa,
mutta pyöräily istumista ja laskettelu seisoskelua.
Ei siis pidä orjuuttaa itseään tällekkään laitteelle,
jos tietää liikkuneensa on ihan sama mitä illalla ruudussa seisoo. 

Välillä menee pitkiä aikoja etten käytä ranneketta.
Aina ei huvita, ja metalliosat ärsyttävän pidemmän päälle atopiaan taipuvaista ihoa.
Samasta syystä on unenlaatua mittaava toiminto jäänyt lähes käyttämättä.
Välillä innostun ottamaan rannekkeen käyttöön, 
ja silloin kyllä huomaan kerääväni askeleita vähän aktiivisemmin. 

Hauskaahan tietenkin on seurata noita lukemia sitten koneelta tai kännykän sovelluksesta.



Päivätasolla huomaa ettei arkena klo 8 - 16 välillä askeleita juuri kerry,
enemmänkin noita passiivisuusleimoja.


Viikkotasolla voi koittaa saada keskiarvon hyväksi.


 Tai vähintään kuukausitasolla..


Välillä kyllä työkaverin kanssa tuntuu että meidän rannekkeet antaa ihan erilaisia lukuja.
Samaan aikaan työnantajalta joululahjaksi saadut samanlaiset rannekkeet siis kyseessä.
Meillä kun on tietoihin syötetty aika tarkalleen sama paino ja pituus
(kyllä, olemme molemmat uljaat 155 cm pitkiä)
ei askelten määrässä pitäisi tulla suuria heittoja.
Niinpä me on vähän testailtu rannekkeita töissä siten,
että olen pitänyt molempien rannekkeita samassa kädessä
- tuloksen pitäisi siis olla aivan sama.

 
Vaan eihän se ihan sama näytä.

Pieni yhteenveto edellisistä:


Ero ei ollut niin suuri kuin oletimme,
sillä yhdessä lenkkeillessä omilla rannekkeilla erot ovat olleet todella suuria.
Huomasimme että askellustyylimme on erilainen,
Idan vähän naisellisempi pieni askel
näyttää mittarissa tehokkaammalta kuin meikäläisen harppominen.

 Eli muistetaan suhtautua näihin mittareihin sillalailla suuntaa-antavina
positiivista aktivoitumista edistävinä leluina,
ei aukotonta totuutta kertovina orjuuttavina tai toimintaa liikaa ohjaavina laitteina.

Pääasia liikunnassa on minulle se hyvä olo joka siitä tulee,
ei kehon muokkaaminen, kilpailu tai mitattaviin tuloksiin pääseminen.


Ja lasten myötä sitä kaikenlaista liikuntaa tulee kuin itsestään.
Kuten tänä viikonloppuna, kun työtuolille on kyllä jätetty majan kattoon aukko,
mutta kulku tietokoneelle kulkee tuollaisen hyllyn reiän läpi ryömien.
(juuri ja juuri mahduin, vähän kyllä jännitti jäänkö takapuolesta jumiin)


Tänä viikonloppuna saatiin nautiskella ensilumesta,
jota nuorimmaisen mielestä oli vallan riittävästi hiitokauden aloitukseen.
Itse taidan malttaa odottaa vielä vähän valkoisempaa maata,
mutta kyllä täällä jo kovasti odotetaan että päästään talvilajeista nautiskelemaan!
Koko perhe odottaa laskettelurinteiden aukeamista,
ja on tätä talvea jo muutenkin odotettu!
Kohta luistellaan, ihan muuten vaan..
Kolmattatoista hääpäivää juhlistettiin
hyvällä ruualla kotona perheen kesken,
sekä käymällä kaksin elokuvissa ja kävelyllä metsässä
äitini ollessa lapsenvahtina.
(Kävimme katsomassa jännitysdraaman Nainen junassa - voin suositella!)
Ja muistihan se mies taas ihanat ruusutkin tuoda.


