Minulla on ollut ilo nyt kahtena sunnuntaina osallitua babyshower juhliin.
Molemmat olivat yllätysjuhlia,
toiset ravintolan kabinetissa herkutellen,
toiset sankarin kotona nyyttärimeiningillä kahvitellen.
Ohjelmissa oli mm.
vauvan hedelmäsoseiden sokkomaistamista
masun ympäryksen arviointia langan avulla
(jokainen leikkaa langasta pätkän ja lähimmäksi oikeaa ympärystä osunut voittaa)
ja vauvakuvista vieraiden tunnistamista,
mutta eniten tietenkin höpöttelyä, herkuttelua ja yhdessä oloa.
Näyttäisi suomeenkin nyt tuo perinne rantautuneen,
ja olkoon kuinka "ameriikan hapatusta" tahansa
niin aina se on mukava ystävien kanssa kokoontua yhteen
- eikä ystävän äidiksi tulo ole ollenkaan huono syy tapaamista järjestää!
Tänä viikonloppuna on myös laiteltu loput kausivalot sisään ja ulos.
Vaikka ulkona ei kovin jouluista olekkaan
kun vettä vihmoo ja myrskyää
halusin myös tähdet jo ikkunoihin.
Olisi ollut kiva ottaa kauniita olohuone kuvia,
mutta koska täällä kodissa tapahtuu ensisijaisesti sellaista asiaa kuin elämä
on kuvissa mukana myös poikien koko viikonlopuksi sohvalle virittämä maja
ja huonekalutkin ovat vähän vinksin vonksin.
Mutta valoja kuitenkin löytyy.
Sisustuksellisemmat kuvat sitten toiste.
Olkkariin virittelin myös tuollaisen korin
johon laitoin pehmosydämiä, käpyjä ja ledivaloja.
Noita sydämiä olen ommellut olohuoneen tyynyjen jämäpaloista
ja ne yleensä otetaan joulun aikaan esiin.
Minun ollessa babyshowereilla tänään
olivat pojat laittaneet valosarjoja pihapuihin.
Ihanasti ne sopivat lumisiin puihin
mutta tuovat toki mukavasti kauneutta myös pimeisiin myrskyiltoihin.
Ikkunoistakin ne näkyvät kauniisti sisällekin.
Muuten sitten.. perus ruuhkavuosi arkea.
Tämän viikon ohjelmassa on ollut mm.
molempien koululaisten vanhempainvartit,
päiväkotilaisen puurojuhla,
kokeisiin kyselyä,
kaikkien lasten harrastukset ja niihin kuskaamiset,
oma hammaslääkäri ja kampaaja
sekä parin päivän työreissu,
lasten uimahallireissu mummin ja vaarin kanssa
sekä toinen miehen kanssa viikonloppuna jolloin minä pyykkäsin ja siivosin
- ja kaikki perus arjen pyöritys ja työhaasteet siinä sivussa.
Opin myös sen,
ettei teini-neidille enää voi vain hakea kaupasta Kuomia tai Vikingin talvikenkiä,
tai ottaa koulukengiksi niitä jotka äiti on sattunut vaihtari-pussissa kaverilta saamaan,
vaan sopivia pitää kierrellä etsimässä ja sovittelemassa useammassakin kaupassa.
Onneksi kivat ja kohtuuhintaiset löytyi ihan Prismasta,
ja ovat jo sellaista kokoa että minä voin ne sitten periä kun käyvät pieneksi.
Arjen kiireistä huolimatta
Me aikuiset koitetaan kuitenkin järjestää itsellemme ja toisillemme
mahdollisuus harrastaa liikuntaa vähintään kolmena päivänä viikossa
ja viettää aikaa myös yhdessä ilman töistä tai kotitöistä murehtimista,
jutella kuulumisia ja tehdä suunnitelmia,
lasten mentyä nukkumaan.
