perjantai 25. joulukuuta 2015

Jouluyö, juhlayö..


Muu perhe on jo nukahtanut
itse vielä fiilistelen jouluyön tunnelmaa.


Meillä äiti-ihmisillä on helposti riskinä lähteä suorittamaan joulua,
miettiä kaikkea mitä pitää olla ja miten homma pitää mennä.
Vaikka oikeastihan tärkeintä on vain se hyvä fiilis, yhdessä olo.

Pyrin varmistamaan omaa rentoa joulumieltä sillä
että jokainen sai etukäteen listata asioita joita joululta haluaa
ja mitä ruokia toivoo että aattona syödään.
Se osoittautui toimivaksi keinoksi
pitäytyä oleellisessa.


Kenenkään listalla ei ollut täydellisen siistiä kotia
viiden ruokalajin illallista
tai aikataulujen kanssa lukuisten eri ohjelmanumeroiden läpi saattamista
joten ne skipattin.


Toiveruokalistalle päätyi eniten erilaisia suklaita,
pullapoikia, pipareita ja hyviä juomia.
Myös leivinuunissa tehty joulupuuro oli kaikkien toiveissa.

Joulupöytä ei ollut perinteinen mutta kaikkien toiveet siinäkin toteutui.
Oman kala-allergiani takia ei meillä kalat kuulu joulupöytään.
 
Perinteisiä laatikoita laitoin lähinnä itseäni varten,
muiden toivomat juustomakaroonilaatikko ja maksalaatikko tehtiin itse.
Lihoista savuporo ja kalkkuna haettiin lasten kanssa kauppahallista aatonaattona.


Perinteisessä joulusaunassa käytiin jo aamulla
heti aamuisen joulukalenterin aarteenetsintä-session jälkeen
jossa lapset saavat ensimmäiset paketit.
Aamulla annetaan jo yksi isompi lahja,
sellainen josta on tekemistä aaton rauhallisiin hetkiin.
Ei mene sitten nahinaksi tai telkkarin tuijottamiseksi.
 
Joulurauhan julistuksen ääreen hiljentyminen glögimukien kanssa
on minulle tärkeä perinne,
ja niin tehtiin tänäkin vuonna.
 
 
Mutta perinteet pistettiin ranttaliksi pukkihommien osalta.

Nuorin halusi ehdottomasti että pukki ehtii meillä käydä,
mutta koululaiset eivät suostuneet siihen että se olisi joku "random-tyyppi".
Keskimmäinen halusi olla pukki
ja hienosti homman vetikin
vaikka pikkuveli arvasi että tämä taitaa nyt olla niitä joulu-jekkuja.. 

Lahjat jaettiin jo iltapäivällä odotus-piinan välttämiseksi,
ja koska seuraavat joulunpäivät menee erilaisten kyläilyiden merkeissä
jäi aikaa uusilla tavaroilla leikkimiseen ja touhuamiseen jo aattona.
Hienosti lapset peittivät hienoisen pettymyksen vähäisestä lahjojen määrästä.

Mutta hetken päästä soikin ovikello,
ja sisään asteli "se oikea" (vaari-)pukki,
tuoden lisää lahjoja.
Päästiinpä yllättämään lapset! 


 Aatto meni siis rennoissa ja mukavissa merkeissä.
Aatossa tärkeintä on rauhoittuminen perheen kesken,
mukaan pääsee meille aikuisille tärkeät perinteet,
mutta myöskin luomme niitä ihan omia,
oman perheen perinteitä.


Lapsuuden joulut olivat ihania,
mutta aika ihania ovat myös joulut lasten vanhempina.

 
ja samoissa tunnelmissa meinataan jatkaa
perheen yhteisen lomailun merkeissä
ja läheisten ja rakkaiden kanssa kyläilleen 
aina ensi vuoteen saakka.


Iloista, tunnelmallista ja rentoa joulun jatkoa sinullekin!
Taina
 

33 kommenttia:

  1. Teidän joulunne kuullostaa oikein hyvältä. Sellaiselta kuin sen pitää ollakin. Ei suorittamista eikä pakolla vääntämistä. Jokainen saa viettää juuri sellaisen joulun kuin haluaa ja luoda ne omat jouluperinteensä. Kiva yllätys tuo (vaari)-pukki! Hyvää Joulua, Taina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Leppoisan tunnelman luominen tällä sakilla ei ole ihan automaatio mutta tämä joulu meni kyllä juuri mukavan leppoisissa tunnelmissa. :)
      Mukavaa joulun jatkoa Krisselle! <3

      Poista
  2. Ihana joulupostaus ❤️ Nautitaan ❤️ Rauhallista joulupäivää ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 ja jes, nyt vaan nautitaan ja ollaan ihan ellunkanoja. :D

      Poista
  3. Hyvältä kuulosti ja näytti, tunnelmallista joulun jatkoa ❤️

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia! Ihanaa joulupäivää!

