keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Juhlahumua

itsenäisyyspäivä koristelut

Tänään vietetään Suomen sadatta itsenäisyyspäivää!
Nyt jos koskaan on syytä kiitollisuuteen, juhlallisuuteen ja ylpeyteen.
Alla kuitenkin ensin muutamien muiden juhlien koosteita kuluneilta viikoilta.

Treffeillä Hilton Strandin loungessa oman rakkaan kanssa


Tuntuu että lähiviikot ovat yhtä juhlahumua, ja hyvä niin.
Marraskuu olisi muuten aika pimeä ja masentava kuukausi.
Blogiinkaan saakka ei ole ehtinyt näistä kirjoitella
arki on yhtä hurlumheitä ja viikonloppuisin kivoja menoja.

Isänpäivän aamiainen


Halloweenista seuraavana viikonloppuna vietettiin tietenkin isänpäivää.
Nuorimmaisella oli ollut tosi jännät paikat pitää eskarissa askarreltu lahja salaisuutena,
ja ihania lahjoja ja kortteja oli lapset taas valmistaneetkin.
Aamulla herättiin perinteisesti aikaisin kolistelemaan keittiöön,
lapset leipoi suklaa- ja mustikkamuffineja, minä leivoin rusinaleivän.

uuniperunat isänpäiväillallinen
Isänpäivän illallinen


Päivällä käytiin miehen vanhemmilla kakkukahvilla,
ja illemmalla minun vanhemmilla illallisella.
Kaikki tärkeät isät siis saatiin huomioitua ja päivä oli oikein mukava ja leppoisa!

jälkiruoka
Isänpäivän jälkkäri



Seuraavana viikonloppuna meillä olikin miehen kanssa treffiviikonloppu.
Kerran vuodessa pyritään lähtemään ihan kaksin johonkin,
jonain vuonna olen ollut miehen työmatkalla mukana esim. Amsterdamissa.

Tänä vuonna vanhempani olivat jälleen viikonlopun lasten kanssa,
ja me päädyimme hyödyntämään hotellipisteet Helsingissä.

kattomaalaus
Suomen kansallisteatteri


Syötiin hyvin, naurettiin yhdessä, viettettiin aikuisten aikaa ihan kahdestaan.
Kävimme Kansallisteatterissa katsomassa Miika Nousiaisen Juurihoidon
joka oli todella hauska,
ja onhan tuo teatteri myös aivan upea rakennus käydä fiilistelemässä.
Toisena iltana oli ohjelmassa stand uppia Studio Pasilan Club Act!ionissa,
ja naurettiin kyllä koko rahan edestä!
Vahva suositus molemmille!

Talvipuutarha kasvihuone
Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha


Sijoitin syksyllä työnantajan tarjoamia virikerahoja museokorttiin,
ja pitihän sitä tietenkin hyödyntää.
Kävimme siis kasvitieteellisessä talvipuutarhaa ihastelemassa,
mutta Ateneumiin oli sellainen jono että se jäi seuraavaan Helsingin reissuun.

Hilton Strand
Treffit Helsingissä


Suosittelen kaikille pariskunnille treffejä pois kotiympyröistä silloin tällöin!
Uusia yhteisiä muistoja on mukava luoda,
ja samalla muistutella mieleen miksi toisiinsa aikanaan rakastuttiin.
Rakastua ehkä aina uudelleen siihen ihan omaan puolisoon.

Se leppoisin työkaveri kylässä


Melkein juhlaksi on rinnastettavissa, ainakin jos lapsilta kysytään,
mun "työkaverin" eli työkaverini koiran vierailu meillä.
Saatiin tuo ihana pötkylä muutamaksi päiväksi meille hoitoon
ja vietin leppoisan etätyöpäivän hänen kanssaan.

auringonlasku
Kyröjoki
Kauden ensimmäiset pikkujoulut vietettiin rakkaan kummipojan luona vieraillessamme.
Lapsia oli yhteensä seitsemän, mutta kaikki ovat jo sen verran isoja
että isommat lapset veivät pienemmät puistoon, miehet laittoivat illallisen
ja me ystävän kanssa ehdittiin lenkille Kyröjoen rantaan maisemia ihastelemaan.
Ihana viikonloppu vierähti nopeasti ja touhua ja höpötystä piisasi!

illallinen
Purpur Tampere


Rakas ystäväni menee ensi viikolla naimisiin.
Hulabaloo-polttarit eivät houkutelleet,
vaan vietimme illan polttareiden merkeissä illallisella
Ville Haapasalon Purpur ravintolassa Tampereella
Georgialaiseen makumaailmaan tutustuen,
ja teitenkin hauskoja muistoja kertaillen, höpötellen ja rentoutuen yhdessä
arjen kiireiden keskellä.





