lauantai 25. kesäkuuta 2016

Lasten kanssa Lontoossa




Tämä kesäloma polkaistiin käyntiin kauan odotetulla Lontoon reissulla.
Koululaiset pääsisivät käyttämään kieltä 
(no, aika vähiin se uskallus vielä jäi)
ja kaikilla oli kohteita jotka haluttiin nähdä.

Kensington Palacen kulmilla

Ensimmäinen Lontoon päivä vietettiin siskoni tyttären,
eli lasten serkun ja nuorimmaisen kummitädin kanssa,
neiti on oikea maailmankansalainen ja työskentelee tällä hetkellä Lontoossa. 
Aikaa vietettiin mm. Hyde Parkissa,
jossa bongasimme myös mustan joutsenen.


Meidän 5,5 v:n toivematkakohde oli Englantilainen leikkipuisto.

Jos on lasten kanssa liikenteessä
puistoilussa kannattaa ottaa huomioon Englantilainen vaihteleva sää.
Koska joka päivä jossain kohtaa myös sateli
oli leikkipuistoissa mahtavia lätäköitä.
Kerran kävi niin,
että juuri toiselle puolelle kaupunkia
päivän retkikohteiden läheisyyteen 
hotellilta metroilla ajeltuamme
pojat onnistuivat mulaamaan itsensä köysiradan alla olevaan plutakkoon
kuravettä valuviksi..
Hetken puntaroinnin jälkeen päädyttiin, parin tunnin julkisilla ajelun sijaan
ostamaan pojille uudet sukat, kalsarit, farkut ja kengät.
Onneksi sattui eteen GAP jossa alennusmyynneiltä kuivat vaatteet saatiin edullisesti.

Diana Memorial Playground
Ensimmäisenä päivänä hoidettiin matkamuisto hommat pois alta,
olivathan lapset säästäneet rahaa kotitöitä tehden koko kevään.
Suuntana oli tietenkin Hamleys
yksi maailman suurimmista lelukaupoista,
joka kaikissa seitsemässä kerroksessa leluja esittelevine työntekijöineen  
on elämys johon kannattaa varata aikaa.

Toinen "pakollinen" kauppa vierailukohteena oli legendaarinen
tavaratalo Harrods.
Siellä eniten taisi vierähtää aikaa herkkuosastoa ihastellen.
Perus turisteina emme edes ostaneet mitään.

Konvehteja Harrodsilla
 Mies on työn puolesta käynyt viime vuosina useita kertoja Lontoossa,
ja yksi kohde johon hän halusi lapset viedä olivat
Kensingtonin alueella sijaitsevat ilmaiset museot.
Luonnontieteellinen Natural History Museum  
on vaikuva elämys dinosauruksen luineen,
ja hauskaa oli päästä myös tuohon Paddington elokuvan komeaan kuvauspaikkaan.

Toinen museokohde oli viereinen  Science Museum
jossa ihmeteltiin mm. maailman ensimmäistä veturia.

Noissa museoissa olisi helposti vierähtänyt useampikin päivä,
joten vähintään puoli päivää kannattaa varata kevyeenkin tutustumiseen.
Ja koska kohteet ovat ilmaisia,
voi niihin toki poiketa toisena päivänä uudelleen.

 
Lontoossa on kätevää hankkia ladattavat Oyster-kortit
ja liikkua metroilla ja kaksikerroksissilla busseilla.
Lapsetkin oppivat Oystereiden ja julkiste käytön nopeasti,
reittivalinnat hoiti mies jolla on kokemusta Lontoossa liikkumisessa.

Nuorin ihmetteli muutaman päivän jälkeen
että miksi täällä kaikki ihmiset ovat niin ystävällisiä.
Vaikka metroissa oli välillä ruuhkaa
olivat ihmiset erittäin ystävällisiä
ja lapset saivat aina istumapaikan.

Toki muutama väli liikuttiin hieman kalliimmin jokilaivoilla maisemia ihastellen.


 Tietysti kävimme myös katsomassa kaikki perinteiset Lontoo nähtävyydet:

Big Ben
Piccadilly Circus
New Bond Street ja muut kuuluisat ostoskadut
Tower Bridge
 Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä..

 Buckinghamin palatsin vahdinvaihtoon osuttiin sattumalta juuri oikeaan aikaan,
ja muutenkin ne "perus turistipaikat" tuli katseltua läpi.