Halloweenia vieteltiin ihan pienesti,
vähän koristeita ja herkutteluita.
Kynttilöitä toki poltettiin myös rakkaita muistellen pyhäinpäivänä.

Ensi viikolla lähteekin nuorin mummin kanssa Ouluun siskolleni serkkuilemaan,
ja minä suuntaan pidemmälle työreissulle.
Viikonloppuna isot pojat lähtee partioleirille
ja neidillä jatkuu Galaxin pienelokuvassa näyttelijähommat avustajan roolissa.
Ja sittenhän se onkin jo isänpäivä!
Puuhakas viikko siis taas luvassa!


 Onko sinulla kokemuksia aktiivisuus rannekkeista?
Ja oletko yhtä innoissaan talven alkamisesta?

Iloista marraskuista viikkoa!
Terkuin Taina




16 kommenttia:

  1. Varauksella kaikkiin laitteisiin, mutta kyllä niistä on apuakin.
    Myöhästyneet onnittelut hääpäivänne johdosta ja mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näipä, hauskoja leluja, ja jos motivaatiota terveellisempään meininkiin saa niin mikäs siinä. Mutta vastaukset ja motivaatiot löytyy lopulta aina sisältä, ei laitteiden ruudulta.
      Kiitos, ja kiitos samoin mukavaa viikkoa sinne! <3

      Poista
  2. Myöhästyneet hääpäiväonnittelut! Minulla on polarin sykemittari, jossa on aktiivisuusranneke samassa. Tuokaan malli ei huomioi sykettä, jos ei ole sykevyö päällä. Tosin tuohon voi valita vaikka pyöräilyn, jolloin huomioi sen liikunnaksi. Ihan kivahan tuo on ollut ja ehkä ajoittain innostanut liikkumaankin. Ostin viime keväänä juoksukoulua varten. Talven alkamisesta en vielä tiedä. Palataan ylihuomenna kotiin parin viikon lomalta. Tänään oli syksyn tuntua. Tuuli ja asteita hädintuskin 20. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vähänhän tämä on sellainen "väliluku" juhlitaan taas sitten 15. hääpäivä isommin. ;)
      Jos treenaisin tavoitteellisemmin varmasti hankkisin jonkun tuollaisen sykevyöllisen version, ne lienee tarkimpia.
      Valitettavasti se talvikin jo meni, toivottavasti tulisi pian takaisin!

      Poista
  3. Onnea hääpäivän johdosta, ihanat ruusut! Mulla on nyt reilut kaksi vuotta ollut Vivofitin vastaava ja olen käyttänyt oikeastaan ihan koko ajan, minusta on hauska iltaisin katsoa askelten määrä, yleensä tulee reilusti sen yli 10 000/ päivä, mutta niinä päivinä kun joku muu hoitaa koiralenkin jäädään selkeästi alle. Eipä tuo ole tainnut paljon innostaa minua lisäämään liikuntaa, mutta ei se ehkä ollut alun perin päätarkoituskaan...

    Lunta ja kunnon talvea täällä kyllä odotetaan, alku on lupaava! Nyt vain lisää lunta, niin laskettelumäet saadaan auki (vaikka sitten olisikin pelkkää seisoskelua rannekkeen mukaan ;) ja jäät luistelua varten). Oikein mukavaa alkanutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse nyt flunssaa pidellessä huomaan että olen taas jättänyt rannekkeen kokonaan pois - masentaa vaan kun askeleet ja aktiivisuudet on lähes nollaa. Koira-kaveri kyllä saa varmasti ottamaan hyvin askeleita päivittäin!
      Lumet on täältä Pirkanmaalta jo kokonaan kaikonneet, rinnekelejä odotellessa! :)
      Mukavaa marraskuun jatkoa sinne myös! :)

