keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Lastenhuoneen säilytysratkaisuja


Stadaa - pitkästä aikaa joku "sisustus uudistus" meillä!
Josko nyt pysyisi nuorimman Hot Wheels radan pitkät pätkät järkevästi säilytyksessä.
Vaihtoehtoinen käyttöratkaisu Ikean "muovipussien säilytys systeemille".


Muistaakseni tämä, kuten autohylly ideakin (Ikean taulukouru hyllyt) 
ovat alunperin Mian blogista bongattu.


Toimivia säilytysratkaisuja lastenhuoneisiin kaivataan aina,
vaan tuppaahan niitä leluja ja romuja ja majoja
ja "huomenna" jatkettavia leikkejä ja puuhia silti leviämään pitkin huushollia..


Olenkin käyttänyt nyt monta päivää kodin suursiivoukseen.
Laatikko laatikolta olen kipannut ja järjestänyt lastenhuoneita läpi,
pistänyt tavaroita paikoilleen ja pyyhkinyt pölyjä.

Toki lapsetkin itse siivoilevat,
mutta toisinaan perusteellisempi äidin syynäys on paikallaan.

9-vuotiaan pojan aarrelaatikotkin on nyt karsittu käyttökelposiksi.


Koitan kierrättää ja pistää eteenpäin kaiken mahdollisen käyttökelpoisen.
Aikaa ja energiaa ei ole nyt jokaisen pikkutavaran myymiseen,
mutta annan kavereille ja hyväntekeväisyyteen
ja vastaavasti kivoja juttuja on kierrättynyt meillekin päin.

Siihen motivoi kummasti mm. tämä hauska viesti 
jonka sain tänään perheestä johon annettiin neidin vanha prinsessa-makuupussi:

"Minun on monesti pitänyt kiittää ihanaisesta makuupussista! 
T. nukkuu siinä joka yö ja pissasi lähes hunajaa kun sai ihanuuden sänkyynsä."


Silti parin päivän siivousoperaation seurauksena sain meiltä kasaan
käsittämättömät kolme jätesäkillistä roskaa!
Tavaraa jota kukaan ei olekaan korjannut, josta ei olekkaan askarreltu,
tai muuten vain paripuolista ja loppuunkäytettyä,
kaikkea sekalaista sälää vanhoista koulukirjoista ja keskeneräisistä piirrustuksista lähtien.

Kaukana ollaan vielä minimalismista tai täydellisestä järjestelmällisyydestä,
(eikä siihen varmasti meillä koskaan päästäkkään)
mutta kyllä se oma koti tuntuu vaan ihanammalta kun on siistiä
ja kaapeissa vain oikean kokoisia oikean kauden vaatteita.


Lapsetkin olivat sitä mieltä että haluavat nyt pitää huoneensa järjestyksessä
-  saas nähdä kauanko innostus kestää..


Neidin huoneessa nuo koukut hulavanteille ovat olleet hyvä ratkaisu,
ne kun eivät saa kuulemma olla naarmuuntumassa missään,
ja näyttäväthän ne ihan hauskoiltakin tuossa seinällä killuessaan.


Pompuloita ja koruja tuntuu tytölle kertyvän
(osa esillä, osa laatikossa)
vaikka lapsellisimpia koruja karsittiin juuri rankalla kädellä.

Enpä tiedä, keneltä olisi oppinut..
Myönnetään, ehkä tuosta omastakin koruvalikoimasta saattaisi löytyä jotain karsittavaa.


 Mikä lie kevätsiivous-kärpänen minua on purrut,
mutta bloginkin ulkoasun pistin uusiksi.
Jotenkin ne silmille hyppäävät banaani-delfiinit alkoivat vaan
olla jotenkin liian, no silmille hyppääviä.
Banneri ei vielä ole hyvä mutta pakko oli saada tunnelmaa rauhoitettua täälläkin.


