sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus

Aika ruokailupainoitteista kuvaa näyttää juhannuksesta kertyneen.
Ja eipä käy kieltämän, paljon tuli herkuteltua, niinkuin juhlana kuuluukin!
Tehtiin me sentään muutakin, rakentamista, kitkemistä, pyöräretkeilyä, pelailua, saunomista..



Tänä aamuna mietin mitä kivaa sitä laittaisi raparpereista,
kun oli vieraita tulossa pidemmän matkan takaa ja raparperia iso nippu.
Poika ehdotti että jos äiti tekisi Munkki-Monacon.
Se on kuulemma Monacon muotoinen kattilassa paistettava jättimunkki johon ei tule raparperia.



Aikani selailin reseptikirjoja, mutta sitten tuli kiirus ja varmanpäälle pelaaminen
Päätin jättää kokeilut toiseen kertaan ja tein tuttuja perus juttuja
- marjapiirakkaa, riisisuklaita ja pizzaa -
ja iltapalalle sitten omalle sakille raparperista kiisseliä ja paistosta.




 On muuten toimiva maidoton-munaton-vehnätön-yleis-soosi tuo soija vaniljavanukas.
Menee kastikkeena kuten tässä raparperikiisselissä, kakun täytteenä, 
jopa jonkunlaiset pursotukset onnistuu.


Ensi viikolla ei taida viitsiä edes pahimmassa pullan tuskassa uunin äärellä touhuta
kun on luvattu super helteitä.
Onneksi jääkaappiin jäi sen verran varastoon että alkuviikko pärjätään... ;)


Juniorin mielestä vieraiden käymisessä huippua on
keittiöön kannettava tuoli määrä josta saa mahtavan junan!


Muutenkin mainio epeli tuo, niinkuin omat mukulat nyt tuppaa olla. 
Aina sattuu ja tapahtuu.
Eilenkin saippuoi iltasuihkussa vahingossa silmänsä. 
Tänään vahingosta viisastuneena saippuoi omat jalat, ja isin silmät.


Hauskaa juhannusohjelmaakin oli 
kun seurailin taistelua mies vastaan terassin seinälautojen väliin ja kattoon pesiytyneet ampiaiset.
 Taisi mies voittaa, aseenaan mm. teippi ja imuri.

Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle ja oion jalkojain. 
En tahdo pohdiskella, mä tahdon olla vain. 
Sen viisaammat voi tehdä, mä päivän kultaan jään.

Mä tunnen kaikki tuoksut ja luonnon loiston nään. 
Voi leikitellä mielikseen, voi ottaa jättää paikoilleen 
tai olla niin kuin luonnostaan ja maata vaan.
Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään. 
-Tove Jansson

Nyt eiku superkuuta ihmettelemään!
Mukavaa ja rentoa alkavaa viikkoa toivottelee
Taina 

2 kommenttia:

  1. Meillä taloon pesiytyneitä ampiaisia kokeillaan häätää bensa-ansoilla. Saa nähä miten toimii kunhan mies saa viriteltyä noi ansat paikoilleen. Naapurin vanhalta isännältä tuli tämä vinkki ;)

    Herkuteltu on täälläkin juhannus ja siihen malliin että hyvin alkanut painon pudotus taisi ottaa takapakkia... Mutta kerran kesässähän se juhannus vaan on, niin passaa sillon varmaan herkutellakin.

    Mukavaa loman jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tommosista en oo kuullutkaan, täytyys googlettaa kun seuraavan kerran saadaan kutsumattomia vieraita! :)
      pläh, koko kesä on vähän laihari takapakkia.. ehkä sit syksyllä!? ;)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!