keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kotomon mamman pusut (poliittisesti korrekti nimi)


Meillä leivotaan melko paljon. Mutta usein tulee tehtyä niitä samoja juttuja, marjapirakkaa jne, joiden resepti tulee "selkäytimestä". Päätinkin tässä päivänä muutamana kokeilla vaihteeksi jotain ihan uutta. Mielitekona on ollut jo tovin ns. "Neekerin pusut", eli mitä lie vanilja-suukkosia nykyään ovat nimeltään. Ja maidottomana ja gluteenittomana ne onnistuu seuraavan reseptin mukaan, kun käyttää pohjana Semperin Kola-keksiä ja kuorrutteessa maidotonta tummaa suklaata.

Nämä on oikeesti hyviä, ja täyte on hämmästyttävän "aito".


Kotomon mamman pusut 
6 munanvalkuaista
4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria (tai mausta muulla tavalla)
n. 30 keksiä, esim marie tai allergia-vapaa sopiva versio
400g taloussuklaata, tai maidottomaan tummaa
n. 2 tl öljyä

Vatkataan ensin valkuaiset ja puolet sokerista. Toinen puoli sekoitellaan mukaan hissukseen. Lopuksi mauste, käytin vaniljasokeria ja vähän kaakaojauhetta.
Vaahdon pitää olla ihan kovaa niin ettei tipu kulhosta vaikka kääntelet.
Levitellään keksit pelleille ja työnnetään vaahto pursottimeen.
Puristellaan sopivat kököt vaahtoa keksien päälle.
Paistetaan 150 asteessa n. 7 min, eli että kökkeröt jähmettyy.
Viilennä.
Sulata suklaa (itse tein Tupperin mikro-kannussa) ja laita tilkka öljyä.
Dippaile pusut sulaan suklaaseen.
Jäähdytä pari tuntia.
Säilytä jääkaapissa.
Itsellä loppui suklaa kesken (kuorrutin aika huolella myös esim. sormiani) ja sulatin lopulta miehen suklaa-piilojen aarteet ja pääsiäismunien jämät että sain kaikki kakkarat kuorrutettua. Ja keksivarastotkin hupenivat ennen vaahdon loppumista koska en uskaltanut ruveta tekemään hervottoman isoja näistä ekoista testipusuista, ajattelin että levähtävät vielä jossain vaiheessa vaikka ei niin sitten käynytkään. Mutta onneksi kaapin perältä löytyi avaamaton paketti joulupipareita. Niille puristelin loput vaahdot.
Ja hyvää tuli!

Tainamaiseen tyyliin aloin tietysti tehdä näitä noin tunti ennen vieraiden saapumista. Jos siis törmää kiinnostavaan ohejeeseen netissä sitähän ei missään nimessä kannata lukea loppuun ennenkuin alkaa hommiin, vaan nää muutaman tunnin jäähdyttely-ajat tulee sit matkan varrella vähäh niinku bonuksena.
Ja kun pusut oli vihdoin saatu dippailtua ja jäähdytettyä oli vieraan jo kahvitettu perinteisin mustikka-piirakka menoin.
No ehtivät ne näitä pusujakin sentään maistella!


Tänä aamuna sain harvinaisen mieleistä seuraa kun hain Tukholman-siskoni lentokentältä pariksi päiväksi kylään tänne Tampesteriin.
Ei paljon koneelle tässä jouda, mutta mukavat viikot toivottelen kaikille!
Terkuin Taina
ps. pelkäsin että pusut jää pyörimään vaivoiksi asti kun olivat niin tosi makeita paukkuja, mutta maanantaina ne tein eikä niitä enää ole. Viikonloppuna sit uusi satsi!
pps. marketista saa jo aika makoisia manssuja! :)

21 kommenttia:

  1. Apua mikä suklaanhimo iski, ja vielä nyt kun on taas alotettu laihis! ;) No näitä on kuitenkin ehkä pakko kokeilla joskus! Minäkin saan siskon kylään viikonlopuksi :)

    VastaaPoista
  2. Minulle iski mahtava mansikkahimo, mikä on perin kummallista minun tapauksessani. Siis jos toisena vaihtoehtona on SUKLAA. Rrrrakastan yli kaiken kaikkea suklaata, ja voin myös syödä sitä ylettömät määrät. Mutta ei mahda mitään, nyt vaan tekisi mieli mansikoita.
    Tule jo kesä!