      Poista
  4. Mun on tehny jo pitkään mieli sitä valkoista Polar Loopin Crystalia, mutta järki (ja lompakko) pistää vähän vastaan sen hankkimista, koska on kumminkin aika arvokas. Mutta siks just haluaisin sen valkoisen, kun se on niin kaunis ja ajattelen, että sitten jos (eli kun) kyllästyn käyttämään sitä mittarina, niin vois olla ihan vaan sellanen kaunis rannekoru :). Eiks ookin hyvät perustelut..? Oikeesti tiedän, että en jaksa kauaa kytätä mitään lukuja, kun jo kyllästyn. Sama kävi aikanaan sykemittarin kanssa. Enkä myöskään jaksa asennella mitään appseja tai ohjelmia. Ne on jotenkin niin työläitä olevinaan. Eli ei taida sittenkään olla mun vekotin, vaikka haluaisinkin. Ellen sit puhu pukille...
    Ja se mikä mua vähän häirii siinä rannekkessa, on tosiaan se, että jos hulluna vaikka pyöräilee kilometritolkulla, niin ranneke ei noteeraa sitä mitenkään. Vai voiko sen laittaa nilkkaan? Mutta jos sen sijaan istuu paikallaan ja heiluttaa sitä kättä, missä ranneke on, siitä tulee askelia. Pöh. Mutta sitähän just kyllä sanoitkin, ettei parane liian vakavasti koko vekotinta ottaa.

    Onnea hääpäiväläisille ja vitsit, mutta miten ihana maja taas! Haluaisin tulla kans ryömimään. Ja hiihtämään pikkumiehen kans <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se valkoinen Crystal on kyllä ihana, sen varmasti olisin itsekkin valkannut, tai pinkin, mutta ei parane lahjahevosta suuhun kattella. ;)
      Pyöräilyyn ja muuhun kyllä toimisi parhaiten se sykevyöllinen versio, mutta liian vaivalloiseksi koen sen minäkin.
      Tuon lukemia voi päivätasolla kyllä kyttäillä ihan ranteestakin, mutta vaatii kyllä ohjelman asentamisen koneelle ja välillä päivittämisiä sen kautta.
      Onhan nämä majat välillä vähän, no ei nyt rasittavia, mutta pistää huokaamaan. Toisaalta, enää on yksi majanrakentaja talossa, joten nautin kyllä joka majasta. :)

      Poista
  5. Ihanaa menoa ja kuvia. Juu vaikka kiva ranneke onkin, niin hih ei siltä varmaan voi kaikkea vaatia, että oivaltaisi joka liikunnan kujeet ja kuviot. <3 Hieno lahja ja jos jotain minulla jeesisi, niin kertoisi ankaraa tekstiä liian vähästä liikunnasta.

    Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, juuri sopiva lelu ja motivaattori tällaiseen ei-tavoittelliseen liikuskeluun. :)
      Mukavaa marraskuun jatkoa sinne myös! <3

      Poista
  6. Tunnelmallista teillä siellä. :) Itselläni ei ranneketta ole ollut käytössä, mielenkiintoiselta kyllä kuulostaa. Tarvitsisin kyllä jonkin "lihaskuntoaktivointilaitteen"..:D siitä pitää aina muistutella itseään. Kivaa uutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sellainen persuuksille tuuppiva aktivaattori, joka alkaisi hokea että salille siitä! :D Tänne kanssa sellainen! :D
      Kiitos samoin sinne, kivaa viikon jatkoa! :)

      Poista
  7. Onpas mukavan tunnelmallista teillä. Myöhäisät onnittelut myös. Minä olen tuota ranneketta myös harkinnut, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Ehkä joulupukki muistaa tuollaisella tänä vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Ei muuta kuin joulupukille kirjoittamaan! ;)

      Poista
  8. Hih... mukava "kulkureitti" tuonne työpisteelle :D
    Oikein paljon onnea ja ihanaa viikonlopun jatkoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, lisää tuollaiset vaihtoehtoiset kulkureitit ainakin vähän mamman aktiivisuutta! :D
      Oikein mukavaa viikon jatkoa sinne myös! <3

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!