sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Suomi 100 -kesälounas Silja Symphonylla ja Vegepaatti tunnelmia


Sain ilon osallistua Tallink Siljan sosiaalisen median vaikuttajille järjestämälle
Suomi 100 -kesälounaalle Silja Symphonylla.
Pepin kanssa hyppäsimme lauantaiaamuna junaan ja suuntasimme kohti Helsinkiä.
Leppoisan lauantain viettäminen,
"omaa aikaa" ystävän kanssa kesäisessä Helsingissä ja merellisissä tunnelmissa
toi kaivattua vaihtelua kiireiseen arkeen.


Tilaisuus alkoi Atlantis ravintolassa, jossa kuulimme mm. Vegepaatti-kehitysprojektista,
maistelimme Laivan shampanjaa ja näimme tanssishown.


Meidän perheen kesäreissun laivamatkat on varattu jo aikaisin keväällä juurikin Symphonylle,
joten oli hienoa päästä kuulemaan tarkemmin siitä miten menu on koottu,
laivan viinit valittu, sekä kurkistamaan ennakkoon onko show sellainen josta meidän lapset todennäköisesti tulevat pitämään.


Näkemämme iltashow oli humoristinen, nuoria viihdyttämään suunnattu esitys.
Tämän tulemme varmasti katsomaan perheenkin kanssa!

Entisenä show-tanssijana oli ilo huomata,
että Siljalla on tänäkin kesänä panostettu vauhdikkaaseen ja ammattimaiseen esitykseen.


Tanssiryhmä on Quantum XXL Dance Crew Unkarista.


Buffetin menu on tälle kesälle uudistunut Vegepaatti -kehitysprojektin myötä siten,
että vegaanisia, herkullisia ruoka- ja viinivaihtoehtoja on paljon tarjolla.
Laivan kaikki kasvisruuat muutetaan pikkuhiljaa vegaanisiksi, mausta tinkimättä.

Itsekin syön kasvis- ja vegaaniruoka painotteisesti, vaikka sekasyöjä olenkin,
joten arvosta suuresti tätä kehityssuuntaa!

Asiakkaiden toiveita on kuunneltu myös tuomalla takaisin seisovan pöydän klassikoita,
kuten voileipäkakut, lihamureke, sekä oma suosikkini suklaamousse.

Tämä Suomi 100 -buffet on tarjolla kaikilla Silja Linen laivoilla koko kesän.


Kauniisti katetut, valkoisin kukin koristellut pöydät
houkuttelivat viihtymään hyvän ruuan ja hyvien viinien äärellä.

Laivan viinit olivat hyviä valintoja, ja toimivat läpi ruokailun.
Vaikka itse olen yleensä punaviinien ystävä,
oli myös valkoviini erittäin positiivinen yllätys.
Luulenpa että tuota valkkaria maistelen toistekkin!


Ennen ruokailun alkua oli hauska kuhina tarjoilujen äärellä,
kun me vieraat häärittiin kameroidemme kanssa kuvaamassa herkkuja.
Esillepano oli kaunis ja kutsuva!


Oma toiveeni menuita kehitellessä on huomioida gluteenittomuus.
Moni ruoka on kuitenkin helposti toteutettavissa gluteenittomana.

Kiitoksen sana lähtee selkeistä erityisruokavalio merkinöistä!
Ruotsin lipun alla risteilevällä laivalla niissä noudatetaan Ruotsin lainsäädäntöä,
eli ruokien kylteissä on selkeät "Sisältää gluteenia / soijaa / kananmunaa / maitoa" -merkinnät.
Sen sijaan gluteenittomissa ruuissa ei ole meillä Suomessa totuttuja G-merkintöjä.
Minulle allergisena, ja allergisten lasten äitinä, nämä selkeät merkinnät ovat erittäin tärkeä asia!




Vegaaniruuat olivat erittäin maistuvia ja monipuolisia!
Varmasti moni sekasyöjäkin tulee näistä nauttimaan.


Lounaan kruunaa tietenkin jälkkärit, niin juustot kuin makeatkin vaihtoehdot.


Gluteenittomalle löytyi ilahduttavan paljon myös makeita vaihtoehtoja!


Laivalta lähdettyämme ihastelimme Sambakoulujen kulkuetta Helsinki Samba Carnavaleilla.
Mahtavan ilahduttavaa pukuloistoa ja tanssin riemua!
 

