perjantai 29. marraskuuta 2013

Joulupuu on rakennettu


Terassin katossa roikkunut kepakko pääsi sisälle äiskän joulupuuksi.
Jouluksi "pitää" sitten laittaa se lasten mielestä ainoa oikea,
vihreä kuusi monenkirjavine palloineen, nauhoineen, tonttuineen ja tähtineen.


Hetken kuitenkin fiilisten näillä hempeillä tunnelmilla.
Sydämiä, lahjoja ja itse ommeltuja.


Ekat hyasintitkin sain ostettua.
Koska kaikki vähänkin järkevät taloustikkaat ovat edelleen
nyt jo puolet alakerrasta valloittaneessa majarakennelmassa
käytin vähän krouvimpia tikkaita maljakkoja yläkaapeista etsiessäni.


Etsin maljakoita, rikoin maljakoita....
Tekevälle sattuu, sanoisin.
Toisille enemmän kuin toisille,
lisäisi eräs joka meillä asuu.


No, tämmöisiin ne nyt toistaiseksi päätyivät.


Joululahjoista suurin osa on ostettu,
joulukalenteri hommelit hoidossa,
valokuvakortit muksuista melkein tilattu,
pikkuhiljaa aletaan joulun tunnelmaa kehitellä kotiin ja sydämeen.

Hauska kuinka lapsille joulu tulee aivan itsestään,
mutta aikuisena se tunnelma kehittyy pikkuhiljaa
traditioiden, valmisteluiden ja rauhoittumisen myötä.

Lapset auttavat onneksi keskittymään oleelliseen,
nauttimaan hetkestä. 


Tänään vietetään vielä keskimmäisen poitsun kanssa ihan meidän omaa iltaa
jahka maltan komentaa kaverit koteihinsa.
Mies on pikkujouluissa ja muut muksut yökyläilee.
Lueskellaan, pelaillaan ja vähän herkutellaan,
mennään vähän myöhemmin nukkumaan.

Viikonlopuksi olisi suunnitteilla 
Funparkki reissua, vikoja jouluostoksia, kummitytön synttäreitä, harrastuksia, 
tavallisia ja mukavia puuhia. :)


Meidän neiti haluaa että tukka pitää olla aina tiukalla letillä.
Tällä viikolla pääsin helpolla kun letittelin sunnuntaina paljon pieniä ja tiukkoja lettejä,
niillä on menty kaikki uimahallia myöten, eipä tarvii aamusin ehtiä kampailla.
Käyhän se kai käsityöstä tämäkin. :)


Toivottelen kaikille mukavaa pikkujoulu viikonloppua,
rauhallista, rentoa, riehakasta,
juuri sellaista josta saa voimia ja iloa!

<3 Taina


26 kommenttia:

  1. Ihana joulupuu,tää tahtoo kans tollasen:D
    Kaikkia kivuuksia taas muutenkin,nauratti nuo tikkaat,noilta kyllä ylttää lyhyempikin emäntä:)
    Toisille tosiaan sattuu enemmän kuin toisille,tylsäks se kanssaeläjien elämä kävis jos ei näin olis;)
    Rauhallisen rentoa ja sopivasti riehakasta viikonloppua sinnekin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 juu olisi se tylsää jos kaikki olisi viilipyttyjä joilla hommat menee aina putkeen... :D

      Poista
  2. Hauska puu! Täälläkin on oksia katseltu vähän "sillä silmällä"...
    Hih, luulin että teette lettikiharoita :) täällä nimittäin on letitelty kiharoiden takia - että aamulla olis sitten whuuuum hiukset :D
    Meilläkin isi pikkujouluissa - äsken just tuli pyyntö, ett laitetaan isi alakertaan nukkumaan ja tehdään tyttöjen peti ylös - saas nähdä miten käy ;) Leppoisaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi letit pysyy kyllä hyvin monta päivää ja pesua.. mutta ehkä parin päivän päästä kaverin synttäreille avataan kunnon kihara-pilvi. :)
      Mä katselin kanssa karahkoja ja kuusen oksia "sillä silmällä" vaan laiskana päädyin vaan ottamaan tuon olemassa olevan kepakon sisälle joulua viettämään :)

      Poista
  3. Söpö joulupuu :D
    Oikein ihanaa viikonloppua ja nauttikaa pikkujoulusta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan tuo nyt ihan turhake mutta kiva töröttäjä ainakin muutamaksi viikoksi! :D

