lauantai 30. kesäkuuta 2012

ompelus-tuunailut

Lähdetään liikeelle siitä faktasta että olen aika surkea ompelija.
Suurpiirteisyys ja laiskuus eivät oikein sovi käsityö-hommiin.
Mutta välillä silti pitää jotain koittaa tehdä. Mieluiten ilmaisista materiaaleista, niin ei sitten harmita jos ei mene ihan putkeen.

Tällä viikolla olen tuunaillut mm. farkkushortseja vanhoista farkuista.

 Ystäväni lahjoittamista super-pitkistä treenihousuista tein polvimittaiset urheilu-housut (mukavan vilpoista ainakin näin kesällä) ja pari kenkäpussukkaa matkalaukkuun ylijäämä-punteista.

Mun mielestä on kiva pakata kengät siististi erillisiin pusseihin reissun lähdettäessä, ja mieskin oli ihan positiivisesti yllättynyt kun kerrankin mun tekeleet ei ole jotain "hassua" tai "söpöä"  kuten 60-luvun kukka-lakanoista viritettyä, vaan ihan tällaista asiallisen harmaata linjaa. ;)

Tanssikaverit muistavat varmasti ikuisesti mun ehkä surkeimman ompelus-suorituksen. Kun oli oma ryhmä ja haluttiin vaihtelua vaatteisiin niin itsehän niitä tehtiin ja tuunailtiin että oli aina samanlaista. No, yhdessä asussa piti pilkistää vaateiden välistä pinkeillä paljeteilla koristellut rintsikat. (ja selvyydeksi, että tanssiryhmä oli sellainen siisti -messut, firmojen pikkujoulut- jne linjan tanssiryhmä, ei mikään Tuksu-tyyppinen "show-tanssi ryhmä", kaikki kunnia toki Tuksullekkin yritteliäiseyydestä.)

saksituksi joutuneet neuleet
Muut tekivät kauniit kirjailut joissa paljetit olivat riveissä kuin kalansuomut. Minä Tainamaiseen tyyliin päätin että pitäähän tämä jotenkin helpommin onnistua. Liimataan! Lopputulos oli se, että koko rintsikat oli pikaliimasta aivan kivikovat, mutta yksikään paljetti ei pysynyt liimaamalla niissä pirun liiveissä. Eikä siitä liimalla kovetetusta kankaasta mennyt mikään neulakaan enää läpi.
Että lopulta jouduin nöyrtymään, hakemaan uudet liivit kaupasta ja ompelemaan. En tosin suoria rivejä, vaan sinnetänne sikinsokin, kyllä se sen verta vaatteen välistä kimmelsi mitä tartti.

Kun ei oo nypertäjä niin ei oo, se on nopeesti näyttävää tai ei mitään.


















Koivukujan Riikan blogista bongasin ihanan villapaita tuunaus-idean jo ajat sitten. Ajatus jäi silloin hautumaan, ja vihdoin sain sen toteutettua!

Eli ennen oli pari neuletta (toinen siskon vanha, toinen ystävän). Jostain syystä keskivartalon kohdalta kutistuneita? No, saivat uuden elämän. Säärystiminä,kaulurina, ja sohvatyynyinä.





















Ja sitten oli yksi kulahtanut toppi, jossa oli tosi kauniit helmet. Varastoista löytyi vuosia sitten poistokorista hamstratut kehykset, kurttuinen lahjapaperin pala jossa toinen puoli vaaleansinistä, toinen vaaleanpunaista. Kiiltsuja mun lapsuuden jemmoista, jotka nykyään ovat E:n mutta äiskä saa lainailla askarteluihin. :)


Ja nyt on meidän neiti balleriinalla pari uutta taulua.


Semmoista täällä on äiskä puuhaillut, sadepäivien ratoksi.
Huomiseksi luvattiin lapsille pitkä piknik-retki rannelle, toivottavasti lämmintä on enemmän kuin tämän päivän +15 C ja tihkusade.....
Mukavaa kesäistä heinäkuuta kaikille!
Terkuin Taina



18 kommenttia:

  1. Hei, oletpa ollut ahkera ja kekseliäs!!! Nuo tyynyt heti bongasin ja niihin tykästyin:)

    VastaaPoista
  2. Wau - aivan mahtavia tuunailuja - sekä ideoita!!

