maanantai 19. toukokuuta 2014

Terassit ja leikkimökki pesty, tervetuloa kesä - ja sehän tuli!


Vihdoin alkaa tauti antaa periksi ja sunnuntaina vihdoin pääsin minäkin pihahommiin.
Keleissä ei kerrassaan ollut valittamista!

Päivä menikin painepesurin ja puutarhaletkun kahvassa.
Pesin yläparvekkeen ja alaterassin,
kaikki pihakalusteet, pehmusteet ja leikkimökin.



Pari suunnitelman asteella ollutta tuunaustakin sain toteutettua.
Risukranssista koristelin kesäisen alaterassin seinään.

Vanhan kynttelikön maalasin harmaaksi 
ja koristelin helmin ja "kristallein".


Tuon kynttelikön saimme yli 10 vuotta sitten häälahjaksi
ja havunvihreänä se on saanut koristaa varastonhyllyä monta vuotta.
Nyt vihdoin sain aikaan suhumaalailla sen harmaalla
(ensin sillä virallisella maalilla jonka olin hommaa varten hankkinut jo viime kesänä 
ja kun se loppui ja havunvihreä yhä paistoin vedin vielä kerroksen miehen hyllystä löytämääni autonpohjan ruostesuojasprayta joka onneksi sattui olemaan harmaata).
Koristeeksi ripustelin mitä askartelukaapista sattui löytymään.

   
Leikkimökkiä en varsinaisesti sisustele,
koska sen pääasiallinen käyttäjä on 3-vuotias poika
joka kavereineen saa siellä vapaasti leikkiä.
Eli suuremmat söpöstelyt voi suosiolla jättää väliin.


Keväisin pesen kuitenkin irroitettavan muovilattian painepesurilla,
pesen ikkunat, pyyhin pölyt, laitan verhot ikkunaan ja leluja hyllyyn.
Leikkihella, astioita ja vähän kirjoja pitää toki olla.
Täksi kesäksi heitin sinne matoksi vanhan kylppärimaton joka oli saanut jo roskistuomion,
vaan niin kauan kuin se on puhdas ja pehmoinen niin olkoon tuolla.





Sisäkukatkin kannoin terassille ulkoilemaan,
sitkeät veijarit olivat tämänkin talven pysyneet hengissä surkeasta hoidosta huolimatta.

Muutamia kesäkukkiakin olisi tarkoitus hankkia.
Kohta kuitenkin alkaa lomat ja tarkoitus olisi vähän reissaillakkin,
joten kovasti lisähommaa en pihan lisäksi tohdi talovahtien vaivoiksi laittaa.


Tämä viikko on helteestä huolimatta normaalia arkea aikuisilla,
koululaisilla viimeisiä kokeita, perhepäivähoitajien retkiä ja luokkaretkiä,
 ja mahtuupa meillä muutamat nimpparitkin tähän viikkoon.
Illat taitaakin olla mukavasti terassikelejä!


Iloista, aurinkoista, kesäistä viikkoa!
 Terkuin Taina 

ps. ihan lähiaikoina pukkaa arvontaa, pysykääs kuulolla!

24 kommenttia:

  1. Kivannäköinen terassi teillä! Minulla on meidän terassin kesäkuntoon saaminen vielä vähän vaiheessa. Ulkoilukelit ovat mahtavat, mutta myös siitepölyä on niin paljon ilmassa, että on ihan pakko vähän rajoittaa omaa ulkoilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Mua kanssa siitepölyt vaivaa aikalailla. Tänään juuri sain töissä kommenttia että kuinka poljin töihin pakkasella mutta näillä keleillä sitten en. Lupasin että kyllä mä taas fillaroin kunhan ilmassa ei oo siitepölyä, eli varmaan joskus elokuussa. :P

      Poista
  2. Mahdoton into olisi täälläkin terassia laitella, mutta nyt en kykene. Sinulla on hommat hyvällä mallilla. Minä aina ihmettelen miten lapset leikkivät kauniissa sisustetuissa leikkimökeissään. Tuo teidän systeemi tuntuu realistisemmalta. Toivottavasti tauti alkaa hellittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä ihania sisustuslehti-leikkimökkejä minäkin olen ihastellut ja samaan aikaan ihmetellyt. Johan se kengänpohjissa ja vaatteissa kulkeuttuu kaikkea varsinkin sateella! Toki, jos meillä olisi vain tietyn ikäisiä työttöjä saattaisi se toimiakkin, mutta toisaalta en kyllä halua olla heristelemässä sormea että ei siellä noin voi leikkiä jos on jotain vauhdikkaampaa menoa, tai toisaalta olla koko ajan itse siivoilemassa (kun ei täällä sisälläkään jaksa riittävästi..). Mutta kukin tyylillään, varmasti paljon tosiaan lasten ja heidän kavereidensa iästä, leikkityyleistä ja temperamenteista kiinni. :)

      Poista
  3. Tämä leikkimökki asia nostaa meillä päätään... meillä siis poika 3v ja mies ei oikein lämpene leikkimökille. Pöh. Miehet on tylsiä, tai ainakin nyt usein tässä asiassa. Poika tykkäisi pikku paloasemasta varmasti, jossa voisi laittaa myös ruokaa :) tänä keväänä olen nauttinut jo monet kahvit hiekkalaatikon reunalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti tykkäisi! Ja meillä poika leikkii eniten naapurin tytön kanssa siellä kotia. :) Meillä oli esikoinen tyttö joten tuo dilemma on ohitettu helposti. ;)
      Voi plääh, mä kaipaan hiekkalaatikonreuna kahveja, nyt on duuni-kahveja ja viikonloput hommaa homman perään.. Yhteensä 7 vuotta kotiäiteilyä tais opettaa liian hyvälle! ;D

