sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Suomi 100 -kesälounas Silja Symphonylla ja Vegepaatti tunnelmia


Sain ilon osallistua Tallink Siljan sosiaalisen median vaikuttajille järjestämälle
Suomi 100 -kesälounaalle Silja Symphonylla.
Pepin kanssa hyppäsimme lauantaiaamuna junaan ja suuntasimme kohti Helsinkiä.
Leppoisan lauantain viettäminen,
"omaa aikaa" ystävän kanssa kesäisessä Helsingissä ja merellisissä tunnelmissa
toi kaivattua vaihtelua kiireiseen arkeen.


Tilaisuus alkoi Atlantis ravintolassa, jossa kuulimme mm. Vegepaatti-kehitysprojektista,
maistelimme Laivan shampanjaa ja näimme tanssishown.


Meidän perheen kesäreissun laivamatkat on varattu jo aikaisin keväällä juurikin Symphonylle,
joten oli hienoa päästä kuulemaan tarkemmin siitä miten menu on koottu,
laivan viinit valittu, sekä kurkistamaan ennakkoon onko show sellainen josta meidän lapset todennäköisesti tulevat pitämään.


Näkemämme iltashow oli humoristinen, nuoria viihdyttämään suunnattu esitys.
Tämän tulemme varmasti katsomaan perheenkin kanssa!

Entisenä show-tanssijana oli ilo huomata,
että Siljalla on tänäkin kesänä panostettu vauhdikkaaseen ja ammattimaiseen esitykseen.


Tanssiryhmä on Quantum XXL Dance Crew Unkarista.


Buffetin menu on tälle kesälle uudistunut Vegepaatti -kehitysprojektin myötä siten,
että vegaanisia, herkullisia ruoka- ja viinivaihtoehtoja on paljon tarjolla.
Laivan kaikki kasvisruuat muutetaan pikkuhiljaa vegaanisiksi, mausta tinkimättä.

Itsekin syön kasvis- ja vegaaniruoka painotteisesti, vaikka sekasyöjä olenkin,
joten arvosta suuresti tätä kehityssuuntaa!

Asiakkaiden toiveita on kuunneltu myös tuomalla takaisin seisovan pöydän klassikoita,
kuten voileipäkakut, lihamureke, sekä oma suosikkini suklaamousse.

Tämä Suomi 100 -buffet on tarjolla kaikilla Silja Linen laivoilla koko kesän.


Kauniisti katetut, valkoisin kukin koristellut pöydät
houkuttelivat viihtymään hyvän ruuan ja hyvien viinien äärellä.

Laivan viinit olivat hyviä valintoja, ja toimivat läpi ruokailun.
Vaikka itse olen yleensä punaviinien ystävä,
oli myös valkoviini erittäin positiivinen yllätys.
Luulenpa että tuota valkkaria maistelen toistekkin!


Ennen ruokailun alkua oli hauska kuhina tarjoilujen äärellä,
kun me vieraat häärittiin kameroidemme kanssa kuvaamassa herkkuja.
Esillepano oli kaunis ja kutsuva!


Oma toiveeni menuita kehitellessä on huomioida gluteenittomuus.
Moni ruoka on kuitenkin helposti toteutettavissa gluteenittomana.

Kiitoksen sana lähtee selkeistä erityisruokavalio merkinöistä!
Ruotsin lipun alla risteilevällä laivalla niissä noudatetaan Ruotsin lainsäädäntöä,
eli ruokien kylteissä on selkeät "Sisältää gluteenia / soijaa / kananmunaa / maitoa" -merkinnät.
Sen sijaan gluteenittomissa ruuissa ei ole meillä Suomessa totuttuja G-merkintöjä.
Minulle allergisena, ja allergisten lasten äitinä, nämä selkeät merkinnät ovat erittäin tärkeä asia!




Vegaaniruuat olivat erittäin maistuvia ja monipuolisia!
Varmasti moni sekasyöjäkin tulee näistä nauttimaan.


Lounaan kruunaa tietenkin jälkkärit, niin juustot kuin makeatkin vaihtoehdot.


Gluteenittomalle löytyi ilahduttavan paljon myös makeita vaihtoehtoja!


Laivalta lähdettyämme ihastelimme Sambakoulujen kulkuetta Helsinki Samba Carnavaleilla.
Mahtavan ilahduttavaa pukuloistoa ja tanssin riemua!
 

Pyörähdimme vielä muutaman bloggarin kanssa nauttimassa kaunista kesäpäivästä terasilla,
mikäpä jottei, kun kerrankin ilman lapsia olin liikenteessä.

Iloisen päivän päätteeksi sitten ajeltiin junalla takaisin Tampereelle,
ja omalla kotipaikkakunnallani ehdin juuri ilmaiskonserttiin kuusivuotiaamme kanssa
jammailemaan Anna Pun tahtiin.
Hieno päätös hienolle päivällä!
Nyt tuntuu kesältä!


