torstai 17. lokakuuta 2013

Ensilumi


Monena aamuna olen kameraa kaipaillut ihastellessani pyörän selästä aamun usvaa pellolla
ja järven pintaan heijastuvaa syksyn väriloistoa.
Vihdoin sain otettua pokkarin mukaan työmatkalle..
ja tänäänhän on satanut sitten koko päivän räntää.
Leikitään että sen on ensilumi ja nämä on tämän vuoden ensilumikuvat. ;)


Tällä viikolla törmäsin hassuun tilanteeseen.
Olin työterveystarkastuksessa jossa keskusteltiin mm. elintavoista.
Aikamme juteltuamme rupesi hoitsu kyselemään ja päivittelemään miten jaksan pitää pitää niin hyvää huolta ravitsemuksesta ja liikunnasta.
Mun mielestä kysymys kuuluisi täysin päinvastoin
- miten voisin jaksaa ruuhkavuosirumbaa jos EN pitäisi itsestäni huolta?


Mustakaahan ihmiset pitää siitä omasta jaksamisestanne huoli, mitä se sitten vaatiikiin.
Niinhän lentokoneessakin neuvotaan - laita happimaski ensin itsellesi, sitten lapsille. 

Yksi ihana arjen piriste on Avan Namaste Yoga jota pystyy katsomaan Katsomo.fi:stä.
Lasten hereillä ollessa lyhyinä arki-iltoina en itse ainakaan juuri raaski jumppiin lähteä
mutta lasten nukkumaan mentyä voi tehdä pikaisen kehonhuollon ja pienen jumpan.
Tähän menee alle puoli tuntia mutta olo tän jälkeen on aivan loistava, suosittelen! :)


Meillä vierailee ensi yönä hammaskeiju, hyvä niin,
kovasti tuolla ekaluokkalaisella uutta rivistöä sieltä jo pukkaisi..
Tämäkin on niin huippu vaihe lapsuutta kun suussa hampaat on hetken kuin Turusen pyssyllä ammuttuna. :)
Mamman murujen pienet helmet. <3


Huomenna on hoitovapaa-perjantai ja isoillakin ipanoilla syysloma.
Yksi äippä-kamu muksujensa kanssa on tulossa kyläilemään.
Näinköhän vielä osaan puhua "äitiä" kun on tullut tämä syksy vietettyä ukkojen kanssa duunissa? ;)
No, kaverit on kavereita sukupuoleen katsomatta kunhan jutut on tarpeeksi huonoja. ;)


Viikonloppuna, jos hyvin käy, istuteaan parisenkymmentä tuijaa ja tehdän vähän muuta pihahommaa.
Omiakin tuunailuja olisi suunnitteilla mutta katsoaan josko sopivaa rakosta niiden tekoon tarjoutuu..

Täällä otellaan rennosti, samaa olotilaa toivon sullekkin!
Mukavaa viikonloppua,
Taina



18 kommenttia:

  1. Rentouttavaa ja mukavaa hoitovapaapäivää ja viikonloppua! Hienot kuvat ja ihanat kirjoitukset sinulla taas täällä. Piristävät ja antavat voimaa minunkin arkeen. :)

    VastaaPoista
  2. Samanverran on meilläkin tuota valkoista. Ei vielä saa pulkalla puita tuotua kotiin. Tuo viimeinen kuva toi niin elävänä mieleen mieheni joka aina tykkäsi paistaa itselleen makkaraa hiilustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka lämmittää minuakin tuollainen muistelo <3

      Poista
  3. Ihanat kuvat. Meillä ei ole vielä satanut lunta, pakkasta oli viimeyönä -5 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasaamuja täälläkin on ollut, nyt oli sentään hetken valkoistakin :)

      Poista
  4. Ensilumi on kyllä niin kaunista. Meilläkin satoi eilen <3

    VastaaPoista
  5. Täällä on muutama hiutale taivaalta pudonnut, mutta kunnon ensilunta ei olla vielä saatu. Pian sitä saadaan :) Itse olen vasta viime aikoina tajunnut kuinka tärkeää on pitää itsestä huolta. Oma jaksaminen ja hyvinvointi heijastuu lapsiinkin ja koko perhe voi paremmin! Mukavaa viikonloppua teille! <3 Me suunnataan huomenna Ikeaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin: onnellinen äiti, onnelliset lapset <3 Hauskaa ikeaa teille!

      Poista
  6. Täällä satoi eilen räntää, joka suli heti. Tänään kärsitään vaan kylmästä tuulesta, mutta onneks ei sada mitään lajia.
    Ihanaa, et on perjantai ja viikonloppu kurkistaa jo ihan nurkan takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmää ja märkää täälläkin riittää.....
      Onneksi on viikonloppu!

      Poista
  7. täällä kiljuttiin tänä aamuna lumesta toinen ilosta, toinen vähemmän... Ja ihania nuo harvahammas ekaluokkalaiset :) Leppoisaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toisilla sitä intoa piisaa..... harvahampaat on niin huippuja! :)

      Poista
  8. Ihania kuvia, varsinkin tuo hammaskeiju ;)
    Meilläkin tuli ensi lumi ke iltana, mutta eipä tuo peittänyt vielä edes koko maata. Mökille pitäis päästä käväsemään kerran vielä, joten toivotaan, että se pysyy vielä muutaman päivän pois

    VastaaPoista
  9. Meillä ei vielä ole ensilumesta tietoa, eilen tuli taivaan täydeltä vettä alas! Nyt näyttää aurinkokin pilkistävän, joten vaatteet päälle ja haravan kera pihalle :)
    Oikein ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!