Muuten on nautittu perheen kanssa puuhailusta ja ulkoilusta,
ja pihahommiakin on saatu aika paljon tehtyä.
Edelleen tuntuu hämmentävän vapauttavalta tämä kaikki ylimääräinen aika
kun poika ei enää pelaa futista 
ja neidin tanssitunnitkin loppuivat tältä kaudelta.

Tuo jalkapallon lopettamis postaus jaksaa edelleen herättää keskustelua
ja hyvä niin.
Jopa YLE:n toimittajalta sain aiheesta yhteydenottoa.

Viestini on edelleen: 
Niin kauan kuin aidosti näyttää että lapsi nauttii harrastuksesta
kannustakaa, kustantakaa, kuljettakaa.
Mutta jos näyttää ettei harrastus ole lapselle se paras vaihtoehto,
ettei jää tarpeeksi aikaa levolle ja leikille,
että ilo katoaa
uskaltakaa keskustella ja tehdä ratkaisuja.

Meillä poika ainakin nauttii nyt suunnattomasti ajasta olla vapaasti kavereiden kanssa
ja liikkuu ihan oma ehtoisesti todella paljon!
 Ja ehtii vaikka opettaa 4-vuotiasta pikkuveljeä skeittaamaan.


Ja loppuun pieni mainos.
Nyt olis hienoa tarjolla.
Itsekin tanssisin tuolla jos en olisi viikonloppua työ-menoissa.
Menkäähän ihmeessä fiilistelemään Queenin biisejä ja upeita koreografioita!

Kotia oli kiva pitkästä aikaa kuvailla siivoamis urakan jälkeen.
Vaan aina sitä jotain pientä lapsiperheen kodissa on vinksallaan.
Näköjään on eteisen kaapin päältä jäänyt pöly- ja muut pallot pyyhkimättä..
(pehmo-jalkapallon on joku sinne näköjään potkaissut).


Ja muita kuvakuulumisia instagramissa.

Aurinkoista menoa kaikille!
Terkuin Taina

maanantai 11. toukokuuta 2015

Äitienpäivänä, ehkä sittenkin vähän pihalla..


Äitienpäivä meni oikein mukavissa ja leppoisissa merkeissä.
Tyttöstä autoin hieman kun leipoi äitienpäivä herkkuja,
keskimmäisen poitsun kanssa kävin pyörälenkillä ja hypittiin trampalla
ja nuorimman kanssa otin pitkät päiväunet.

Hellyttävät itsetehdyt lahjat ja kortit sekä valmiiksi katettu aamupala aloittivat päivän,
ne on sitä äitienpäivän parhautta.


Mummeille askarreltiin kortteja yhdessä.
Kukin lapsi valitsi itse mallinsa ja toteutustapansa
ja äiti sai avustaa.





Keskimmäinen käytti kiiltopapereita hyönteisiin,
nuorimmainen teki ikkunaperhos-kortteja.
Neiti värkkäili juuri sellaisia söpöstelyitä kuin neidit värkkäilee.


Vanhempieni luona käytiin syömässä ja lapset hoitivat kattauksen.
Harva keksisikään käyttää lautasliinarenkaita noin mielikuvituksellisesti!


Itse uskaltauduin toivomaan äitienpäivälahjaksi istutuslaatikkoa.
Jokainen minut tunteva tietää että pihahommat ei ole ihan mun juttu..
Tykkäisin toki makoilla vaikka riippukeinussa lueskelemassa hyvää kirjaa
kauniissa ja kukoistavassa ruusutarhassa,
mutta sellaisen toteuttaminen ei ole tuntunut omalta puuhalta.

Talo on hankittu koska haluamme tilaa ja rauhaa,
ei siksi että rakastaisimme kuopsutella pihaa
- se piha vaan vähän niinku tulee tässä talohommassa mukana.

