perjantai 18. tammikuuta 2013

Pitsiliina-askartelut ja muut höpötykset

Mieli on jo pitkään tehnyt mieli koittaa pitsiliina-askartelua. Olen saanut lahjaksi ihania liinoja mutta en oikein osaa niitä pöydillä käyttää. Tuntuu kurjalta että joku on nähnyt kauhean vaivan tehdäkseen käsitöitä kaappiin pölyttymään.

Niinpä päätin pönköttää niitä liimalla koreiksi, ja kyllähän se toimi!
Päällystin leivontakulhon kelmulla, sit liimalla, laitoin päälle liinan ja vielä lisää liimaa.
Reunat jätin repsottamaan pehmeinä.
Yön yli kuivui nurinniskoin.

Eka testikappale pääsi eteisen lipastolle omille pipoille ja hanskoille telineeksi.
Voisihan noista tehdä vaikka lampunvarjostimia, mutta taitaisi olla miehelle vähän liikaa... ;)



Tällä viikolla on tullut sellaisia "Onnea on..." fiiliksiä.
Kuten: Onnea on talo täynnä ystäviä tavallisena maanantai-aamuna.
Muutamienkin ystävien talvilomailureissut osui tällä viikolla Tampereelle.

Huomattavasti vähemmän kaatuu saikkulaisella seinät päälle kun saa parina iltana "parantaa maailmaa"yön tunneille yökylävieraiden kanssa.


Kun kylässä on lapsi- ja allergiaperheitä tulee usein tarjottua tacoja. Siitä on helppo ronklata jokaisen ruokavalioon sopivat eväät, maustaa liha niin miedosti että pienetkin voi syödä, ja aikuiset voi lisätä tulisuutta omiin annoksiinsa kastikkein. 

Mutta me niin tarvitaan uusi ruokapöytä! Tälläkin viikolla on ystäväperhettä syömässä, likan 9 v synttäreitä ym. jossa tuo pöydän ääreen käyminen on yhtä sulloutumista nykyään (kun tää omakaan karavaani ei enää oo ihan pieni). ;)

Olen haaveillut isosta neliskulmaisesta, oikein massiivisesta valkoisesta pöydästä.
Vain rahoitus puuttu! ;)
Onnea on koti täynnä lasten leikkiä ja naurua. 
 Neiti vietti 9-vuotis synttärinsä serkkutyttöjen kanssa näytelmiä esittäen. Tässä "Omituinen naapuri" (joka kuvassa juuri nukkuu kodissaan). Hauska ikä tämä, tavallaan niin isoja, silti vielä ihan lapsosia.


Haluan kuvitella itseni suht sprottiseksi ja nuorekkaaksi mutsiksi. Tällä viikolla tuohon mielikuvaan meinasi tulla taas pieni klommo kun pitkästä aikaa pääsin yksin kaupoille. Sovittelin talviurheilukenkiä kun komea nuori myyjä lähestyi repliikillä 
"noi on tosi hyvät myös jos seisoskelee lasten kanssa pihalla". 
Että niin vahva se mun keski-ikäinen mamma-tantta-look kuitenkin on... 

Tarvii olla tosi tarkkana nykyään kun luettelee lasten ikiä, että ne on 2 JA 6 JA 9 ettei sano 2, 6, ja 9, kuten kaverini, jolta kysyttiin että asuukos se 26-vuotias vielä kotona...  

Mutta hauskinta silti taitaa olla meillä hulluilla jotka saadaan parhaat naurut itselleen nauramisesta, kuten tuo ystävä ja minä. ;) 



Tuon kenkäepisodin jälkeen oli pakko lohduttautua ihan vain pikaisesti pyörähtämällä lemppariputiikissa Olgan Puodissa... ja kuinka ollakkaan, taas oli jäänyt S-kokoisia Creamin kolttusia poistotankoon, lähtivät mukaan yhteensä muutamalla kympillä, pakkohan niille oli koti tarjota!
Ensi viikolla päästään kummittelemaan nimiäisiin, tarvihan sinne jotain päällepantavaa olla.... selittelin.
 Kävin myös Vauvan av-palstalla kommentoimassa blogiani koskevaa keskustelua. 
Olisi ehkä voinut jättää tekemättäkin, ketju oli ihan asiallinen ja aloitus oikein mukavakin, mutta kun omalla naamalla bloggaa niin kiinnostihan se käydä kurkkaamassa mistä yhtäkkiä satoja klikkausta ilman yhtään kommenttia oli tullut.  
Ja kun on hölppö niin pakko se on myös kommentoida! :)
No, eiköhän se pöly laskeutui nopsaan kun täältä ei tosiaan löydy muuta kuin tällainen tylsä kotiäidin amatööri-blogi. ;)
Onneksi blogeja löytyy joka lähtöön ja jokainen varmasti löytää mieleisensä!

