sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Synttärikemuja ja talven iloja


Tammikuu on lähtenyt iloisesti käyntiin.
On nautittu talvikeleistä ja vietelty synttäreitä.


Herra 5-v:lle pidettiin ihan perinteiset lastenkutsut.
Oli ongintaa, ilmapalloleikkejä ja piilosta.
Kakun virkaa toimitti synttärisankarin toiveesta jalkapallokenttä-mokkapalat.

On nuo päikky-ikäiset vaan niin hellyttävän aitoja ja viattomia,
kerrassaan suloisia pakkauksia!


Esikoinen täytti 12 vuotta, 
ja mukavaa on että hänkin halusi vielä kaveri-synttäreitä kotona pitää
- toki meininki oli aika eri kuin noilla 5-v lastenkutsuilla!

Juhlia oli kahdet - päiväpirskeet koulukavereille
ja elokuvailta naapurikavereille.


Kyllä ne on kivoja - muksut, kamut ja kemut!
Ja neitikin on jo niin omatoiminen että leipoi omiin juhliinsa kakut itse.

(Ja taisi minulle tuossa eräänä iltana huomauttaa 
että kuka täällä nyt on aikuinen ja kuka lapsi 
kun nuorimman kanssa vaan heittelin hernepusseja 
vaikka olisi pitänyt siivota kotia synttäreitä varten..) 


Pakkasista huolimatta me on nautittu talvesta
ja talvilajeista.


On pulkkailtu..


On lasketeltu..


Ja oli kuulkaa homma houkutella 5 v. rinteestä kahvilaan lämmittelemään
20 asteen pakkasessakaan
- siinä menee kuulemma aikaa hukkaan!


On myös luisteltu
jäähallin vapaavuoroilla, kentällä ja luonnonjäillä..


ja on hiihdetty...

 
Se ei kyllä ole isompien lasten lemppari,
itse taas tuntuu että hiihto koukuttaa vuosi vuodelta enemmän!


Ja aika paljon on retkeilty.


Nuorimmaisen päiväkodin elämys – ja seikkailupedagogiikkaa noudattava luontoryhmä
järjesti perheille mukavan iltajuhlan metsäpaikalla.


Samoin keskimmäisen partion kanssa pääsimme viettämään
mukavaa kokoperheen kota-iltaa läheiselle metsäpaikalle.


Kyllä talvi-iltoina tulen äärellä istuminen on parhautta,
ja silloin ne itse käristellyt makkaratkin vaan maistuu niin hyvälle!


Nyt on ollut kyllä mielettömän kauniita päiviä!
Minut ainakin luminen luonto lumoaa.


Koitettiinhan mekin noita kukanlehdistä tehtyjä lyhtyjä jäädyttää.

 
Ja hirmuisen sievähän niistä tuli.

 

Kynttilät ja takkatuli kuuluvat juuri nyt melkeimpä jokaiseen iltaan.


Vaikka talvilajit ihania onkin,
tänään kyllä poikien mäenlasku päättyi ikävästi.
Nuorimmainen "löysi" liukurin kanssa kiven
ihan omalla pihalla.
Siinä ei paljon auttanut vaikka isä seisoi vieressä,
se käy niin äkkiä, kikkailu ja kops..
No, nyt on tikkejä päässä ja ensi yönä herätellään poitsua aivotärähdyksen varalta.
Taas.

Ensi viikon olen työsuojelu kursseilla,
olisikohan pitänyt mielummin osallistua johonkin lasten turvallisuus koulutukseen..

No, näitä sattuu, eipä sille kai mitään voi!


Leppoisia talvipäiviä
Toivotteleepi Taina

perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuosi 2015


Vuodenvaihteessa on ollut tapanani tehdä postaus,
jossa palaan kuluneen vuoden kohokohtiin, iloisiin hetkiin
ja lemppari kuvaan joka kuukaudelta.

Vuosi 2015 on ollut monella tapaa hyvä vuosi.