Myöskin kesällä tulee oltua aika paljon reissussa
eikä kovin monimutkaisia kukkapenkki- ja puutarhavirityksiä
tohdi talovahtien vaivoiksi viritellä.



Mutta pieni puutarha olisi nyt kuitenkin tarkoitus laittaa.
Edes tuon laatikon verran.
Onhan se lasten kanssa mukavaa puuhastelua!

Lapset olivat valinneet hernettä, mansikkaa, porkkanaa, salaattia ja basilikaa.
Ja löytyyhän meiltä jo vadelmaa, viinimarjaa, omena- ja luumupuita.
Näyttääkin vahvasti siltä että pikkuhiljaa opin hyödyntämään myös omaa pihaa
- ja nauttimaan siitä!


Tarkoitus meillä on ollut saada pihaa siihen kuntoon että se on siisti ja helppohoitoinen.
Pihasuunnitelma on tehty ja sitä hissukseen toteutellaan.
Paljon on hyödynnetty myös ilmaisia taimia ystäviltä ja sukulasilta.

Kummallisen mukavalta tuntuu huomata kevään tulleen,
että kaikkea tuolta omasta pihasta alkaa tosiaan nousta.


Olemme panostaneet siihen että puut, pensaat, nurmikko
maanpeittokasvit ja muut suuret linjat saadaan kuntoon.
Aika hykerryttävä tunne on huomata isot linjat kasvien suhteen alkaa olla hoidossa!

Syksyllä rinteeseen siirrellyt maanpeittokasvitkin
näyttäisivät selvinneen talvesta hengissä,
ja odottelen kovasti että lähtevät tuosta kauniisti leviämään!


Aika säälittävää tämä varmasti puutarha-ihmisen silmään on,
mutta piha-tumpelolle ja kasvien massamurhaajalle jo saavutus!


Saattaisiko tässä siis kuitenkin käydä niin
että minusta tulee vielä pihanlaittaja tyyppiä..?


Ehdoton äitienpäivä perinne minulle on myös tämä runo
viestinä rakkaalta äiti-ystävältä joka vuosi.
Tämä teillekin ilahduttamaan kaikkien äitien ja äidinmielisten 
jo yöksi kääntynyttä äitienpäivää.  

Joka kerran on äidiksi syntynyt,
hän äiti on kaikkien lasten,
ja kaikkia maailman lapsia
hän on painanut rintaansa vasten,
ja maailman lasten itkua
hän on korvissaan alkanut kuulla,
sillä maailman lapset puhuvat
hänen omien lastensa suulla.
– Anne-Mari Kaskinen –



Äitiys on ilo, onni ja kunnia.
Ei sankaruutta, ei täydellisyyttä
mutta lahjoista suurin.
itse toivoisin että me kaikki äidit osaisimme olla armollisia
itsellemme ja toisillemme.
Ja nauttia jokaisesta hetkestä äitinä,
arkena ja pyhänä.

Parhaansa kun yritää niin enempää ei kukaan pysty,
ja hyvä äiti voi olla monella tapaa.

Toivottavasti tekin olette saaneet viettää ihanan äitienpäivän
äitinne, lastenne tai muiden teille tärkeiden ihmisten seurassa!


Itse hurautin vielä päivän päätteeksi Varkauteen,
työt vie muutamaksi päiväksi reissuun.
Loppuviikosta sitten lisää niitä pihahommia. 

Oikein mukavaa viikkoa toivotellen
Taina

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Gluteeniton kananmunaton munkki



Meillä menikin vappu vielä rauhallisemmissa tunnelmissa kuin olin suunnitellut,
koskapa meillä valitettavasti sairasteltiin.
Koko viikonloppu tuli siis vuoron perään maattua sohvalla ja syötyä
ja juniori kainalossa torkuin aika monta lasten elokuvaa läpi.
Koululaiset sentään saivat pelmuta pihalla kavereiden kanssa
sydämensä kyllyydestä!

