Suppailevia muksuja Öölannissa |
Kesäsuunnitelma terkut sairasvuoteelta!
Olisi hauskaa sanoa, että loputtoman pitkän tuntuinen kesä on tulossa, ja pitkät illat on aikaa tehdä mitä vaan ja lähteä extempore reissuille, velvollisuudet ei puristele eikä grillimakkarat ja jätskitkään jää kupeille. Noh, käytännössä ruuhkavuodet tarjoilevat tekijöitä, jotka tuovat väkisinkin rakennetta ja aikataulua myös kesään.
On kalenterissa onneksi vielä jotain rakoja ihan vapaanakin. En halua luoda liikaa paineita tai pakkoja kesälle, vaan aikaa ja energiaa pitää jäädä myös vapaalle puuhastelulle ja oleilulle.
Loinkin siis to do-listan niille jutuille jotka on tehtävä tai on jo kalenteroitu, sekä ta daa- listan niille jutuille jotka olisi mukava tänä kesänä tehdä. Kuvat on kännykästä löytyneitä viime kesänä muistoja.
![]() |
Pojat Öölannin rannalla 2018 |
Kesä 2019 rakentuu seuraavien realiteettien ympärille:
- Minulla ja miehellä molemmilla neljä viikkoa kesälomaa, joista puolet pidetään eri aikoihin, koska koululaisilla on 10 viikkoa kesälomaa.
- Lapsilla on kesän aikana: 2 x partioleiri (joissa mies mukana), tanssileiri, urheiluleiri, rippileiri + tapaamiset sitä ennen. Lisäksi muutama muu meno lapsilla esim. serkkujen kanssa jo sovittuna, ja tietenkin futikset.
- Kesän tärkein yksittäinen tapahtuma tulee olemaan tyttäremme konfirmaatio elokuussa.
- Syksyllä pihallemme valmistui autotalli, joka vaati rinnetontin täyttämisen. Pihatöitä on PALJON, ja ne eivät ole meikäläisen erityisosaamis- tai kiinnostusaluetta. Mutta tehtävä on. Myös talo vaatii uuden maalikerroksen, ainakin etelänpuolen (alapihan puoleinen) seinä. Istutuksia kaapaistiin kaivurin kauhalla kasoiksi alapihalle rinteen täytön alta, ja projektin pitkittyessä ovat vain kököttäneet tuossa odottamassa uutta sijoituskohdetta..
Jollakin varmaan tämän näyn edessä multasormet ja syyhyäisi päästä hommiin,
minusta tuntuu lähinnä epätoivoiselta.
![]() |
Pikkupuuhailua vaativa takapiha |
Pakollisten, ennen elokuussa olevaa konfirmaatiopäivää tehtävien hommien lista näyttää tältä.
To Do:
Koti: ▢ ikkunoiden pesu ▢ olkkarin seinän maalaus ▢ uusi sohva ▢ eteisen maalaus
▢ keittiön kaappien siivous ▢ kirppari- ja lahjoitustavaroista eroon hankkiutuminen
Piha: ▢ etupihalle kivetykset ja istutukset ▢ rappusiin kaiteet ▢ autotallin rinteen siistiminen
▢ leikkimökin ympäristön siistiminen ▢ talon maalaaminen ▢ terassin kaiteiden maalaaminen
▢ alapihan istutukset ▢ nurmikko kuntoon ▢ kitkeminen ja kuorikkeet
Tuplasateenkaari Öölannissa |
Matka Öölantiin on varattu. Parhaimmillaan ja yleensä aina meidän kesälomaan kuuluu reissu siskon mökille Öölantiin. Usein näihin reissuihin on yhdistetty telttailua ja reissailua muuallakin Ruotsissa sekä Tanskassa. Tänä kesänä aikaa on sen verran vähän, että taidamme vain kyläillä ja viettää muutaman yön meidän uudella lempi leirintäaluella Ruosissa, Västervik Resortissa.
Meidän makuun Pohjoismaissa on kesällä juuri sopivat lämpötilat, jos aurinkolomalle mennään
niin mieluiten talven pimeinä kuukausina.
Öölannin reissuista on postauksiakin vaikka kuinka paljon, ja niihin suosittelen kyllä tutustumaan jos ajatuksissa on reissu Ruotsiin tai Tanskaan, tai mietinnässä telttailuhommat perheen kanssa.
