perjantai 20. huhtikuuta 2012

One of Those days. niin, ja ARVONTA!

innokas renkaan vaihtaja




















Sovitaanko että kerran puolessa vuodessa saan tehdä oikein marina-ruikutus-postauksen?
Tänään on ollut oikein sellainen äitiyden pohjanoteeraus päivä.
Aamu alkoi sillä että kaikki olivat enemmän tai vähemmän pahalla päällä.
6-v vetkutteli kerhoon lähtöä, mies myöhästyi töistä.
Myöhästyin 1-v:n kanssa kerhosta.
Kerhossa 1-v päätti potea keskivaikeaa eroahdistusta, könötti tutti suussa äidin sylissä, ei syönyt, juonut, osallistunut leikkimiseen tai musiikki hetkeen. No, tulipahan käytyä.
Rämmin räntäsateessa kotiin, tunasin, lounas oli myöhässä. Mies myöhästyi taas töistä.
6-v päätti ilmotti muuttavansa kotoa koska äiti on niin tyhmä. Otin eteisessä syliin ja sanoin pitäväni niin kauan kunnes rauhoittuu. Se oli pitkä aika.
Kaikki kinasi, kaikki huusi, kaikki itki. Lopulta äitikin itki.
Onneksi äidin kanssa oli sovittu että tulee lapsia hoitamaan että pääsen jumppaan, helmikuussa viimeksi olin ja nyt taas menossa. (äidit <3 )
Päätin reipastua. Ei tässä oikeasti ole mitään hätää.
Hain muka samalla postista pakettia. Ei ollut sitä korttia mukana.
Psyykkasin itseäni automatkan. Nyt en valita muille. Nää "ongelmat" on ihan naurettavia.
Räntäsateen kunniaksi vein auton parkkihalliin. Autoa lukitessani onnistuin tiputtamaan avaimen. Kuulin että se kimposi johonkin kauemmas. konttasin ja pyllistelin. Ei missään. Lopulta siihen pysähtyi jotain miehiäkin. Kai minä olin aika säälittävä näky. Sain kännykänvaloa ja pyllistely seuraa. Avain oli kolmannen auton alla. Lisää konttailua ja pyllistelyä.
Jumppaaminen oli kuitenkin kivaa. Zumbasin ja BodyPumppasin kuin viimeistä päivää.

Kun tulin kotiin oli kaikki rauhoittuneet. Laitettiin lapset nukkumaan.
Kävin suukottamassa nukkuvia lapsia. Ne on niin suloisia nukkuessaan.
Viinilasin jälkeen jo vähän naurattaa.
Ehkä näitä pohjanoteerauspäiviä tarvitaan, jotta ihan ne tavallisimmat arkipäivät jaksaisi tuntua siltä parhaudelta jota ne 99 prosenttisesti ovat.

ARVONTA

Lupasin taannoin että kun 100 lukijaa on täynnä pidän arvonnan. Nyt on aika lunastaa lupaus!
Arvonkin oheisen jutskan, magneetilla kiinnittyvät blig-blig-koukut ja pienet enkelin siivet.

Ostin nämä viikolla Ideaparkista kun kävin hakemassa tramboliinin takuuvaihto-osaa. Mies evästi etten ostaisi mitään sellaista jota ei tarvita juuri nyt, vaan laitettaisiin rahat nyt terassi projektiin. Lisäsi vielä että esim. sellaista jota tarvitaan joskus vuoden päästä.
Kuinka hyvin tuo minut tunteekaan. Sydäntä riipaisi jättää kaikki ihanat -70% pääsiäiskamat kauppaan, ne olisi olleet niin ihania sitten vuoden päästä.
Mutta tämä arvonta voittohan oli ihan välttämätön ostos, kun olin sen kerta luvannut, eikös? ;)

Koska pidän tämän arvonnan ilahduttavan lukija määrän takia siihen voivat osallistua lukijat, joko bloggerissa tai facebookissa.
Koska kehun aina että tää blogi on sellainen henkireikä, että täällä netissä on niitä toisia aikuisia, niin toivoisinkin kommentiksi kuulla kuka olet. Olisi ihana tuntea ihan jokainen joka täällä käy. Tai jos on ihan ilmeistä kuka olet, kerro vaikka mistä tunnetaan tai joku muu hassu juttu matkan varrelta.
------------------------------------------------------------

ps. tässä postauksessa oli enemmän kuvia, ja tekstiä. mutta jotenkin onnistuin ryssimään tän homman. ehkä tästä jotain jää näkyviin. fb:hen ruuttaasin sen, ja huomasin myöhemmin että eihän koko bloggerissa ole tätä tekstiä.

