lauantai 14. syyskuuta 2013

käpykranssi


Uneton yö + rautahenkari + aivan muuhun askarteluun varatut kävyt =
uusi kranssi.

Ensin ajattelin lisätä jotain nauhaa, helmiä tahi muuta koristusta tuohon,
mutta jotenkin tykkään ainakin nyt siitä ihan tuollaisena ilmavana, luonnollisena.


Viikko on ollut melkoinen.
Työelämään palaamista, mies sairaalassa, asioihin reagoivat lapset..
ruuhkavuosiin ytimeen tuli päräytettyä ihan pää edellä.
Harvoin olen mikään tunneshoppailija, 
mutta tällä viikolla ajattelin ruokamarkettireissulla että mä niin olen ansainnut uuden lyhdyn. 
olkoon se vaikka mun "perjantai pullo".


Mökitkin tuli kaiveltua esille.
Nää on ihan lemppareita.


Mielestäni sopivat mukavasti kokonaisuuteen nää lisäykset.
Sellainen sisääntulo meillä.:)


Kyllä tää muutenkin tästä.

Maanantaiaamuna kukonlaulun aikaan pitäisi lähteä parin päivän työreissuun.
Mun vanhemmat tulee hoitamaan lapset ja kodin.
Toisaalta on tosi huono omatunto, toisaalta, 
olen mä niin monta vuotta ollut kotona että ehkä ne lapset ei aivan tärviölle traumatisoidu vaikka äiti tällaisessakin tilanteessa häippää omiin työjuttuihinsa pariksi päiväksi. ;)
 
Lähipäivinä pitäisi miehenkin päästä kotiin
 - ainakin on sieltä kovasti lähdössä vaikka torstaina crp oli vielä yli 400.
Hyvä jos näin vähällä selvitään, 
olen minä pahempiakin tarinoita umppareiden puhkeamisista kuullut.



Kauniita leppoisia syyspäiviä toivottelee,
Taina
<3

32 kommenttia:

  1. Tsemppiä sinne ja kyllähän sä voit nauttia työmatkasta, tuleepa muutakin ajateltavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mäkin ajattelin, mummi ja vaari on kuitenkin niin tutut ja turvallisia :)

      Poista
  2. Ihana kranssi. Hirmuisesti tsemppiä teille <3

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen teidän sisäänkäynti! Tsemppiä teille! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Kyllä me selvitään, muutkin selviää. On vaan niin tottunut siihen että elämä on astetta leppoisampaa...

      Poista
  4. Ja vaikka selviääkin, ja tietää sen, niin saa sitä siltikin vähän joskus murehtia, ja huolehtia, ja möyriskellä ♥ Ei se kurkkua kuristava pelko muutes tule pois sieltä sisältä...

    Kyllä se siitä, niin näyttää olleen "perjantai-pullo" kohillaan, ja vaikka torstaina CRP olikin noin hirmukorkeena, niin kyllä se nyt on jo varmasti alas tullut, kun tulehdus on puhdistettu ja antibioitu. Ja hei, mummi ja vaari, sekä mummin ja vaarin kullanmuruthan pärjäävät hienosti äidin työmatkan - saavat näyttää molemmin puolin kuinka hienosti ovat pärjänneet, ja hemmotelleet, ja vanhempia kotiin odottaneet ♥ Kuhan et nyt tuota unettomuuttasi unhoita ostaa tuliaisia ;)))

    Kaunista sunnuntaita, ja ne eteenpäin menevät askeleet seuraavalle viikollenne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on aina niin ihanat kommentit <3 Kyllä se mies tosiaan jo paremmin voi, mutta kyllä tosiaan pelko on ollut aika kova. Ja huomaa taas että just ne "itsestään selvyydet" on niitä asioita joita ei saisi itsestäänselvyytenä pitää, kuten terveys ja se kotona pyörivä kumppani.
      Kiitos samoin sinne! :)

      Poista
  5. Kaunis sisäänkäynti teillä! Parempaa tulevaa viikkoa ja onnistunutta työmatkaa! Pitäisi itsekkin kaivaa kynttilälyhdyt ja kynttilät esiin ja laittaa kesäjuttuja pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin muuten vielä kesäjutut on ja kesäkukatkin tuossa terassilla. Mutta oon vaan sellainen lyhty-fani. :)
      ja kiitos, mukavaa viikkoa sinnekkin! :)

      Poista
  6. Kyllä se perhe-elämä palautuu vielä normaaliin. Väillä tulee tälläisiä "testejä" kun ne on ohi, huomaat kestäväsi mitä vain! Lapset on onneksi sopeutuvaisia, ja varmasti viihtyvät isovanehmpien kanssa :)

    Ihana kranssi, mun on varmaan napattava sulta tuo idea. Kaapissa odottaa pari rautahenkaria ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ovat niin tottuneita olemaan yhdessä meidän lapset ja isovanhemmat ettei siitä tarvitse huolehtia, ja äitini "osaa" toimia meillä, tavarat löytyy ja tiedän ettei muakaan odota kotiin palatessa kaaos - päin vastoin. ;) Äiti vanhana perhepäivähoitajana handlaa aika hyvin ton lasten kanssa huushollin pyörittämisen. :)
      Hauska jos innostut tuosta ideasta! :)

      Poista
  7. Nice idea, ehkä tällainen kohta meilläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Kuumaliimapyssyllä onnistui parhaiten, tavallisella liimalla koitin aluksi :)

      Poista
  8. Woman gotta do what woman gotta do vaan aikamoista pyöritystähän tuo siellä nyt on ollut,mä kyllä luulen että tuo sun peruspositiivinen asenteesi vie läpi vaikka sen kuuluisan harmaan kivan♥

    Aika ihana perjantaipullo sulla ja muutenkin tuo sisääntulo on tosi kaunis,käpykranssi-idiksen kopsaan än yy tee nyt:)

    Kivoja sujuvia syyspäiviä sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu sehän tästä viikosta on tehnyt haastavan kun tuli yllätyksenä, kyllähän sitä itekkin pärjää jos olisi järjestänyt aikataulut sen mukaan.