Pyörähdimme vielä muutaman bloggarin kanssa nauttimassa kaunista kesäpäivästä terasilla,
mikäpä jottei, kun kerrankin ilman lapsia olin liikenteessä.

Iloisen päivän päätteeksi sitten ajeltiin junalla takaisin Tampereelle,
ja omalla kotipaikkakunnallani ehdin juuri ilmaiskonserttiin kuusivuotiaamme kanssa
jammailemaan Anna Pun tahtiin.
Hieno päätös hienolle päivällä!
Nyt tuntuu kesältä!


Äidillä oli tällä kertaa kivoja tuliaisikin,
saimme nimittäin Fazerin vegaanisia karkkeja laivalta.
Kuvaa ottaessa oli tallella melkein kaikki..


Nyt on tosi hyvä fiilis mennä kesällä Symphonylle tietäen,
että show on ehdottomasti katsomisen arvoinen
ja buffetissa on kaikille sopivia ja mieluisia ruokia tarjolla!

Syksylläkin on tarkoitus vielä Siljan risteilyllä käydä,
ne vaan ovat meidän mielestä mukava tapa viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa
rentoillen ja herkutellen.

Ja niin, paljastettakoon, että ensi talvelle on myös Karibian risteily varattuna..
Meidän risteilyistä ja laivoista pitävä perhe lähtee juhlistamaan
meidän aikusten 40-vuotis synttäreitä!



Oletko sinulla risteily suunnitelmia kesälle?

Kiitos Tallink Silja hienosta päivästä!

Aurinkoisin terveisin,
Taina


tiistai 6. kesäkuuta 2017

Kesän aloitus, ja iloiset hedelmäsateenkaaret

Ihanaa aurinkoista kesäkuuta ystävät!
Nyt on jo kesäkuu, koululaiset ovat aloittaneet ansaitun lomansa ja illat ovat pitkiä ja valoisia.

Meidän lasten koulussa on mukava tapa viettää kutosille Ruusujuhla,
jossa kaikille "isoille" ruusuin, puhein ja musiikkiesityksin toivotetaan kaikkea hyvää jatkoon.
Niin meidänkin neiti ruusun ja stipendin kanssa siirtyi odotaamaan seiskaluokkaa isossa (vielä isommassa) koulussa.
Iso muutos tuo tulee olemaan, yläloulussa on sitten pelkästään  seiskaluokkia 15 kappaletta,
4 jaksoa jonka jokaisen päätteeksi saadaan todistus, aineopettajat kaikisa aineissa,
60 minuutin oppitunnit..
jännittävä syksy on edessä!


Koupus siirtyy elokuussa koulun puolelle eskariin,
ja virallisesti muutaman päivän päästä ovat siis päikky-ajat meidän perheessä ohi.
Keskimmäinen sentään jatkaa tutun luokan ja opettajan kanssa viitoselle,
toki omat tsempattavat asiansa hänelläkin on syksyksi
itselleen asettamiensa todistuksen parantamis tavoitteiden kanssa.
Mutta ensin pitkä ja ansaittu kesäloma kaikille!


Omaa kesälomaa ei paljon olekkaan kun aloitin vasta tänä vuonna uudessa työpaikassa,
onneksi etätyömahdollisuus tuo vähän lisää joustonvaraa kesään.
Mukavasti on saatu kesä suunniteltua niin että pientä reissua on tiedossa,
ja lapsille paljon kivaa kyläilyä ja riittävästi rentoilua.
Ja aamuja, jolloin ei ole pakko nousta liian aikaisin.


Olen odotellut sopivaa ajankohtaa postata meidän pihakuulumisia.
Että joku juttu olisi ihan valmiskin, siitä olisi sitten hauska kertoilla.
Mutta ei.
Eli tässä muutamia keskeneräisiä projekteja, ja samalla syitä (jälleen kerran) blogi hiljaisuuteen.


Sain työkaverilta 150 kukkasipulia. Olen siis tehnyt kukkapenkkejä.
Myös viljelylaatikkoon on istuteltu porkkanaa, hernettä, ruohosipulia ja persiljaa.
Toivotaan, että joku näistä kaikista kasvaa, kukkii tai tuottaa satoa, kuten toivotaan!