SIIS: ole lukija. osallistu arvontaan. kerro kuka olet.
Arvonta suoritetaan 2.5.

Rentouttavaa viikonloppua, toivottelee Taina, joka ei koske mihinkään, eikä puhu kenellekkään, ennen huomista.

39 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan elämältä=D Mullakin "hieman" takkuillut arki tällä viikolla,en oo kaikin ajoin osannu päättää itkiskö vai nauraiko,niin kummallisia kommelluksia on ollut=D
    Katsottiin tytön kanssa tällä viikolla ihanaa leffaa(heinähattu ja vilttitossu)jossa viisaasti todetaan "Aikuiset ei opi mitään jos lapset on aina kilttejä",joka taitaa olla aivan totta vaikkei se pinnan kiristyessä miltään oppimiselta tunnukaan=D
    Mä en taida mitään erityistä sulle osata kertoa kun tuolla blogissakin kuitenkin vierailet...Täydellisen lapsukaisen epätäydellinen äiti joka on kova touhuamaan ja vielä kovempi suunnittelemaan niitä touhuamisia,tavoittelee mielenrauhaa siinä ajoittain jopa onnistuen,siinäpä ne mieleenjuolahtaneet jutut tälläkertaa olikin=D
    Rentouttavaa viikonloppua sinullekin Taina=D

    VastaaPoista
  2. Tutulta kuulostaa tuo äidin arki vaikka omastani onkin aikaa, kun lapset olivat pieniä :)

    Arvontaan haluan mukaan tietysti ja tunnethan minut jo ;)

    VastaaPoista
  3. Tääkin tunari-äiti haluu mukaan arvontaan, niin monesti sun jutut on suoraan mun elämästä (tällä kertaa pistit kyllä aika pahan setin ;)...) Ja mistäs me tunnetaan...ei niin pitkän ajan takaa, mut tuntuu niinkun olis tunnettu jo kauemminkin =)!! Treffejä sumpliessa, näkymiin =)!

    VastaaPoista
  4. Voi kuule, noita päivä niin löytyy täältäkin vaikka tosin taistelen vain yhden kolmekesäisen kanssa :) Ja tietysti Rakentajan. Ja itseni.... Meillä nyt 2 kk aikaa saada talo valmiiksi (vuokra-asunto irtisanottu 30.6) ja täytyy sanoa, että välillä jopa kiristelee. Toisaalta puhalletaan nyt niin yhteen hiileen, että tän on pakko mennä hyvin!

    Ei taideta tuntea muualta kuin blogimaailmasta, henkireikä minullekin :) ihanaa kun on tutustunut "tuntemattomiin" hyviin tyyppeeihin, kuten sinuun!!

    VastaaPoista
  5. 'Kiva' että muillakin on näitä päiviä... Yleensähän ne alkaa sillä, että itse on nukkunut huonosti, nuorin herää liian aikaisin ja jo kasilta kitisee väsyneenä... :D

    Nanna (Tainan miehen isosisko joka ei jaksa tehdä mitään käyttiksiä)

    VastaaPoista
  6. Parkupäiviä löytyy täältäkin, tuntuu että just tänään on menossa yksi sellainen! Nää on näitä, joskus kai pitää tuulettaa!

    VastaaPoista
  7. Noita päiviä on ollut ja tulee olemaan vielä kauan, mutta vaan joskus sillon tällöin ja se muu aikahan on ihanaa ;)
    Blogimaailmasta toisemme tunnemme... Olen siis Marru kahden pojan äiti (13v. ja 16v.) Raumalta. Valokuvaus lähellä sydäntä, oot varmaankin jo huomannut sen ;D

    VastaaPoista
  8. Mollahan on mummeli Savon sydämestä järven rannalta. Miehen kanssa kahdestaan asustetaan ja lapset rankentaa omaa elämäänsä maailmalla. Elämäni on täynnä kipua ja jaksamattomuuta myös tuunaamista ja ilon hakemista luonnosta. Paljon saan iloa blogeista ja teistä ihanista niiden takana.
    Arvontaan haluan mukaan ja hyvää viikonloppua haluan myös toivottaa.

