tiistai 7. toukokuuta 2013

Uimapuku ostoksien tulos.

Varma keino saada itsensä masentumaan on mennä uimapuku ostoksille.
Vai olenko ainoa?
Kolme läskiraskautta, kolme pitkää imetystä, maanvetovoima, ikä 
- mikään näistä ei varsinasesti paranna tuota bikinivartaloa.
Siksipä olenkin päättänyt esiintyä julkisesti vain kokouimapuvuissa.
En vaan keksi yhtään syytä miksi minun pitäisi vatsamakkaroitani missään paljastella,
vaikka sitten ruskea läski näyttäisi kuinka paljon paremmalta kuin valkoinen läski.

Ei sillä että moneen vuoteen olisin talviturkkia kastellut tai meinaisin vastaisuudesssakaan niin tehdä, 
mutta perheenäidin elämässä vaan on yllättävän paljon kaikenlaista uimahallin lastenaltaan reunalla pyllistelyä ja uimarannalla vesirajassa käkkimistä.

Lasten kanssa uikkareiden sovittelu on täysin pois pelistä luettu vaitoehto, 
ja aika harvoin on tarjolla niitä hetkiä että kaikki 3 lasta olisivat jossain hoidossa.
Tänään kuitenkin sellainen aamupäivä tuli joten kolmioliinassa roikkuvasta kädestä huolimatta päätin lähteä uimapukuja sovittelemaan.

Hakusessa oli siis sellainen siisti, nuorekas kokouikkari jossa olisi tukeva (lue topattu) yläosa, olkaimet joita on mahdollista siististi ommella lyhyemmäksi 
(koska en edes oleta että 155 senttisille löytyisi sopivia olkaimia ellei niitä halua ripustaa korviin)
ei mikään mummo- tai mekkomalli, mutta ehkä jotain kivoja rypytyksiä tahi leikkauksia.

Pari tuntia kiertelyä kaupoissa ja hikoilua sovituskopeissa, ja mikä on lopputulos?
Totesin että kroppani (ylä- ja alaosa) on auttamattomasti eriparia, 
ja sovituskopeissa on suurentavat peilit.
 
Ja meillä on nyt uusi söpö turkoosi Budha.
Ja mulla uudet juoksuhousut.
Että ei ihan hukkaan mennyt sekään reissu.

Olisi se kesäksi kiva löytää uikkari jossa olisi sellainen suht ok fiilis olla,
vaikka lopultahan asia menee näin:


Tämä onkin mukavan tynkä viikko,
perjantai on koululaisilla vapaata.
Ja mikä ihana auringonpaiste!

Mukavaa viikkoa sulle,
toivottelee Taina


11 kommenttia:

  1. Tuli sopivasti postaus, kun olin koneella :)

    Heti kun löydät, ilmoita mullekkin!!
    Mä olen käynyt nyt 3 kertaa vesijuksutunnilla ja ainoa uikkarit mitkä multa löytyy on bikinit ja niitä onkin sitten kuusin kappalein. Ei ehkä paras yhdistelmä, kun uimavyö nousee korviin ja bikinin yläosat siinä samalla ;)
    Ilmankos uimahalliin on tullut niitä uimalaseilla uijia lisää :D

    Ylimääräistä löytyy täältäkin, mutta olen ajatellut että viiden lapsen jälkeen olen aika hyvässä kunnossa ;) Moni yhden lapsen äitikin on huonmmassa kunnossa kun minä. Ja jos joku kehtaa tulla sanomaan, niin kysyn heti, että montakos raskautta sulla on takana;)

    Eikun bikinit päälle vaan, jos uimapukua ei löydy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja "pikkasen" on kirjoitusvirheitä, mutta ei se menoa haittaa :)

      Poista
    2. Kyllä mullakin niitä biksuja on, mutta ajatus hiekkakakkujen tekemisestä rannalla bikineissä vatsamakkarat törröllään ei vaan jotenkin oikeen houkuta... vaikka totta sekin on, että ettei varmaan olla sieltä "pahimmasta päästä", joskaan ei siinäkään kunnossa kuin parikymppisenä urheilijana ennen lapsia, kun en silloinkaan oikein ollut niitä bikini ihmisiä.... :D

      Poista
  2. No juu... uikkariostoksille pitäisi varmaan jossain vaiheessa mennä, mutta... Ne todellakin ON suurentavia peilejä, ku niis sovituskopeissa on (hihhih...) ;D

