perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kesäkuun kuulumisia - juhannus, telttamatkan pakkauslista, ripsien kestotaivutus ym.


Juhannusta vietimme leppoisasti kotosalla.
Kävimme minigolffaamassa, grillailimme, saunoimme, nukuimme pitkään
ja illalla piipahdimme paikallisella kokolla.
Seurakunnan tapahtumassa oli paljon lapsiperheitä liikenteessä,
ja se oli juuri sopivaa tekemistä lasten kanssa meidänkin perheelle.


Tapahtumassa huomasin maahan tippuneen kukan ja nappasin sen hiuksiin.
Kivan kesäinen meininki!

Ruuiksi laitettiin kaikkien toive ruokia, kuten kermaperunoita ja pihvejä sekä itse tehtyjä hampurilaisia,
ja tietenkin leivottiin raparperista yhtä sun toista.

Kotijuhannus tuntui mukavalta vaihtoehdolta,
kun kesäkuussa on ollut paljon kaikenlaista menoa ja meinikiä.


Edellisenä viikonloppuna oli mulla jännät paikat,
kun järjestelemäni firman kesäpäivät vietettiin Mänttä-Vilppulassa.

Kovasti mieluinen työtehtävä tuollainen on,
vaikka välillä sain kotona lempeitä humoristisia viittauksia
Kaverille ei jätetä-sarjanpikkujoulujakson juhlien järjestäjästä..
Taisin vähän ressatakin, että meneekö kaikki varmasti hyvin.
Mutta meni kyllä, ainakin noin pääpirteittäin.
Aina toki voi ottaa opikseen ja parantaa seuraavaan kertaan!


Mukana oli työkaverit perheineen ja puolisoineen, toki osa yksinkin.
Rapukartanon majoitukset olivat siistit ja viihtyisät,
saunasafari toimiva savusaunoineen ja paljuineen niin perheille kuin myöhemmille illan istujille.

Ruuat olivat maittavia niin Rapukartanolla kuin ravintola Göstassa,
kokous oli hyvä ja hyödyllinen,
ja taidettakin ehdittiin ihmettelemään Serlachius-museoilla.
Lapset on ihan mielissään Gustaf-museossa itse tekemistään papereista, ja totesivat,
että "vähänks sulla on äiti kiva työpaikka kun mekin päästiin tänne!". Niin on.

Molemmille paikoille lämmin suositus sekä matkakohteena perheen kanssa
että kokouksen pito paikaksi!

Koivulahden Rapukartano


Ja työhommista turhamaisuuksiin.
Kesän tuloon, minä vanha tälläytyjä, olen valmistautunut helpolla kestomeikillä.
3D kestopigmentoitujen kulmakarvojen ja ja kestopigmentoitujen eyelinereiden lisäksi
otin YUMI Lashes- ripsien kestotaivutuksen ja värjäyksen.
Nämä on mulle tehnyt ElinaK Tampereella.
Aiemmin olenkin tehnyt postauksen tuosta kestopigmentoinneista.

Aamut mökki kyläilyillä ja leirintalueella tulevat olemaan niin helppoja!


Kyllä, meillä on taas kesäreissu suunnitteilla, ja pakkauslista on kaivettu esiin.
Jokaisen tavaroille on oma läpinäkyvä muovilaatikko, samoin keittiötavaroille.
Nätisti pinoutuvat auton perään ja vaatteet ja tavarat pysyy järjestyksessä
vaikka majoituspaikkoja vaihdellaan.
Hauskaa, että vuonna 2014 tänne lataamaani listaa on edelleen käyty hyödyntämässä
ja siitä on kuulemma moni saanut vinkkiä omiin pakkailuihin.
Laitetaanpa siis tännekin päivitetty versio meidän pakkauslistasta.
Voit halutessasi käydä lataamassa sen täältä koneellesi ja muokata mieleiseksesi.

Ensi kuussa siis reissupostausta tulossa mm. Öölannista, Kolmårdenista, Legolandista ja Tanskasta.
Aiempia postauksia voit halutessasi käydä kurkkimassa vaikkapa
täältä (Tanskasta) ja täältä (Öölannista), sekä Telttailusta lasten kanssa.
Samoissa paikoissa on siis reissattu ennenkin, mutta paljon tuolla on nähtävää
joten mikäpä jottei tänäkin vuonna sinne suunnille!


Muuten on kesäkuun päivät menneet lapsilla loma-puuhissa ja itsellä työn touhussa.
Välillä sentään olen jonkun kaverin kanssa ehtinyt piipahtaa iltakävelylle.

Sateen jälkeen iltaisin lähijärven pinnalla on ollut lumoavan kaunista usvaa.


Iloista alkavaa heinäkuuta!
Aurinkoisin terveisin,
Taina

ps. Lukuisista linkkauksista huolimatta postaus ei sisällä blogi-yhteistöitä ;)

10 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat!♥

    http://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Kauniita kesäpäiviä sinne! :)

      Poista
  2. Oi miten ihania kuvia. Kiitos tuosta pakkauslistasta, tuosta on kyllä iloa! Ja tuo kestopigmentointi kiinnostaisi kovasti, pitäisiköhän...

    Ihanaa reissua teille ja hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Mulla on vuosien takaiset pakkauslistat laskettelu- ja telttailureissuille joita käytän aina uudelleen ja tarpeen mukaan modailen. Ei tarvitse pähkäillä uudelleen jo kertaalleen mietittyjä juttuja! :D
      Ja voin kyllä lämpimästi suositella tuota pigmentointia, olen itse ollut todella tyytyväinen!
      Ihanaa heinäkuun jatkoa sinne! <3

      Poista
  3. Kiva juhannus ollut teilläkin. Mekin vietimme juhannusta kotosalla ja kylläpä olikin täällä hiljaista!
    Ihanaa matkaa teille ja mukavaa heinäkuun alkua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on kiva viettää noita "pakollisia juhlapyhiä" ihan ilman suunnitelmia tai yhtään pakollista ohjelmanumeroa! :D
      Ihanaa heinäkuun jatkoa sinnekin! <3

      Poista
  4. Ihania tunnelmia ja tuo Yumi kestotaivutus on parasta, mitä ripseni ovat ikinä kokeneet. Voin suositella kaikille. <3 Ihanaa heinäkuun alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut tuo Yumi muutaman kerran ja on se vaan ihana! Helpottaa elämää kummasti, ja juhlavampaan tilanteeseen ripsari tuon päälläkin näyttää paremmalta!
      Oikein ihanaa heinäkuun jatkoa sinne myös! <3

      Poista
  5. Toivottavasti teillä on ollut onnistunut lomareissu! Kävin lukemassa vanhoja postauksia. Lievää luksus-telttakuumetta ilmassa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oli ihana reissu! Postausta tulossa.. :)
      Iloista heinäkuun jatkoa teille! <3

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!