Aikas rapsakka pakkanen pihalla, -26 astetta, tällaisena päivänä on ihan tyytyväinen että kotona on crosseri - eipä paljon houkuttelisi lähteä lenkille, tai edes autolla jumppaan.
Saikun loppu lähenee, hissukseen kärsii jo aloitella liikuntaa, kyllä tätä on odotettukkin!
 
 Kiitos ja mukavan viikonlopun toivotukset siis sinulle joka täällä poikkesit ja jaksoit ehkä lukeakkin! :)
Terkuin Taina

33 kommenttia:

  1. Hyvää viikonloppua sinullekin! Kiva idea tuosta pitsiliinasta. Itselläkin olisi kaapissa mummun tekemisiä pitsiliinoja.
    Mulla se on vielä niinpäin, että haluan näyttää ja tuntea itseni sen verran vanhaksi että mua voi luulla äidiksi. Todella usein saan kuulla ihmettelyä, miten mulla voi olla jo lapsia. Lisää kauhistelua kun kuulevat että esikoinen jo 6v. Kai mä oon niin hyvin säilynyt ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu että 3. lapsi ja talonrakentaminen tekivät musta vanhan naisen näköisen. Tai sit se vaan kuuluu jo tähän ikään ;D

      Poista
  2. Täällä oli aamulla -30 ja melkein samaa näyttä nytkin. Se on sitten seurusteltava imurin kanssa ja unohdettava jopa postilenkki.
    Mukavaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyrr, järkyttävä kylmyys siellä!
      Viikonloppuja! :)

      Poista
  3. =) ainahan se on kiva nauraa itelleen, halvat on huvit meillä hulluilla ;)! Mut ei me kyllä mamma-tanttoja olla, varsinkaan mieleltämme, täysin keskenkasvuisia!! Mullakin taitaa olla mummon peruja pari pitsiliinaa, äitiltä täytyy käyvä bongaan lisää, josko sais myös tuota liimailua kokeiltua, hieno vinkki jälleen kerran! Hauskaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, en tiedä tullaanko me mieleltämme mitään muuta koskaan olemaankaan! ;D
      toi liimailu on helppo juttu, onnistuu sulta suitsait :)

      Poista
  4. Se että osaa nauraa itselleen tekee elämästä aikalailla kepeämpää,ainakin olen ollut sellasen seikan havaitsevinani;D

    Kivoja juttuja sulla täällä taas,mä niiiin tykkään,tuota pitsijutskaa on kokeiltava itsekin kun minäkään en niistä sellaisina liinaliinoina erityisemmin välitä...
    Mukavaa viikonloppua sinne,kiva kun pääset jo hieman liikenteeseenkin:D

    (Voi apua tuota perhostapettia,ihana,ihana,ihana!!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ei se auta ihmisen liian vakavasti itteensä ottaa! :D
      ei muutaku liinoja liimailemaan :)

      Poista
  5. Ihana pitsiliinavinkki! Näitä löytyy meiltäkin, lahjaksi saatuja. Värjäystä olen niille jo suunnitellut, mutta jos ensin värjäisi (ne kellertävät) ja sitten tuo sinun vinkkisi. Olisko sinulla hyvää vinkkiä virkatuille (paksuille) puuvillapitseille? Äidiltä niitä kassillinen ja aika retroja värejä minun makuun... Minua lapset koulussa jo vahingossa mummuksi kutsuvat ja kerran uran alussa jopa ukiksi kerran:). Onneksi mieli aina lapsekas! Mukavaa viikonloppua koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva jos idea ilahduttaa jotain muitakin kuin itseäni ;)
      Mä olen haaveillut joskus että tulisi aika ihana viltti jos ompelisi isoon vaaleaan vilttiin suloisia erivärisiä (tyyliin pinkkejä ja turkooseja jne) pyöreitä pitsiliinoja sinne tänne koristeeksi.
      Kannattaa kysäistä joltain käsityöihmiseltä miten onnistuisi valkaisu ja sit värjäys?
      hih, ukki - tohon en oo VIELÄ päässyt :D