Kukkapenkki hommat tekee hieman haasteelliseksi tänä kesänä se,
että aloitimme vihdoin autotallin rakennus projektin.
Työkoneita siis jyllää pihalla, rinnetontin maata on täytetty,
ja koko kesän tuossa taitaa käydä melkoinen säpinä.
Varmaan pitää vielä omenapuu ja pensasrivistökin siirtää!


 Mutta mikäänhän ei ole pysyvää paitsi muutos,
ja kun on lainan määrää haluttu pitää edes jotenkin maltillisena,
niin kerralla ei tullut valmista vaan projekti seuraa toistaan.


Yhtänä projektina on ollut leikkimökin remontointi.
Leikkimökki haluttiin maalata samalla värillä kuin talokin,
mutta tämäkin projekti osoittautui hieman pidemmäksi kuin aluksi ennakoitiin.
Auringon puoleisen seinän laudat olivat menneet jo niin huonoon kuntoon,
että ne päätettiin uusia, ja tehdä uuteen seinään kauppaleikkeihin soveltuva luukkuikkuna.
Tästäkin lisää kun on saatu tuo mökki valmiiksi ja leikkialue siistittyä.
Nyt on vielä täysi tohina maalaushommien kanssa menossa.


Viime viikonlopun meillä oli kylässä kevään odotetuin yökylävieras,
mun "työkaveri" eli meidän toimistokoira, työkaverin koira Abbe.
Voi tätä halailun ja metsässä käveleskelyn määrää!



Haluan myös vinkata teille yhden tarjoiluehdotuksen.
Hauska ja helppo jälkkäri tai iltapala idea on kesän aloituksessa meillä ollut seuraavanlainen.
Varaa esim. pensasmustikoita, mansikoita, nektariinia, kiwiä, vesimeloneita sekä brie- ja gouda juustoa. Melonista voi halutessaan ottaa piparimuotilla kuviopaloja.
Kokoa varrastikkuihin samanlaisia settejä ja asettele "sateenkaaren" muotoon.
Mukavasti uppoaa lapsille hedelmät, ja myös ne ei niin mieluisat maistiaispalat kun kattaus on kaunis ja yhdessä istutaan herkuttelemaan.



Yhtä onnistunut valinta ei ollut karkki ostokseni tälle keväälle.
Kun oli näitä kaikenmaailman päättäjäisiä ja luokkaretkiä ym.,
johon pitää muistaa pakata eväät, päätin olla kätevä emäntä
ja ostaa 1,3 kg BonBon laatikon josta voi sit aina eväsrasiaan heittää
ne parit pakolliset karkit mukaan.
Jännä, ettei lapset kuitenkaan halunneet viedä niitä kouluun / päikkyyn / harrastuksiin..
Keskustelu meni suunnileen näin:
"Äiti, Ootko kattonu minkä muotosia ne karkit on?"
"En, kuin niin?"


Mulla jatkuu siis työt, ja työmatkoja olen yrittänyt kulkea pyörällä muutaman kerran viikossa,
sen, mitä muun perheen menot antaa myöden.
Matkaan menee kokonaisuutena kuitenkin vähän kauemmin kuin bussilla,
ja työt aloitan vasta käytyäni työpaikalla suihkussa.
Paluu matkalla kurvaan yleensä Hatanpään arboretumin kautta ihailemassa kukkaloistoa.


Sellaista kesän aloitusta tänne,
paljon puuhaa, lomailevia lapsia, riittävästi rentoilua josta johtuen ei juurikaan mitään valmista.
Aika perus kesämeininki siis!

Ensi viikolla onkin kummalista oloa luvassa.
Vanhin lapsi lähtee serkkujen kanssa Italiaan,
keskimmäinen kavereiden kanssa urheiluleirille
ja nuorin isovanhempien kanssa veneelle.
Me miehen kanssa ollaan muutama päivä (no, työpäivän jälkeinen ilta) ihan keskenään!

Saisikohan sitä vaikka jonkun noista meidän keskeneräisistä projekteista silloin maaliin?
Vai nautitaankohan vaan hiljaisesta talosta tai urheillaan...
Nähtäväksi jää, fiiliksen mukaan mennään!


Iloista kesäkuuta sulle!
Terkuin Taina