    VastaaPoista
  3. Ihanan itseironisesti ilmaistu tuo tainamaiseen tyyliin,hymyn saa huulille nämä sun tainamaiset juttus=D Herkullisen kuuloinen resepti,ehdottomasti kokeilen,sama vika täällä suunnalla että samoja hyviksi todettuja tulee leivottua kerta toisensa jälkeen,kiva kokeilla välillä jotain uutta ja tuskimpa nuo meilläkään jää riesoiksi pyörimään;)Sikamukavaa viikkoa mieluisassa seurassa toivottelen sulle♥

    VastaaPoista
  4. Nam, kuulostaa herkullisilta! Näitä pitää kyllä testata:)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania herkkuja olet tehnyt. Eipä ole tullut koskaan maistettua itsetehtyjä suukkoja. Täytyy kokeilla joskus:)

    VastaaPoista
  6. Nampe!!
    Mäkin ostin toissa päivänä mansikkoita. Tätini kauhisteli, että ei noita voi syödä, niihin on satavarmasti piikitetty portugalilaisen villisian kusta tai jotain, jotta ne säilyisi paremmin. :D
    Minusta ne vaan maistui hyvälle :)
    Viikonloppuja! <3

    VastaaPoista
  7. Ihanan näköisiä pusuja. Tuollaisia en olekkaan koskaan itse tehnyt. Tykholman vieraille pitää aina laittaa jotain erikoishyvää ; D
    Täytyypä ostaa viikonlopuksi pieni rasia mansikoita (+ pullo ranskalaista siideriä) ja juhlistaa kevättä. Ovat nimittäin ennustelleet, että saataisiin viimeinkin lämmintä.

    VastaaPoista
  8. Nam, mitä kuvia ja herkkuja. Noita pusuja on pakko kokeilla :)

    Iloista torstaipäivää!

    VastaaPoista
  9. Ihanan näkösiä ! Pittääpä näyttää tytölle tuo resepti ;) mie tässä popsin viimevuotisia mustaherukoita, joita on vielä vaikka kuinka paljon ....

    VastaaPoista
  10. Oi kun hyvännäköisiä herkkuja!!
    Luulen,että kun näytän noiden pusujen kuvan meidän "suklaa-addikti" neidille, niin meillä aletaan leipomaan;)

    VastaaPoista
  11. Voi mitä herkkuja... täs alkaa kohta "tiukka" kuri herkkujen suhteen lipsua ;D

    VastaaPoista
  12. Ei tämmösiä saisi katsella kesken työpäivän nälissään...:) Ihania, täytyypä ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista
  13. Eikä näitä sais kyllä katsella illallakaan. Suklaahiirenä (hmm, no -hirmuna...) tekisi kyllä mieli kokeilla ohjetta. Näyttävät tooosi hyville.

    VastaaPoista
  14. Heipsu!

    Kiitos viimeisestä! Pusut olivat hyviä ja kaikki muutkin tarjottavat. Oli myös mukava nähdä teitä :)

    Mukavaa viikonloppua ja terkkuja Kaisalle!

    Terkuin Outi

    VastaaPoista
  15. VOOOOIii ApuAAaa mitä heeerrrrkkuja! <3 Pakko tehdä myös! Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  16. Ei ole ikinä käynyt mielessäkään että minun himoherkkuja eli noita pusuja vois tehdä itsekkin! Piti siis kokeilla, nyt ovat jääkaapissa tekeytymässä... Tämä resepti saattaa koitua turmioksi, mutta kiitos siitä kuitenkin ;)

    VastaaPoista
  17. mäkin oon nänyt noita jossain, mut en oo vielä tehnyt.. ois kyllä kiva kokeilla..
    on ainakin niin hyvän näköisiä että..

    VastaaPoista
  18. Vitsi ku viitseliästä, sanon minä joka ei paljon leipoile...
    Näyttää tosi nameilta pusuilta!!

    VastaaPoista
  19. Hei niiin huippua että oon saanu jonkun innostumaan! Kerrankin mun blogista on jotain inspiraatioita! ;)
    Toivottavasti tuli Suvi hyviä, ja muillakin jos ootte kokeillu jo!
    Ja Maanvaiva, mansikoissa on vielä se ihastuttava piirre että ne putsaavat maaperää, eli vetävät KAIKKI myrkyt marjoihinsa lisäaineiden lisäksi. Maksalle kai kärpässienen veroista kamaa nämä tuontimansikat, olen kuullut. Mutta pakko niitä vaan on joskus maistella! :)

    VastaaPoista
  20. Maistettu on, ja on sairaan hyviä :) mitä nyt hirveän makeita, mutta mulle se sopii.

    VastaaPoista
  21. Kiva Suvi että onnistui! Eikä nää oo ees niin vaikeita loppupeleissä. :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!