Munkkeja kuitenkin paistoin,
ja laitanpa ohjeen tännekin.
Tämä taikina on aika haastava koska pitää lorottaa pussinkulmasta suoraan kuumaan öljyyn kauniin muotoiseksi 
(eli sekalaisia pökäleitä lähinnä mulla) 
mutta maku on hyvä!
Jos siis on tarvetta kaikille maistuville ja allergisillekin sopiville herkuille
tässä hyvä vaihtoehto.

Viimevuotinen making of- kuva ohjetta selkeyttämään- onpa mulla ollut muuten punainen tukka!



Gluteeniton, munaton, maidoton munkki

2 dl keitettyä ja 2,5 dl kylmää vettä
0,5 tl suolaa
1 tl kardemumaa
2 rlk juoksevaa leivontamargariinia (tarvittaessa maidoton vaihtoehto)
2 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
- sekoitetaan leivontakulhossa
1 pussi kuivahiivaa sekoitetaan 5,5 dl Semperin finmix jauhoihin
lisätään taikinaan ja vatkataan voimakkaasti.

Annetaan taikinan vetäytyä ennen paistoa puolen tunnin ajan. (unohdin)
Kattilaan reilusti auringonkukkaöljyä jotta munkit peittyvät,
öljyn pitää olla kuumaa, että munkit ruskistuu nopeasti.
Varo, ettei öljyä roisku päälle tai käsille! (kyllä, mulla on nyt rasvapalojälkiä käsissä..)
Laita taikinaa vahvaan pakastepussiin ja leikkaa reikä kulmaan,
taikina pitää valua ulos kevysti puristamalla.
Purista taikina kiehuvaan öljyyn, esim. pötkö tai rinkula.
(haastavaa saada mitään järkeviä kuvioita, mulla tuli erilaisia plönttejä,kiemuroita ja pökäleitä vaikka rinkuloita yritin)
Paista munkit ruskeaksi molemmin puolin,
nosta esim. reikäkauhalla ja valuta liika öljy pois.
Kierittele kuumat munkit sokerissa.
Kaada loppuöljy jäähtyneenä esim. tyhjään maitotölkkiin ja hävitä roskien mukana.


Lisäsin tuohon sivupalkkiin myös Instagramin linkin.
Instan puolelle heitän satunnaisesti kännykällä räpsittyjä kuvia.
Tervetuloa seuraamaan niin minäkin löydän teidät sitä kautta,
jos vaikka aktivoituisin hieman silläkin puolella!


Ja niin, grillikausikin avattiin!

 Me jatketaan ainakin huominen sairastelua,
pysykääs te terveenä!

Aurinkoista toukokuuta toivotellen,
Taina

perjantai 1. toukokuuta 2015

Ilo-Purkki ja Wappu meiningit


Vihdoin sain toteutettua pitkään suunnittelun astellaa olleen Ilo-Purkin.
Perus kurkku-purkista tuunailin pitsi-teipillä vähän sievemmän,
kannen suhu-maalasin harmaaksi
(miehen vanne-hopealla kun ei muutakaan juuri siihen lähtöön löytynyt)
ja kuumaliimailin helmiä koristeeksi.

Ideana on että jokainen perheenjäsen kirjaa lapulle ainakin kerran päivässä
jonkun asian josta juuri sinä päivänä
 ovat iloisia, onnellisia, kiitollisia,
 tai muuten päivän kohokohdan.
Nuorimmaiselle joku toimii kirjurina kun supattaa ilon aiheensa salaisuutena korvaan.

Ajatuksena on että niitä ei kerrota etukäteen muille
vaan luetaan yhdessä joululomalla.
Toki olen kannustanut lapsia keksimään välillä muitakin asioita
kuin "kavereiden kanssa pihalla leikkiminen",
joka tuntuisi olevan se ensimmäinen mieleen tuleva asia joka päivä.