      Poista
  6. Mun äiti on aikoinaan tehnyt juuri noita koreja liinoista. Mikäs sen kätevämpää kuin käyttää käyttämättömät hyödyksi. Voi apua, mä en kestä enää yhtään jotain Vauvan Av palstajuttua. Mä en halua edes tietää jos mun blogiani siellä ruodittaisiin. En halua. Älä sinä ainakaan kerro jos näet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggerissa kun avaa ton yleisnäkymän tule 3 osoitetta joista eniten liikennettä blogiin. Siinä kun näkyi ekana vauvan keskustelu ja monta sataa klikkausta niin pakkohan se oli klikata itsekkin katsomaan mistä on kyse..
      Muuten en tuolla palstalla käy, mutta tiedän kyllä monen bloggarin pahoittaneen mielensä, jopa lopettaneen tuon palstan ilkeilyjen taki. Mä nyt en onneksi mitään sellaista kokenut, mutta enpä kyllä itse olisi moista aloitusta käynyt tekemässä vaikka niinkin siellä epäiltiin... ;)
      joo, en kerro. :O)

      Poista
  7. Ihania koreja :) Mitä liimaa käytit?

    Pitihän mun mennä sinne Vauva sivuille kans lukemaan ;) Joopa joo ja ei lisättävää. Asiallisesti mun mielestä vastasit. Siinähän provosoivat ne ketkä tahtovat. Turhaa on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli ihan perus yleisliima, erikeepperin halpaversio. Jotkut käyttää sokerivettä näissä, mutta musta se kuullosti vaivanloiselta.

      joo, olis kai voinut jättää vastaamattakin, mutta tuli nyt vaan tarve kommentoida mitä itsestään /omasta blogista puhutaan....
      ihan ok keskusteluhan se oli. :)

      Poista
  8. No niin se aika rientää, kohta painelet taas kuin tuulispää :)
    Olen kanssa huomannut, että niitä S-kokoja siel aletangossa on... mutta mulleppa ne ei ikävä kyllä käy (no jos en raaski ostaa normihinnoin, niin säästypä ne rahat, ku ei voi alestakaan ostaa) ;)

    Ihanaa viikonloppua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulle kanssa S on vatsanseudulta vähän nahea, mutta vastapainoksi tisseistä ja hartioista liian iso, eli good enough. ;) Ja en kyllä oo ikinä noita oikeeseen hintaan ostanut, enkä edes puoleen hintaan, vaan jossain "könttäsummassa"... ;D

      tuulispäävaihdetta odotellessa! :)

      Poista
  9. Se on katsojasta kiinni onko täälä tylsää ;) Älyttömän nätti pitsikori tuli, jäikö liima ihan siistin näköiseksi? Olen aina ajatellut tekeväni noita tärkkääämällä, mutta ajatuksen asteelle on jäänyt, ehkä liimaaminen olis se mun juttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä toi riittävän siistiksi mun makuun jäi.
      jotkut tekee sokerivedellä, mutta hyvin toi liima noista rei'istäkin kuivui sit pois.
      mä kannatan kaikkee helppoo askartelua! :D

      Poista
  10. Ei täällä tylsää ole :)
    Mulla on kans noita pitsiliinoja, ja aina yritän keksiä niille jotain käyttöä... Näet pian, mitä minä tein niille ;)

    Ihana kun on porukkaa! :)
    Mä oikein odotan, että meidän lasten "synttärikierre" alkaa. Leivonta sormet syyhyää, ja ite kun olen laihiksella, niin en viiti kovasti tehdä mitään... Ja kantikas pöytä on meilläkin hakusessa. Keittiöön on pakko saada muutama lisäpaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äh, laihikset on ihan tylsiä!
      ja lastenkemut ja vieraat oivia tekosyitä lopettaa laihikset! ;D

      Poista
  11. Heeei toihan oli kiva toi pistiliina-vinkki! Mä kun en mikään kauheen pitsiliina ihminen oo, itseasiassa en oikeen muutenkaan tykkää pöytäliinoista muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, niin toi vois toimia mullakin kun noita liinalahjuksia on kuitenkin ihan kivasti kerääntyny.. :)

    Niin ja mulla on toi sama pöytähaave, vielä joskus.. ;)

