maanantai 16. tammikuuta 2012

Toisen romut on toisen aarteet

Toisen romut on toisen aarteet - ja meillä ne sattuu vielä samaan perheeseen!
Haalin äitini varastoista taas eilen muutaman ihanan aarteen kotiin. Mulla ei oo aikoja eikä rahoja kierrellä kaupoissa tai kirppareilla (tai ehkä olen vaan niin laiska ja pihi ja tykkään chillailla lasten kanssa kotona) mutta jotain pientä kivaa uutta on aina mukava saada kotia piristämään. Onneksi äidin, siskojen ja ystävien kanssa "kierrätys" toimii. Piti tänään järjestää vähän hyllyjä uudelleen että nämä mun uudet aarteeni sujahtaa kotiin kuin huomaamatta, koska meillä asuu myös tyyppi jonka mielestä kaikkea toisten vanhaa romua ei tarvisi haalia kun kaapit on jo täynnä. No, yhtä kaikki, jos ei tähän puuhasteluun rahaa menee niin sallittakoon äidin huvitukset! (Annan itse itselleni luvan, hyvin sujuvasti.) Normaalisti tuossa lautastelineessä on esillä myös miehen ja minun lapsuuden lautaset ja muitakin muistoja, mutta nyt vaihdoin tällaista sini-turkoosimpaa meininkiä vaihteluksi, kierrätin tavaraa kaapeista (ja äidin kaapeista).

Ajattelin myös kertoilla nyt teille näistä mun aarteeni, koska ketään ei ole juuri lähipäivinä tulossa kahvillekkaan että saisin romujani esitellä!
1. Siskoni miehen isovanhemmat jättivät jälkeensä Ruotsin lapissa mökin. Sisko "pelasti" sieltä monia söpöjä astioita, kuten tämän kannun.
2. Äitini osti vuonna 1964 nuorena vaimona ihanan turkoosin setin Stocmannilta yhteiseen kotiin, rakastui tähän niin kovin että päätti "sijoittaa" tarkoista markoista näihin turkooseihin unelmiin. Kannu, sen takana kulho ja lautastelineen päällä juomalasit, eivät ole ikinä olleet äidillä "arki-käytössä". Äiti antoi ne nyt vaihteeksi meille kun sopivat kodin väreihin.
3. Tämä järjettömän painava lasimaljakko on kaiketi myös arvokas. Summista viis, minulle se on ennenkaikkea tunne-arvokas. Rakas Anna-mummini, äidinäiti, antoi sen minulle lahjaksi joskus nuoruusvuosinani, kuten muutaman muunkin esineen joiden halusi päätyvän juuri minulle.
4. Isäni lapsettomaksi jäänyt täti alkaa olla todella huonossa kunnossa ja tyhjäilee pikkuhiljaa varastojaan. On myös kovin haikeaa hänelle, toivoisi rakkaille esineilleen uusia käyttäjiä kaatopaikan sijaan. Tämä super suloinen emalikattila on tältä iso-tädiltä, ja ihan uusi tulokas meillä. Eihän se tuossa induktioliedellä toimi, mutta ainahan noin komeassa astiassa voi vaikka säilyttää jotain!
5.Viinikarahvi on isäni Arvo-enon peruja. Korkki on eriparia, mutta mielestäni on kaunis esine kaikessa herkkyydessään. (takana vanha kolhuinen Arabia-kulho)
6. Tämä turkoosi Arabian maljakko on isäni lapsuuden kodista. Bertta-mummi tapasi pitää tässä aina neilikoita.
7. Tämä ei ole mitään antiikkia tahi muuta arvokasta, mutta mielestäni söpöinen kukka-purnukka jossa mummilla oli aina suklaakonvehteja, niitä raidallisessa kimaltavassa kääreessä olevia marmeladeja.
8. Lasit on samaa sarjaa 2. kannun kanssa.
9. Vanha sinikukallinen Arabia on siskoltani.
10. Nimikoitu Mikki-lautanen on isäni lapsuudesta.
11. Sinipallollinen lautanen on samaa sarjaa kannun nro 1 kanssa.
12. Pentikin sydän-vati on lahja perheeltä joka muutti edelliseen kotiimme, ja on toiminut jo mm. Aatu kastepöydällä kynttilän alusena.
13. Äitini lapsuudenkodissa oli tämä ruusu-astiasto.
14. Tästä paripuolesta 70-luvun Arabian lautaselta söin pikkutyttönä kesämökillä.

