torstai 10. tammikuuta 2013

Tuoksuista ja tunnelmista

 
Järkkäilin tänään hajuvedet kuppikakku-tarjottimelle pukeutumishuoneeseeni.
(Just ton tasioseen puuhaan musta nyt on, kunhan pääsee taas kohta pötköttään, huoh.)
Rakas ystävä on sen sorttisessa duunissa että saan usein ihania tuoksuja lahjaksi, 
jotain on tullut toki (ostatettua) ostettua itsekkin.

Mulle tuoksut on tärkeitä ja valitsen hajuveden tilanteen ja fiiliksen mukaan.
Aika kepeitä ja kukkaisia ovat kuitenkin nuo lempparit kautta linjan, 
juhlaan valitsen jotain jonka kuvittelen olevan astetta elegantimpaa.

Aamutoimiin kuuluu kotipäivinäkin tukan kampaus, kevyt meikki, joku korukin ehkä, ja hyvä tuoksu.
Tulee itelle mukavanpi olo kun ei pyjamissa veny viikkotolkulla, näin saikullakaan.
 Tietyistä hajuvesistä tulee vahvat muistot jostain elämäntilanteesta, 
tai jotain tilanteita miettiessä tulee mieleen myös ne tuoksut: 
opiskelija-asunto ulkomailla, nuoruuden rakkaus, abi vuosi, laivamatka ystävien kanssa...
Muistan selkeästi minkä hajuveden kausi on ollut milloinkin menossa.
Ja niitä vahvasti tunnesidonnaisia tuoksuja ei voi enää käyttää, ne kuuluvat siihen aikaan. 

Millainen tuoksujen käyttäjä sinä olet? 
Käytätkö pulloa kerrallaan ja vaihdat sitten tuoksua, pitäydytkö samassa lempparissa vuodesta toiseen 
vai tarvitsetko eri tuoksun eri tilanteisiin ja tunnelmiin?
Tämän on tarkoitus olla mun hyvänmielen blogi, jonne kirjoittelen mukavista puuhista, hauskoista sattumuksista, iloisia muistoja.
Mutta nyt on pakko vähän valittaa. Narista ja kitistä. Sori ;)
Olen ollut nyt kuukauden sairauslomalla, joka lähtökohtaisesti kotiäidille on aika haasteellista.
En ole ajanut autoa, käynyt kaupassa, 
tehnyt mitään kunnon kotihommia, urheillut.

Lääkäri totesi että paraneminen on edennyt hyvin,
mutta silti pitää vielä pari viikkoa jaksaa olla nostamatta, hyppäämättä, ponnistamatta...
Sit pikkuhiljaa normaaliin elämään,
mutta näin isosta leikkauksesta toipuminen vie kropalta semmoiset 3-6 kk.
Voihan plörö.

Joku voisi miettiä että mahtava juttu, senkun makaa sohvalla ja antaa muiden tehdä hommat ja hoitaa lapset. Mutta kyllä tässä alkaa nyt olla vitsit vähissä. 
Koti kaipaa kipeästi järjestelyä, kroppa liikettä ja korvienväli toimintaa.
Koti näyttää ihan super tylsälle kun joulukoristeet on riisuttu, mutta eipä tässä nyt pääse mistään laatikoista tonkimaan piristäviä romuja esille, saatikka kauppaan.
Kaikki liikenevä raha menee matkakassaan, joten haaveilemani nettiostokset joita juuri nyt ehtisi klikkailla, uudet verhot ja muut, jäävät juuri siksi - haaveeksi.

Mies on työmatkalla ulkomailla joten joudun työllistämään näillä lasten harrastuksiin, neuovolaan, kaverisynttäreille, suksien kanssa kouluun ym kuskauksiin, lasten iltapesuihin, pyykin levittämisiin, ihan kaikkeen isovanhempia.Välillä kodinhoitajaa.
Kunnan kodinhoitaja on aivan mahtava tyyppi,
mutta kyllä silti kirpasee meikäläistä pyytää apua ihan pieninpäänkin arjen juttuun.
Olla näin saakelin avuton!

Mitenköhän tästäkin selvittäisiin ilman osallistuvia lähi-isovanhempia ja tukiverkkoa?
Olen toki kovasti kiitollinen kaikille, mutta alkaa tää jo vähän masentaa.




































Loistavaan väliin saadaan nyt paritkin kivat yövieraat.
Palvelun taso tulee olemaan surkea mutta ystävät ymmärtää ja lapset ei sotkuista piittaa! :)

Ja tiedänhän minä että kyse on kuitenkin vain viikoista, vaikka matelevista sellaisista.
Kyllä se siis tästä!