Näin koitan viljellä ja siirtää lapsillekin sitä ajatusta
että elämän hyvät asiat
ovat lopulta niitä pieniä arkisia pipanoita jotka kannattaa opetella näkemään,
eikä vain tavoitella niitä suuria "sitten kun"-juttuja
joita tavoitellessa helposti sivuuttaa paljon hyvää.


Omista kiitollisuuden ja ilon aiheista tältä viikolta voin paljastaa kuitenkin seuraavat:

Keskustelun herättäminen tärkeästä aiheesta.
Edellinen postaus pojan harrastuksen lopettamisesta on ottanut siivet alleen.
Selkeästi aihe koskettaa monia,
ja hyvää keskustelua on virinnyt kommentti-boksiin.
Kiitos kaikille postausta jakaneille ja keskusteluun osallistuneille
- toki se saa mielellään vielä jatkuakin!

Postauksen kirjoittaminen, 
keskusteluun kommentti-boksissa osallistuminen,
"yh-viikon" viettäminen (mies työmatkalla) ilman treeni-kuskaus järjestelyitä
ja pojan elämänilon seuraaminen,
kun posket punaisena hymyillen tulee iltaisin kotiin
kavereiden kanssa pihalla peuhuttuaan
ovat vahvistaneet näkemystä siitä 
että aktiivi-harrastamisen lopettaminen oli meille oikea ratkaisu.


Toinen etukäteen paljastettava ilon aihe olkoon nuo
tyttösen koulun käsitöissä tekemä tuikkukuppi ja kynttilän sammutin.
 
ja kolmas se että huomenna saadaan iskä kotiin työmatkalta.
 
 Mutta loput olkoot sentään salaisuuksia,
kun lapsetkin ovat niitä pystyneet pitämään!


Pirkka-lehdestä bongasin hauskan ja helpon vappuaskartelu vinkin.

Paperi taitellaan n. sentin paksuisesti viuhkaksi,
taitetaan puoliksi,
ommellaan taitoskohta kiinni,
(laiskuuttani kokeilin tietenkin ensin ilman ompelua, mutta ei onnistunut)
 liimataan käännökset yhteen ja naru väliin
(kuivumisen aikana klemmari oli hyvä apuväline).


Lopputuloksena on aika hauskoja viuhka-kukkia!

 
Meillä duunissa saadaan muutama vappupallo työsuhde-etuna.
Mullahan on huikean ihania työkavereita,
joista lapsettomat sinkku-miehet olivat niin huomaavaisia
että antoivat omat pallonsa meille "lapsellisille"
(jännä että heidän vappunsa kohokohta ei ole ilmapallot..).
 
Palloista ei siis ainakaan jää tämä vappu meillä kiinni!


Toivotan sinulle iloista vappua,
rauhallista tai riehakasta
- juuri sellaista joka sinut saa hyvälle tuulelle!

Taina


lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kun lapsi lopettaa kilpaurheilun

 
Meidän keskimmäisen lapsen,
ja sitä kautta koko perheen elämään on kuulunut viime vuosina vahvasti jalkapallo.
Pienen 5-vuotiaana pallokouluun halunneen pojan tie
vei peli-innon ja taidonkin kautta kuin varkain yhä syvemmälle lajiin.
Parin tunnin harjoituksia on monta kertaa viikossa,
pelejä, pelireissuja ja turnauksia joka kuukausi, useastikin.
Taukoa joitakin viikkoja vuodessa.
Poika pelasi paikallisen seuran edustusjoukkueessa ja nautti siitä kovasti!


Sitten tunnelma alkoi muutua.
"pääsenkö tänään treeneihin" muuttui
"ei kai taas treeneihin! Meillä on just kavereiden kanssa 
majanrakennus metsässä / tramppaleikit / legohommat (tms) kesken, 
muut lähtee onkimaan, enkö minäkin voisi mennä mukaan..".
Poika alkoi väsyä. Polte pelaamiseen hiipua.
Tuo edustusjoukkueiden treenaaminen on jo 9-vuotiailla hyvin tavoitteellista,
kilpaurheilu-tasoista,
niin jalkapallossa kuin monessa muussakin lajissa.