    No onneksi teit kuiteskin hyvät löydöt :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän uikkarin kun löytäisi niin sillähän menisi taas monta vuotta - kun vaan löytäisi, kun vaan viitsisi sovitella.. :P

      Kehuessani mun "hyvää löytöäni", että maksoi vaan 13 €, sain osakseni kauhistelua että oon vielä maksanu noin rumasta tavarasta... että se hyvä löytökin on sitten vähän suhteellinen juttu ;D

      Poista
  3. Hihhaahhaa :D Mulla tule tämä vuosi olemaan täysin samalainen kun edellinen - en vaan mene uimaan..enkä rannalle. Säästyy ihmiset järkytykseltä. Minun vitivalkoinen ihra on pelottavannäköinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän ipanat on vielä niin pieniä ettei niitä oikein keskenään voi rannalle laittaa, eikä mielellään edes yhden aikuisen kanssa....
      eikä kylpylässä voi oikeen sharonkiinkaan kääriytyä.
      vaikiaa. :)

      Poista
  4. Suosittelen lämpimästi sellaista toppimallista yläosaa bikineihin. Olikohan Ellos, josta katselin viimeksi. Mallit olisivat olleet kivoja, mutta kuosit ja hinta eivät niinkään miellyttäneet. Minulla oli raskausaikana lainassa äitini kaksiosainen uimapuku. Alaosassa oli pienet lahkeet ja yläosa oli käytännössä toppi. Kun vatsa vähän kasvoi, niin se pullotti suloisesti noiden osien välistä. Nyt toki hommaisin sellaisen koon joka peittää sen ei enää niin suloisesti pullottavan vatsankin.
    Kysyin joskus urheiluliikkeestä rintavalle sopivaa uimapukua. Myyjä huokaili kauan ja totesi viimein, ettei sellaista ole. Uimareilla ei kuulu olla rintoja. Yhden kerran uimahallin suihkussa hiki virtasi kun lapset oli jo uikkareissa ja valmiina altaille enkä ollut varma saanko uimapukuani takapuolen yli. Meni se sitten, mutta kyllä uusi olisi paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, ei kovin suloista oo se mikä mulla noiden toppi-hässäköiden välistä pullottaa! :D Mutta sellainen on ollut harkinnassa kanssa, täytynee ruveta aktiivisemmin hakemaan moisia.

      Mä en noihin urheiluliikkeiden speedoihin lähde kajoamaan, pienirintainen ei varsinaisesti ole edukseen jos ne vielä litistetään johonkin kireään yläosaan... :D huvittava kylläkin, 5 v imetystä takana. :D
      Muttahei, mun kannattaa siis ruveta isona uimariksi!

      Poista
  5. Voiiiii... mä kävin just tänään masentumassa kirpparilla. Löysin monta kivaa mekkoa, ja kun meillä on rippijuhlat tulossa niin ei kun sovittamaan.

    Ja se siitä sitten. Eli kaikki näytti hirveiltä, osasta ei mennyt ees vetoketju kiinni jne. Totesin jälleen kerran, että se olis todellakin laihiksen paikka, ei auta. Olis mieluummin vaikka iso pylly kuin tuo sairaan ärsyttävä läskimaha joka alkaa heti (riippu)rintojen alta..... argh!!

    Mutta uikkariasiassa komppaan tuota Poppanaa. Mä ostin pari vuotta sitten just tollasen toppimallisen uikkarin, eli yläosa on toppi jossa on kaarituettu se liiviosa. Ja alaosa on sit matalat pikkarit. Siitä välistä tosin iloisesti se makkara sitten vilkkuu kun toppi rullaa vähän ylöspäin... =) Jostain kumman syystä mä olen sen uikkarin ottanut kuitenkin huumorilla, vaikka kyllä musta on aina yhtä hirvittävää olla rannalla niin pienissä vetimissä. Ja uimahallissa uidessa toi uikkari ei kyllä oikein toimi, siellä ainakin takuulla makkara vilkkuu plus ne pöksyt tuntuu aina että tipahtaa kun potkasee reunasta vauhtia...

    VastaaPoista
  6. Rohkea olet ollut! Se on harvalle kovin mieltä ylentävää sulloutua sovituskopissa tiukkaan kuivaan uimapukuun ja katsoa niistä kaiken paljastavista peileistä itseään. Possunpunainen kirjava muhkurainen iho ja ne valot. Yök! Mutta näillä mennään kun ei kerran itseään saa niskasta kiinni. Onneksi muuten olo ja elo kunnossa. Tsemppiä kohti kesää!

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!