Äidillä oli tällä kertaa kivoja tuliaisikin,
saimme nimittäin Fazerin vegaanisia karkkeja laivalta.
Kuvaa ottaessa oli tallella melkein kaikki..


Nyt on tosi hyvä fiilis mennä kesällä Symphonylle tietäen,
että show on ehdottomasti katsomisen arvoinen
ja buffetissa on kaikille sopivia ja mieluisia ruokia tarjolla!

Syksylläkin on tarkoitus vielä Siljan risteilyllä käydä,
ne vaan ovat meidän mielestä mukava tapa viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa
rentoillen ja herkutellen.

Ja niin, paljastettakoon, että ensi talvelle on myös Karibian risteily varattuna..
Meidän risteilyistä ja laivoista pitävä perhe lähtee juhlistamaan
meidän aikusten 40-vuotis synttäreitä!



Oletko sinulla risteily suunnitelmia kesälle?

Kiitos Tallink Silja hienosta päivästä!

Aurinkoisin terveisin,
Taina


20 kommenttia:

  1. Lähteekö teidän koko perhe Karibialle? Minkälaisen hytin valitsitte? Mitä kautta varasitte? Minä olen yrittänyt katsella 5-hengen hyttejä ja niiden tarjonta on hyvin rajallista ja netistä ei pääse ikinä etukäteen näkemään hintoja ja lähtöjä, joten se on jarruttanut meillä risteilypäätöksen tekoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, koko perhe lähdetään. :) Royal Caribbeanilla tuntui olevan hinnat aika samaa tasoa joka paikasta ostettaessa. Kannattaa huomioida, että perhehytit ei vaikuttaneet näkyvän netissä. Päädyttiin varaamaan matka suomalaisen risteilykeskus.fi kautta.
      Meillä kriteerinä oli perhehytti parvekkeella merelle päin. :) Meidän valinta oli Allure of the Seas joka on kuulemma myös lapsiystävällinen.
      Kaveri joka noilla enemmänkin käy neuvoi tutustumaan http://www.cruisecritic.com
      Kyllä tuo meilläkin oli harkinnassa todella pitkään, mutta kerrankos sitä ihminen elämässä tempaisee tuollaisenkin! :D

      Poista
  2. Siljan laivat on kyllä ihania ja tykkään niistä nimenomaan silloin, kun matkustellaan lasten kanssa.
    Ihanat tarjottavatkin siellä on ollut.
    Oikein mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on reissailtu molemmilla mutta kyllä Silja on se jonka puoleen on aina oltu kallellaan.
      Tuo buffa oli ehkä suosikki valikoimiltaan ikinä, niin paljon herkullisia kasvis vaihtoehtoja!
      Oikein ihanaa ja aurinkoista viikkoa sinne myös! <3

      Poista
  3. Oi jee! Karibian risteilylle! Vitsit, kun oltais osuttu Siljalla samaan pöytään, niin oltais voitu jutella risteilyistä. Me ollaan käyty kahdella Karibian risteilyllä ja tykättiin kyllä tosi paljon. Millä laivalla olette menossa ja mille reitille? Teille tulee varmasti unohtumaton loma, Karibia on kyllä niin... ah!

    Tästä linkistä pääsee kurkkimaan meidän Karibian-risteilyn juttuja: Karibian-risteilyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi olispa ollut hauska noista haastella! Me mennään Allure of the Seasille, ja Meksiko - Jamaica - Haiti. Odotetaan kyllä tosi paljon! :)
      Kiitos linkistä, käynpä luesekelemassa nuo! :)

      Poista
  4. Kuullostaa hyvältä tuo Siljan kesämenuu, ehkäpä sitten kuitenkin käymme kesäristeilyllä, lapset kyllä tykkäävät ja viihtyvät niillä, samoin me aikuiset, pieni irtiotto arjesta on aina tervetullutta :) Voih, tuo Karibian-risteily kuullostaa aivan satumaisen ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minut yllätti kyllä positiivisesti tuo menu kun muutenkin aikalailla kasvis painoitteista ruokaa suosin.
      Me tykätään risteilyistä juurikin sellaisena arjesta irroittautumis reissuina, yö tai pari tuntuu kuin olisi ollut pidemmälläkin matkalla. :)

      Poista
  5. Mun oli nyt tehtävä valinta kahden hyvän välillä ja päädyin Siljan sijasta ukkelin kanssa yllätysyllätys Tampereelle :). Käytiin pelaamassa ja oltiin yötä. Oli kivaa. Joskin ihan varmasti olis ollut kivaa olla myös siellä laivalla maistelemassa herkkuja. Kuulostaa just ihanalta kaikki, vaikken mikään vegaani olekaan, mutta siihen päin kallellaan kumminkin.