Syömässä käytiin hotelli aamisien lisäksi kerran päivässä ravintolassa,
ja muuten mentiin erilaisilla eväsmeinigeillä.
Isommista Tesco-kaupoista sai 
gluteenittomia kolmioleipiä sekä hedelmänpaloja ja marjoja purkeissa,
niitä käytettiin lähes päivittäin
joko piknik meiningeillä tai hotellilla iltapalana.

Ravintoloiksi valittiin ihan kohtuu hintaisia perus paikkoja joista löytyi jokaiselle jotakin, mm:
Five Guys - herkku hampparit
Byron - hyvät hampparit ja salaatit
Pizza Express - erityismaininta herkullisista gluteenittomista pizzoista ! 


Koululaisten meillä ovat lukeneet kaikki Potterit vähintään kerran ja elokuvatkin on katsottu, 
(no joo, ollaan me aikuisetkin)
joten ehdoton toivekohde oli vierailu Warner Brosin Harry Potter studioille
joissa on kuvattu Harry Potter -elokuvat.


Liput kannattaa ostaa netin kautta hyvissä ajoin etukäteen.
Niitä myydään joka päivälle ja kellonajalle vain tietty määrä
ja me meinattiin olla kuukautta etukäteen jo pahasti myöhässä.
Onneksi kuitenkin liput saatiin ja tuo elämys päästiin kokemaan!

Itse studio sijaitsee Watford Junctionissa jonne pääsee kätevästi junalla
(valitse nopea vaihtoehto) ja juna-asemalta studioille bussilla.


Nähtävänä oli huikea määrä lavasteita, erikoisefektejä,
pienoismalleja ja kaikkea kiinnostavaa tutustuttavaa.


Kierroksella tulee esiin kiehtovalla tavalla se
kuinka huolella ja taidolla pienetkin yksityiskohdat elokuvaan on rakennettu,
mikä määrä ihmisiä niiden takana on työskennellyt
ja kuinka kiinnostava yhteisö onkaan mahtanut olla se porukka
jossa nuo lapsinäyttelijät ovat kasvaneet.


Elokuvan tekemisessä on käytetty paljon isoa,
upeaa Tylypahkan pienoismallia.


Eli jos Potter elokuvat tai elokuvien teko yleensä kiinnostaa,
suosittelen vierailua!


Lähtöpäivän ohjelmaksi sopi hyvin tutustuminen upeaan Windsorin linnaan
koska se sijaitsee melko lähellä  Heathrown lentokenttää.
(Matkalaukut kannattaa käydä jättämässä lentokentälle
koska linnalla ei ole laukkusäilytystä.)

Kaltaiselleni linnojen ja historian rakastajalle tuo on upea retkikohde
näyttelyineen ja monine rakennuksineen,
ja kyllä siellä lapsillekin riitti ihmeteltävää
ja hyvin jaksoivat kierrellä ja katsella.

 
Lontoo on mielestäni helppo ja toimiva kohde
kaupunkilomailuun lasten kanssa.
Nähtävää ja koettavaa riittää,
ja lapsiin suhtaudutaan positiivisesti.

Kunhan liikkuu niin kuin lasten kanssa lomaillessa kannattaa
- ei tiukkoja aikatauluja, rentoa meininkiä
ja pientä ennakkosuunnittelua josta on valmis joustamaan tilanteiden ja kelien mukaan.

 
Nyt on ollut vähän reissu painotteista postausta,
mutta loppu kesä otetaan aika iisisti ilman pidempiä matkoja.

Palaillaan terassin uudistus-, juhannus meiniki- sun muihin kuulumisiin pikapuoliin.
Iloista viikonlopun jatkoa!
Terkuin Taina


24 kommenttia:

  1. Onpa teillä ollut huikea reissu. Ja olette reipasta sakkia, kun tuollainen matka järjestyy :) Todella mielenkiintoinen postaus, sillä olen myös pyöritellyt ajatusta kaupunkilomasta jonkinlaisella lapsikatraalla. Täytyy muistaa palata tähän sinun juttuusi, jos asia etenee jossain vaiheessa. (=Jos rohkeus ja innostus riittävät ajatukseen suurkaupungista ja lapsista). Lontoohan olisi toki oikein hyvä valinta kohteeksi. Paljon kaikenlaista koettavaa, kuten jutustasikin selviää. Aurinkoista kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen rohkeasti lähtemään! :) Toki kaupunkilomailu lasten kanssa on erilaista kuin aikuisten kesken, mutta antoisaa omalla tavallaan. :)

