perjantai 12. huhtikuuta 2019

To Do- ja Ta Daa-listat, eli kesän 2019 suunnitelmat ja bucket list

kesäsuunnitelmia
Suppailevia muksuja Öölannissa


Kesäsuunnitelma terkut sairasvuoteelta!  
Olisi hauskaa sanoa, että loputtoman pitkän tuntuinen kesä on tulossa, ja pitkät illat on aikaa tehdä mitä vaan ja lähteä extempore reissuille, velvollisuudet ei puristele eikä grillimakkarat ja jätskitkään jää kupeille. Noh, käytännössä ruuhkavuodet tarjoilevat tekijöitä, jotka tuovat väkisinkin rakennetta ja aikataulua myös kesään. 

On kalenterissa onneksi vielä jotain rakoja ihan vapaanakin. En halua luoda liikaa paineita tai pakkoja kesälle, vaan aikaa ja energiaa pitää jäädä myös vapaalle puuhastelulle ja oleilulle.

Loinkin siis to do-listan niille jutuille jotka on tehtävä tai on jo kalenteroitu, sekä ta daa- listan niille jutuille jotka olisi mukava tänä kesänä tehdä. Kuvat on kännykästä löytyneitä viime kesänä muistoja.


kesäsuunnitelmia
Pojat Öölannin rannalla 2018

Kesä 2019 rakentuu seuraavien realiteettien ympärille: 
  • Minulla ja miehellä molemmilla neljä viikkoa kesälomaa, joista puolet pidetään eri aikoihin, koska koululaisilla on 10 viikkoa kesälomaa. 
  • Lapsilla on kesän aikana: 2 x partioleiri (joissa mies mukana), tanssileiri, urheiluleiri, rippileiri + tapaamiset sitä ennen. Lisäksi muutama muu meno lapsilla esim. serkkujen kanssa jo sovittuna, ja tietenkin futikset.
  • Kesän tärkein yksittäinen tapahtuma tulee olemaan tyttäremme konfirmaatio elokuussa.
  • Syksyllä pihallemme valmistui autotalli, joka vaati rinnetontin täyttämisen. Pihatöitä on PALJON, ja ne eivät ole meikäläisen erityisosaamis- tai kiinnostusaluetta. Mutta tehtävä on. Myös talo vaatii uuden maalikerroksen, ainakin etelänpuolen (alapihan puoleinen) seinä. Istutuksia kaapaistiin kaivurin kauhalla kasoiksi alapihalle rinteen täytön alta, ja projektin pitkittyessä ovat vain kököttäneet tuossa odottamassa uutta sijoituskohdetta.. 
Jollakin varmaan tämän näyn edessä multasormet ja syyhyäisi päästä hommiin,
minusta tuntuu lähinnä epätoivoiselta.

Pikkupuuhailua vaativa takapiha

Pakollisten, ennen elokuussa olevaa konfirmaatiopäivää tehtävien hommien lista näyttää tältä.

To Do:
Koti: ▢ ikkunoiden pesu ▢ olkkarin seinän maalaus ▢ uusi sohva ▢ eteisen maalaus 
▢ keittiön kaappien siivous ▢ kirppari- ja lahjoitustavaroista eroon hankkiutuminen

Piha: ▢ etupihalle kivetykset ja istutukset ▢ rappusiin kaiteet ▢ autotallin rinteen siistiminen 
▢ leikkimökin ympäristön siistiminen ▢ talon maalaaminen ▢ terassin kaiteiden maalaaminen 
▢ alapihan istutukset ▢ nurmikko kuntoon ▢ kitkeminen ja kuorikkeet

Öölanti
Tuplasateenkaari Öölannissa

Varattu matka: Öölanti

Matka Öölantiin on varattu. Parhaimmillaan ja yleensä aina meidän kesälomaan kuuluu reissu siskon mökille Öölantiin. Usein näihin reissuihin on yhdistetty telttailua ja reissailua muuallakin Ruotsissa sekä Tanskassa. Tänä kesänä aikaa on sen verran vähän, että taidamme vain kyläillä ja viettää muutaman yön meidän uudella lempi leirintäaluella Ruosissa, Västervik Resortissa.
Meidän makuun Pohjoismaissa on kesällä juuri sopivat lämpötilat, jos aurinkolomalle mennään
niin mieluiten talven pimeinä kuukausina.