    Ihania kesäpäiviä teille <3. Mulla olis vielä 7 viikkoa lomaan. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mietittiin siellä just, että olisit kyllä noista ruuista tykännyt, mutta arvatiin että golffaat kun kelikin oli niin komia. Ens kerralla sitten :)
      Nythän niitä huikeita kesäpäiviä on ollut juurikin tuolloin sun loman aikoihin, ei välttämättä huono valinta ollenkaan loman ajankohdaksi! :D
      Ihania kesäpäiviä sinne! <3

      Poista
  6. Kiva kun lähdit mukaan naatiskelemaan 😄🥂☀️ (Olis tuo Anterokin tykänny 😉)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huippu seurasta! Oli meil mukavaa :)
      Antsu ens kerralla mukaan ;)

      Poista
  7. Olipa kiva päivä tuolla laivalla:) Oli ihanat herkut ja kiva oli tutustua sinuun myös livenä:) Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä muikeen mukava päivä! :) Ja tosiaan, kiva tutustua livenä myös! :)
      Iloisia kesäpäiviä sinne myös! :)

      Poista
  8. Tarjoilut näyttää herkulliselta.
    Lämpimiä kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tykkäsin tuosta menusta kovasti. :)
      Iloisia lämpimiä kesäpäiviä sinne myös! <3

      Poista
  9. No jo vain, onpa teille katettu hieno buffet. Sanomatta pöydät ovat kutsuvat, mutta tämähän ei ole totuus kun normi risteily alkaa. Ei ole pöydissä esim liinoja ym esteetikon silmää hivelevää. Ihmiset tunkevat ja on kova melu. No thanks:(
    Kaikki muut ruokapaikat on jees. Ymmärrän kaupallisen mainonnnan, olethan kutsujanlistalla. Pitää mainostaa ja se on ihan ok. Mukavaa risteilyä:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. :)
      Totta tosiaan, ettei kattaukset ole tätä tasoa normi risteilyillä. Kukkia ei vyöry lautaselle saakka, yksittäin voi joku jossain maljakossa ehkä olla. Aito tai muovinen. Näinhän se menee. :)
      Buffakattauksia taitaa olla molempaa sorttia laivasta riippuen, pöytäliinoilla ja ilman. Parin viikon päästä sitten näen mikä on se normi kattaus tällä laivalla. (ja kyllä, ihan itse maksettu matka ja puffa on silloin) ;)

      Meille lasten kanssa liikkuessa tuo buffetti on ollut loisto ratkaisu, lapset saa maistella pieniä muruja vieraampiakin ruokia ja santsata lemppareitaan - täydet vatsat kaikilla on taattu.
      Joskus aikanaan kun miehen kanssa kaksin matkustin valittiin laivallakin "annos ravintola" jossa ehkä jälkkäpuffet. Alkuvuodesta reissattiin vanhalla työporukalla ihan sellainen aikuisten "rymy-reissu" jossa oli porukaa kasvisyöjästä kulinaristiin ja "duunari äijiin" , siinä konseptissa seisova pöytä toimi hyvin.

      Joskus kyllä kanssamatkustajien käytös seisovassapöydässä on aiheuttanut vähintään sisäistä silmien pyörittelyä. Esimerkiksi sellainen, että mätetään älyttömät kasat ruokaa, maistetaan, jätetään, ja haetaan lisää. Omat lapset ainakin koitan tuolla opettaa niin, että on mahdollisuus kerrankin maistella erilasia herkkuja ja hakea sitten lisää niitä joista pitää. Mutta kukin tavallaan.

      Tämä kattaus oli myös lehdistölle ja muille tärkeämmille some-vaikuttajille kuin meille pienille bloggareille, joten ymmärrettävästi on pistetty fiinillä meiningillä. Miksikäs ei.

      Sen verran pakko lisätä loppuun, että yhteistöitä teen harvakseltaan ja erittäin valitusti. En koe, että jos saan jotain ilmaiseksi sitä olisi pakko mainostaa. Mielummin jätän sitten kirjoittamatta kuin kirjoitan negatiivista tai valetta. Blogin linja on erittäin harkitusti "ei kovin kaupallinen", ja aion sen myös sellaisena pitää. Minulle tämä on hauska harrastus eikä tienaaminen tai yhteistöiden haaliminen ole missään nimessä etusijalla, ei edes lähellä top 10:ä. Ja jos nuo ruuat tai viinit ei olisi miellyttäneet niin en olisi niitä myöskään kehunut! Tällä kertaa tilaisuus oli nappi-suoritus Siljalta ja arvosta kovasti tuota vegaanimpaan suuntaan siirtymistä. Siksi kirjoitin aiheesta positiiisen jutun, mutta en koskaan aio olla ilmaisella lounaalla "ostettavissa oleva" bloggari. ;)
      Ja kiitos, eiköhän ne tulevatkin risteilyt ihan mukavasti mene!
      Iloisia ja aurinkoisia kesäpäiviä sinulle! :)

      Poista
  10. Näyttää ja kuulostaa hyvältä! Risteilykuumehan tästä postauksesta tulee. Ja tuo Karibianristeily kuulostaa ihan huikealta!
    Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!