      Poista
    2. Esikoinen täälläkin tyttö, mutta 9 vuoden ikäerolla on merkityksensä eikä viikari pääse nauttimaan leikkimökkeilystä :( Ja duunikahvia se on enemmän täälläkin, silti onneksi on aikaa aina hommien lomassa juoda hiekkiskahvit tai sitten kahvinkeittäjä kuskaa kahvit vaikka sisälle!!! Koitan välttää tätä järjestelyä. Huih kuinka kauan olitkin kotosalla, en osaisi edes kuvitella :D Kotiäitiys ei kuitenkaan kukkasia ja iloisia lapsia, se on iso arkityö jota arvostan isolla A:lla!

      Poista
  4. Oikein ihanaa viikon jatkoa :))

    VastaaPoista
  5. Teillä on kyllä niin kivannäköinen tuo terassiryhmä, tekis mieli itsellekin ostaa etuterassille jokin isompi istumaryhmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo löytyi edellis syksynä -70% alennuksesta poistomyynneistä, jos maltat odottaa syksyyn niin silloin niitä irtoaa ihan kohtuulliseen hintaan. :)

      Poista
  6. Kaunis terassiryhma. Leikkimökkikin on somasti sisustettu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo leikkimökin "sisustus" on tosiaan sellainen kompromissi riittävän söpöä sisältä hyljättyä tavaraa pienille leikittävään mutta silti leikiin kutsuvaan kokonaisuuteen. :)

      Poista
  7. Oioi miten ihanan siistiltä teidän terassilla näyttää. Tai siis ei pelkästään näytä, vaan on. Ihan tekis mieli lyödä työhanskat tiskiin ja lähteä sinne istuskelemaan :)

    VastaaPoista
  8. Tuo teidän terassi on ihana! Joskus vanha tavara saa ihan uuden ilmeen pelkällä maalilla ♥
    Arvaas olenko mä yrtittänyt löytää kaunista oksaa meidän mökille, että saisin tehtyä linnunpelättimen. Viikonloppuna luovutin ja laitoin samaiset killuttimet kiinni vanhaa airoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oksa on latva meidän pihalta kaadetusta jonka äkkipikaisuuksissani kirveellä irrotin, karsin ja maalasin. Ei siis mikään pitkällisen harkinnan tulos, mutta niin vaan se on toimittanut jos mitä virkaa joulupuusta lähtien! :D
      Airo kuullostaa oikein ihanalta!

      Poista
  9. Ihanan kutsuvan näköinen terassi teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä siinä on ehditty jo useammat jätskit vetäistä. ;D

      Poista
  10. Nättiä on! Meillä kans mies öljysi terassin sunnuntaina sillä välin ku pojan kanssa humputeltiin Tampereen puolella. Pitäs alkaa sisustella nyt se terassi vaan arvaas kuinka kävi. Eilistä ukkosmyrskyä edeltävä tuulenpuuska toi ihan JÄRJETTÖMÄN paljon siitepölyä just putsatulle ja laitetulle terdelle. Ja minä kun ajattelin, että sitä siitepölyä ei varmaan tuu nyt kun aiemmin sitä ei ollut. Ihan käsittämätöntä.. se siitepöly varmaan ootteli jossain lähimettässä, että saadaan tuo terassi pestyä ja laitettua, niin voi heti leijailla sitten paikalle. :D Aaarkh!

    Meillä on tässä rivitaloyhtiössä pihalla aika kiva leikkimökki. Varmasti tulee käyttöä kun poitsu vähän kasvaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi aarg, toi siitepöly on niin ärsyttävää. Eniten tietty koska en pysty urheilemaan ulkona yhtään ja sisätiloissakin joutuu vetämään jos mitä allergiatroppia, mutta tuo sotkun määrä! Meillä on vielä sekä ala-terassilla että parvekkeen ruokailuryhmässä lasipintaiset pöydät, puolessa tunnissa on jo keltatäpläinen pyyhkimisen jälkeen.
      Kyllä lapset tykkää leikkimökeistä, hauskaa jos taloyhtiössä on sellainen! :)

      Poista
  11. Näppärän ja siistin näköistä. Tykkää hän! Menin sitten haastamaan teikäläisen kesäiseen haasteeseen, tiedän kyllä ettei ne ihan aina nappaa.... :) Tehty mikä tehty! Blogista löytyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mää näihin välillä saan aikaan vastata, toisinaan taas jää hyväksi suunnitelmaksi, ehkä jopa luonnoksen rääpäleeksi... silti olen joka kerta yhtä syvästi otettu haasteista, siis KIITOS! <3

      Poista
  12. Kaunis terassi teillä!
    Ja taitaapi olla samanlainen leikkimökki meillä, tosin se toimii nyt puutarhavajana, Poitsu kasvoi ulos siitäkun se mökki on niin pikkuruinen, ;D

    VastaaPoista
  13. Ihana terassi ja leikkimökki! <3 Mulla on vielä molemmat laittamatta kesäkuntoon, ootellaan kunnon kesäkelejä! :) Ihanaa viikkoa teille! <3

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!