    VastaaPoista
  5. Kivoja kuvia joulustanne. Onpa hyvä idea kysellä kaikkien toiveita joulun vieton ja ruokien suhteen. Me yleensä aina lomien alla käydään kaikkien toiveet läpi loman vietosta. Nyt joululoman suhteen pojilla oli isona toiveena saada olla mahdollisimman paljon ihan vain kotona.

    Meillä käydään myös joulusaunassa jo aamulla ja kuunnellaan joulurauhan julistu. Omiin lapsuusjouluihin kuului aina Samu-Sirkan joulutervehdys, mutta siitä pojat eivät ole innostuneet. Eilen katsottiin Lumiukko. Mukavaa joulupäivän iltaa ja tapania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava tapa myös tuo lomien suunnittelu juuri siltä kannalta että kaikkien toiveet tulevat kuulluksi.
      Me myös yleensä katsotaan Lumiukko joulun aikaan, muttei aattona.
      Mukavaa joulun jatkoa sinne myös! :)

      Poista
  6. Kauniita kuvia ja tunnelmia! Ihanaa joulun jälkeistä aikaa ja mukavaa loppuvuotta! <3

    VastaaPoista
  7. Kaunis tunnelma ja voi noita pullaukkoja, nam! Mukavia välipäiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tänään oltiin retkeilemässä ja lämmitettiin pullaukkoja notski-tulilla, hyvää oli niinkin. :)

      Poista
  8. Ihania joulutunnelmia teiltä, ♥
    Mukavia välipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Rennosti niitä täällä vietellään. :)

      Poista
  9. Ihanaa joulutunnelmaa. Mukavia loppuvuoden päiviä Taina

    VastaaPoista
  10. Ihana joulufiilis näissä kuvissa:) Kiva, että tulit instaseuraajaksi ja minäkin löysin tieni tänne! Jäin seuraajaksi. Tervetuloa myös blogiani katsomaan: http://kristallikimara.blogspot.fi
    Hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, blogissasi myös mukana. :)
      Iloista loppuvuotta ja onnellista uutta vuotta sinne myös! :)

      Poista
  11. Voi kun näyttää niin tunnelmalliselta. Joulussa parhainta on ehkä juuri nämä tunnelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä, joulussa on juuri se tunnelma ja ne pienet hetket, kun tuntuu että juuri nyt on kaikki niin hyvin kuin voi olla, niitä parhaita. :)

      Poista
  12. Me tehdään tuota saamaa, kukin saa toivoa ruokia joulupöytään. On perinteisiä jouluruokia, kuten myös ikealaisia lihapullia yhden lapsen toiveesta :D

    Mukavia lomailuja ja vierailuja, nautitaan tunnelmista ja hetkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös oli eineslihapullia yhden lapsen toiveesta pöydässä. Kyllä nekin jouluna tuli syötyä. :)
      Nyt on tosiaan nautittu lomailuista ja leppoisasta olosta, onnen hetkistä. :)

      Poista
  13. Kivoja tunnelmia, on niin kiva päästä blogeissa fiilistelemään, miltä muidenkin joulu näyttää. <3 Kaunis kuva sinusta ja nuo pullat, voi miten söpöt! Lasten ilo on kyllä paras ilo ja pelkään, että tämä joulu oli varmaan viimeinen, että meillä jännitettiin joulupukkia. :) Miten se aika viuhahtaakaan ja taasen vaihtuu vuosi.

    Sydämelliset kiitokset mieltä lämmittävästä kommentista blogiini ja oikein ihanaa uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se blogisi keskusteluboksi oli kyllä kiinnostava, lueskelin läpi kun ajeltiin tänään Härmästä takaisin Pirkanmaalle. Aina välillä ilkeitä kommentoijia blogistaniassakin liikkuu, ja varmasti jokainen meistä "tavis" bloggareista niistä mielensä pahoittaa. Vaikkei kannattais! ;)
      Meillä taisi tänä jouluna karista pukki-hommien uskottavuus, ensivuonna ei varmaan enää samaa jännitystä ole. Haikeaa, mutta elämää sekin.

      Iloista uutta vuotta sinne myös! <3

      Poista
  14. Tunnelmallisia kuvia ja mukavankuuloinen joulu teillä! Onnellista vuotta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Onnellista uutta vuotta sinne myös! <3

      Poista
  15. Tunnelmallisia kuvia ja mukavankuuloinen joulu teillä! Onnellista vuotta 2016!

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!