Seuraavaksi vietettiinkin miehen 40 vuotis synttäreitä.
Sankarin tyylin mukaisesti kakkukahville kutsuttiin vain läheisimmät sukulaiset
ja ilta vietettiin perheen kesken lautapelejä pelaillen.

synttäri aamiainen
40 v. synttäriaamiainen


Aamu alkoi tietenkin päivänsankarin herättämisellä kauniisti katetulle aamiaiselle.
Miehen ainoa toive päivälle oli että kakku ei lopu kesken,
ja koska kakut ovat miehen ehdoton herkku ja oma aikataulu tiukka
päätin ulkoistaa kakkuhomman.
Ihana ystis Micu Onnellinen Kirsikka blogista on perustanut tänä syksynä
Juhlakirskikka nimisen juhlasuunnittelufirman
päätin siis tilata kakut sieltä.

synttärikakku
Juhlakirsikan kakut



Ja valinta oli kerrassaan täydellinen!
Kakut olivat kauniita ja herkullisia,
kermakakun tilasin gluteenittomana niin että pystyin itsekin sitä surutta syömään.

Lämmin ja vilpitön suositus täältä sympaattisen Micun Juhlakirsikan palveluille!


Vähän melkein miehen synttärin myötä ikäkriiseilin,
tuleehan oma 40 myös täyteen muutaman kuukauden kuluttua.
Mutta toisaalta, mitäpä noista numeroista kriisiytymään!

suomi100
Tänään kuitenkin keskitytään itsenäisyyspäivän viettoon.
Mies on työmatkalla, ja me lasten kanssa otetaan päivä rennosti,
linnanjuhlien katselu kuuluu toki iltaan, samoin herkut,
mutta myös vakavammin aiheesta keskusteltiin jo aamupalapöydässä.

Nyt ovat kaikki lapset kavereidensa kanssa upeasta lumisesta päivästä nauttimassa,
minä vielä hetken jumittelen kahvikupin kanssa ja ihastelen tuota lippua
jonka lasten kanssa olkkarin ikkunaan askartelimme.

suomi100

Ja tästä sitten kohti pikkujoulukautta!

Tunnelmallista itsenäisyyspäivää
ja iloista joulun odotusta sinulle!

Terveisin Taina


16 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa itsenäisyyspäivää ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, sinne myös, sekä rentoa joulun aikaa! <3

      Poista
  2. Hyvää Itsenäisyyspäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, sinne myös, sekä rentoa joulun aikaa! <3

      Poista
  3. Ihanaa juhlahumua ollut siellä, niin pitääkin olla!
    Hyvää itsenäisyyspäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä juhlat piristää kummasti eloa, aina on jotain mitä odottaa! :)
      kiitos, sinne myös, sekä rentoa joulun aikaa! <3

      Poista
  4. Yhtä juhlaa tuntuu olleen elämä :). Vaikka arvaan, että mahtuu siihen väliin vähän arkeakin, mutta kivalta näyttää ja kuulostaa kaikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arkeahan se on suurin, osa, silloin ei paljon ehdi kuvailla kun pää kolmantena jalkana laukataan ja koti on kaaoksessa! :D Mutta juhlihetkä on mukava pysähtyä fiilistelemään. :)

      Poista
  5. Voi ihanuus mitä juhlia ja kuvia♥ Tuollaset treffit on sitten mukavia..välillä se kahdenkeskinen aika on niin kaivattua:) Kuulostikin että teillä on ollut aivan ihanaa! Myöhästyneet itsenäisyyspäivän toivottelut,tänä vuonna en itse päässyt lainkaan tv.stä linnanjuhlia näkemään kun olin työn touhussa. Niitä on kyllä ollut mukava aina katsoa kun se on ollut mahdollista:) Leppoisaa viikonloppua ja ihanaa joulunodottelua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo treffit oli oikein onnistuneet, mukavaa oli yhdessä. Tuosta perinteestä pyritään pitämään kiinni -kerran vuodessa edes kaksin johonkin! :)
      Ihanaa joulun aikaa sinne myös! <3

      Poista
  6. No ompas teillä ollut juhlahumua! Olen aivan samaa mieltä: treffit puolison kanssa kannattaa. Kovin kauas ei välttämättä tarvitse lähteä, mutta kotoa pois kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin oikeassa, treffien määränpää ei tarvitse olla kaukana tai tekeminen mitään suureellisen ihmeellistä, mutta tärkeää ja ihanaa on toisinaan pysähtyä olemaan ihan kahdestaan. :)
      Iloista joulun aikaa sinne! <3

      Poista
  7. Ihania juhlia piristämässä pimeää talvea :)
    Ihanaa joulun odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavasti tosiaan katkaisee pimeää kautta erilaiset juhlat - nyt onkin jo vuosi kääntynyt kohti valoisampia päiviä ja ulkona on onneksi lunta tuomassa lisää kirkkautta.
      Iloista onnellista joulun aikaa sinne! <3

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!