sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Home Sweet Home

Se oli hyvä joulu se. Aatto vietettiin Oulussa, oli mun vanhemmat sekä siskot perheineen. Oulun siskon koti on tedella kaunis, räpsin siellä muutaman kuvankin ja teen postauksen aiheesta tässä ihan lähi päivinä. Kyllä kelpasi aattoa viettää, ihanassa kodissa, rakkaiden kanssa, lumisissa maisemissa. Siitä jatkettiin matkaa Ylläkselle mun vanhempien kanssa. Siellä vasta valkoista, rauhallista, tunnelmallista ja rentouttavaa olikin!



Meillä on sellainen aika aktiivinen elämäntapa yleensä, tykätään tehdä juttuja, ulkoilla ja touhuta lasten kanssa. Ninpä me käytiin,pulkkamäessä, hiihtämässä, laskettelemassa, retkillä jne.
















Toisille parisuhteen hoitamiseen tarvitaan pitkiä aikoja ilman lapsia, baari-reissuja tai karaoke iltoja. Ja jokainen pari kun keskenään on samalla linjalla niin sehän riittää! Me lomaillaan ja reissataan ehdottomasti mieluiten lasten kanssa. Meille riittää kun joku läheinen hoitaa lapsia muutaman tunnin että voidaan tehdä jotain kaksin. Esimerkiksi ajetaan moottoripyörillä. Tai moottorikelkoilla. Ja mä en todellakaan istu minään tarkakka-ruusuna vaan ajan itte! Laskettelun merkeissä me on aikanaan 13 v. sitten tavattu, ja edelleen se on mieluinen harrastus vaikka lasten myötä tietty jäänyt aika vähiin. Mutta nytpä päästiin kaksin rinteeseen, ja paukuteltiin melko lujaa huipulta alas, niin parhautta!



Ja nyt vinkki kaikille laskettelusta tykkääville: nykyään saa vuokraamoista muutamalla kympillä vuokrata "pro-suksia", siis normi vuokraa himppu kalliimmalla ihan sika hyviä uusia suksia. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan noita uutuus full rocker suksia, todella vakaita offareilla ja lujassakin vauhdissa!
Isompien lasten kanssa oltiin rinteessä neljästään, alkaa niilläkin sujua ja into on kova!


Parastahan "pois-kotoa"-lomailussa on se että saa olla lasten kanssa ihan rauhassa, takaraivossa ei ei pyöri lista tekemättömistä töistä vaan tulee oikeasti keskityttyä lasten kanssa olemiseen, rennosti. Ja luksusta tietysti oli että mun porukat oli samassa mökissä, pyykki ja ruoka hommat tuli jaettua ja lapsille riitti innokkaita viihdyttäjiä.


  Ajomatkat tietysti oli aika pitkät mutta yllättävän hyvin ne kuitenkin sujui. Kuunneltiin satu cd:itä, syötiin kylmälaukku kaupalla eväsleipiä ja pullia, pidettiin riittävästi taukoja. Palatessa piti pysähtyä Härmään kahville mutta päädyttiin jäämään yöksi. Sellaista se on lasten kanssa reissaaminen, mennään rennolla otteella tilanteen mukaan.

Konijänkän kotieläinpihalla melko hämmentävä näky on noi kamelit keskellä lumimaisemaa.


























Navettagallerian kahviossa on lapsiakin kiinnostaa taidetta ja mystinen tunnelma.


Ja kyllä nuo ylläksen maisemat vaan on mulle jo lapsuudesta kovin rakkaat, ja näin joulun aikaan ne lumesta notkuvat puut, hiljaisuus ja sinisen hämyiset päivät, kun päivä ei lainkaan nouse vaan kaikkialla on sadun omainen hämy - on se kaikki  sen matkustamisen arvoista.


Meinasi kuulkaa tehdä todella tiukkaa tää viikon nettipimento! Mutta selvisin sentään! Nyt blogi kierrokselle kurkkaamaan muiden mukavia joulu- ja uuden vuoden kuulumisia ja kuvia! Ja olisi tässä pari matka kassiakin purettavana ja sen semmoista....

Toivotan kaikille blogi ystäville oikein hyvää uutta vuotta!
Ja tässä lupaukseni:
Kun lapset rissaa, sanon: kiitos näistä lapsista joita niin kovasti toivoin ja rakastan.
Kun ikuiset kotityöt ärsyttää, sanon: kiitos tästä ihanasta kodista joka on paljon enenmmän kuin ikinä uskalsin toivoa.
Jos mies ärsyttää, muistutan itselleni, että en minä kenenkään muunkaan kanssa haluaisi olla.
vuonna 2012 lupaan olla itselleni oikein armollinen. En suorita. Nautin hetkestä.

Terkkuloin Taina
mökin pihaan tehtiin mahtava lumilinna, josta kuulemma tulee mainita sisustussuunnittelijana toiminut E



11 kommenttia:

  1. Ihanaa kun on lunta kuvissa, niin kaunista! Mukavan kuuloinen reissu teillä takana, noita suksia pitää ehdottomasti kokeilla! Hyvää Uutta Vuotta ja kiitos blogistasi!

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita kuvia ja matka oli varmasti ihana ja rentouttava!
    Itse en ole Himosta kauempana laskettelemassa käynyt, enkä muutenkaan ole lapissa ollut... joten voin vaan kuvitella :)

    Oikeen hyvää alkanutta vuotta sinne!

    VastaaPoista
  3. Kiitos jouluisista kuvista. Meilläkin oli ripaus lunta jouluna. Välipäivinä satoi vettä ja nyt taas hiukan lunta.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihanaan talveen te olette päässeet! Täällä on vain huuru maassa. Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus <3 Voi, että teki hyvää lukea, että on vielä ihmisiä, jotka nauttii ajasta lastensa kanssa:) Niin usein tapaa ihmisiä, jotka vain suunnittelee, että mihinkä lapset sais seuraavaksi hoitoon. Me nautittiin olla lasten kanssa, kun ne vielä asui kaikki kotona ja uskallan sanoa, että se kannatti <3 Kaikkea hyvää teidän perheelle <3

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihanalta teidän loma vaikuttaa!!
    Lomassa tosiaan on parasta se kiireettömyys ja ajatus että ei tarvi tehdä mitään pakollisia kotitöitä ja saa keskittyä pelkästään lapsiin:)

    Oikein ihanaa alkavaa vuotta teille <3

    VastaaPoista
  7. Todella mukavan kuuloinen joululoma! Ihanaa koko perheen yhteistä aikaa, sehän se on parasta <3 Ja luntakin noin PALJON!

    Ihanaa uutta vuotta perheellenne <3

    Ps: Ihana lehtijuttu oli :)

    VastaaPoista
  8. Voi kiitos kaikille kauniista sanoista, ja mukavaa uutta vuotta tosiaan teillekkin! :)

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa ihan parhaalta mahdolliselta lomalta! :)

    Mukavaa alkanutta vuotta 2012!

    VastaaPoista
  10. Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin! :) Moottorikelkkailu on muuten niin parasta! Minäkin tykkään ajaa itse, vähänkö on kivaa! :) Moottoripyörän suhteen joudun olemaan *vielä toistaiseksi* kyytissä, kun ei ajokortti anna lupaa sitä vehjettä ajaa. Mutta moottorilliset vekottimet kiehtovat kyllä. :)

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia ja jännittävän näköinen paikka tuo navettagalleria!

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!