Toivotan kaikille mukavaa viikonloppua!
Taina

33 kommenttia:

  1. Ihanasti oot tuoksut laittanut esille! Mulla on paljon niitä pieniä pulloja, muutaman ison lisäksi. Isäntä tuo välillä sellasen paketin, jossa useampi pikkupullo... voi sit vaihdella ja katella mistä tykkää eniten.
    Ja tosiaan tulee vaihdeltua mielialan mukaan, enkä edes läheskään aina muista tuosujen nimiäkään :)

    Tiedän tunteesi... on se joskus kiva olla tekemättä mitään, mutta sit kun on pakko ja pitkään aikaan ei saa tehdä mitään, niin se on HIRVEETÄ!!!

    Koita nyt tyytyä johonkin pieneen tekemiseen vaan, mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos samoin ihana! :) Ne pikkupullot on kivoja kanssa, niiden kautta voi tehdä ihania löytöjä :)

      Poista
  2. Tsemppiä Taina! Ymmärrän sua niin hyvin... Toivotaan, että kuntoudut harvinaisen nopeasti!

    VastaaPoista
  3. Tresor on iiihana! Mulla vaihtele aina tuoksut, on niin monta lempparia. Ja samoin olen tuoksuihminen. Muuten en muista mitään, mutta tuoksujen avulla palaa jutut mieleen. Esimerkiksi parinpäivä sitten tunsin yllättäin , en muista nyt enää missä :D, lapsuudenaikaisen kirjaston tuoksun. Salamalla muistui mieleen miten tykkäsin viettää siellä pienennä aikaa. Jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tresoriin mäkin oon voinut jo palata, Polo Sporttiin en vielä! :) mulla kanssa joskus tulee jossain mieleen mummolan tuoksu ja ne kaikki ihanat muistot.. noi on kyllä jänniä juttuja!

      Poista
  4. Nyt alat järjestelemään valokuvia. Niissä saa kivasti ajan kulumaan ja samalla voi muistella ihania juttuja!! Nyperrä vaikka jokaiselle lapselle oma kirja niistä. Sä kun oot kova askartelemaan niin skräppäyshän olis tän hetken ajan just parasta, sillä lailla sais ihania valokuvakirjoja. Tai sit kokoa joku perhevalokuvakirja. Tai rakennusajan kirja. Tai inspiraatiokirja... Tai sit vaan järjestä kuvat kansioihin tietokoneelle. =)

    Ja tuoksuista: köh köh... en omista ainuttakaan hajuvettä. Tai ees dödöä. Ei oo mun juttu, ei oo koskaan ollu eikä varmaan tuu olemaankaan. En vaan ole tuoksujen perään, mun pää ei kovin hyvin niitä kestä. Muistan kyllä nuoruudesta sellaisen tuoksun kuin Juba (Body Shopista). Se oli ihana, mutta sekin puteli oli kaverin. Laitettiin sitä sit molemmat kun lähdettiin rimpsalle. =)

    Se on kyllä totta, että tuoksumuistot on vahvoja. Uskomatonta, miten vahvoja ovatkin!! Mulle tulee esim klementiinistä aina mieleen joulu (vaikkei se nyt ihan hajuvesi-juttu olekaan).

    Tsemppiä sulle paranteluun, koita keksiä jotain kivaa kuitenkin, että pää ei hajoa tekemättömyyteen. Enää pari viikkoa, niin tilanne on jo ihan toinen!! (mä muistan, kun aina sektioiden jälkeen koitin ajatella, että jo kahden viikon kuluttua oloni on jälleen ihmismäinen ja kivut on poissa... oli se silti aika pitkä aika, mutta kului se loppuun lopulta kuitenkin!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasit oikein, no valokuvajutut on niin ihania tehdä! Mä vaan odotan että mies tilaisi mulle kuvat... hän kun haluaa ne käsitellä ennen tilaamista.. sit pääsen päivittämään lasten albumit, perhe albumin ja vauvakirjoja. :D
      Oho, tuollainen lisä-tuoksuton elämä kuullostaa vinkeeltä! Mutta tuoksu muistot on kyllä vahvoja, suuntaan ja toiseen, hyasintista hammaslääkäriin. :)

      Poista
  5. Ihanan näköisesti on kaikki tuoksut esillä, niin ylellisen näköinen <3 Jaksuja sinulle sinne Taina <3 Toivon kovasti, että parantuisit super nopeasti <3

    VastaaPoista
  6. Näin ei pitäisi ajatella mutta jollakin muulla voi olla vielä kurjempaa. On vakavia sairauksia joista ei parane koskaan. Koeta ajatella että huomenna on paremmin. Kyläkutsu on voimassa, sitten kun molemmille on sopiva hetki niin pyydän teidät kylään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä sen koko ajan tiedostan että tämä on väliaikaikaista, eikä kovin vakavaakaan.
      Olen miettinyt niitä pitkäaikais sairaita, ja varsinkin lapsia, jotka joutuvat kokemaan tällaista usein ja pitkään... Ja toisaalta niitä jotka viitsivät vapaaehtoisesti rampata jossain kauneusleikkauksissa.

