torstai 26. maaliskuuta 2015

Päin Pääsiäistä


Kevättä kohti mennään kovaa,
talvi-ihminenkin sen jo myöntää!
Lisääntyneestä valon määrästä nauttien,
kesää jo suunnitellen.


Kaikenlaisia pääsiäisaskarteluja ja -koristeita 
on kaivettu esiin ja ripoteltu ympäri kotia.
Viime viikolla vanhepani tulivat lapsia hoitamaan iltapäiväksi
ja äiti toi ruuan mukanaa.
Minäpä reippaana tyttönä otin äiskän uunipadan narsissi ruukuksi.
Neidin ekaluokkalaisena tekemä pääsiäistaulu 
pääsi keittiön seinälle kunniapaikalle.


Lapset kovasti hössöttävät pääsiäisen tuloa.
Virpomaoksia on koristeltu urakalla
ja pääsiäsaamun suklaamunien etsintää odotetaan kiivaasti.


 Hauskoja ja helppoja kukkia vitsoihin
saa taiteltua sisäkkäin asetelluista silkkipaperi neliöistä.


Itse tykästyin noihin Tokmannin nauhallisiin höyheniin,
hintakin oli kohtuullinen, 4 pussia 2 €.


Mitäpä muuten lulette,
jos arjen apuna normaalisti häärivät vanhempani ovat matkoilla
ja mies työreissussa,
millä todennäköisyydellä joku lapsista sairastuu?
Aivan oikein - 100% varmuudella.
Onneksi neidillä oli vain pientä flunssaa ja hommat järjestyi kyllä.

Vaan arvatkaas paljonko ahdisti kun mies
vain muutamia tunteja lentokoneen tipahtamisen jälkeen
nousi koneeseen matkatakseen Lontooseen?
Kyllä - aika paljon.


Viikonloppuna yökyläily ja virpomis-hässäköiden lisäksi 
meillä vietetään 9-vuotis synttäreitä.
Säpinää taas piisaa!


Aurinkoisia kevätpäiviä sinullekin,
ja muistahan kääntää kelloja!
Terkuin Taina

18 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Meillä on ruohot edelleen kylvämättä ja muutkin koristeet hyvässä jemmassa (en tiedä missä). Toisaalta olen viine päivinä pessyt talvivaatteita pois ja vienyt säkeittäin tavaraa koulun kirppikselle. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä kanssa on ollut tuota talvivaate-ruljanssia ja eteisen räjäytystä pari viime viikonloppua. Miten se on joka kauden vaihteessa yhtä iso sirkus? No, hyvähän se on että lapset on terveitä ja kasvaa. ;)
      Mukavaa viikonloppua sinne myös!

      Poista
  2. Meillä mennään vain kukilla ja liinan vaihdolla kohti pääsiäistä. Lasten askartelut ja käsityöt ovat se kivoin juttu heidän innostuksensa lisäksi juhlapyhissä. Mukavaa viikonloppua ja toivottavasti lapset pysyvät terveinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä työressillä vetäisin itsekin kyllä pääsiäisen aika minimillä jos ei olisi tuota lasten hössötystä - toisaalta se juuri irrottaa siitä työmaailmasta mukavasti. :)
      Nyt on kaikki terveenä ja iskäkin saadaan kotiin alkuviikosta joten kaikki hyvin! :)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. MITÄ... joko kelloja siirretään? :D
    - Oikein ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  4. Mekin ollaan lähdössä Lontooseen kaksin tytön kanssa ja koetan parhaani mukaan pimittää koko uutista. Tähän kohtaan en halua hysteeristä teiniä raahata lentokentälle :D Hyviä pyhiä teille ja mukavia synttäreitä jalkkispojalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja aivan huikean ihanaa reissua teille! <3

      Poista
  5. Ihania pääsiäisjuttuja siellä!
    Kivaa kesäaikaa sinulle ja perheellesi, Taina!

    VastaaPoista
  6. Ihaniapääsiäsjuttuja, kauniita virpomisoksat :) Kaunis koti teillä ja ihana blogi sinulla <3 Mukavaa pääsiäisen odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3
      Iloista pääsiäisen aikaa sinulle myös!

      Poista
  7. Ihania pääsiäisjuttuja! <3 Iloita ja rentoa pääsiäisen aikaa teille! <3

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!