    VastaaPoista
  3. Mäkin tykkään pakata kengät erillisiin pusseihin. Mul on vaan yksi pussi. Pitää katso, mistä housuista sais leikeltu lahkeet pois :D

    Siis älyttömän kekseliäs oot. Käy oikein kateeks :P

    VastaaPoista
  4. Tulipa upeita, varsinkin noista tyynyistä! Mitenkähän sitä löytäis kans sopivan värisiä neulepaitoja... : )

    Nanna

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtavaa. Tosi kivoja ideoita tuunailuun. Tuo kauluri, tyynyt ja säärystimet on kyllä mahtavat:)Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  6. Ihanat tuunailut ja sellaista pitää tehdäkin, mitä osaa... tulee sellanen onnistumisen ihana tunne :D (sanoo ihminen, joka haluis tehdä kaikkea ihanaa, mutta ei osaakaan ja pettyy siis useesti...)
    Ihanaa sunnuntaita, täällä ainakin aurinko paistaa ja lömpökin alkaa lähennellä näin aamuste jo 20 astetta!

    VastaaPoista
  7. Vau mitä tuunailuja!

    En ihan het uskois noiden kuvien perusteella sinua surkeaksi ompelijaksi. Minä tykkäisin ja haluaisin tuunailla kaikkea, mutta siitä on kyllä kauan, kun mitään oon saanu aikaseksi. Ehkä sitten kun elämä taas asettuu ja ollaan omassa ja ees suurin piirtein valmiissa kodissa. Täältä sain kyllä hyviä ideoita, noi tyynyjen päälliset ainakin tulee to do-listalle.

    VastaaPoista
  8. Hauskoja ja kivoja ideoita.
    Mukavaa sunnuntaita. Toivottavasti pian lakkaisi satamasta ja alkaisi oikea kesä =D

    VastaaPoista
  9. Osaathan sä!!!
    Noista neuleista tuli tosi kivat jutut, varsinkin tyynyt on aivan ihanat!!

    VastaaPoista
  10. NO WAU! tosi hienoja tuunauksia! Talveksi vois saada lisää villapaitatyynyjä, niihin on niin ihana kaivautua ...

    VastaaPoista
  11. No olipas kiva tulla koneelle kun täällä on näin monta näin kivaa viestiä!!! Kiitos! :)
    ja kunnia neule-tyyny ideasta kuuluu tosiaan täysin Riikalle!
    Sehän tässä bloggailussa on just mukava puoli, voi bongailla muilta kivoja ideoita, ja ehkä voi jollekkin muullekkin tarjota jonkun inspiraation ripauksen. :)
    Mukavaa sunnuntaita kaikille, täällä paistaa aurinko ja odotellaan että pienin marakatti heräisi unilta, sit lähdetään retkelle. :)

    VastaaPoista
  12. Kivoja tuunailuja! Ja nyt kyllä harmittaa, että juuri laitoin muutaman kivan neulepaidan uffille, niistä olisi saanut ihanat tyynyt myös!

    VastaaPoista
  13. Ihania ideoita ja toteutuksia. Saisinkohan mäkin aikaan neuletyynyjä, tuollaisen kaulurin ja säärystimet, ehkä kenkäpussukoita yms. Kaikkea kivaa siis.

    Sanna

    VastaaPoista
  14. No vitsi, osaathan sinä ommella! :) Hienoja noi on, ei saa vähätellä itseään! Erityisesti ihanat tyynyt pistivät silmääni, sillä itse olen koittanut jo viime syksystä saakka metsästää kirppareilta sopivia villapaitoja moisten tekemiseen. No, ei ole löytynyt. Yhden raahasin kotiin, mutta sekin on niin vanuttunut että ompelen siitä ehkä istuinalusen kotaan tai jotain muuta ei-niin-kivaa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ei ne läheltä niin superit oo mutta saa kelvata! :) kyllä se oikea neulekkin sieltä vielä kävelee vastaan, niin mäkin sain noi ja aikani pidinkin. :)

      Poista
  15. Täällä ollaan päästy myös pikkuhiljaa lomatunnelmiin kun aurinko alkoi paistaa viimein. Ihan ottaa rennosti ja mennä lasten ehdoilla. Kiitos kun muistutit tuosta vapriikista. Siellä pitääkin käydä lasten kanssa. Mukavaa heinäkuuta teidän perheelle!

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!