Öölannin reissuista on  postauksiakin vaikka kuinka paljon, ja niihin suosittelen kyllä tutustumaan jos ajatuksissa on reissu Ruotsiin tai Tanskaan, tai mietinnässä telttailuhommat perheen kanssa.
2013 reissusta kolmen postauksen sarja: osa 1, Ruotsi (Kolmården, Öölanti),Osa 2, Tanska (Legoland, Pohjois-Tanska),
Osa 3 Ruotsi, sekä telttailusta lasten kanssa
2014 Telttareissu-postauksessa paljon vinkkejä Tanskaan ja Ruotsiin
2015 Ööolanti ja Gotlanti
2017 Öölanti, Pohjos-Tanska, Legoland ja Kolmården

kesäsuunnitelmat veneily
Aamuhetki loppukesästä. Usvaa, hiljaisuutta, luonnonrauhaa ja nukkuvat veneseurueet.

Miehen ja lasten unelma on toteutunut, ja meille on tänä keväänä hankittu vene.
Vesihiihtoon, päivä- ja viikonloppuretkiin, ystävien kanssa kesäpäivien viettoon.
Veneilykokemusta minullakin on appivanhempien veneellä kyllä jo koko 20 vuotisen yhteiselon ajalta, joka kesä on veneellä ainakin muutama päivä oltu. Lapset ovat jo oikein eteviä (ja innokkaita) veneiltyään isovanhempien kanssa joka kesä – ja mies koko ikänsä.
Minä olen enemmänkin henkinen maakrapu eikä hinkua vesille ole, mutta toki kauniit kesäillat veden äärellä, vesihiihto, telttailut saarissa ja yhteinen aika perheen kanssa on mukavia suunnitelmia kesälle.
Tänä kesänä siis veneillään, avoimin mielin olen tälle. Kunhan jää aikaa muille kivoille jutuille, ja niille pihahommillekin.


Eli tällaisia suunnitelmia ja raameja siis kesälle on jo lyöty lukkoon.
Mutta sitten vielä se haave listaus, mitä olisi kiva saada tänä kesänä tehdä!


Ta Daa- eli hyvänmielen lista, kesän 2019 Bucket List

▢ Ruotsinlaivan buffet
▢ Leirintäaluepäivä Västervikissä tai Bödassa
▢ Auringonlaskujen katselu
▢ Yö teltassa
▢ Mökkeily Lammilla- Aina yhtä rakkaat täti ja mökki, kesän ”must” kohde
▢ Riippukeinussa löhöily äänikirjaa kuunnellen
 Tuoreen ruuan hakeminen ▢ torilta ja ▢ metsästä
▢ Luonnonkukkakimppujen kerääminen
▢ Puistojumppa
▢ Ratkiriemukas tyttöjen ilta, joka saa venyä vaikka aamuun saakka
▢ Piknik-treffit ystäväperheen kanssa
▢ Ulkoilmakonsertti
▢ Lasten kanssa laatikkoviljelyä: kesäkurpitsaa, hernettä, ruohosipulia..
▢▢▢ Kokonainen päivä jokaisen lapsen kanssa ihan kaksin, tehden teidän yhteisiä toivejuttuja.
▢▢▢ Vähintään kolme sometonta päivää
▢ Retkeily kansallispuistossa
▢Vietä päivä Tropiclandian Vesipuistossa kummimurun ja perheiden kanssa. Vaasassa asuvan Kummipojan perheen kanssa sovittu
ja omille muksuille luvattu, tänä kesänä vihdoin toteutukseen jos vain saadaan 11 henkilön aikataulut ja sää sopimaan!
▢ Pyöräilyn lisääminen. Työmatkoja entistä useammin, ja muutenkin ilo irti hyötyliikunnasta raittiista kesäilmasta!
▢ Oikein hyvän jäätelön tekemään Opettelu. Kaapin nurkassa oleva vanha jäätelökone ja tyttären mehujääkirja käyttöön.
Testaa ainakin ▢ Jäätelö kauramaidosta ja tuoreista mansikoista ▢  Piña Colada -mehujäät
Osallistu riemulla lasten hommiin ja puuhaile rennosti kesälajeja (anna TaDaa:n ohittaa ToDo)!
▢ vesisota ▢ pihafutis ▢ trampalla hyppely ▢ petanque ▢ tikan heitto ▢ sulkapallo ▢ hyppynarun hyppely
▢ minigolf ▢ Frisbeegolf ▢ vesihiihto ▢ katuliiduilla piirtely



On muuten pyttymäinen ”kevätflunssaksi” tällainen keuhkokuume. Pari viikkoa elämästä mennyt aivan ohi, parantumisen jälkeen on vielä kuukausi urheilukieltoa. Rauhassa pitäisi mennä juhannukseen saakka, sen verran varoitteli lääkäri ja tutuilla ollut ikäviä jälkitauteja keuhkokuumeesta.
Nyt alan onneksi olla jo sen verran tolkuissani, että jaksoin avata tietokoneen ja suunnata ajatuksia kesään, jolloin tämäkin kokemus on muisto vain.
Ja lopulta kuitenkin – mielummin tämäkin itsellä kuin lapsilla.
Mutta todettakoon, että ✅ keuhkokuume, koettu on.

