lauantai 13. toukokuuta 2017

Äitienpäiväkortti askarteluja



Lasten kanssa askarreltiin muutama kortti äitienpäiväksi
- mummille, mummalle ja isoäidille.

Aikaisemmin nuorimmainen on askarrellut tulitikkurasioiden mallisista askartelurasioista
pieniä korurasioita joista muutama on jäänyt vielä antamatta.
Tänään menemme illallalliselle mummolaan, ja viedään ne pieneksi lahjaksi.
Reissaava mummi voi kuljettaa niissä vaikka korvakoruja.



Meidän 13-vuotias neiti tykkää tehdä näitä 3D kohokirjain kortteja.
Pahviin leikataan kirjainten määrä eri mittaisia lovia ja taitetaan ne eri suuntaan kuin kortin taitos.
Niihin leikataan kirjaimet, tällä kertaa kortti lähtee mummalle.
Helppo ja näyttävä lopputulos!



Netissä on ihania 3D korttien askarteluohje videoita.
Neidin kanssa päätettiin kokeilla tätä ohjetta.
Katseltiin samalla Vain Elämää ja värkättiin kukkia,
myönnettäköön että ensimmäinen versio ei onnistunut, 
mutta lopulta saatiin ihan kelvollinen lopputulos aikaan.


Ensi kerralla täytyy käyttää vielä vähemmän liimaa tai hankkia kaksipuolista teippiä.
Ehkä koitan myös koristella kukkia enemmän ennen liimaamista.




Hauskaa tuon tekeminen oli, ehdottomasti teen toistekkin!

Tämän mallin tekoon löytyy monta hyvää videota
esim. You Tubesta haulla "How to make a 3D Flower POP UP Greeting Card",

ja vinkkinä sanottakoon, että niitä liimapisteiden paikkoja kannattaa noudattaa todella tarkasti! 



Korttien kannet koristeltiin ihan perinteisesti kiiltokuvin, koristeteipin ja glitteriliiman avulla.
Napeista ja palteteista sommiteltiin yksi sydän kortti.



Äitienpäivän vietot aloitettiin meillä jo perjantaina,
kun luontoryhmässä päikkyilevän kuopuksen ryhmä järjesti aamupalahetken metsäpaikalla
nokipannukahveineen ja yhteisine metsässä touhuamisineen.
Tuollaisella aloituksella tuli väkisinkin mukava päivä, vaikka hieman savun tuoksuisena töihin lähdinkin!



Tänään menemme vanhemmilleni illalliselle, 
ja huomenna vietetään äitienpäivää rennosti kotoillen.
Aamulla varmasti saan perinteisesti nukkua hieman pidempään
ja kuunnella astioiden kilinää ja touhuamista keittiössä ennen herätystä..
Ehkä käymme leppoisalla metsäretkellä, 
isompia rehkimisiä en voikkaan tehdä toipuillessani viisaudenhampaan poistosta.

Iloista äitienpäivää kaikille äideille ja äidinmielisille!

Terveisin Taina

12 kommenttia:

  1. Aivan upeita kortteja. Minulla onkin tänä vuonna taulumainen kortti äidille lahjaksi.
    Ihanaa äitienpäivää myös sinne <3

    VastaaPoista
  2. Kauniit kortit <3
    Mut vietiin tänään jo keskustaan äitienpäiväkahville ja kotona isäntä valmisti herkullista paellaa... huominen taitaa mennä herkkujen nauttimiseen (kotona ja mummulassa) :)

    Oikein ihanaa äitienpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkuttelut kuuluu äitienpäivään, kivalta kuullstaa teidän meiningit! <3

      Poista
  3. Oi kuinka kauniit kortit <3 Ihanaa äitienpäivä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti myös teillä oli ihana äitienpäivän aika! <3

      Poista
  4. Hienoja kortteja :) Minulla on tuo 3D-kukkakortin video FB:ssä tallessa, jos vaikka saisin vielä tehtyä sellaisen tänä iltana.
    Ihanaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Toivottavasti teillä oli ihana äitienpäivän aika! <3

      Poista
  6. Ihania kortteja <3 Aurinkoista loppuviikkoa <3

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!