2013 reissusta kolmen postauksen sarja: osa 1, Ruotsi (Kolmården, Öölanti),Osa 2, Tanska (Legoland, Pohjois-Tanska),
Osa 3 Ruotsi, sekä telttailusta lasten kanssa
2014 Telttareissu-postauksessa paljon vinkkejä Tanskaan ja Ruotsiin
2015 Ööolanti ja Gotlanti
2017 Öölanti, Pohjos-Tanska, Legoland ja Kolmården
![]() |
Aamuhetki loppukesästä. Usvaa, hiljaisuutta, luonnonrauhaa ja nukkuvat veneseurueet. |
Vesihiihtoon, päivä- ja viikonloppuretkiin, ystävien kanssa kesäpäivien viettoon.
Veneilykokemusta minullakin on appivanhempien veneellä kyllä jo koko 20 vuotisen yhteiselon ajalta, joka kesä on veneellä ainakin muutama päivä oltu. Lapset ovat jo oikein eteviä (ja innokkaita) veneiltyään isovanhempien kanssa joka kesä – ja mies koko ikänsä.
Minä olen enemmänkin henkinen maakrapu eikä hinkua vesille ole, mutta toki kauniit kesäillat veden äärellä, vesihiihto, telttailut saarissa ja yhteinen aika perheen kanssa on mukavia suunnitelmia kesälle.
Tänä kesänä siis veneillään, avoimin mielin olen tälle. Kunhan jää aikaa muille kivoille jutuille, ja niille pihahommillekin.
Eli tällaisia suunnitelmia ja raameja siis kesälle on jo lyöty lukkoon.
Mutta sitten vielä se haave listaus, mitä olisi kiva saada tänä kesänä tehdä!
▢ Ruotsinlaivan buffet
▢ Leirintäaluepäivä Västervikissä tai Bödassa
▢ Auringonlaskujen katselu
▢ Yö teltassa
▢ Mökkeily Lammilla- Aina yhtä rakkaat täti ja mökki, kesän ”must” kohde
▢ Riippukeinussa löhöily äänikirjaa kuunnellen
Tuoreen ruuan hakeminen ▢ torilta ja ▢ metsästä
▢ Luonnonkukkakimppujen kerääminen
▢ Puistojumppa
▢ Ratkiriemukas tyttöjen ilta, joka saa venyä vaikka aamuun saakka
▢ Piknik-treffit ystäväperheen kanssa
▢ Ulkoilmakonsertti
▢ Lasten kanssa laatikkoviljelyä: kesäkurpitsaa, hernettä, ruohosipulia..
▢▢▢ Kokonainen päivä jokaisen lapsen kanssa ihan kaksin, tehden teidän yhteisiä toivejuttuja.
▢▢▢ Vähintään kolme sometonta päivää
▢ Retkeily kansallispuistossa
▢Vietä päivä Tropiclandian Vesipuistossa kummimurun ja perheiden kanssa. Vaasassa asuvan Kummipojan perheen kanssa sovittu
ja omille muksuille luvattu, tänä kesänä vihdoin toteutukseen jos vain saadaan 11 henkilön aikataulut ja sää sopimaan!
▢ Pyöräilyn lisääminen. Työmatkoja entistä useammin, ja muutenkin ilo irti hyötyliikunnasta raittiista kesäilmasta!
▢ Oikein hyvän jäätelön tekemään Opettelu. Kaapin nurkassa oleva vanha jäätelökone ja tyttären mehujääkirja käyttöön.
Testaa ainakin ▢ Jäätelö kauramaidosta ja tuoreista mansikoista ▢ Piña Colada -mehujäät
Osallistu riemulla lasten hommiin ja puuhaile rennosti kesälajeja (anna TaDaa:n ohittaa ToDo)!
▢ vesisota ▢ pihafutis ▢ trampalla hyppely ▢ petanque ▢ tikan heitto ▢ sulkapallo ▢ hyppynarun hyppely
▢ minigolf ▢ Frisbeegolf ▢ vesihiihto ▢ katuliiduilla piirtely
On muuten pyttymäinen ”kevätflunssaksi” tällainen keuhkokuume. Pari viikkoa elämästä mennyt aivan ohi, parantumisen jälkeen on vielä kuukausi urheilukieltoa. Rauhassa pitäisi mennä juhannukseen saakka, sen verran varoitteli lääkäri ja tutuilla ollut ikäviä jälkitauteja keuhkokuumeesta.
Nyt alan onneksi olla jo sen verran tolkuissani, että jaksoin avata tietokoneen ja suunnata ajatuksia kesään, jolloin tämäkin kokemus on muisto vain.
Ja lopulta kuitenkin – mielummin tämäkin itsellä kuin lapsilla.
Mutta todettakoon, että ✅ keuhkokuume, koettu on.
![]() |
Lammin mökin saunapolulla |
Mites sulla, onko suunnitelmia tai haaveita kesälle?
Tuleeko yleensä suunniteltua, vai vedettyä fiiliksen mukaan?
Aurinkoisin terveisin,
Taina