    Ihanaa viikonlopun jatkoa sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos samoin. :)
      pitsiliinat vaatii ihan tietyntyyppisen kodin, jonnekkin ne sopii, mutta nää korit on ehkä monikäyttöisempiä.. :)

      Poista
  12. Hih, ihania leikkiväisiä siellä! :D ja tuota pitsijuttua pitäis ehdottomasti kokeilla! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. leikkiä tuntuu olevan talo täynnä aamusta iltaan, mikäs se kotoisampaa. :) kiitos, mukavaa viikonloppua myös sinne! :)

      Poista
  13. Ihana idea tuo pitsikulho! Toteutan heti, kun saan ekan pitsiliinani. :) Hih, mulla on samanlainen Creamin mekko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noi creamin rytkyt vaan on niin ihania vaikken yleensä merkkituotteiden perään olekkaan.
      ei muuta ku liinoja liimailemaan ;)

      Poista
  14. Heips!

    Lukeudun kans noihin hulluihin, jotka pystyy nauramaan itselleen :) mutta myös toisille sattuneet kommellukset saavat nauruhermot kuplimaan :)

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    Outi S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siksi meillä kummitätinä ootkin, kun oot tollanen hyväntuulinen höpö-täti! :)

      Poista
  15. Kaikkea on näköjään sattunut, mutta enimmäkseen mukavia asioita, eikö niin?

    Kurkkaapa blogiini, siellä on sinulle haaste.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOi kiitos haasteesta <3
      ja positiivisen puolella, ehdottomasti :)

      Poista
  16. Kiva kulho, hauska idea :)

    Iloista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  17. Voi vitsi, munkin oli pakko mennä kurkkaa mitä siellä palstoilla nyt puhutaan.. ja heti tuli kyllä niin elävästi mieleeni se ahdistus, mitä mulle tuli kun löysin oman blogin sieltä juoruttavana. Mulla loppui hetkeks koko bloggaus, jotenkin se vaan oli liikaa. Miten ihmiset on noin tavattoman pahansuopia, en vaan ymmärrä!!! Onneks osaat ottaa asian noin ja sun kommentti sinne oli tosi fiksu.

    Mä en muuten taas tajua, miksei nää sun postaukset näy mulle... hitsi kun keksis minne asiasta vois vähän valitella ja kysellä että miksi näin. Muutama muukaan blogi ei päivity mulle, eikä ees näy mun listassani, vaikka taatusti oon lukija niissä ja aina oikein odotan postauksia. Höh!!

    Kiva tuo pitsiliina-kori! Mulla oli aikanaan vaikka miten paljon tädin virkkaamia pitsijuttuja, isoja ja pieniä, laitoin ne sit kaikki jonnekin hyväntekeväisyyskirpparille, kun pitsit ei vaan oo mun juttu. Nyt täällä blogistaniassa sitten näkee vaikka mitä kivoja ideoita niistä keksittynä. No, toivottavasti joku sai niistä munkin vanhoista liinoista iloa itselleen. =)

    Ai niin ja siitä vielä piti sanoa, että mä kokeilin vähän kepillä jäätä ja menin ostaa miehelle askin tupakkaa. Siis kokeilin, että kysyykö paperit, kun nythän se laki on että pitää kysyä jos epäilee alle 30-vuotiaaksi. No ei kysynyt... No nelkythän mä oonki, mut oonko mä siis oikeesti niin vanhan näköinen??? *pettynyt* =D

    Voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan tosiaan sun tapauksen ja etäisemmin pari muuta, siksi tuntuikin hassulta kun moni oli käynyt kommentoimassa että bloggaaja itse aloittanut ketjun.. aika harva varmaan toivoo blogiaan räävittäväksi av:lle!
      mutta onneksi siinä nyt ei ollut mitään pahaa, perheeseen kohdistuvaa tms joten mielipide jokaiselle sallittakoon. (sun kohdalla meni jo ne blogiin kommentoinnit ym ihan nettikiusaamisen puolelle, ihan kipeetä)

      Ehkä joku ei ymmärrä miksi me haluataan levitellä elämäämme avoimissa blogeissa, ja meidän ei tarvii ymmärtää miksi joku haluaa haukkua toisia anonyyminä netissä. ;)

      Mut eiks toi ikäraja oo vaan alkoholiin, koitas sitä vielä! :)
      Voi hyvin! :)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!