keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kesää kesää

Mikähän siinä on, että kahvit maistuu parhalta ulkona viltillä, termarista. Kun muut on töissä. ;)

No ihan nautiskeluksihan tämä on mennyt.
Pojan jalkkiskin on kesätauolla, joten me senkun hengaillaan ja tavataan ystäviä ja sukulaisia. Ainoana aikatauluna ruoka- ja uniajat.
Mies jää kohta lomalle, sitten ehkä saa jotain aikaiseksi pihallakin, ja jotain pieniä reissujakin on suunnitteilla.
Epäitoivoisen keskeneräisestä pihastamme voisi hyvin ottaa resin, jos sille tielle haluaisi lähteä.
Mutta ei taida talonrakentajan auttaa ressailla. Kaikki ajallaan.

Vanhemmillani eli mummolassa on ehditty kanssa kyläillä. Isojen lasten käydessä vaarin kanssa kalassa
me katettiin äiskän kanssa päiväkaffet vähän fiinimmin.



























Vaikka olen hoitovapaalla tuntuu että arki kouluineen ja harrastuksineen on niin hektistä ettei läheisiä ihmisiä ehdi nähdä yhtään tarpeeksi. Päivät kuluu kuin itsestään, kunhan kotihommat saa tehtyä ja lasten kanssa kuulumiset vaihdettua. Millaistakohan juoksua elämä mahtaa olla sitten kun töihin pitää palata...
No, nyt ei murehdita sitä. Nyt lomaillaan! :)




Sadepäivien ohjelmaksi suosittelen muuten ihan rohkeasti jalkautumaan lasten kanssa museoon.
Meillä lapset on tykänneet niin Kansallismuseosta Helsingissä,
Tekniska Museetista Tukholmassa, kuin Tampereen Vapriikista josta nämä kuvat ovat, parin viikon takaa. Sinne halutaan aina uudestaan, ja kesäajan ulkopuolella se onkin onneksi perjantaisin ilmainen!






Ja muistutukseksi meille kaikille, joita meinaa ahistaa niihin biksuihin ahtautuminen:
"Keho on ihmisen koti. Ei kuritettavaa lihaa tai ongelma, joka pitäisi ratkaista." 
- Jaana-Mirjam Mustavuori
Ei muuta ku rannalle nauttimaan suomen kauniista kesästä!

Ressitöntä rentoa heinäkuuta!
Terkuin Taina

5 kommenttia:

  1. Mä kuritan lihaa vain yhdellä tavalla- syön sen! :P

    VastaaPoista
  2. Älä murehdi töihin paluusta, vaan nauti nyt olostas :))
    Kyllä sitä välillä "pitää" kurittaa itteä, mutta osaan kyllä nauttiakin... ja pakkokin, oon ilmeisesti liian lepsu kurittaja ;D
    (pari päivää, niin palaan taas paremmalla ajalla tänne koneen ääreen)

    VastaaPoista
  3. Mahtavan näköisiä puuhailuja teillä ollut lasten kanssa. Tämä kesä on niin ihanaa aikaa :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!