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta lomalta! Ja tulee mieleeni, että kannattaa näköjään todellakin suunnitella etukäteen mitä tekee ja mihin menee... sillon varmaankin ehtii nähdä ja kokea paljon enemmän. Mä en oo suuresti matkustellut, mutta jos oon niin sillonkin aina ilman mitään suunnitelmaa, jolloin reissusta kieltämättä jää vähän sellanen olo että se oli silkkaa päämäärätöntä haahuilua. Ihan siis vaikka Tallinna ja Tukholma, missä oon lasten kanssa käynyt (tosin aika isojen lasten), nekin reissut jäi vähän sellasiksi "mitäköhän järkeä tässä oli, käveltiin vaan katuja eikä mitään kummempaa"... Mietin jo sillon jälkikäteen että olis ehkä kannattanut vähän etukäteen ajatella mitä siellä tekis ja mihin menis, vaikka nyt ees syömään tms. Mä haaveilen todella kovasti Lontoon reissusta (tosin yksin tai miehen kanssa, en lasten kanssa, koska siihen ei taitaisi meillä rahat riittää mitenkään), tämä sun postaus vaan lisäsi haaveilua... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontoo on kyllä hieno, ja välillä Finnairillakin on hyviä tarjouslähtöjä kuten tämä meidän löytämä, joten eiköhän sekin haave vielä toteudu. :)
      Kyllä suunnittelu kannattaa. Meillä on aina paljon vaihtoehtoja katsottuna valmiiksi, ja sitten kelien ja tunnelman mukaan päätetään mitä tehdään ja missä syödään. Netistä löytyy hyvin vinkkejä paikasta kuin paikasta, hintatasot ja aukioloajat voi tsekkailla etukäteen niin on vähän kartalla mitä omalle sakille sopivia vaihtoehtoja olis tarjolla. Se päätön haahuilu ja meiningin tarkkailu on itsekseen tai ukon kanssa mukavaa, mutta ainakin näin pienten lasten kanssa ei ihan toimi. ;D

      Poista
  3. Oon rakastanut Lontoota lapsesta asti (ja sittemmin onnistunut käymään siellä jo viidesti), ja miettinyt, että sitten kun mulla on myös omia lapsia, haluan ehdottomasti viedä heidät Lontooseen! Tästä postauksesta tuli niin hyvä mieli, kun tässä oli niin paljon sellaisia asioita, mitä itsekin haluaisin näyttää tulevaisuudessa lapsilleni :D Justiinsa Natural History Museum, Science Museum ja Harry Potter -studiot ovat ehdottomasti listalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! :) Varmasti teidänkin reissu vielä toteutuu! Lontoo on mukavan rento ja turvallinen kaupunki lastenkin kanssa. :)

      Poista
  4. Teillä on ollut huikea reissu!
    Minulla on sellainen viha-alustava tykästymis-suhde Lontooseen. Alan taas olla sen verran toipunut viimeisestä ihan hanurista-Lontoosta reissusta, joten voisin alkaa harkitsemaan koko perheen matkaa sinne. Jossain vaiheessa ehdottomasti haluan viedä lapset Lontooseen.

    Me kävimme pari vuotta sitten miehen kanssa kahdestaan Harry Potter studioilla ja tykkäsimme valtavasti :) Minä käyn melkein aina British Museumissa ja esikoisemme on jo odotellut Egyptian after life osaston muumioden näkemistä.

    Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä onnistunut reissu, aina ei toki mene näin putkeen kun lasten kanssa on liikenteessä ja toki pieniä kommelluksia nytkin mahtui matkaan. ;)
      Lapsille oli kyllä mukavaa nähdä juuri niitä paikkoja joita enkun kirjoissa ala-asteella on, ja kuulla kieltä vaikkeivät juuri uskaltautuneet kokeilemaan itse. ;)
      Harry Potter studiot olisivat olleet kyllä aika erilainen elämys ilman lapsia niin että olisi ehtinyt lukea ja kuunnella ja tutkia kaikki esitellyvideot ja tekstit, lasten enkkun taidot ei oikein niihin itsenäisesti riittäneet ja 5-v:tä, joka ei vielä Pottereihin tutustunut, ei oikein jaksanut kiinnostaa.
      Mukavaa kesää myös sinulle! <3

      Poista
  5. Kuulostaa kivalta reissulta. Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Tää postaus olisi ollut kiva ennen kuin lähdin keväällä ekaa krt Lontooseen :) Ihan uupelolla, että mitä kaikkea siellä on - loppu ajasta tosin alkoi jo hahmottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se että mies on tuolla nyt aika paljon töiden puolesta pyörinyt auttoi kyllä siihen että löydettiin vähän rusinat pullasta - meiningillä juuri meidän sakille sopivia juttuja. ;)

      Poista
  7. Kiva reissu ollut teidän poppoolla. Lontoo vaan on niin kiva 😊 Ehdoton Euroopan suosikkini...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli mukavaa. :) Ja Lasten kanssa hengailuun mitä mainioin kaupunki! :)

      Poista
  8. En malta odottaa meidän reissua heinäkuussa. Lähdetään ihka ensimmäistä kertaa Lontooseen.
    Kivalta näytti teidän matka. Me mietittiin myös tuota Oystercardia, mutta ilmeisesti contactless on vielä kätevämpi tapa, jos on vain lähimaksamiseen soveltuva pankkikortti. Ei tarvitse maksaa panttimaksua erikseen ja matkat ovat saman hintaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa reissua teille! <3
      Meillä ei ole noita lähimaksukortteja mutta pari Oysteria oli valmiina, ja tarvittiin kortti myös 12 v neidille, joten tuo Oyster tuntui meille kätevämmältä. Hintavertailua en kyllä tehnyt kumpi olisi ollut lopulta edullisempi. Jokatapauksessa on mukava liikkua kun tuo julkinen liikenne oli toimivaa ja lapset saivat aina istumapaikan vaikka olisi ollut muuten täyttäkin. :)

      Poista
  9. Upea Lontoonmatka teillä takana!
    Ihania kuvia mielenkiintoisista kohteista, :)
    Mukavaa lomanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! <3
      Vihdoin alkoi minullakin kesäloma! :)
      Iloista kesän jatkoa sinne myös :)

      Poista
  10. Aivan ihana tuo juttu Tylypahkasta! Meillä on nyt esikoisen (8v) kanssa menossa Potter -kirjat siten, että mä luen niitä hänelle ääneen. Mahtavaa yhdessäoloaikaa ja saa samalla tosiaan sitten itsekin heittäytyä fantasiamaailmaan. Olemme puhuneet, että kun kirjat on luettu ja kun nuorimmainenkin kasvaa vielä muutaman vuoden, niin lähdemme käymään Lontoossa ja silloin yhtenä kohteena on ehdottomasti nuo studiot.

    VastaaPoista
  11. Hienolta kuulostaa teidän reissu! Viime viikolla näin tuttua 4 lapsen äitiä, jotka myös olivat juuri palanneet Lontoosta. Tämähän aiheuttaa jo pientä Lontoo-kuumetta minullakin... Ihanaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
  12. Hienolta kuulostaa teidän reissu! Viime viikolla näin tuttua 4 lapsen äitiä, jotka myös olivat juuri palanneet Lontoosta. Tämähän aiheuttaa jo pientä Lontoo-kuumetta minullakin... Ihanaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
  13. Meillä pienin toivoo kovasti reissua Lontooseen, joten kiitos tästä ja näistä hyvistä vinkeistä! Me tehtiin kesällä reissu Budapestiin ja täytyy sanoa, että sekin on kaupunkikohteena kiva, me ollaan tykästytty kovasti siihen!

    VastaaPoista
  14. Taina, missä majoittauduitte? Voitko suositella hotellia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me yövyttiin Hiltonin sviitissä. Todella kiva, mutta tosiaan kyseessä oli hotellipisteillä "maksetut" yöt, ei rahalla yöpyen olisi kyllä valittu. ;) Oli miehen työmatkoilla kertyneitä pisteitä, ja sit Hiltonin verkkokaupasta bongattiin kampanjatarjous Lontooseen juuri sopivasti.. Eli valitettavasti ei suosituksia ole. :)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!