Perhe on tuottanut eniten iloa
- lasten kasvun ja kehityksen seuraaminen,
yhteiset puuhat, arki.

Toki ruuhkavuositunnelma on ollut käsinkosketeltavissa.
Olen koittanut parhaani mukaan jakaa aikaani tärkeiden asioiden kesken:
koti, puoliso, lapset, omat vanhemmat,
ystävät, sukulaiset, kummilapset,
omasta hyvinvoinnista huolehtiminen, kuntoilu, "terveyshömpötykset", 
riittävä uni sekä omat harrastukset ja itselle tärkeät puuhat.

Päivittäin on saanut opetella sietämään riittämättömyyden tunteita
ja tyytymään riittävän hyvään täydellisten suoritusten sijaan
näillä kaikilla osa-alueilla.

Mutta pääasiassa olen nauttinut
kaikista pienistä ja suurista onnenpipanoista
joita juuri elämän monimuotoisuus nyt suo!


Työ on ollut kiinnostavaa, inspiroivaa, haastavaakin.
Innostavia projekteja, ihania ja mukavia työkavereita, 
yön tunteina pähkäiltyjä ratkaisuita ja tuhansia ajettuja kilometrejä.
Olen saavuttanut tilan jossa välillä klo 16 ja työpäivän päättyminen
tulee yhtä yllättäen ja pyytämättä kuin nuoruudessa baarin valomerkki.

Vastapainoksi olen opetellut rauhoittamaan kotiajan kotiasioihin ja läsnäoloon,
sekä itsekkäästi ottamaan myös omaa aikaa ja pyytämään apua
luottaen että asiat järjestyvät vaikken itse kaikkea hoitasikaan.

Yöpöydälle ovat jämähtäneet useamminkin selailtavaksi 
Anna Perhon "Anna palaa. Elä omaa elämääsi, älä muiden."
ja "Superarkea! Käytännön opas helpompaan elämään."
sekä Kylli Kuukin  "Kyllin hyvä - OPAS HYVÄÄN OLOON".
Näitä voimauttavia voimanaisten kirjoja voin lämpimästi suositella kaikille! 


 
Bloggailu on tärkeä ja rakas harrastus, mutta sille on ollut yhä vähemmän aikaa. 
Instagramista olen kuluvana vuonna innostunut.
Niitä kuitenkin puuhailen vain sopivina hetkinä
tiedostaen faktan että suosio somessa on kuin olla rikas Monopolissa.
Elämä tapahtuu muualla.

Some on keino taltioida itselle tärkeitä muistoja ja pitää yhteyttä ystäviin 
ei sen enempää.
Tärkeitä asioita kuluvana vuonna ovat minulle olleet 
kyky innostua isoista ja pienistä asioista,
kiitollisuus,
armollisuus itseä ja muita kohtaan.

Näillä teemoilla ajattelin jatkaan myös 2016.

Mutta nyt kuluneen vuoden kuva-muisteloihin. :)


Tammikuussa vietettiin 4- ja 11-vuotis synttäreitä.
Yritin toteuttaa lasten kakkutoiveita - ajatus on tärkein periaatteella..


Helmikuussa toteutui pitkään odotettu ja onnistunut matka Lanzarotelle.
Matkapostaus löytyy täältä.


Maliskuussa vietettiin 9-vuotis synttäreitä
ja nautittiin koko perheen voimin aurinkoisista rinnekeleistä.


Huhtikuussa perheen arki ja aikataulut kokivat mullistuksen
kun keskimmäinen lapsi päätti lopettaa jalkapallon.
Tuolloin kirjoitin aiheesta yhden eniten 
myös blogin ulkopuolella keskustelua herättääneistä postauksistani

Huhtikuussa pääsin myös pukeutumaan kunnon kasiri-lookkiin
ystävän 80-luvun bileisiin.



 Toukokussa oli äitienpäivää, grillikauden aloitusta ja monia iloisia kyläilyitä ystävien kanssa.
Saimme vihdoin tehtyä talomme sokkelin kivityksen,
eli talon alareuna sai kauniin gratinharmaan / mustan sävyn.