Lammin mökin saunapolulla

Sellaiset to do:t ja tadaat ja bucket listit.
Mites sulla, onko suunnitelmia tai haaveita kesälle?
Tuleeko yleensä suunniteltua, vai vedettyä fiiliksen mukaan?

Aurinkoisin terveisin,
Taina

Perhoset




20 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja teillä suunnitteilla. Ja ihana idea tämä tadaa-osio. Ei elämän pidä olla suorittamista vaan nauttimista! Teillä on jo rippijuhlat tulossa! Kylläpä aika rientää! Meillä kai parin vuoden päästä...
    Meillä on kesällä 3 vko lomaa miehen kanssa ja se pidetään yhtä aikaa. Suunnitelmat auki, mutta puhuttiin jos jätetään tänä vuonna perinteinen Pärnun ja Baltian matka tekemättä ja ollaan Suomessa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aika tosiaan rientää hurjaa vauhtia ja lapsista sen kyllä huomaa!
      Kyllä mekin aina puntaroidaan josko jätettäisiin Öölantia väliin että ehtisi nauttia kotimaan matkailusta, mutta tuolla taas asuu rakas sisko perheineen, joiden kanssa on mukava viettää aikaa edes kerran vuodessa. Ja ihana paikka, ihana mökki.. tänä kesänäkin palataan, mutta varmasti tulee taas joku välivuosikin jossain vaiheessa.
      Ja tadaa-juttuja pitää aina mahtua suunnitelmiin. :)
      Iloista viikonloppua! <3

      Poista
  2. Kivoja kesähaaveita sinulla, hyvin samankaltaisia kuin itsellänikin! Olen huomannut, että bucket listoihin kannattaa upottaa ihan tavallisiakin juttuja. Niistäkin tulee paljon hyvää mieltä ja kauniita muistoja

    Malttia ja pitkää pinnaa toipumiseen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, lopulta ne pienet, tavalliset jutut on niitä merkityksellisiä. :)
      Ja kiitos, pitkää pinnaa tarvitaan!
      Iloista viikonlopun jatkoa! <3

      Poista
  3. Ihania kesähaaveita ♥
    Minäkin tykkään tehdä to do listoja ja isäntä ei tykkää yhtään. Luon kuulemma paineita hänelle :)

    Mukavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kuullostaa tutulta.. miehellä on oma to do listansa, tässä vain ne ihan pakolliset yhteiset. Pyrin siihen, että jos teen jonkun tehtävälistan määräajalla, niin pystyn sen myös tarvittaessa itse toteuttamaan. Onneksi näihin on vielä monta kuukautta aikaa ennen kuin pitää olla valmista. :D
      Mukavaa pääsiäisen aikaa! <3

      Poista
  4. Kivoja juttuja teillä tiedossa. Lopussa kiitos seisoo vaikka lista näyttää alkuun toivottoman pitkältä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! Kivoja juttuja vaan riittävästi välissä niin kai nuo pakollisetkin tuosta.. :D
      Kiitos, ja iloista viikkoa sinne! <3

      Poista
  5. Jotenkin nyt tuo ta daa lista kuulostaa paljon paremmalta kuin mikään to do lista :)
    Ihanaa viikonloppua Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin minustakin! :D Mutta niin kauan kuin ei voiteta lopussa niin to do-osasto on hoidettava ite.
      Iloista alkavaa viikkoa Outille! <3

      Poista
  6. Ta daa osio on ihan paras :D
    Minusta aika kunnianhimoinen tuo to do lista. Meidän perheen aikaansaavuustahdilla siitä riittäisi hommaa ainakin kahdelle kesälle ;) ellei jopa kolmelle ;)

    Meillä kesäsuunnitelmat hakevat vielä muotoaan. Voi olla, että ei tehdä mitään sen kummempaa, ollaan vaan maalaismummolassa.

    Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuo to do on aika kunnianhimoinen. Varmaan mies käyttää jotain vuosilomiaan tuon tekemiseen, ja varmasti jotain apujakin saadaan molempien iseiltä. Onneksi konfirmaatio on vasta elokuussa, niin tuohon on aikaa! :D
      Maalaismummola kuullostaa kyllä ihanalta! <3
      Iloisia kevätpäiviä sinne! <3

      Poista
  7. Huh huh, miten vauhdikkaalta kuulostaa! Paljon ihania juttuja mutta nuo pihahommat näyttävät minustakin lähinnä uuvuttavilta (en ole yhtään pihalla puuhastelija!). Meidän kesä on tänä vuonna erilainen, koska muutamme kolmeksi kuukaudeksi Yhdysvaltoihin! Paljon jännää siis varmaan luvassa. Paranemisia sinne ja kohti kevättä ja kesää iloa ja valoa elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että on jännää tuo teidän muutto! Aivan ihanaa!
      Mielummin minäkin teettäisin pihan valmiiksi ja makoilisin sitten vaan riippukeinussa valmiissa ruusupuutarhassa, mutta valitettavasti tässä on ite puuhasteltava, joten ruusupuutarhakin taitaa jäädä. :D
      Aurinkoisia kevätpäiviä! <3

      Poista
  8. Ymmärrän niin fiilikset pakollisen pihanlaiton suhteen, kun tehtävä on, mutta ei ole kyllä munkaan ykkösmukavuusaluetta. Että ei muuta kuin isosti semppiä täältä sille urakalle! Lopputulos palkitsee ihan taatusti, mutta ilmaiseksi ei tosiaan tule. Huuuuh.

    Aivan ihania lomamuistokuvia ja tunnelmia <3. Ja lisää tulee taas tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Tosiaan, pitää vaan jaksaa puuhastella iltaisin, eiköhän se sitten palkitse tosiaan lopuksi. Ja tehdään kerralla nyt mahdollisimman helppohoitoista ja monivuotista.
      ja kiitos, kiva oli kännykästä kesämuistoja selailla! Ensi kesänä voisi kyllä jaksaa taas enemmän kameraakin mukana kantaa.
      Aurinkoisia päiviä Annukalle! <3

      Poista
  9. O-ou! Joskus takavuosina tuollaista takapihaurakkaa olen itsekin uurastanut. Sitä kotikkärryjen työntämisen määrää... Voimia, ja malta levätä. Keuhkokuume on viheliäinen kaveri ja toipumisessa pitää malttaa.

    Ihana postaus. ❤
    Siinä on paljon, mistä voisi kommentoida. Tyydyn nyt nyökyttelemään innokkaasti ja röyhkeästi kopioimaan juttuja omaan kesääni. Teltassa en lupaa nukkua, enkä puistossa jumpata, mutta monta muuta hyvää tärppiä oli. Kiitos näistä, tulee itsekin mietittyä jo mitä kaikkea kivaa sitä voisi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, "sain" just viikon lisää saikkua, ei kyllä jaksa eikä pysty vieläkään muuta kuin makoilemaan. :/ Kai se on vaan otettava iisisti, kavereilla on ollut aika ikäviä pitkittyneitä keuhkokuumeita, sellaista en kyl haluaisi.
      Kyllä tossa pihassa on ikuinen työmaa, omakotitalo on ihana siitä että on tilaa, mut onhan tässä sit sitä puuhaakin, halusi tai ei.
      Hei hauskaa jos kesäsuunnitelmista oli jotain inspistä! :) Kiva se on suunnitelmia tehdä, sillee rennolla otteella eikä miksikään pakottavaksi raamiksi. :)
      Aurinkoisia päiviä! <3

      Poista
  10. Onpa kiva lukea juttuja Öölannista! Me olimme siellä tänä keväänä neljättä kertaa. Aivan ihana paikka! <3 Gotlannissa ollaan oltu pari kertaa, mutta kyllä Öölanti on vienyt voiton. On ollut hauska sun päivityksistä katsoa miltä siellä näyttää kesällä. Me kun olemme aina käyneet siellä huhti-toukokuun vaihteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meidänkin kesäreisuille Öölantiin osunut monenlaisia kelejä. Välillä ollaan rannalla tuulipuvuissa lennättämässä leijaa, viime kesänä taas oli todella matalalla vesi niin että lapsetkin pääsi satoja metrejä kävellen rannasta mereen! Ja siinä kuumuudessa plutasivat siellä tunteja... huh. Sisko taas on laittanut sieltä talvikuvia kun hiihtävät, se olisi hieno kokea kyllä! :)
      Ihanaa kesää teille! <3

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!