Minulle paljon rahallista arvoa tärkeämää on tunne ja tarina, esineen "henki". En tarvitse trendijuttuja, en halua samoja tavaroita jotka löytyy joka lehdestä ja blogista vaikka ne muilla kuinka ihanalta näyttäisivät, minulle minkään omistaminen ei ole itseisarvo sinänsä. Astia joka on ollut jollekkin rakas ja jatkaa "arvoistaan" elämää nyt meillä tuntuu hyvältä. Toisaalta, joku täysin tusinatavara vaikka ikeasta voi muodostua meille tärkeäksi ja rakkaaksi.

Tämmöisiä uudistuksia keittiössä. Ja kuten liitutaulu paljastaa, esikoisemme täyttää tänään 8-vuotta - mihin tämä aika oikein ryntäilee?





Aloimme vuoden alussa täyttää 10-vuoden kalenteria. Joka päivästä joku sana, mitä on tehty tai muuta tärkeää. Ja mietin - kalenterin viimeisenä vuonna E täyttää 18, on siis jo aikuinen. huimaa. Ja kuinka äkkiä se lopulta tuleekaan! Kun osaisi nauttia jokaisesta hetkestä sellaisenaan, epätäydellisestäkin elämästä, ja muistaa että elämää on juuri tämä matka, ei se määränpää. (No, tulipas nyt heittäydyttyä sentimentaaliseksi.) Viikonloppuna kaksi kattausta lastenkutsuja, hei hulinaa!

Ja lopuistakin kukista tein palikoita. Ei ne täydellisiä ole mutta itte kun tekee niin saa just mitä sattuu tuleen. Mukava rivistö parvekkeen kaiteella, näkyy kun istuu keittiön pöydän ääressä.
Mukavaa rentoa viikkoa kaikille, nautitaan lumesta ja kunnon talvesta!
Terkuin Taina

20 kommenttia:

  1. Oi vitsi mitä aarteita. Ja henk. koht sykähdyttää nro 6. Mun sisko sai isäni jemmoista tuota samaasarjaa hedelmävadin ja mä OON NIIN KADE.

    VastaaPoista
  2. Onnea "pikku" neitille!!
    Olen itse ihan samanlainen. Tykkään "tönkiä" muiden varastoja ja nautin vanhoista astioista. Ehkä siksi meillä onkin kaapit täynnä kaikkea ;)

    Kamalaa ajatella, meillä vanhin tyttö olis sitten melkein 26 ja Alex 11 v. KÄÄK ja minä viettäisin 50 v juhlia loppuvuodesta... HYI, EI VIELÄ =D

    VastaaPoista
  3. Ihania aarteita! Kauniita ja mikä valtava tunnearvokin niillä on. Oli kiva lukea nuo tarinat mitkä liittyvät niihin!

    Onnea 8-vuotiaalle synttärisankarille!

    VastaaPoista
  4. Outi, kuutonen on kieltämättä aika namu! ja sit se tarina päälle ja isän lapsuusmuistot - hyvä kippo. :)
    Mia, toi 10 v kalenteri on pistänyt kyllä miettimään, kuinka nopeasti se on mennyt kun katsoo taakse päin, ja kuinka nopeasti se taas kohta menee... elämää.

    VastaaPoista
  5. Oho, mitä aarteita. Ihania! Mä tuun huomenna uusien silmien kanssa lueskelemaan niistä lisää, nyt unten maille!