      Mutta näinhän nämä ongelmat sijoittuu väärän sävyisen vuittoni käsilaukun tai katkenneen kynnen ja sit kaikkien vakavien sairauksien ja lapsettomuuksien sun muiden väliin.
      Kaikki on suhteellista, ja kyllä tämä tästä.

      Tiedän että menee nyt kommentista sivuun, mutta tää on myös tätä bloggailun ongelmaa... mistä viitsii kirjoitta ettei kukaan pahoita mieltään, millaisia kuvia viitsii julkaista kun muilla on niin paljon hienompaa, jne.

      Nähdään :)

      Poista
  7. Nyt osu ja uppos ;), oon niin tuoksu-ihminen! En kehtaa edes kertoo kuinka monta hajuvettä omistan, mutta kaikkia siis käytän, fiiliksen mukaan, mutta joka päivä jotakin tuoksua!! Ja samanlainen "tuoksumuisti" on mullakin!! Mä oon tosi huono pyytään apua ja haluan aina ite pärjätä ja ite tehdä, joten voin vaan kuvitella millanen fiilis sulla alkaa jo oleen =(...mut kuten tuossa joku jo mainitsikin niin onneksi sulla on kuitenkin jo loppusuora edessä, eikä kyse oo mistään vakavasta sairaudesta tms. Joten jaksaa jaksaa ;)....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, tuoksut on niin ihania! :)
      avun pyytäminen ja vastaanottaminen on kyllä vaikeaa, mutta kai sekin pitää opetella, ja ehkä joskus voi sitten tehdä niitä vastapalveluksia!
      koitetaas nähdä <3

      Poista
  8. Ihanasti olet laittanut tuoksut esille. Itsellä ei tule nykyään paljon tuoksuja käytettyä.

    Jaksamisia sinulle oikein paljon! Itsellä ottanut myös koville, kun täytynyt välillä pyytää apua. Pitäisi osata olla itseään kohtaan armollisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja se taisi olla vielä olla mun uuden vuoden lupaus, olla armollinen itselle ja muille....
      sitä opetellessa! :)

      Poista
  9. Ihana parfyymikakku<3 Ja itsekkin laitan suihkauksen tuoksua korvan taakse vaikka olisin paitulissa päivän;) Se vain kuuluu joka päiväiseen elämään ja rutiiniin.
    Toiseksi, tiedän hyvin kun pitää olla vain paikoillaan (itseään on kanssa kursittu muutama vuosi sitten) ja toden totta meni vuosi ennenkuin sisuskalut oli oikeilla paikoillaan. Pitää ajatella positiivisesti vaikkei aina jaksaisikaan, sitä voisi olla huonomminkin asiat! Hyvä kun saat apua ja tukiverkko on lähellä (jospa ei olisi).. nyt kirja käteen, blogeja luet, kaikkea mikä kiinnostaa (paitsi siivous, lastenhoito, shoppailu) ja haaveile siitä tulevasta reissusta sitten joskus;))
    Tsemppiä ja voimia sekä sitä pitkää pinnaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi vuosi... vaikka ei kai se auta ku antaa kropalle aikaa palautua.
      Kiitos ihanasta kommentista! :)

      Poista
  10. Jaksamisia, tsemppiä ja varapäreitä sinulle! Koita vain saada aika kulumaan, toteuta itseäsi tällä välin hieman pienimuotoisemmin :) Ja onneksi kyseessä on vain yksi ajanjakso elämässäsi, eikä se kestä loputtomiin (vaikka siltä varmasti nyt tuntuukin). Joten häntä pystyyn!