 
Kesäkuu alkoi iloisella Bloggarinaisten reissulla Tallinnaan.
Paljon on tämä bloggailuharrastus antanut,
ja sen myötä saadut ystävät ovat se kirsikka kakun päällä!
Ja reissuhan oli kaikkiaan ikimuistoisen onnistunut, 
kiitos vielä kaikille osallisille!



Juhannusta vietetettiinkin sitten jo Ruotsissa,
ja lomaa jatkettiin heinäkuulle 
siskon luona kyläillen, 
siskon mökillä Öölannissa rantaillen
ja Gotlannissa telttaillen.
Reissujuttuja täällä.

Kevään ruotsin kielen opiskelut pääsivät heti hyötykäyttöön
ja reissu oli kerrassaan onnistunut. 


Heinä-elokuun vaihteessa vietimme viikon Ylläksellä.
Päivittäin retkeilimme luonnossa,
ja nautimme viimeisistä kesäloman päivistä.


Syyskuussa painoin duunia leikkausta edeltävään iltaan saakka.
Oma haavoittuvaisuus konkretisoitu
kun yli vuoden kipuja aiheuttaneen vaivan leikkaamisen myötä
olin syyskuusta marraskuuhun sairauslomalla
ja muiden passattavana.
Elämä jatkui ilman että olin joka asiaan puuttumassa,
opettavaista sekin.
 

Lokakuu kului siis lähinnä
sängyllä ja sohvalla maaten.

Koululaisista oli mukavaa
kun äiti oli aina kotona heidän tullessaan kotiin.
Itselle oli ilo päästä seurailemaan muksujen ja heidän kavereidensa
päivittäisiä hömpötyksiä,
olla tarkastamassa ja kuulustelemassa läksyjä.
Olla paikalla ja läsnä.


 Iloitsin siitä
että lapsilla on paljon hyviä ystäviä
joita he haluavat tuoda kotiin,
vaikka äiti siellä sohvalla pötköttelisikin.

Pysähtymisen pyrin käyttämään ajatusten järjestelyyn,
asioiden tärkeysjärjstykseen ja mittakaavan saattamiseen.


Marraskuu aloitettiin Halloween kemuillen lasten toiveesta
mutta taidettiin me miehenkin kanssa hommasta aikalailla innostua.
Tunnelmia juhlista täällä.

Marraskuussa elämä palaili pikkuhiljaa normaaleihin uomiin.
Pääsin palailemaan töihin,
toki osittain etänä tai palavereista puolet pötkötellen.

Marraskuussa vietettiin isänpäivää, 12. hääpäivää,
babyshowereita ja muita iloisia tapaamisia ystävien kanssa,
keskimmäinen antoi partiovalansa,
oli Monster Jamia, äiti-tytär Hesa-päivää ja käsityömessut.


 Joulua olemme saaneet viettää rauhassa.
Koko perheellä on ollut muutama viikko yhteistä lomaa.
Pienistä flunssista huolimatta
on ehditty kyläillä ja viettää aikaa läheisten kanssa
ja remuta mm. Duudsonit Activity Parkissa.

Uutta vuotta otettiin vastaan ystävien luona
lapset ja aikuiset yhdessä herkutellen, Aliasta pelaten ja raketteja lähetellen.
 Klo 12 ihailtiin Tampereen ja Kangasalan raketteja Haralanharjun näkötornista.

Tänään puolenpäivän aikaan paistelin köyhiä ritareita aamupalaksi 
perheelle joka hengasi vielä pyjamissa. 
Kohta kai tarvitsee palata arki rytmeihin ja ruokiin. 
Mutta ei vielä tänään. 


Sanon siis kiitos vuodelle 2015,
olit hyvä, opettavainen ja onnellinen.

Tuleva vuosi tuo uudet haasteet,
maailman mullistuket, ilot ja surut.
Mutta tärkeimmät asiat säilyy.