      Ja sun toteutus käpykranssista on varmaan ihana - ehkä tuostakin saa perhosen jo näppärämpi vääntelee... ? ;)

      Poista
  9. Kranssi on kiva just noin. Talolyhtyjä on meilläkin muutama. Tykkään, mutta harvoin tulee laitettua nihin kynttilöitä. Ovat onneksi kivoja muutenkin.
    Tsemppiä teille. Varmasti pärjäävät pari päivää hyvin ja saat vähän muuta ajateltavaa työreissulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, jotenkin tuntuu että työreissu on ihan loma tässä elämänvaiheessa, kokonainen ilta niin ettei kukaan halua mitään, ja aamulla ei tarvii huolehtia kuin itsensä.... ;)

      Poista
  10. sitä jaksaa sitten taas ihan eri lailla kun on käynyt reisussa, vaikkakin vaan työmatkalla.
    tsemppiä alkavaan viikkoon !
    kaunis sissänkäynti ! oih...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä noi työjutut saa aina mukavasti ajatukset hetkeksi tästä rumbasta pois. :)
      Mukavaa viikkoa sinnekkin! :)

      Poista
  11. Jaksamisia koko teidän perheelle <3 Kiitos vielä kovasti vauvan ja isoveljen muistamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään, tullaan kurkkaamaan joku päivä <3

      Poista
  12. Jaksuja sinne...tuollaisen perjantaipullo-idean taidan itsekin napata=) tyylikäs kranssi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllähän sitä itelleen voi joskus perjantaipullon suoda.. :)

      Poista
  13. Teillä näyttää olevan samanlainen ulko-ovi kuin meillä :). Tykkään siitä tosi paljon edelleen, vaikka mies olikin silloin aikanaan sitä mieltä, että kannattaako nyt yhden (tai siis kahden) oven valkkaamiseen niin kauheasti aikaa ja vaivaa käyttää. Mun mielestä kannatti.

    Ja käpykranssi on kans kiva. En lisäis mitään.
    Ja lyhdyt on kauniita ja rappuset varmaan tänä kesänä öljytty tai jotain, kun näyttävät niin siisteiltä? (Meillä on kans tummanruskeat ja aurinko paahtaa ne joka kesä ihan harmaiksi).

    Ja mitä elämään tulee, niin muistan niin hyvin ton vaiheen, mitä teillä nyt eletään, vaikka siitä onkin tooooosi kauan.
    Jos oli töissä, oli huono omatunto, kun ei ollut kotona lasten kanssa ja jos oli kotona, oli huono omatunto, ettei ollut töissä ja mitä nyt milloinkin. Äidit on mestareita ottamaan murheen joka asiasta.
    Se on sitä aikaa ja siitä sitteb ruuhka pikkuhiljaa rauhottuu ja kohta jo joutuu haikeana miettimään, että eikö mua enää kukaan tarvi mihinkään :)
    Miehelle paranemisia ja sulle muuten vaan kaikkea hyvää! Ja kun sulla on asiat hyvin, on lapsillakin. Ja päinvastoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, naiset on sellaisia syyllistyjiä ja mielensäpahoittajia että! :)
      Rappuset on aika uudet, vuosi sitten rakennettiin, siihen saakka kuljettiin kuormalava-väliaikaisportaita! ;D ja on tänä kesänä maalattukkin, aika kovalla kulutuksella kyllä..
      Niinhän se menee, lapset on pieniä vain hetken. Ja pienistä lapsista on kuitenkin pienet murheetkin. :)
      Mies pääsi tänään kotiin, kyllä kaikki järjestyy! :)

      Poista
  14. Voih! Voimia paljon arkeen ja ruuhkahetkiin! Mutta kyllä tuo shoppailu joskus kummasti auttaa.. Ja ihana kranssi!

    VastaaPoista
  15. Minäkin löysin ihanaan blogiisi ja jään lukijaksi :) Mukava lukea teidänkin arjen pyörteistä ja muusta menosta. Tuo kranssi on tosi kiva, onneksi vielä ehtii hakea lisääkn askarteluun tarkoitettuja käpyjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tervetuloa! :) ja uudet kävyt on jo odottamassa sitä alkuperäistä suunnitelmaa.. :)

      Poista
  16. Minäkin sorruin perjantaipulloon: Pentikin lamppuun. ;D
    On teillä ollut siellä hulinaa ja huisketta, ihan heikompaa heikottaa... :)
    Voimia arkeen ja miehellesi paranemisia.
    Ai niin, joko sanoin että ihanat lyhdyt ja kranssi, perjantaipulloa unohtamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, mä haaveilen kanssa muutamasta Pentikin lampusta, ehkä joku perjantai... ;)
      Kiitos tsemppauksista ja mukavista sanoistasi! :)

      Poista
  17. Niin kaunis sisääntulo teillä ja tuo sydänkranssi on mainio! Mulle ei olis tullut ollenkaan mieleen, että henkarin vois käyttää noinkin kivasti : ) Toivottavasti teillä on kaikki hyvin ja miehesikin jo paremmassa voinnissa? Kun ehdit ja jaksat, niin jätin sulle sisustuskeijun toivomushaasteen : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, KIITOS haasteesta <3
      mies voi jo paremmin :)
      mä oon noita henkari-sydämmiä askarrellut ennenkin, helmillä koristellut sun muuta :)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!