    Itselläni on pari lemppari tuoksua, joita tulee tosiaan käytettyä vuodesta toiseen. Mutta ehkä olisi pikku hiljaa aika laajentaa valikoimaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, mitä sitä hyvää vaihtamaan jos joku tuntuu niin omalta! :)
      pienimuotoista askartelu-paskartelua tässä oon nyhrännyt, ja ei tämä tosiaan ikuisuutta kestä... :)

      Poista
  11. Voi mä jo ehdin innostua että toihan olis kiva idea mullekin toi hajuvedet nätisti järjestykseen muffari-tarjottimelle, kunnes tajusin että niin isoa tarjotinta tuskin löytyy.. Vaikka tokihan vois osan laittaa noin esille ja välillä sit vaihdella, tosi ihana idea kyllä! <3

    Ja niin, kuten edeltäväkin jo varmaan paljasti, multa löytyy iso kokoelma erilaisia tuoksuja ja niitä sit fiiliksen mukaan. :) Hetken jo harkitsin tekeväni postauksenkin tuoksuista kun oikeastaan vasta hiljattain tajusin kuinka paljon niitä todellisuudessa onkaan ja päätin että nyt en pitkään aikaan hanki yhtäkään lisää, saa nähdä miten tuoksuostolakko pitää.. ;)

    Niin ja on se kyllä oikeasti aika jännä että kun haluaisi hetken vain olla niin harvemmin siihen on mahdollisuutta/aikaa mutta sitten kun pitäis "luvan kanssa" lepäillä niin alkaa tympiä mutta niin se vaan näyttää useimmilla menevän ja onhan se hyvä rauhassa itsensä parannella eli pitkää pinnaa ja pikaista paranemista <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, varapäreillä tässä jo mennäänkin ;)
      Mulla jäi kyllä pari putelia ja kaikki pikku tuoksut tuosta pois, kerrokset on niin matalat ettei niihin mitään mahdu ja pienet tippuu väleistä. Että ei muutaku oikeanlaista ja riittävän isoa vatia metsästämään! :D

      Poista
  12. Voi vitsit, jaksamista sinne! Kyllä tsemppaat rennosti loppuun asti, eihän tuo toipuminen tosiaan nopeaa ole, mutta palkitsee varmasti pitkällä juoksulla, jos vain annat paikkojen parantua kunnolla!
    Ihana tuo sinun parfyymikerrosvati :) Itse olen aika onneton hajuveden käyttäjä, siis siinä mielessä, että mulla on oikeestaan vain yksi tuoksu (häpäsy!). Käytän hajuvettä päivitttäin, mutta tosiaan aina samaa Lacosten lempparituoksua.. Tähän täytyisi kyllä saada muutos! Toisaalta, mitään juhlatilaisuuksiakaan ei mulla kamalasti ole, mutta muistan kyllä että nuorempana pyöritin aikamoista tuoksuarsenaalia :)
    Viikonloppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä mäkään kummoista bile-tuoksu arsenaalia enää tarvii! :) Toisaalta tommonen on ihanaa että on löytänyt niiiin oman tuoksun ettei tarvii muuta.
      Mukavaa vikonloppua! :)

      Poista
  13. Toivottavasti paraneminen sujuu hyvin tästäkin eteenpäin ja pääset pian arjen touhuihin. Ymmärrän kyllä tuon ahdistuksen kun pitää pyytää kaikkeen apua! Mutta onneksi se on väliaikaista, eikö vain :)

    Ihanat koru- ja tuoksusäilytttimet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan on väliaikaista ja pari viikkoa enää jäljellä!
      Mukavaa viikonloppua! :)

      Poista
  14. Voi, noista tuoksuosta tulee aina kyllä joku hetki mieleen ja kyllä itse ainakin valitsen ihan fiiliksen mukaan!
    Paljon sitkeyttä paranemiseen, varmasti on todella vaikeeta perheen äitinä sairastaa, kokemusta löytyy.. Mahtava tunne, kun pääsee taas hommiin ja normaaliin arkeen mukaan! Mukavaa viikonloppua kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. just näin, normaalia arkea odotellessa! :)
      Mukavaa viikonloppua! :)

      Poista
  15. Mä en käytä lainkaan tuoksuja. Nippa nappa voin käyttää miedosti hajustettua voidetta, dödöä, mutta kaikki eau de se ja tää on ollut pakko jättää pois vuosien myötä. Lapsi lapselta tilanne on mennyt huonommaksi. En vaan kestä niitä.

    See you soon. <3 Kuusihampaiselta terveisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mulla kanssa imetyksen ekat ajat, no puoli vuotta ainakin, on ollu pääosin ilman tuoksuja. mutta nyt vauvattomassa elämässä palataan taas tuoksu-kimaraan.. :)
      ihquu nähä ihan kohta <3

      Poista
  16. Heippa Taina, pitkästä aikaa! Onpa muuten syötävän ihana toi hajuvesiteline. Oon niin kateellinen muutenkin tosta sun pukeutumishuoneesta ;) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no se piti saada kun talon rakensi! ;)
      kiitos, ihania talvipäiviä sulle! :)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!