Toivon hyvää, onnellista ja iloista vuotta
sinulle ja minulle!

Terveisin Taina


perjantai 25. joulukuuta 2015

Jouluyö, juhlayö..


Muu perhe on jo nukahtanut
itse vielä fiilistelen jouluyön tunnelmaa.


Meillä äiti-ihmisillä on helposti riskinä lähteä suorittamaan joulua,
miettiä kaikkea mitä pitää olla ja miten homma pitää mennä.
Vaikka oikeastihan tärkeintä on vain se hyvä fiilis, yhdessä olo.

Pyrin varmistamaan omaa rentoa joulumieltä sillä
että jokainen sai etukäteen listata asioita joita joululta haluaa
ja mitä ruokia toivoo että aattona syödään.
Se osoittautui toimivaksi keinoksi
pitäytyä oleellisessa.


Kenenkään listalla ei ollut täydellisen siistiä kotia
viiden ruokalajin illallista
tai aikataulujen kanssa lukuisten eri ohjelmanumeroiden läpi saattamista
joten ne skipattin.


Toiveruokalistalle päätyi eniten erilaisia suklaita,
pullapoikia, pipareita ja hyviä juomia.
Myös leivinuunissa tehty joulupuuro oli kaikkien toiveissa.

Joulupöytä ei ollut perinteinen mutta kaikkien toiveet siinäkin toteutui.
Oman kala-allergiani takia ei meillä kalat kuulu joulupöytään.
 
Perinteisiä laatikoita laitoin lähinnä itseäni varten,
muiden toivomat juustomakaroonilaatikko ja maksalaatikko tehtiin itse.
Lihoista savuporo ja kalkkuna haettiin lasten kanssa kauppahallista aatonaattona.


Perinteisessä joulusaunassa käytiin jo aamulla
heti aamuisen joulukalenterin aarteenetsintä-session jälkeen
jossa lapset saavat ensimmäiset paketit.
Aamulla annetaan jo yksi isompi lahja,
sellainen josta on tekemistä aaton rauhallisiin hetkiin.
Ei mene sitten nahinaksi tai telkkarin tuijottamiseksi.
 
Joulurauhan julistuksen ääreen hiljentyminen glögimukien kanssa
on minulle tärkeä perinne,
ja niin tehtiin tänäkin vuonna.
 
 
Mutta perinteet pistettiin ranttaliksi pukkihommien osalta.

Nuorin halusi ehdottomasti että pukki ehtii meillä käydä,
mutta koululaiset eivät suostuneet siihen että se olisi joku "random-tyyppi".
Keskimmäinen halusi olla pukki
ja hienosti homman vetikin
vaikka pikkuveli arvasi että tämä taitaa nyt olla niitä joulu-jekkuja.. 

Lahjat jaettiin jo iltapäivällä odotus-piinan välttämiseksi,
ja koska seuraavat joulunpäivät menee erilaisten kyläilyiden merkeissä
jäi aikaa uusilla tavaroilla leikkimiseen ja touhuamiseen jo aattona.
Hienosti lapset peittivät hienoisen pettymyksen vähäisestä lahjojen määrästä.

Mutta hetken päästä soikin ovikello,
ja sisään asteli "se oikea" (vaari-)pukki,
tuoden lisää lahjoja.
Päästiinpä yllättämään lapset! 


 Aatto meni siis rennoissa ja mukavissa merkeissä.
Aatossa tärkeintä on rauhoittuminen perheen kesken,
mukaan pääsee meille aikuisille tärkeät perinteet,
mutta myöskin luomme niitä ihan omia,
oman perheen perinteitä.


Lapsuuden joulut olivat ihania,
mutta aika ihania ovat myös joulut lasten vanhempina.

 
ja samoissa tunnelmissa meinataan jatkaa
perheen yhteisen lomailun merkeissä
ja läheisten ja rakkaiden kanssa kyläilleen 
aina ensi vuoteen saakka.


Iloista, tunnelmallista ja rentoa joulun jatkoa sinullekin!
Taina