Jaksamisesta ja jatkamisesta keskusteltiin talven mittaan yhä useammin.
Sanoimme että kuljetamme, kannustamme ja kustannamme niin kauan kuin poika itse haluaa pelata.
Pojalle on aina kerrottu että meille hän on arvokas,
pelasi tai ei,
mutta päätös harrastamisesta tai lopettamisesta on hänen omansa.
Harrastus on hänen omansa, ei meidän vanhempien,
emme siis seiso myöskään illasta toiseen kentän laidalla
vaikka peleissä yleensä kannustamassa olimmekin.
 

9-vuotiaiden maailmassa nämä ovat myös tietynlaisia status-kysymyksiä,
ja lopettaminen on ison identiteetti-kriisin paikka.
Kuka olen jos en olekaan se joka pelaa siinä tietyssä joukkueessa?

 Kilpaurheilijan luonteeseen pitää kuulua halu haastaa itseään yhä paremmaksi.
Joukkueidenkin sisällä on aina se "kärki joukko"
se ryhmä joilla on hyvä yhteishenki, enemmän valmentajia jne jne.
Siihen ryhmään haluavan pitää jaksaa tsempata treeneistä toiseen entistä kovemmin,
näyttää ilta toisensa jälkeen että tekee joka harjoituksen täysillä loppuun saakka.


Raja siinä milloin tehdään huippuja ja milloin vain poltetaan loppuun lapset
joilla voisi olla potentiaaliakin on hiuksen hieno. 
Tästä olen monen vanhemman kanssa keskustellut 
ja trendi on sama lähes joka lajissa.
Mikäs siinä jos lapsi jaksaa ja intoa puhkuen omatoimisesti 
on lähdössä treeneihin ja peleihin sen vähintään 4 x viikossa vuoden ympäri! 
Jotkut alle 10-vuotiaat voivat olla luonteeltaan kilpaurheilijoita 
ja jaksavat tsempata ja haastaa itseään illasta toiseen vuoden ympäri, 
tai rakastavat lajia niin paljon etteivät muuta halua tehdäkään,
mutta meidän pojalla ei sitä paloa riittävästi ollut. 

Suloisia, iloisia pelaajia
Valmentajat ovat toki kannustavia ja toimivat koko sydämellään,
pyrkivät siihen että toimitaan "ilon kautta",
että jokainen poika saa itselleen sopivia haasteita.
Onkin varmasti juuri niitä luonne kysymyksiä
kuinka suuria paineita lapsi itse itselleen asettaa,
ja tuovatko ne motivaatiota vai stressiä.


Kiitollisuus ja kunnioitus kaikkia niitä vapaaehtoistyönään 
lasten harrastamisen mahdollistavia vanhemia kohtaan on suuri!
Valmentajat, huoltajat, rahastonhoitajat, kaikki talkoolaiset sekä puuha-miehet ja -naiset
- ilman heidän pyyteetöntä työtään ei pienillä pelaajilla olisi mahdollisuutta harrastaa.


Sitten tuli se ilta, jolloin poika ilmoitti treenien jälkeen että nyt tämä ei tunnu enää kivalta.
Pimeässä, sateessa, kylmässä kaksi tuntia huhkittuaan hän päätti että tämä on liian raskasta.
"Kärki" oli kuulemma treenannut sillä puolella kenttää jossa oli valo ja enemmän valmentajia,
joka taisi olla se viimeinen oljenkorsi katkaisemaan kamelin selän.
Sellainenhan ei toki haittaisi jos suurin rakkaus olisi vain päästä pelaamaan!
 
