maanantai 30. huhtikuuta 2012

Askarteluja























Päivät soljuu omalla painollaan. Aamulla keitän puurot koko perheelle, aamupäivä ulkoillaan tai kerhoillaan pikkuisen kanssa. Puoliltapäivin pienin menee päiväunille ja isot pojat tulee lounaalle, mieskin usein kerholaista kuskaillessaan. Neiti tulee koulusta, välipalaa, läksyjä. Pyykkiä, kokkausta, siivousta. Sitten jo pienin herää ja talo on elämää täynnä, lapsia, kavereita, touhua.

*Silitystä, höpötystä, laastarointia, erotuomarointia, hekotusta, kinaamista ja sopimista, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.*


Välillä päivän mittaan mietin että kun lapset ovat nukahtaneet, tekisinkö crosserilla, jatkaisinko ikuisuusprojekteiksi muodostuneita maalaamisia, askartelisinko, vai mitä.
Mutta klo 20.30 jälkeen kun lapset ovat nukahtamassa ja keittiö raivattu sitä on niin poikki että kaikki kivat "omat" jutut päättää siirtää taas seuraavaan päivään.

 




Tämä on toki oma valinta - haluan olla kotona lasten kanssa puuhailemassa niin paljon kuin mahdollista. Omia harrastuksia ehtii kyllä. Ja sinne töihinkin.

Jotain sentään olen saanut näprättyä. Tein kesäksi lyhtyjä terassille. Ajattelin hakea metsästä oksankäkkyrän, maalata sen valkoiseksi ja ripustaa katon rajaan. Siihen sitten näitä lyhtyjä ja ledituikut sisään. Enää puuttuu se oksa. Niin, ja se terassi.

 Maalasin purkit kahteen kertaan huurre-vaaleanpunaisella lasimaalilla. Taivuttelin ripustuslenkin vahvemmasta rautalangasta ja lopuksi kieputin ohuella rautalangalla erilaisia helmiä ja nappeja koristuksiksi. Nuo raita-helmet ostin joskus Tiimarin poisto-korista muutamalla eurolla. Muut helyt ovat äidin varastoista kaiveltuja, ja äidin varastoissa on myös mummilta jääneitä helyjä. Minusta on kiva ajatus, että jos joku on säästänyt hajonneesta korusta helmiä tai vanhasta vaatteesta kauniin napin, ja nähnyt sen vaivan että on säilyttänyt niitä jopa vuosikymmeniä, että nuo kauniit pikku helyt saavat ne vielä "uuden elämän".


Olen myöskin testaillut toista askartelu-jutskaa. Liitutaulu spray-maali näyttäisi pysyvän lasissa. Niinpä tuunailen käyttämättä jääneistä kehyksistä pieniä liitutauluja joita lapset saavat viedä opettajille kevät lahjoiksi. Sellofaaniin ja pari liitua mukaan.


Tänään posti toi mitä hellyttävimmän kortin. Kutsu meidän tulevan kummipojan ristiäisiin. <3

Lahjoin juuri isot hoitamaan pienintä 20 minutiksi ja livistin kahvikupin kanssa koneelle. Oma-aika alkaa päättyä, joten mars munkin paistoon!
Ihanaa vapun aikaa kaikille!
Terkkuloin Taina
ps. Olethan jo osallistunut arvontaani? :)



21 kommenttia:

  1. Ei oo todellista, kuinka suloisia purkkeja. Meidän luumupuu ihan selvästi kaipailee tällaisia oksilleen. Mistä saa huurremaalia?

    VastaaPoista
  2. Purkeista tuli kauniita!

    Mukavaa vappua koko teidän perheelle <3

    Hihii, muuten lähistölläsi asuu poikamme perhe:)

    VastaaPoista
  3. Outi H: Kiitos! Sinellistä, 4,90 € purkki, josta meni näihin puolet. :)

    Mammeli: oih, ketähän ne on...? :)

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit purkit!!! :D
    Mukavaa Vappua sinne päin!