Työreissulla kävin yksinäisen hotelli-illan sijaan
rakkaimman lapsuudenystävän ja "melkein siskon" kanssa
pitkällä kävelylenkillä ja maailmaa parantamassa,
ja ajellessa juttelin pitkät puhelut siskojeni kanssa,
joten aina niitä omia voimauttavia hetkiäkin saa viikkoon ujutettua.
Oman pikkujouluristeilyn Gracella jouduin valitettavasti
leikkauksesta (ärsyttävän hitaan) toipuilun takia perumaan viime metreillä,
mutta kuopuksen toiveesta järjestettiin perheen omat pikkujoulut
joissa nautittiin "blögiä ja pipalia".
Hyvä niinkin.
Blogeja en ole paljon ehtinyt lueskella,
josko sitten joululomalla.
Kyllä se tässä, jaksaa jakssa! ;)
Oikein mukavaa viikkoa ja joulukuuta!
Terkuin Taina
Kyllä nyt tuntuu monilla olevan kovasti kiirettä, niin myös minulla. Ensi viikonloppuna ajattelin vaikka väkisin ottaa hetken itselleni ja käydä isåni haudalla.
VastaaPoistaNyt tekisi mieli kyllä kupillista "blögiä", mutta se jääköön nyt huomiseen.
Blögi on aina paikallaan! :)
PoistaHyvä että varaat ajan myös haudalla käymiseen - omia hetkiä ja itselle tärkeitä asioita pitää kuitenkin aina vaalia. <3
Onneksi olet saanut myös niitä omia voimaannuttavia hetkiä mahtumaan arjen keskelle. Mukavaa marraskuun viimeistä päivää!
VastaaPoistaHetki siellä, toinen täällä, hyvä näin. :)
PoistaIloista joulukuun alkua Minnalle <3
Onneksi olet saanut myös niitä omia voimaannuttavia hetkiä mahtumaan arjen keskelle. Mukavaa marraskuun viimeistä päivää!
VastaaPoistaMaja on ihan ykkönen :). (Jos ei tietäisi, että se on maja, ois menny ihan täysin siivouspäivästä toi sohvanpäällinen :)).
VastaaPoistaBlögi ja pipali on kyllä enempi mun juttu kuin (pikku pöllyssä) pyöriminen parketilla.. Ei vaan jaksa enää innostua. Tai kai se on vaan sitä, että nykyään siihen toipumiseen ei riitä päivä, eikä kaks, vaan yleensä menee ainakin keskiviikkoon lauantain jäljiltä, että alkaa taas elämä voittaa. Eikä siihen ees tartte muuta kuin sen, että jää yöunet normaalia lyhkäsemmäksi.
Ja tarttee nyt sanoa, että vaikka en olekaan "amerikkalaisen hapatuksen" ystävä, niin toi oli hyvä pointti, että aina on hyvä syy tavata kivoja ystäviä. Näinpä. Ja ohjelmakin kuulosti kivan maltilliselta . Jotenkin aattelin, että on sellasta hysteeristä hörsöilyä :D (mitä ikinä sitten semmonen oliskaan..)
Ja vielä tarttee sanoa, että kengät on ihanat! Ne olis niin mun. Ja just noilla punaisilla nauhoilla. Ja käpyvalolaatikko on kans kiva. Ja sinä <3
(Tulikohan tässä ny varmasti kaikki, mitä meinasin kirjottaa :))
Antsu <3
PoistaEi oo ollut mitään hysteeristä hössötystä noi kemut - lähinnä frendien kokoontumista ja pari vauva-juttua siinä ohessa. Ystäviä joita liian harvoin tulee nähtyä joten tapaamiset paikallaan. :)
Noi kengät oli mustakin kivat, ja jos neiti sattuu niihin kyllästymään tai yli-kasvamaan niin ekaa kertaa on se mahdollisuus että voin siltä kengät periä - jee! :D
Keskiviikkoon se tosiaan menee nykyään kunnun juhlista ja valvomisista toipuminen. Ei jaksa enää montaa kertaa vuodessa, tai ehkä edes joka vuosi, mutta on se toki välillä kivaa. Ehkä me taas kehitellään jotain. ;)
Käpylaatikkokin on saanut toistaiseksi olla paikoillaan, eiköhän se jouluksi vielä muuta / muutu.