      Poista
  4. Leppoisa perjantai-illan moikkaus täältäkin! Juuri samoissa ajatuksissa olen tänä iltana ripustellut jouluvaloja ja kaivellut kynttilöitä sun muuta koristetta esille. Lapset ovat kyllä jo hyvinkin virittyneitä joulutunnelmaan ja pukinodotukseen (no, kumma kai jos eivät sillä rakas kanssaeläjäni on uhkaillut kiukuttelevia tenavia pukilla ja tontuilla ekan kerran jo syyskuussa...), mutta oma fiilis alkoi nousta vasta kun sain hämyisän valaistuksen, paljon kynttilöitä, valoja ja höyryävän glögimukillisen myötä. Huomenna sitten piparitalkoot! :) Mukavaa viikonloppua teille, nauttikaahan ekasta adventista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se joulun tunnelma rakentuu. Kelle pukilla, kelle glögillä :) Piparitalkoot kuullostaa oikein hyvälle! Ihania oloja sinne! <3

      Poista
  5. Sama otsikko on minunkin tämänpäiväisessä jutussa, kuusi vaan erilainen... Raksa-aikana hommasin meillekkin monenlaisia tikkaita, turvallisia siis. Nyt ne tuolla varastossa ovat ja kaikenlaisille virityksille kiipeilen sisällä. Viisasta joo... Mukavia puuhia ja lahjatkin jo hankittu, hyvältä kuulostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana joulupuu sulla olikin! Nämä oli pakko kaivaa esiin yritettyäni ensin kaikkia viisaita virityksiä.. :D

      Poista
  6. Hauska joulupuu:) Ja mä kans rikkosin yhden ruusukupin, poika 17vee sanos: sellast sattuu ku ei käytä hattuu:D Kyllä nauratti vaikka sitä ennen harmitti....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta jos ei tee mitään ei satu mitään. Hatulla tai ilman! :D

      Poista
  7. Ihanan touhukas olet ollut! Etkä silti vaikuta ollenkaan stressaantuneelta! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se ressailu mitään auttaisi. :) Tehdään mitä ehditään ja loppu jää tekemättä ;)

      Poista
  8. Soma joulupuu! Täällä kans mies pikkujouluilee ja äippä saanut olla illan ihan ittekseen :) Isompien lasten kanssa syötiin herkkuja ja katottiin leffa, kiva perjantai-ilta! Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus se on vaan kivaa olla ihan itekseen! :) Teidän ilta kuullostaa oikein leppoisan mukavalta! :)

      Poista
  9. teidän perheen naisilla on sitten pitkät ja kauniit tukat !
    ja voi kun joulupuu on symppis ilmestys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tyttö ei sitä antaisi leikellä edes mutta säännöllisesti kyllä kaikki kakrut vien parturiin. :)

      Poista
  10. Onpa hauska tuo joulupuu! Tykkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsestä näytti aluksi vähän hassulle mutta kyllä siihen alkaa silmä tottuun :D

      Poista
  11. Voi kun kiva idea tuo puu! Hieno! Täällä on kans mies juhlimassa ja me lasten kanssa päätettiin kääntää olkkarin järkkää :D Upean pitkät hiukset tytöllä, minäkin kasvattelen tyttöselleni pitkiä hiuksia ja kiva idea nuo pikkuletit! Pakko testata ja voi mikä kiharapehko tuleekaan kun nuo availee:)

    Kivaa iltaa sinne!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kattelinkin että sulla oli siellä joku mööbeli-valssi taas menossa.. ;D
      Neidillä on tuo kasvatus projekti ollut ihan oma idea, kyllä siinä on aamuisin hommaa kun pitää sutia ja palmikoida, mutta onhan se ihan hauska. Ehkä se sit teininä vetäisee jonkun siilin! ;D
      Kiitos samoin sinne!

      Poista
  12. ihanasti nuo hyasintit laitettu. tosiaan nehän voikin olla kaikki erilaisissa astioissa..mie aina tuskailen kukkieni kanssa, että kun ei ole samanlaisia suojaruukkuja, mutta noinhan ne onki oikein somat.

    VastaaPoista
  13. Oi mikä joulupuu!
    Hauskasti olet myös hyasintit laitellut, :)
    Ihanaa joulun odotusta teidän perheelle! ♥

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!