Koti 2 v.

Pääsiäisenä 2010 muutimme tänne, kotiin. nyt tuntuu kuin olisimme asuneet täällä aina.
Jos nyt ei kaikkia keskeneräisyyksiä lasketa.
Muistan kuinka joskus rakentamisen ärsyttävimpinä tai väsyttävimpinä aikoina mietin mielessäni että voihan tän aina sitten myydä kahden vuoden päästä jos pää leviää. Kaukaisesti muistan että sellaistakin on ollut, vaikka nyt tietysti tuntuu että kaikki ponnistelut olivat vaivan arvoisia.

Nyt toivon että tässä saisi asua vielä kun tämä on meidän lasten mummola. Kuten omat lapsuudenkotimme ovat lapsillemme. Ehkä se on ajattelumalli johon olemme tottuneet, mutta tuntuu mukavalta näin.

Heinäkuu 2009

Ensin uhosin miehelleni että me ei ainakaan ikinä rakenneta, ero siitä tulee.
Mutta pari vuotta taloja kierreltyämme totesimme että rahat ei riitä ostamaan sellaista mitä haluamme, sellaiselta paikalta.
Sitten uhosin että jos ikinä rakennetaan niin se on joku avaimet-käteen juttu, en tosiaan tee mitään itse enkä halua että mies asuu raksalla.
No, sitten rakentamisen edetessä tuli aina niitä tilanteita että maksetaanko "simppelistä hommasta" jollekin 1000 tai 5000 € vai tehdäänkö itte... ja tehtiin itte. Ja niitä simppeleiksi laskettavia hommia on kyllä aika paljon. Lapiointia, siivoamista, maalaamista jne.
Olihan siinä tekemistä, oli molemmilla työt, lasten päiväkodit, mies vielä opiskeli yliopistolla opintojaankin vähän eteenpäin. Ja tietysti oli oma terveys (ja mielenterveys), ystävät ja ennenkaikkea lapset jotka tarvitsee, ja joille haluttiin antaa aikaa ja huomiota, ihan joka päivä. Meillä sattui todella hyvä onni kaikkien rakennusmiesten ja yhteistyötahojen kanssa. Pitkään jahkattu päätös teettää talo "pitkästä tavarasta" paikallisilla ammattiylpeyden omaavilla rakentajilla minkään talotehtaan sijaan osoittautui nappi-ratkaisuksi.


Onneksi meillä on nämä tukijoukot läsnä. Asuimme mun vanhempien talon yläkertaa viimeiset kuukaudet, arjen pyöritys onnistui ja lapsilla oli aina läsnä aikuisia joilla oli aikaa. äiti antoi maailman parhaan joululahjan kun otti hoitaakseen meidän perheen pyykit moneksi kuukaudeksi kaiken muun auttamisen lisäksi. Appiukko oli sunnuntait raksalla meidän kanssa hommissa (ja usein isäkin, äiti oli lasten kanssa), kuunnletiin Groove fm:n Jazz Aamiasta ja tapiseerattiin. Isäni kävi sädehoitojen välissäkin ajamassa roskakuormia ja naputtelemassa parketteja paikoilleen. Miehen siskokin oli toisinaan hommissa vaikka lapsia oli 3 kotonakin.

lokakuu 2009

Parisuhteelle tämä teki yllättäen hyvää. Oli yhteinen projekti, huomasi kuinka taitava tuo toinen on, kuinka helppoa on olla, toimia, tehdä päätöksiä yhdessä. Että ei niitä pelotteluita raksa-eroista kannata kuunnella!

Tammikuu 2011

 Muistan kuinka kaksi vuotta sitten istuimme tuossa olkkarissa kaikkien muuttokuormien keskellä lasten mentyä nukkumaan. sohva ja telkkari oli tietenkin laitettu heti. Olo oli epätodellinen. Talo tuntui niin isolta, avaralta, rakkaalta. Katselin seiniä ja nurkkia, kaikki niin tuttuja ja itse maalattuja ja rapsuteltuja, silti mietin voiko tämä olla nyt meidän, onko tämä oikeasti totta? Ollaanko me nyt niitä aikuisia? Keski-ikäistä keskiluokkaa, omassa talossaan onnellisessa lähiössä. Väsyneenä mutta onnellisena.

Pääsiäinen 2010

Nyt on asuttu täällä kaksi tapahtumarikasta vuotta. Taloa on saatu valmiimmaksi, on rakennettu sauna, laitettu pinnat loppuihinkin huoneisiin, tehty ulkomaalaus ja vähän pihaakin. Yksi vauvakin on saatu aikaan. Paljon on kesken, ja toisesta päästä jo pitäisi ruveta korjaamaan. Lapset tuo elämän jälkiä, mutta saa niitä tulla. Tämä on meidän kaikkien koti.

Kahden vuoden jälkeen siis talon saisi myydä. Toivon ettei sitä tarvitse myydä ikinä. Ja mikä onni on ollut saada olla kotona lasten kanssa. Antaa elämän tasaantua leppoisiin uomiin, laittaa kotia, nauttia perheestä ja siitä mitä meillä on.
Niin paljon, niin rakasta.
Uhrauksiakin se on vaatinut, mutta kaikki sen arvoisia.

Tammikuu 2011

 Kodin laittelu jatkuu pikkuhiljaa. Terassi, autotalli, piha, Aatun huone....paljon on tekemättä. No, onhan tässä muutama vuosikymmen aikaa. :)
Huomenna vapaa. Ystäviä tulossa kylään, luvassa oleilua ja eteisen remppaa. Sarjassamme "odottanut pari vuotta tekijäänsä". Siitä lisää tuonnempana.
Rentoa maanantaita toivottelee Taina