    VastaaPoista
  5. Meidänkin teras.. eiku siis partsille täytyy ehdottomasti tehdä tuollasia lyhtyjä,tosi kauniita!
    Mä niin tykkään tuosta sun suhtautumisesta lapsiperhe-elämään ja tuo asenne jos mikä varmasti kantaa aikanaan hedelmää,ja niinkuin itse sanoitkin,kaikkee ehtii kyllä,jos ei nyt niin myöhemmin=D
    Mukawaa Wappua sinne<3

    VastaaPoista
  6. Ihanaa vappua teidän sakille! <3

    Ja kiva, että askartelun tuotos löysi perille. ;) ENSI viikolla nähdään. <3

    Sanna

    VastaaPoista
  7. Suloisia purkkeja! Haaveissa olisi joskus vanha omenapuu, johon voisi ripustaa tuikkuja. Mutta ennenkuin mein omppupuista tulee vanhoja niiiiin. Ehkä nyt voisin ajatella sitä oksaa :)
    Tuo liitutaulu-jutska opelle on mainio. Ehkä pitää kopsata myös se idea... Iloista vapunaattoa teille!

    VastaaPoista
  8. Iiiiihania purkkeja. En ollut aikaisemmin tuollaisesta huurremaalista kuullutkaa.

    Hauskaa vappua sinulle !

    VastaaPoista
  9. ihaniaaaa!!! mieki haluan, siispä purkkeja keräileen ...
    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  10. Tosi suloisia purkkeja!! Kestäisköhän tuollasissa ihan tavallinen tuikkukynttilä, siis ei mikään led?

    VastaaPoista
  11. Ihania lyhtyjä!! Iski hirveä inspiraatio ruveta tekemään tuommoisia tuikkuja kuistille :)

    VastaaPoista
  12. Molto belli i vasetti!! buona serata.ciao

    VastaaPoista
  13. On kyllä yli ihanat ♥
    hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  14. Hei ihanaiset naiset, kiitos kommenteista! :)
    Heli, mä oon poltellut nyt tavallisia tuikkuja noissa pöydällä, mutta oksiin tuumin olevan turvallisempaa ripustella killumaan ledejä. :)

    Kiva jos joku saa inspistä näistä mun näperryksistä, yleensä käyn vaan itse hakemassa inspistä muiden blogeista! :)

    VastaaPoista
  15. Kauniita lyhtyjä, nyt tiiän mitä teen ensi kesänä :)

    VastaaPoista
  16. Tosi ihanat lyhdyt, että sentään! Voin kuvitella, että ovat tosi kauniit valkoisessa oksassa pöydän päällä. Ja kyllä se terassikin varmasti siitä valmistuu :) Aurinkoiset kelit saavat varmasti luotua inspiraatiota timpuriin!

    VastaaPoista
  17. En kertakaikkiaan tiedä mihin tämä aika menee. Olen monta kertaa jättänyt kommenttilaatikon auki, että muista kommentoida sinulle, ja kuitenkin se on jäänyt:(
    Nyt on pakko ryhdistäytyä, vaikka kiire on.

    Aivan ihania kynttilätuikkuja!!! siis tosi kauniita:)
    Ja mitkä pikkuvarpaat <3. Meillä on suku siinä iässä, että nyt joudutaan odottelemaan muutamia vuosia, ennenkun vauvoja tulee -ellei joku päätä yllättää;)

    Mulla on mennyt sun arvontakin ohi... no, seuraavalla kerralla:)
    Teillä on muuten tosi makee kesäauto!!
    Mekin oltiin Treella vappuaattona (tai siis viiteen asti):) Ties vaikka vahingossa törmättiin ;)

    VastaaPoista
  18. Aivan mahdottoman suloisia lyhtyjä! :) Ja tuo lahja opettajalle -hurmaava keksintö sekin! Ihailen kekseliäisyyttäsi ja viitseliäisyyttäsi.

    VastaaPoista
  19. Maikki, sithän mä syksyllä /tiedän mitä teit viime kesänä/ ;)
    Johanna: kiitos, vielä ei timpuri ole reipastunut ja vettäkin sataa, mutta ehkä meillä vielä joskus on terassi :)
    Mia, valitettavasti toi on appivanhempien kesä auto, mutta kyllä mies sitä joskus on saanut laitana. Olisipa ollut hauska törmätä, ehkä olisi tunnistettukkin!
    Myyttinen, kiitos paljon kauniista sanoistasi. Ihan häkellyn. itse pidän tätä lähinnä laiskuuteni, kun hyvät kotitöiden teko ajan askartelen jotan höpöjä! :)

    VastaaPoista
  20. Mistä olet hankkinut tota liitutaulu spray maalia? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on tosiaan aikaa 1,5 v mutta muistaakseni ihan Bauhaussista. :)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!