Toisen romut on toisen aarteet

Toisen romut on toisen aarteet - ja meillä ne sattuu vielä samaan perheeseen!
Haalin äitini varastoista taas eilen muutaman ihanan aarteen kotiin. Mulla ei oo aikoja eikä rahoja kierrellä kaupoissa tai kirppareilla (tai ehkä olen vaan niin laiska ja pihi ja tykkään chillailla lasten kanssa kotona) mutta jotain pientä kivaa uutta on aina mukava saada kotia piristämään. Onneksi äidin, siskojen ja ystävien kanssa "kierrätys" toimii. Piti tänään järjestää vähän hyllyjä uudelleen että nämä mun uudet aarteeni sujahtaa kotiin kuin huomaamatta, koska meillä asuu myös tyyppi jonka mielestä kaikkea toisten vanhaa romua ei tarvisi haalia kun kaapit on jo täynnä. No, yhtä kaikki, jos ei tähän puuhasteluun rahaa menee niin sallittakoon äidin huvitukset! (Annan itse itselleni luvan, hyvin sujuvasti.) Normaalisti tuossa lautastelineessä on esillä myös miehen ja minun lapsuuden lautaset ja muitakin muistoja, mutta nyt vaihdoin tällaista sini-turkoosimpaa meininkiä vaihteluksi, kierrätin tavaraa kaapeista (ja äidin kaapeista).

Ajattelin myös kertoilla nyt teille näistä mun aarteeni, koska ketään ei ole juuri lähipäivinä tulossa kahvillekkaan että saisin romujani esitellä!

1. Siskoni miehen isovanhemmat jättivät jälkeensä Ruotsin lapissa mökin. Sisko "pelasti" sieltä monia söpöjä astioita, kuten tämän kannun.
2. Äitini osti vuonna 1964 nuorena vaimona ihanan turkoosin setin Stocmannilta yhteiseen kotiin, rakastui tähän niin kovin että päätti "sijoittaa" tarkoista markoista näihin turkooseihin unelmiin. Kannu, sen takana kulho ja lautastelineen päällä juomalasit, eivät ole ikinä olleet äidillä "arki-käytössä". Äiti antoi ne nyt vaihteeksi meille kun sopivat kodin väreihin.
3. Tämä järjettömän painava lasimaljakko on kaiketi myös arvokas. Summista viis, minulle se on ennenkaikkea tunne-arvokas. Rakas Anna-mummini, äidinäiti, antoi sen minulle lahjaksi joskus nuoruusvuosinani, kuten muutaman muunkin esineen joiden halusi päätyvän juuri minulle.
4. Isäni lapsettomaksi jäänyt täti alkaa olla todella huonossa kunnossa ja tyhjäilee pikkuhiljaa varastojaan. On myös kovin haikeaa hänelle, toivoisi rakkaille esineilleen uusia käyttäjiä kaatopaikan sijaan. Tämä super suloinen emalikattila on tältä iso-tädiltä, ja ihan uusi tulokas meillä. Eihän se tuossa induktioliedellä toimi, mutta ainahan noin komeassa astiassa voi vaikka säilyttää jotain!
5.Viinikarahvi on isäni Arvo-enon peruja. Korkki on eriparia, mutta mielestäni on kaunis esine kaikessa herkkyydessään. (takana vanha kolhuinen Arabia-kulho)
6. Tämä turkoosi Arabian maljakko on isäni lapsuuden kodista. Bertta-mummi tapasi pitää tässä aina neilikoita.
7. Tämä ei ole mitään antiikkia tahi muuta arvokasta, mutta mielestäni söpöinen kukka-purnukka jossa mummilla oli aina suklaakonvehteja, niitä raidallisessa kimaltavassa kääreessä olevia marmeladeja.
8. Lasit on samaa sarjaa 2. kannun kanssa.
9. Vanha sinikukallinen Arabia on siskoltani.
10. Nimikoitu Mikki-lautanen on isäni lapsuudesta.
11. Sinipallollinen lautanen on samaa sarjaa kannun nro 1 kanssa.
12. Pentikin sydän-vati on lahja perheeltä joka muutti edelliseen kotiimme, ja on toiminut jo mm. Aatu kastepöydällä kynttilän alusena.
13. Äitini lapsuudenkodissa oli tämä ruusu-astiasto.
14. Tästä paripuolesta 70-luvun Arabian lautaselta söin pikkutyttönä kesämökillä.

Minulle paljon rahallista arvoa tärkeämää on tunne ja tarina, esineen "henki". En tarvitse trendijuttuja, en halua samoja tavaroita jotka löytyy joka lehdestä ja blogista vaikka ne muilla kuinka ihanalta näyttäisivät, minulle minkään omistaminen ei ole itseisarvo sinänsä. Astia joka on ollut jollekkin rakas ja jatkaa "arvoistaan" elämää nyt meillä tuntuu hyvältä. Toisaalta, joku täysin tusinatavara vaikka ikeasta voi muodostua meille tärkeäksi ja rakkaaksi.

Tämmöisiä uudistuksia keittiössä. Ja kuten liitutaulu paljastaa, esikoisemme täyttää tänään 8-vuotta - mihin tämä aika oikein ryntäilee?

Aloimme vuoden alussa täyttää 10-vuoden kalenteria. Joka päivästä joku sana, mitä on tehty tai muuta tärkeää. Ja mietin - kalenterin viimeisenä vuonna E täyttää 18, on siis jo aikuinen. huimaa. Ja kuinka äkkiä se lopulta tuleekaan! Kun osaisi nauttia jokaisesta hetkestä sellaisenaan, epätäydellisestäkin elämästä, ja muistaa että elämää on juuri tämä matka, ei se määränpää. (No, tulipas nyt heittäydyttyä sentimentaaliseksi.) Viikonloppuna kaksi kattausta lastenkutsuja, hei hulinaa!

Ja lopuistakin kukista tein palikoita. Ei ne täydellisiä ole mutta itte kun tekee niin saa just mitä sattuu tuleen. Mukava rivistö parvekkeen kaiteella, näkyy kun istuu keittiön pöydän ääressä.
Mukavaa rentoa viikkoa kaikille, nautitaan lumesta ja kunnon talvesta!
Terkuin Taina