keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulu


Kotomolla joulu vieteltiin hyvinkin rauhallisissa merkeissä.

No, vähän olosuhteidenkin pakosta... aaton vastainen yö meni "jouluyö, juhlayö, lapsi oksentaa sänkyyn yö" -meiningillä... Onneksi ei pahempaa yrjö-rallia tullut, mutta rauhakseen on otettu.

Ollaan oltu kotona omin jouluperintein: lapset koristelivat kuusen aatto-aamuna, joulupuuro hauduteltiin leivinuunissa, kuunneltiin joululauluja, pelailtiin ja oltiin rennosti, syötiin perinteiset jouluruuat ja pukki jakoi illansuussa lahjat.

Edelleen viettelen puolet päivästäkin vaakatasossa tai alkaa noi mahan sisäiset tikkaukset joimia. Mutta leikkauksesta toipuminen on mennyt kyllä oikein hyvin.
Kun vaan malttaisi oottaa iisisti vielä pari viikkoa...

Tämän joulupäivän vietimme vanhempieni luona mummoloiden valmiiden herkkupatojen äärellä.
Lomailemme koko perhe loppuvuoden joten muitakin kyläilyitä ja pieniä puuhia on suunnitteilla,
 mm. poitsun jalkapalloturnaus.
pikkusenvähän jänskättää...
Uuttavuotta vietämme A:n kummilassa, josta olikin ihana juttu eilisessä Aamulehdessä, kun koti valittiin Kangasalan vuoden rakennushankkeeksi. Ihanan perheen viihtyisä koti kauniilla paikalla, kurkatkaas ihmeessä kauniit kuvat lehdestä kenelle sattuu AL tulemaan. :)
Lasten mielestä kuuseen on saatava KAIKKI koristeet, ja niitä askarrellaan innokkaasti myös joka vuosi lisää. Ja olkoon nyt tuollainen sekametelisoppa, joulu on mulle sellainen lasten juhla.

Ihanin joulu-uutinen meille oli, kun pikkuinen tuleva kummityttömme, joka kävi vähän ottamassa vauhtia vastasyntyneiden tehon kautta,  pääsi aatoksi kotiin. <3 
Tärkeintä ei ole se mitä syö joulun ja uudenvuoden välillä, vaan se mitä syö uudenvuoden ja joulun välillä :)
Blogi-uudistustakin olen tässä pötkötellessä ja saikutellessa puuhastellut.
On ihanaa että täällä käy paljon kurkkijoita, tuttuja ja tuntemattomia.
Toivottavasti blogista saa matkaansa hyvää mieltä!

Koska kävijälaskuri raksuttaa aika tiuhaan nykyään, päätin vähän "anonyymata" tätä isojen lasten osalta. Muokkailin teksteistä lasten nimet vain etukirjaimiksi ja kuvia rankkasin urakalla.
Poistin paljon kasvokuvia isommista lapsista, ja pienensin muita niin etteivät kasvot erotu kunnolla.

Toki he edustavat sukupolvea joka elää varmasti netissä aivan erilailla kuin me, ja sähköiset kuvat ovat heille arkipäivää. Koska E ja L ovat kuitenkin kouluikäisiä ja kaverit käyttävät nettiä, koitin muokkailla tätä niin ettei tulisi ikävällä tavalla vastaan esim kavereiden puolelta, tai ettei ihan nimi-hauilla löytyisi.
Leipuri Hiiva
Toivottavasti jaksatte poiketa tänne uudistuksista huolimatta jatkossakin! :)

Me jatketaan rennon jouluisin mielin lomailua, ja kaikille täällä piipahtajille tahtoisin toivottaa mukavaa leppoisaa joulun jatkoa ja loppuvuotta!


Terkkuloin Taina

15 kommenttia:

  1. Ei lainkaan huononna blogiasi nuo muutokset. Kyllä ihan sama tuttu lämmin tunnelma edelleen välittyy lukijalle.

    Mukavaa, että jaksat jo olla hiukan jalkeillakin, sujuu poteminen varmasti paremmin.

    VastaaPoista
  2. Pikkupipiä paranemista sinulle ja toivottavasti olet jo kohta taas iskussa. Laitan kyläilykutsua ihan varmasti jossakin vaiheessa, kunhan oma elämämme asettuu uomiinsa. Vuosi on ollut todella raskas. Itse en halua lapsiamme nettiin, enempää kuin naamakirjan verran ja sekin on kysymysmerkillä ollut. Ihan fiksua hieman miettiä minkälaisen kuvan lapsistaan nettiin laittaa.

    Hei tosi kiinnostava tuo koti kangasalla. Voisitko tehdä siitä lehtijutusta postausta, koska meille tulee vain viikonloppuisin aamulehti, sekin jää monesti lukematta... Hyvää joulua ja lykästävää uutta vuotta teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se vatsatauti iski sitten koko perheeseen ettei ihan vielä paranemista näy... kyläilyt ehtii. Kaikki ajallaan. :)

      Lapsilta oon toki kaikkiin kuviin kysynyt hyväksynnän, mutta nyt karsin kuitenkin niitäkin. Ei tästä nykymaailmasta tiedä.

      Katsotaan jos tuosta lehdestä saisi jotenkin fiksun jutun, tai sitten räppään joskus tuolta pari kuvaa kyläreissulla. :)

      Poista
  3. Mukavia välipäiviä täältä toivottelen! <3

    Itse kans yritän laittaa lapsista sellaisia kuvia blogiin, mistä heitä ei tunnisteta. Mielellään omia rakkaita esittelisi, mutta kuitenkin heitä haluaa suojella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just toihan siinä on, omat lapset on vaan niin söpöjä että tekishän se mieli laittaa niistä kuvia vaikka joka päivä! :D mutta jos sinne perhe albumiin vaan. :)

      Poista
  4. Kauniita joulutunnelmia ihailemassa :)

    Kivaa tapaninpäivän jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  5. Terveisiä Hallilasta! Airi-mummukin luki blogia ja katseli tyytyväisenä lasten kuvia. Terveisiä ja paranemisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka hauskaa! Kiitos paljon, ja terkkuja sinnekkin! Meidän piti mummaa hakea tänne, mutta ollaan nyt siinä vatsataudissa koko perhe.. :P

      Poista
  6. Ihania kuvia ja tunnelmia! :) Ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Kivoja joulukuulumisia :) Iloisia joulukuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Hieno rakennuspaikka ystävillänne - ja Suinula on kiva asuinalue!
    Mukavaa loppuvuotta ja ennen kaikkea mahtavaa tulevaa! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!