    VastaaPoista
  9. Joo noita pohjanoteerauspäiviä vaan tarvitaan;)
    mie oon riikka rovaniemeltä, 3 lasta , joista vanhin jo kohta 18 v, jeeee:) pikkurahalla sisustelen tai välilä ilman rahaakin. nuorison harrastukset vie tällä hetkellä suurimman osan penneistä heti asuntolainan jälkeen, mutta hyvä että harrastavat! ja onhan niitä sm-mitaleitakin jo tullut :)

    VastaaPoista
  10. Katja Kärkölästä. Keski-ikäinen avopuoliso ja kolmen lapsen (14, 15 ja 21) äiti, sekä pikkuisen (7/11) Nuppu-neidin ämmi.
    Vasta isovanhemmaksi tulo sytytti minussa halun käsitöiden opetteluun ja hurahdin täysin, en vielä oikein osaa mutta opettelen.
    Elämää tässä keskeneräisen remontin ja kipujen keskellä piristää paitsi perhe, myös kaksi kissaa ja koira.

    Suloiseen arvontaan tietysti tahdon mukaan minäkin.

    Ja juu, 'noita' päiviä tulee elettyä toisinaan täälläkin...mutta kuten jo itsekkin sanoit, tarvitaan niitä jotta tavan arki maistuisi paremmalta.

    VastaaPoista
  11. No, olisi taas se aika vuodesta kun pitäisi alkaa harrastamaan puistojumppaa! Ja muistatko sen, kun tarvottiin lumista järveä ympäri esikoisia odottaessa ja kirottiin kun ei saatu niitä syntymään <3 Aattele, siitä on jo yli 8 vuotta!

    Esc

    VastaaPoista
  12. No olipas sulla "mukava" päivä.. :)
    Onneks ei oo joka päivä tollasta.

    Minäkin voisin arvontaan osallistua..

    Outi R.(ihanien vanhempiesi kummilapsi, jolla on ollut ilo tuntea sinut muru, koko ikäsi)

    VastaaPoista
  13. Hiphei, tulin vaan kommentoimaan tuota ensimmäistä kuvaa. Mielestäni se on niin veikeä kun pikkuinen osaa ottaa ilon irti ulkoilusta vaikka päällä olisi kuinka monta liikkumista hankaloittavaa vaatekerrosta. Ja on niin ihanaa, että kirjoitat arjesta sellaisena kuin se on. Yhtä ruusuilla tanssimista siis - välillä pistelee ;)

    Blogiasi olen lukenut muutaman kuukauden ajan ja täällä aion vierailla jatkossakin. Arvontaan en tällä kertaa osallistu vaikka mieleni kovasti tekisikin. Yritän itse päästä eroon nyt kaikesta turhasta romppeesta.

    VastaaPoista
  14. Olen Maija kahden nuoren äiti.tyttö kohta 17v ja poika 18v.harrastan nukkekotia ja keräilyä.
    mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  15. Mä oon mä ja mut sä tunnet. Tutustuttiin joskus netin ihmeellisen maailman kautta vuonna x ja ihan pian saat kunnian olla meidän nuorimman kummi miehes kanssa. <3 Halipus ja ihanaa viikonloppua!

    Sanna

    VastaaPoista
  16. Minulle nuo päivät on niin tuttua. Onneksi just "niillä" päivillä on tapana muuttua ihan hauskoiksi jutuiksi, kun aikaa vähän vierähtää.

    Mä olen Annukka ja asun espoossa 70-luvulla rakennetussa omakotitalossa, jossa riittäisi puuhastelua ahkerammallekkin koti-ihmiselle. Tykkään leipoa ja puuhastella koirien kanssa. Meillä asustelee myös yksi murkku ja toinen melkein murkku.

    VastaaPoista
  17. Hei!
    Löysin jotenkin sinun blogiin ja tykkään tavastasi kirjoittaa ja kertoa, ihan elävästä elämästä.
    Omat lapseni ovat jo maailmalla mutta ei se aika ole vielä muistista haihtunut, kaikkine puolineen.
    Sirpa

    VastaaPoista
  18. Nämä on niitä päiviä joo, onneksi sitten on suunta vain ylöspäin! :) Kerran eräällä jumppareissullani autoni jäi parkkihalliin lukkojen taakse, halli olikin mennyt kiinni kuntoiluni aikana --> taksilla kotiin koska metrolla ei kehdannut hikisenä mennä --> aamulla hakemaan auto, julkisilla kylläkin. :D Saas nähdä sitten jos tässä joskus lapsia siunaantuu, että millaista säätämistä tämä elämä sitten on, kun näin yksistään ja kaksistaankin onnistutaan ihan riittävästi säätämään isolla ässällä. :D Arvontaan olisi kiva osallistua! :) T. viikkoa vaille 31-v helsinkiläisrouva Maria Pinkistä työhuoneesta :)

    VastaaPoista
  19. Oo, mikä loistava päivä!
    Mutta hyvin Sä selvisit. Mä oisin ollut kun pahalle haiseva vihainen siili yksin nurkassa ja kaikki ois kiertänyt mut kaukaa..

