tiistai 9. joulukuuta 2014

Naisten askarteluilta

 
 
Eräs ystävä on askarteluohjaaja, steinerkoulun opettaja, 
loputon ihanien askartelujen ja tuunailujen ideapankki.
Hän järjestää näin joulun alla ystävilleen naisten askarteluiltoja ja viikonloppuna pääsin mukaan.
Aivan mahtavaa oli istua värkkäämään joulukoristeita naisten kansa rupatellen ja glogiä maistellen!
Viimevuotisesta askarteluillasta saman ystävän luona voit lukea tästä.

Vaikka mitä ihania ideoita oli taas esillä, mutta päädyin tekemään
 käpykuusia, huopakukan ja paperisen ikkunakoristeen.
 

 Huovasta ja helmistä tehty kukka on simppeli ja nopea tehdä. 
 Terälehdet leikataan huovasta ja ommellaan yhteen pujottamalla helmi väliin. 
Lanka ommellaan ympyräksi, vekin ja helmen kohdalla koukaten.

 
Paperikoriste näyttää monimutkaiselta mutta on todella helppo tehdä!
Neliön muotoinen paperi taitellaan kulmittain kuten lumihiutaletta tehdessä 
ja leikataan kuvan mukaisesti kulma pois pyöristäen ja pari kaarta "hapsuttaen". 
Sen jälkeen sakarat liimataan keskelle vähän joulutortun teko tyylillä.
 

Tähtiä tehdään kaksi ja ne liimataan vastakkain limittäin. 
Keskelle tein vielä pienen koriste-kukan.


 
Kotona tuo päätyi eteiseen sähkökaappia koristamaan,
täytyy keksiä sille jostain ikkunasta vielä kivempi paikka.
 
 
 Kävyt maalasin valkoisella ja ripottelin päälle hilettä kosteaan maaliin. 
Koristeiksi liimailin helmiä oksille kuumaliimalla.
Joku muu tekin homman vielä helpommin - pienemmät helmet pysyivät paikoillaan hileliimassa.



 Meillä kävyt päätyivät nyt ensimmäisenä olohuoneeseen,
ja olen ajatellut käyttää niitä erilaisissa jouluasetelmissa koristeena.


Sellaisia helppoja ja hauskoja arkarteluja tälläkertaa.
Oletko sinä ehtinyt jo jouluaskartelujen pariin?


 Pipareita täällä on leivottu (ja syöty) urakalla,
talon kokoaminen jäi tosin ensi viikonloppuun.

Ensi lauantaina treffataankin bloginaisten kanssa 
ja siitä taitaa seuraava postaus sitten kertoa..
Siihen asti,
voi hyvin!

Terkuin Taina
 

14 kommenttia:

  1. Kiitos näistä vinkeistä! Täällä on lahjoja virkkailtu ja muutama paperitähti taiteltu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti oli uusia ideoita! Mä kun en osaa virkata niin tykkään tällaisista simppelimmistä hommista. ;) Mukavaa viikon jatkoa Marrulle! <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Helppohan se on kun joku on kerännyt ideat ja hankkinut tarvikkeet! :)

      Poista
  3. Kivoja askarteluja. Josko jo tänään tuota paperikukkaa testaisi. Tarkoitus on askarrella omien lasten kanssa. Vanhin jo illalla kusui, että jos me pidettäis tänään siivouspäivä ja löydettäis samalla paikat niille koristeille, joita askarrellaan. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lapsilla on niin hössötystä noiden kavereiden kanssa etteivät oikein malta pysähtyä äidin kanssa askartelemaan. :) Onnistuiko paperikukka?

      Poista
  4. Voi miten kivoja askarteluja :) Me ei vielä olla päästy vauhtiin, kotikin on vielä koristelematta, kohta varastosta jos jaksaisi joululaatikot penkoa, phuuh ;)
    Viikonloppuna on tosin tarkoitus järjestää oikein piparitalkoot kun lasten pikkujouluja vietetään :)
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä on kanssa koti vielä koristelematta, jotenkin tuntuu että vuorokaudessa ei oikein ole noita tunteja, mutta joululomalla sitten viimeistään päästään kunnolla fiilikseen! :)
      Piparitalon kokoaminen on meilläkin tän viikonlopun ohjelma! :)

      Poista
  5. Suloisia nuo huopakukkaset ♥
    Niistähän vois ideoida vaikka mitä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, helppoja jopa tällaiselle käsityö-kädettömälle! :) niistä vois tosiaan ideoida vaikka mitä-kransseista lahjojen koristuksiin. :)

      Poista
  6. Kuulostaa mahtavalta konseptilta... askartelua, kälätystä ja herkuttelua... ;)

    VastaaPoista
  7. Taas tuo ihana askarteluiltama! Mä jäin jo viime vuonna miettimään, viitsisköhän sitä järjestää tälläisen ystävilleen. Olisi ihan älyttömän hauskaa! Mutta en oo saanut ryhdyttyä tuumasta toimeen. Taitaa tääkin joulunalusaika mennä ilman tollasia kekkereitä.. Mutta voishan nuo järkätä vaikka keväällä?

    Niin kivoja ideoita ja kuvia. Mä oon tehnyt tuollaisia kukkia joskus farkkukankaasta! Niistäkin tuli aika makioita. Sellasia ruoheempia kun reunat rispaantu hauskasti. :)

    Mulla on kaikenlaisia askartelurojekteja kesken.. ainahan mulla on.. Mutta tällä hetkellä tuo poikanen on kyllä aikamoinen tärpästikkeli, eikä anna mun mitään kovin pitkäkestoista touhuta kun on hereillä. Nytkin se tuossa jo kiikuttaa mun kännykkää jonnekin ja kävi pussailemassa mun jenkkakahvoja.. voi morjens tota naperoa! Nyt on keskityttävä taas olennaiseen. Eli tuohon pikkuiseen muruun.. tyyppiin joka on yhtaikaa maailman ihanin ja rasittavin.. ;) (Ihan huumorilla!) ja rakkain pikkupakkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mä tiedän noi maailman rakkaimmat-rasittavimmat! :D
      Itseasiassa mietinkin että oletkohan tänä vuonna järjestänyt vastaavat kinkerit kun muistelin viimevuodesta että mietit moista! No, ehkä ensi vuonna sitten. :) Sulla kyllä varmasti ideoita riittä! Ja toi farkku-kukka idea on aivan loistava! :)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!