    VastaaPoista
  6. Susanne, kiitos :)
    Maikki, hyvää yötä! ;)

    VastaaPoista
  7. Silmiähivelevä näky sulla siellä kaapin päällä ja seinällä,oikeita aarteita ovat=D

    VastaaPoista
  8. Mä tulin kahvee kupposen kanssa kylään ja tykkään sun "romuistasi" :) Mummin "romut" sain minä ja ne on mun aarteita <3 Muistoja omasta lapsuudesta...minä kun vietin lapsuuteni Mummilla...Sain röijyn jonka alla olen vauvasta saakka leikkinyt,se ei sovi meidän väreihin mutta on mulle rakas!Kippoja ja kappoja pidän parhailla paikoilla ja viihdyn romujeni seassa :D

    VastaaPoista
  9. Ihania aarteita!!
    Minä rakastan Turkoosia yli kaiken. Noista haalisia meillekin vaikka kaikki jos vaan sais ;) Ja ilmaset huvit kai ne parhaat on kun ei rahaa kulu ollenkaan.
    Onnea neidille. Meilläkin vietetään viikon päästä meidän Esikoisen synttäreitä. 9 tulee täyteen. Älyttöntä kun aika menee niin nopeasti!

    VastaaPoista
  10. Hei!
    Ihania aarteita! Minullakin tahtoo kaapit täyttyä ja mitään ei raaskis laittaa kiertoon. Itsekin ostan välillä jotain ihanaa ja halpaa kirpparilta, viimeisimmät on euron ostoina hurrikaani-lasivaasi, kori, servettiteline ja lasimalja. Aloin jo maalata niitä valkeiksi, kun haluaisin saada uusia sisustus-kokeiluja, mutten raski ostaa uutena :)
    Meillä on lapsella vaikea maitoproteiiniallergia ollut jo 16,5 vuotta, itselle on tullut mm. vehnä ja peruna-allergiaa. Tsemppiä jaksamiseen!
    Sirpa

    VastaaPoista
  11. Aivan mahtavia aarteita, wau! Minäkin pidän esineistä joilla on tarina. Vanhempieni puolelta sellaisia on vähän jäljellä, mutta Mr Järjen sitäkin enemmän.

    Onnea synttärisankarilla ja hauskoja kekkereitä :)

    VastaaPoista
  12. Kirsi: kiitos! :)
    Nina: koti pitää olla just niitä esineitä joista tulee hyvä olo, ei pidäkkään miettiä käykö ulkopuolisen silmään kaikki värit just. Koti on koti, ei mikään esittelytila! Ihanalta kuullostaa siisu tuo röijy. :)
    Taika: kiitos kiitos ja onnea teidänkin esikoiselle!
    Sirpa: just tollaisten löytöjen kanssa on hyvä kokeilla kaikkia tuunailuita, ei sit harmita jos ei mee ihan niinku strömsössä! allergiat on kyllä kenkkuja, meillä onneksi näyttäisi menevän niin että kouluikään tultaessa alkavat väistyä. itselläkin tullut tuo vehnä uudelleen nyt aikuisiällä.
    Merja: hyvä että jostain tulee teillekkin "aarteita". :) koitetaan viettää kivoja kemuja, desibelejä on varmasti ainakin luvassa! :P

    VastaaPoista
  13. Kauniita aarteita oot löytänyt/saanut, jokaisella oma tarinansa :)
    Onnea synttärisankarille!!!

    VastaaPoista
  14. Kivoja aarteita ja niissä on sitä tunnearvoa.
    Ihanat nuo jääkukat, tosi kiva idea! :)

    VastaaPoista
  15. Ihania aarteita ja nuo jääkukat on vain aina kauniita!

    VastaaPoista
  16. Ihania aarteita ! Kannatan kans ajatusta kierrättää , ja jääkukat on hurmaavia, tervehtii uusi lukija :) ja pakko kiirehtiä nyt töihin joten palailen myöhemmin :)

    VastaaPoista
  17. ...ja ihan kokemuksesta voin sanoa, että EI kannata noita arvokkaita ja muistorikkaita esineitä ottaa esim. hakkuuaukeelle ahomansikoiden keräys astiaksi. Saattaa olla, että kompastut kivikossa ja menee rikki.. Mulla OLI tollanen nro1 näköinen, Arabian vanha kannu,mutta punaisilla pilkuilla..

    VastaaPoista
  18. Kiitos haasteesta!
    Vitsi mitä aarteita sulla!! Noi kaikki on ihania klassikkoja, WOW!!

    VastaaPoista
  19. kiitos ja olloshyvä Nipsu, ja tervetuloa lukijaksi! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!