Kivaa joulukuun alkua Annukalle <3
Voi Taiska ja sun ihana "elämä" täälläbantsku laatikoiden ja jätesäkkien keskellä tuo on ihan luksusta <3.
VastaaPoistaNo joo, meillä ei oo muutto ja remontti päällä joten periaatteessa olisi kaikki mahdollisuudet siihen ettei olisi kaaos joka nurkassa... ;) Mutta näillä mennään. :)
PoistaIhana tuo blögi, täytyykin illalla ehkä kupillinen lämmittää :). Tämä joulukuu on kyllä melkoista härdelliä... Minä unohdin tänään kertoa tyttärelle, että on arviointikeskusteluaika koululla, niinpä kävimme arviointikeskustelun opettajan kanssa kahden :D. Torstaina olisi kurssin päättäjäiset, perjantaina isännän pikkujoulut, lauantaina omat työn puolesta pikkujoulut ja sunnuntaina tulee sukulaisia kylään, huhhuijaa... Missähän välissä tässä kävisi lahjahankintoja tekemässä ja laittaisi sitä joulua??? Seuraavana viikonloppuna onkin sitten kahden tenavan synttärit ja vielä pitäisi tuolle pienimmälle kaverikekkeritkin ehtiä pykäämään... No, ei muuta kun eteenpäin, sanoi mummu lumessa :D
VastaaPoistaHuoh, kuullostaa niin tutulta! Mulla ei ole tainnut ikinä olla jouluvalmistelut näin vaiheessa pari viikkoa ennen joulua, mutta luotan siihen että se joulu ja joulumieli sieltä tulee vähemmälläkin hösäämisellä. :)
PoistaTsemppia arjen haasteisiin! :)
Kiirettä piisaa täälläkin! Ihanat nuo babyshowerit :) Siltikin toivotan leppoisaa viikkoa <3
VastaaPoistaKiitos! <3 Leppoisuus jäi vähän vajaaksi kun mies jysäytti selkänsä jumiin ja sain hoitaa arjen yksin viikon verran... se on sitä elämää se! ;D Mutta onneksi tulee uusi viikko ja uudet kujeet! :) Tsemppiä sinnekin kiireen keskelle!
PoistaIhanat sisustuskuvat. niin kotoisat. :) Meillä olkkarin valtaa tällä hetkellä brion junarata.. Ristiäisvieraita ja apuja kun oli junalla saapunut ja junalla myös poistuivat, sai poikanen käydä isin kanssa juna-asemalla kerran jos toisenkin ja sekös pikkumiestä inspiroi! Nyt Brion mölyävät veturit kuskaavat Nokian ja Oulun välillä väkeä.
VastaaPoistaMeillä ei vielä oo ku parit valot... nyt pitäs laittaa kun on aikaa kun sai neidille nimen ja bileet on ohi. :)
Kyllä se joulu sieltä tulee vaikkei niin ehtisi laittaa samanlailla kuin männävuosina. Ihana että saitte nimi-bileet vieteltyä. :)
PoistaMukavaa joulu odotusta sinne! <3
Ihana kun joku saa jotain aikaiseksi. Mun laiskotus on kroonistunut.
VastaaPoistaNo eipä täällä oo paljon aikaan saatu! Duunia ja arjen pyöritystä pääasiasiassa, tarttis se joulukin laittaa... ;)
PoistaIhana kun joku saa jotain aikaiseksi. Mun laiskotus on kroonistunut.
VastaaPoista