Ensin sovittiin että pidetään treenaamisesta taukoa.
Tauon aikana ei herännyt hinkua päästä takaisin treeneihin,
vaan poika nautti kavereiden kanssa pihalla rymyämisestä,
ja illoista kun ehti lukea pitkään Harry Potteria
tai käydä kavereiden kanssa elokuvissa.
Niinpä tehtiin päätös että on reilumpaa vapauttaa joukkueessa paikka jollekin
jolle siinä pelaaminen on suuri haaveiden täyttymys.

Talkoohommat ja kahvilavuorot kuuluvat oleellisena osana joukkueiden toimintaan
Haikeaa, ja hämmentävää kuinka suuri muutos tämä onkaa koko perheelle.
Silti olen ylpeä pojastani joka uskaltaa tehdä rohkeita ratkaisuja,
 lopettaa kilpaurheilun ja keskittyä asioihin joita haluaa tehdä,
kuten kalasteluun, majojen rakentamiseen metsässä ja muihin puuhiin kavereiden kanssa
leijan lennättämiseen vaarin kanssa ja veneilyyn isoisän kanssa,
joihin pikkupojan elämässä kuuluisikin jäädä aikaa.
Melkein tuntuu että meidän perhe sai juuri vähän elämäänsä takaisin
- tervetuloa rennompi liikkuminen oman perheen ja ystävien kanssa,
tervetuloa sunnuntait joilloin ei tarvitse pähkäillä seuraavan viikon logistiikkaa!

Meidän pihalla näyttää nyt iltaisin usein tältä
Toisaalta, nyt on hyvä mahdollisuus kehittää muuten sellaista liikunnallista elämäntapaa
kun ehtii harrastaa muitakin lajeja eikä putki ole suunnattu vain siihen yhteen tekemiseen 
- lopulta se ehkä kantaa jopa pidemmälle elämässä. 
Joukkuelajina ja monipuolisen treenaamisen kautta jalkapallo
antaa varmasti pohjan monenlaiselle liikunnalle
ja ryhmissä toimimiselle.
Nyt ehtii (ja jää budjettia) myös kokeilla niitä muita harrastuksia jotka kiinnostavat 
- sähly, rumpujen soittaminen, partio..
ja ehkä jalkapallonkin pariin voi palata vähemmän vakavassa muodossa
kunhan "pöly on vähän laskeutunut". 
Ensi talvea poika on suunnitellut sen verran,
että harrastaa ehkä jotain,
mutta haluaa käydä paljon oman perheen ja kavereiden kanssa uimahallissa ja laskettelemassa.
Äidin mielestä hyvät suunnitelmat. 


Hieno laji, hienoja hetkiä sen parissa 
ja hyviä kavereitakin on saatu futiksen kautta koko perhe!
Nyt vaan siirrytään uuteen elämänvaiheeseen jossa ei ole kilpaurheilua 
eikä perheen elämä rytmity yhden perheenjäsenen harrastuksen mukaan
- ja ihan hyvä niin.  

Pojan kanssa on sovittu että ruutuaika ei lisäänny vaikka vapaa-aikaa on nyt enemmän. Tätä tekstiä kirjoittaessa soittelee olohuoneessa tällainen bändi - päivän ruutuaika tehokäytössä!
Olen vakaasti päättänyt etten ala elää omaa elämääni
lasten ja lasten harrastusten kautta.
Yllättävän tunteelliseksi tämä silti äidinkin vetää.
Onhan sitä tullut itsekin käytyä hyviä keskusteluita ja monet naurut naurettua
kentänlaidalla ja turnausreissuilla muiden vanhempien kanssa.
Tarkoitus ei ole siis kritisoida,
vaan kirjoitella omia pohdintoja lapsen harrastamisesta
sekä välittää vielä kiitokset kuluneista vuosista!

Millaisia ajatuksia lasten harrastaminen sinussa herättää?
 
Kauniita kevätpäiviä toivotellen
 Taina - ei enää se futismutsi