    Osallistun arpontaan :)
    Hmm..katsotaas.. nyt on lauantai myöhäisilta, mää oon selvinpäin. Ei tuu äkkiseltään mitään sen ihmellisempaa tarinaa mieleen.
    Hmh.. ooks mä jo kertonut, että kun ukko ei oo kotona niin mä en suostu nukkumaan yksin, koska mä pelkään mörköjä.
    Joka kerta hirvee ruikutus, kun "pakotan" jompakumpaa tyttöä mun viereen nukkumaan. Ja ainahan se on on se pienempi joka suostuu. Mä pelkään hirveesti, että sekään ei parin vuoden päästä enää halua. Mitä mä sitten teen?! :)

    VastaaPoista
  20. Minä oon Mia. Kahden rasavillin pojan 6v ja 9v äiti sekä uutena innostuksena chihumerkkiset koirat, joita itellä nyt 2. Kotia pitäis rempata ja noi arvontatavarat sopis tänne erittäin hyvin ;)

    VastaaPoista
  21. Olen yhden lapsen äiti, joka työssään kohtaa päivittäin paljon muiden lapsia:D Pidän sisustamisesta, ruuasta, askartelusta, valokuvaamisesta, reissaamisesta ja pikkuisesta, söpöliinistä Helmi-kummitytöstäni.

    VastaaPoista
  22. Mie olen Suvi Pohjois-Karjalasta,27v. kahden pienen äiti (3v ja 6kk), ja se suklaapusujen kokeilija :) Asutaan maalla ja harrastan marttailua. Vaikea kertoa itsestään :)

    VastaaPoista
  23. Moi moi!

    Heli täällä, Kouvolasta, kohta 40v (help!), kaupan täti ja ravintoterapeutti-opiskelija. Neljän aika ison lapsen äiti.

    Tykkään kovasti blogistasi! Ja siis arvontaan osallistuisin tietty kans!

    VastaaPoista
  24. Voi ei, noi on niin noita päiviä :(

    Samanlaisia päiviä on täälläkin... Olen siis Johanna, vähän yli 30vee, kahden pojan (5 ja 6v) äiti. Tuskailen, huudan, mökötän ja itken. Ja poden huonoa omaatuntoa vaikka mistä. Ja sitten taas toisena päivänä halaan, kuuntelen, jaksan olla läsnä ja kaikki sujuu. Väkerrän, valokuvaan, juoksen ja maailma on avoinna kaikelle uudelle. ;)

    VastaaPoista
  25. Tutultapa kuulostaa ;) Tiedätkin kuka täällä arvontaan osallistuu.. Hih! Aurinkoa päiviin!

    VastaaPoista
  26. Hyvin on muistissa nuokin päivät, vaikka lapset ovat jo omillaan.

    Kävit vierailulla ja tulin katsomaa kuka olet.
    Olen pian eläkeikäinen avopuoliso Pirkanmaalta. Asumme rintamamiestalossa, jonka kohta laitamme myyntiin ja samalla remontoimme satavuotiasta mökkiä.

    Arvontaan osallistun mielelläni:)

    VastaaPoista
  27. Hyvin on muistissa nuokin päivät, vaikka lapset ovat jo omillaan.

    Kävit vierailulla ja tulin katsomaa kuka olet.
    Olen pian eläkeikäinen avopuoliso Pirkanmaalta. Asumme rintamamiestalossa, jonka kohta laitamme myyntiin ja samalla remontoimme satavuotiasta mökkiä.

    Arvontaan osallistun mielelläni:)

    VastaaPoista
  28. On se niin "kivaa" kun muillakin joskus tökkii tämä elämä;) Monesti jos joku alkaa tökkimään, niin se sitten tökkii... :(
    Onneksi loppu hyvin:)

    Niin ja arvonnassa mukana. Mitähän sä et tiedä musta... Syksyllä 40 v täyttävä, 5 lasta -joilla kahdella murkkuikä ja kolmella uhma ;), asun ruotsinkieleisellä rannikolla...

