maanantai 14. toukokuuta 2012

äitienpäivänä, ristiäispäivänä


ne murut, jotka minusta ovat tehneet äidin

Sen lisäksi että minulla on maailman paras äiti,
ja maailman parhaat mukulat,
sain tänään äitienpäivän kunniaksi ryhtyä ihanan pienen H-pojan kummitädiksi.


Viikonloppu me ollaan liottu kylpylässä, nähty ihania ystäviä, nukuttu kuin pienet possut ja syöty herkkuja niin että napa ruskaa. Olen vastaanottanut ne maailman hellyttävimmät itse tehdyt kortit ja lahjat. On vietetty ihanaa leppoisaa aikaa perheen kesken ja rennosti juhlien ristiäisissä joissa vieraista suurempi osa oli lapsia kuin aikuisia.

Melkein kuulkaa hävettää olla näin onnellinen. Suomessahan sitä ei ainakaan saisi sanoa ääneen.
Mutta minä olen niin paljosta tänäänkin kiitollinen.
ihana kummipoika

Kumpa osaisin olla puoleksikaan niin hyvä äiti ja kummitäti mitä oma äitini on: aina on ollut, ja on yhä, aikaa, ymmärrystä, kärsivällisyyttä, välittämistä. Osaisinpa siirtää sen tunteen ja taidon, että lähimmäisenrakkaus ja kiitollisuus ovat niin paljon tärkeämpiä kuin mammona ja ulkokultaisuus.

Muistetaan nauttia nauttia lapsistamme vuoden ihan jokaisena päivänä. Myös ne kiukuttelevat teinit ja kitisevät uhmikset ovat lahja, ja aarre.
Ihanaa äitienpäivän iltaa kaikille äideille, ja voimia kaikille äidiksi toivoville.

Tulipas potretti-postaus. Ensi viikolla sisustusjuttuja. :)
Ihania kevätpäiviä kaikille!
Taina



ps. Jos omat askartelut kuitenkin, vaikka äitienpäivänä ne lasten tekemät on kyllä aikas paljon suloisempia. Ristiäiskortti ja laulu-lunttilaput juhlaan



17 kommenttia:

  1. Oi,miten ihania potretteja! Onnea pienelle Hugolle ja ihanalle kummitädille! Kaikkea hyvää teidän perheelle!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että sanot ääneen olevasi onnellinen! On ihanaa, että olet, ja on ihanaa nauttia siitä. Yksinkertaisista perusasioista, niistähän se onni syntyy, ja sen saa ja siitä pitää sanoa ääneen! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia sinusta ja lapsista sekä tietysti uudesta kummipojasta!!

    VastaaPoista
  4. Ihanat potretit:)Hyvää äitienpäivää näin jälkikäteen.

    VastaaPoista
  5. Onnea kummitädille! Voi kuinka kaunis kortti ja nuo laputkin.
    Onni on arjen pienissä hitusissa, kun sen aina muistaisi.
    Keväistä viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  6. Mä olen Johannan kanssa samaa mieltä,ei mitenkään kyllästymiseen asti Suomessa kuule tuota olen onnellinen-lausetta,ihana että sen sanot ääneen ja vielä ihanampaa tietysti se että tunnet itsesi onnelliseksi<3 Kauniita ajatuksia muutenkin mutta niinhän sulla aina on;)Kauniit on potretit!
    Ihania kevätpäiviä sinnekin:)

    VastaaPoista
  7. Kauniit potretit ja ihana nimi pienelle tuli!
    Varmaan muuten me suomalaiset oltaisiin paljon onnellisempia jos onnesta puhuttaisiin avoimemmin. Ihana asia olla onnellinen ja onnen voi löytää niin monista asioista.

    VastaaPoista
  8. Ihana kuulla, että oli onnellinen Äitienpäivä ja onnea kummiksi pääsyn johdosta!
    Musta jotenkin tuntuu, että sä olet onnistunut omassakin äitinäolossa aikas hyvin ;)
    Ihania kuvia, näytät tosi kauniilta ja onnelliselta <3
    Suloisia kaikki lapsosetkin ja ihana kortti ja muistilaput!

    VastaaPoista
  9. IHANIA KUVIA!!!
    Onnea kummitädille ja ONNELLISELLE äidille ♥ Kyllä se täyttyy kuuluttaa koko maailmalle :)
    (on ihanaa lukea postausta hymyssä suin ja kyllä, nautitaan lapsistamme) ♥
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Ihanalta kuulostaa viikonloppunne :)
    Onpas komea kuva teistä kaikista. Kauniisti kirjoitettu :)

    VastaaPoista
  11. Aivan mielettömän ihana viikonloppu ollut teillä ja kauniita perhekuvia :)

    Iloista viikon alkua!

    VastaaPoista
  12. <3 Pusuja Hugolta! <3

    Sanna ja pesue

    VastaaPoista
  13. Ihania kuvia!
    Onnea kummille ja kummipojalle!

    VastaaPoista
  14. Hellurei!

    Onnittelut Hugon kummitädille!

    Terveisiä reippaalle kummipojalleni :)

    Toivottavasti nähdään pian!

    Outi S. :)

    VastaaPoista
  15. Onnee kummitädille =)!!! Söpösiä ootte kaikki!

    VastaaPoista
  16. Suloisella kummilapsella on kaunis kummitäti :)

    Hienoa, että osaat iloita lapsistasi ja olla onnellinen <3

    VastaaPoista
  17. Haastetta pukkaa,käyhän kurkkaamassa kun ehdit:)

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!