sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Betonihommia

Betonihommeleiden tekemistä on tullut hehkuteltua, joten jos muutama kuva.
Valmiina on siis tässä vaiheessa lähinnä kynttilän alusia. Tuonnempana sitten ne raparperinlehdet ja lastenkädet. :)

Pikaohjeistus jos joku innostuu:
Öljytään muotit. Leikataan vähän verkkoa tukemaan tekelettä.

Mössöä kannattaa tehdä (pussin ohjeen mukaan) aika vähän kerrallaan jottei ehdi jämähtää tekeleiden välillä.

Öljyttyyn muottiin lapetaan mössöä ja tökitään verkko sisään piiloon. Nuo kynttilöitä varten olevat koloset tein mukeilla, ja kun mukien pohjan oli öljynnyt ne irtosivat hyvin ihan pyöräyttämällä.


 Koristeeksi sommittelin tuollaisia vanhoja mosaiikkeja joilla olen lapsuudessa leikkinyt. Ja sittemmin aika moni muu, myös omat lapseni. Onhan ne vähän hassuja, mutta kuuluu tähän katekoriaan "ittelle tulee näistä kiva fiilis". :)

Eihän niistä nyt mitään priimaa tullut, mutta uskon että hämyisinä syysiltoina toimii oikein kivasti. Esimerkiksi tuolla meidän terassilla, joka hitaasti, mutta kohtalaisen varmasti valmistuu. Laudat on jo pätkitty ja maalattu kaiteita varten... kyllä se siitä! 
 
Mutta sellaisia ne betonityöt oli. Helppoa, hauskaa, tarpeeksi suurpiirteistä hommaa. Kannattaa kokeilla!
Terkuin Taina


13 kommenttia:

  1. Hienoja! Me tutustuttiin aiheeseen äitini opastuksella eilen. Tehtiin lasten käsistä valut, tulokset odottaa vielä mamman luona, mutta hauskaa oli - tuloksesta riippumatta!

    VastaaPoista
  2. Kivojahan niistä tulikin! Naapuri on valanut muovisilla lihapakkauksilla, siis niihin, missä liha myydään valmispakkauksissa kaupassa, laattoja. Pitäis itsekin joskus kokeilla, vaikuttaa mukavalta hommalta.

    VastaaPoista
  3. Nehän on kivoja! Ja se tunnearvo ja muistot on tärkeintä. :) Tein joskus vuosia sitten raparperinlehtikulhoja betonista, mutta silloin ei ollut paikkaa jonne niitä laitella. Nyt polttelisi päästä kokeilemaan kulhoja ja laattoja, mutta ehkei järkevää kun pihakin on pelkkää savikkoa (ja lätäkköä) vielä. Terassi näyttää kyllä samalta kuin teillä, tänään valmistunevat aitaelementit! Miesparka, varsinaisella kesä"lomalla".. =)

    VastaaPoista
  4. Kivoja tuli ja varmaan kivaa hommaa, tehdä näitä:)

    VastaaPoista
  5. Noi on tosi kivan näköisiä! Jään odottelemaan tunnelmakuvia syksystä ;)

    VastaaPoista
  6. Kauniit mosaiikkipalat olet laittanut betonitöihisi!

    VastaaPoista
  7. Sä se aina keksit kaikenlaista! Hienoja tuli ja varmasti tekevät syysilloista omalla terassilla entistäkin tunnelmallisempia :)
    Hieno tuli myös melkein-eskarilaisen ison pojan huoneesta! Uskon, että Leevi tykkää!
    Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kovasti kivoista kommenteista! Eiköhän noille möhkäleille jotain käyttöä löydy. :)

    VastaaPoista
  9. Kivoja betonitöitä oot tehnyt. Mulla on myös ollut suunnitelmissa tehdä pihalle itse kaikenlaista betonista. Suunnitelmat kyllä saa hioutua vielä ainakin ens kesään, nyt ei ehi tekemään mittään tuommoista kivaa.

    VastaaPoista
  10. Minullakin olisi pari säkkiä pikasementtiä autotallissa odottamassa :) Raparperinlehtiä pitäisi tehdä, ja bongasin aikoinaan netistä myös kivan idean betonikumisaappaasta! Sitäkin voisi kokeilla...

    VastaaPoista
  11. Hauskan näköisiä "piirakoita"! =)
    Mä tein viime jouluksi maitopurkeista tuikkukippoja betonista. Oli tosi kivaa ja helppoa ja minusta niistä kyllä tuli tosi nättejäkin. Osan maalasin ja sit laittelin niihin narulla kiinni sydämiä ja tähtiä jne. Täytyy ehkä ens jouluna tehdä taas.

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!