maanantai 6. heinäkuuta 2015

Lomalta palattu + arvonta muistutus!


Palasimme eilen 2,5 viikon reissulta Ruotsista.
Vietimme juhannuksen siskoni perheen luona Kalmarissa, 
mökkeilimme Öölannissa ja telttailimme Gotlannissa.

Reissu oli kerrassaan onnistunut ja säätkin suosivat,
viimeinen viikko oli jo lähes liian helteistä makuuni
- lapset toki nauttivat rantaelämästä!


Samalla vietin "digi-paastoa".
työpuhelimen jätin kokonaan kotiin 
ja "siviili" kännykästä kurkkasin vain säät ja viestit muutaman kerran viikossa.

Vasta kun koko perhe pitää kaikki rämpläimet ja television oikeasti pois päältä 
riittävän monta päivää
havahtuu siihen kuinka isoksi aikasyöpöksi itse kullakin 
tv:n katselu, mese- ja WhatApp -keskustelut, blogit, facet, instat, sähköposti, uutisten selailut jne.
ovat oikeasti muodostuneetkaan.

Toki haluan jatkossakin pitää kavereihin yhteyttä ja pysyä maailman menossa mukana,
mutta hyvä muistutus oli myös koko perheelle
kuinka mukavaa onkaan lukea hyvää kirjaa, lennättää leijaa tai pelata vaikka shakkia.

Koululaisiin on iskenyt Harry Potter-mania
 Tänään palasinkin sitten jo töihin
ruutua tuijottamaan luuri korvalla kahdeksaksi tunniksi
kotona en malttanut olla käymättä läpi 1500:aa matkakuvaa,
ja blogi-kierroksellekin mieli jo polttelisi kunhan reissukamat on purettu ja pyykätty..

Mutta koitan säilyttää loma-rentouden ja kännykättömyyden iltoihin perheen kanssa
- josko kohtuudella kaikkea?


Tulin huikkaamaan tänne muistutuksen vielä perjantaihin saakka jatkuvasta arvonnasta,
palailen reissupostauksen merkeissä viikonloppuna! 

Iloista viikkoa,
Taina

16 kommenttia:

  1. Tervetuloa Suomeen! Ja ihailtavaa tuo digi-paasto! Minulla sellainen on suunnitelmissa. Meidän lomalla en kyllä blogeja lukenut, mutta instan täytin lomakuvilla. Mukavaa Viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täytyy myöntää että instaan tuli itsekkin joku kuva yleensä heitettyä kun netin avasi.. ;D
      Mukavaa viikkoa sinnekin! :)

      Poista
  2. Tuo(kin) paasto tekisi hyvää tälle äidille... :D
    - Oikein mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt pitää sitten niitä lomarentoiluiden kerryttämiä pehmeyksiä vähän "paastoilla" smoothie- ja kuntosali kuurilla, herkut ja viinit on nyt paastottavien listalla.. ;)
      Tää on niin tätä! :D

      Poista
  3. Mulla on vaan sähköposti ja nää blogit ja siltikin paasto ois joskus paikallaan. Tosin, nyt kyllä kun OLI ainakin noita hyviä kelejä, niin kyllä me ulkona asuttiin ilman pelejä ja vehkeitä ja mää oon lukenu jo jonkun tuhatta sivua kirjoja.
    Ihanaa heinäkuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun tulee facea ja noita keskusteluketjuja kamujen kanssa käyteltyä arkena melko paljon, mukuloilla insta ja wa-ryhmät vie aikaa, samoin uutisia tulee seurattua, ja nuorin on sitä mieltä että kun muut rämplää puhelinta niin hänen pitäisi saada pelata pädillä. Vaikka puhelimet kädessä ei jatkuvasti istuta niin kyllä niitä joku aina vilkuilee ja naputtaa useammin kuin oikeasti tarvisi.
      Ihanaa heinäkuuta sinne myös! :)

      Poista
  4. Tuollaisen paaston taidan minäkin toteuttaa tässä loman aikana koko perheeltämme <3 Ihanalta kuullosti reissunne ja kauniita kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Kyllä se teki meillä ainakin hyvää vähän ravistella niitä tapoja ja tottumuksia lomalla, ja keskittyä yhdessä oloon ja rentoiluun! :)

      Poista
  5. Tekee varmasti hyvää sellainen "digipaasto", taidanpa hieman itsekin! :) Oikein mukavia ja suloisia kesäpäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli oikein virkistävää vaihtelua! :) Samoin teille ihanaa heinäkuuta! <3

      Poista
  6. Digipaasto tekis kyllä hyvää täälläkin. Ollaan menossa parin viikon päästä Norjaan ja siellä sitä saakin kyllä sitten viettää, puhelimen kautta kun ei viitsi nettiä käyttää (kalliiksi tulisi). Ihanaa viikon jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama piheily meillä alunperin tuohon digipaastoon johti, netit pois päältä kaikilta niin se tuli kuin itsestään. :)
      Ihanaa viikon jatkoa sinne myös ja oikein kivaa rentouttavaa reissua! <3

      Poista
  7. Minäkin olen viettänyt somelomaa nyt kesällä. Yrityksen fb-sivuilla pyörii ajastetut postaukset, jotka kirjoittelin kesäkuussa valmiiksi. Itse luen facea nyt vain silmäillen, instassa en ole ollenkaan. Juuri palasimme mekin reissusta, Berliinistä ja nyt taas käyn blogeja läpi päästäkseni kiinni blogituttujen kuulumisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töihin palaamisen jälkeen huomaan taas luiskahtaneeni luurien ja koneen ääreen, mutta blogi-kierrokselle en ole vielä ehtinyt. Ehkä viikonloppuna sitten. :)

      Poista
  8. Blogien lukemiset on taas hetkeksi jäänyt. Instasta huomasin kuvan Kneibbyn:stä ja oli pakko tulla katsomaan onko täällä jotain. Me käytiin myös vasta Gotlannissa! Valitettavasti ilmat oli sen verran kylmiä ettei sinne vesipuistoon sitten lähdettykään. Onneksi lapset saivat edes vähän uida kun täällähän ei kesästä voi juuri puhuakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas oli aivan älytön helle Gotlannissa, päivät meni rannalla ja vasta iltaisin jaksoi retkeillä! Toisaalta moni kiva paikka ja tällä kertaa käymättä kun ei helteessä jaksanut lapsia lähteä "raahaamaan". Puolensa ja puolensa. :)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!