    VastaaPoista
  29. Olen Leena Kemistä ja olen seuraillut plogiasi parisen kuukautta. Osallistun arvontaan, vaikka minua arpaonni yleensä karttelee.

    VastaaPoista
  30. Meinasin ihan unohtaa tämän arvonnan! Hyi minua, miten onnistuinkaan, onneksi vielä ehtii!

    Niin, kukas minä olenkaan.. olen se 2v kaksostyttöjen äiti, jolla tuntuu olevan liikaa aikaa kun ehtii näperrellä, väkerrellä, ommella, taitella, leikellä, maalailla ja tuunata kaikenmoista, vaikka kotonakin olis tekemistä. Tai ehkä just siks, olen nimittäin oppinut priorisoimaan!

    Terveisin,

    Annukka (jolla on tiskivuori pöydällä, kilo hiekkaa sukkien pohjissa, pyykit kasassa odottamassa viikkaajaansa ja perunat kiehuneet pohjaan. =)

    Nii ja osallistunhan mä arvontaankin! :)

    VastaaPoista
  31. Arvontaan osallistuisin myös minä, Maria, 6 v- Jiin ja 3 v- E:n äiti. Tunnettu toisemme jo reilun 10 (huh, niin se aika vain vierähtää!) vuoden ajalta opiskeluista, sittemmin työkavereina...

    VastaaPoista
  32. Olen pian eläkeikäinen mummeli Itä-Suomesta. Mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  33. Osallistun uutena lukijana arvontaan. Olen kiinnostunut sisustuksesta ja tuunailuista.

    VastaaPoista
  34. Olen kolmen lapsen äiti, joka tykkään lukea blogitekstejä tavallisesta lapsiperhe-elämästä. Omat lapseni ovat jo hieman vanhempia, joten meillä arki on jo vähän erinäköistä.
    Arvonnassakin olen mielelläni mukana.

    VastaaPoista
  35. No huhhuh :) Kuulostipa tutulta :)
    Vaikka omani ovat vielä niin pieniä :)

    Eli siis olen J ;), kahden pikkutytön äiti. Arkeni kuulostaa juuri tuolta ja aina kun sitten ehtii, karkaan tuunailemaan, bloggailemaan, suunnittelemaan uusia sisustusjuttuja jne.. Kotiäiti vielä, mutta syksyllä palaan töihin. Unelmoija ja kaiken kauniin ihastelija :)

    Osallistun arvontaan siis, melkein viime hetkellä!

    VastaaPoista
  36. Jäipä viime tippaan tämä osallistuminn mut parempi myöhään kun ei milloinkaan..
    Siis Taika on kolmen lapset äippä Oulusta. Kotona työttömänä töitä kovasti etsimässä ja mietimässä miksi sitä isona alkaisi. =D

    VastaaPoista
  37. Mukana neljän lapsen äiti Lappeenrannasta:) Olen pienten tyttösteni omaishoitaja, joka saa hurjasti voimaa ja energiaa bloggailusta ja sisustamisesta:)

    VastaaPoista
  38. Anna anteeksi, mutta mua kyllä vähän nauratti lukiessani ;) Ei siksi, että siinä ois mitään naurettavaa sinänsä, tai että oisin vahingoniloinen, ehei, vaan koska toi kuulosti niin tavallaan tutulta. Noita päiviä on onneksi siis muillakin, kiitos tästä vuodatuksesta!
    Onneksi sentään jumpassa oli kivaa ja onneksi on äidit <3 jotka tuntuu aina olevan "hädän" hetkellä käytettävissä :)
    Mutta oot oikeassa, jos nää ongelmat on tässä, niin ollaan onnellisia, joillakin on ihan oikeitakin ongelmia :(
    Ja ihanaa, että niitä tavallisia ja jopa vähän tavallista kivempiä päiviä on kuitenkin kirkkaasti suurin osa päivistä :))
    Arvontaan osalistun vielä viime metreillä lukijanasi!

    VastaaPoista
  39. Ai niin, piti vielä kertoa jotain itsestään... Pienen tytön äiti suurella sydämellä ja pienillä hermoilla, ihanan ja maltillisen miehen usein aika raivostuttava mutta ei oikeastaan koskaan nalkuttava vaimo...
    Mullakin on maailman paras äiti <3 Suurin toiveeni on, että Peipposen ja mun suhde tulee olemaan yhtä ihana kuin omani on äitini kanssa ja koen usein pelkoa siitä, ettei se tule, koska pilaan sen jotenkin.

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!