sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulu lähestyy..


Joulu lähestyy ja sen huomaa puuhista.
Leipomista, joulujuhlia ja tapahtumia, koristeluita..


Pipareita on leivottu, ja syöty.
Kahdenmoisesta taikinasta (tavallista, gluteenitonta / munatonta).


 Talokin leivottiin ja tarkasti koristeltiin.


Pienimmän mielestä koristelussa vähemmän on todellakin vähemmän.
Kokoaminen jäi vielä ensi viikolle
mutta hyvällä mallilla jo ollaan.
Ei ressiä. :)



























Lapsille koitan opettaa, että joulumieli tulee myös antamisesta, ei vain saamisesta.
Kortit, lahjat ja pienet muistamiset kuuluvat asiaan.
Mieluiten itse tehtyä, leivottua tai askarreltua.
Jouluna meillä on tapana opettejien lisäksi lahjoa myös harrastusten valmentajat ja ohjaajat.


Tänä vuonna tehtiin lasten kanssa Rocky Roadia.
Homma on helppoa kuin heinän teko: 
Sulatetaan suklaa, lorotetaan joukkoon öljyä, kaadetaan täytteiden päälle esim leivinpaperille.
jäähdytetään, palotellaan.

Makuina oli tällä kertaa:
* valkosuklaa, tummasuklaa, riisimuro, rusina
* minttusuklaa, vaahtokarkki, keksi

Jotain jäi sentään pakattavaksikin saakka...



Ensimmäiset päästiin viemään jo tänään
neidin voimistelun joulutapahtumassa jossa koko perhe pääsi remputtamaan.


Poikettiin myös Tampereen Tallipihalla joulutunnelmaa fiilistelemässä.


Ja sattumalta osuttiin kauneimmat lasten joululaulut -tapahtumaankin.
 Ihan alkoi tulla joulufiilistä itsellekkin!


Syöty on niin maan kaikkea hyvää Bic Maceistä intialaiseen,
plus ne kaikki leivonnaiset ja lihottavat juomat..  
Vararavinnon kerääminen talveksi on hyvällä mallilla,
tällä syömisellä ei kohta enää palele,
voi vaan iloisesti rullata paikasta toiseen!

Ehkä sitä taas ens vuonna ryhdistäytyy. Jos hyvittaa. ;-)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille,
koittakaahan selvitä ilman ressiä ja nauttia vain mukavasta joulun tunnelmasta!

Terkuin Taina



27 kommenttia:

  1. Rocky Roadia vois itsekin tehdä lahjaksi vaikka ensi vuonna.
    Tänä vuonna olen tehnyt/teen saaristolaisleipää ja mysliä lahjapaketteihin! :)

    VastaaPoista
  2. Oi vitsi miten ihana idea tehdä lumipallolyhty piparkakkutalon pihalle! Kopioin röyhkeästi tuon idean! ;) ..jos nyt siis saadaan niitä taloja edes kasaan ja pystyyn. Oikea asenne sinulla, ressitöntä joulunalusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös nää blogit oo vähän sitäkin varten että kivoja ideoita voi jakaa ja saada.. :)
      Noi on niitä Marianne palloja, mutta varoituksen sana - aivan helkarin vaikea saada pysymään kasassa, tee ensin pieni! Meillä tuli isommasta yritelmästä lopulta lumilinna (ilman kattoa) ;D

      Poista
  3. Rocky Road kuulostaa oikein hyvältä joulumuistamiselta, itseäni jotenkin innostaa ne semmoiset herkkuainepurkit, kuten esim muffinssiaineet purkissa - ne voisi sitten leipoa, kun joulun jälkeen ei ole mitään herkkuja jäljellä, ja ihan hirmuna tekisi jotain hyvää mieli :)) Ruokalahjoja on mielestäni kiva tehdä, antaa ja voisin kuvitella että saadakin, ainakin minun mielestäni ne on kivempia lahjoja, kuin kaikki eripari kipot ja kupot.

    Eilen Särkässä ollessa mietimme tuota tallipihaa, itse olen perinteisesti siellä joka kesä käynyt, mutta yksillekään joulumarkkinoille en ole vielä kerinnyt. Jotkut tuotteethan siellä on melko ylihinnoteltuja, mutta sieltä saa kyllä mielestäni paljon kivoja ideoita, ja onhan siellä semmoinen mukava vanhanajan tunnelmakin. Tuo kauneimpien joululaulujen kirkko näyttää kyllä todella tunnelmalliselta ja jouluiselta, varmasti oli mukava tilaisuus :)

    Hyvää alkavaa viikkoa, neljättä adventtia kohti tässä jo mennään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ne leivonnaisaine-purkit on ihania lahjoja! Meillä vaan leivotaan kaikkia niin "normaaleista" ihmisistä "kummallisia" allergialais-versioita että mitää takuu-toimivaa tavis-pullaa ei oo ;-)

      Isommat lapset ei kyllä suoraan sanoen kovin kauaa jaksaneet tuolla Talli Pihalla olla kun äidillä oli kukkaron nyörit kiinni. Toki shoppailu olis huvittanut, mutta ei noilla hinnoilla, valitettavasti...

      Mukavaa viikkoa sinnekkin! :)

      Poista
  4. Tuli ihan mieleen tuo vanha laulu:" Touhua on siinä monenlaistaj.n.a" Paljonhan sitä touhua riittää näin juhlaan valmistautuessa. Mutta se touhuaminen on niin kivaa.
    Oikein hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä touhua on tosiaan monenlaista, mutta mukavia puuhiahan nämä juhliin valmistautumiset ovat! :)

      Poista
  5. Ihanat nonparelli-kasat herralla!!! :D Itsekin olen suosinut noita Marianne-palloja lumilyhtynä, mutta valikoiman puutteen vuoksi tänä vuonna Eucalyptus-karkeista... ei huono versio sekään. http://sadunhohteinen.blogspot.fi/2013/11/pinkki-piparitalo.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Satu, sun talo on ihan pikkuisen tyylikkäämpi kuin meidän!!! :D
      Ja se poikien metsäreissun kakku näytti ihanalta, ja oli ollutkin kuulemma todella hyvää!
      Kiitos kauniista kortista. <3

      Poista
  6. Rocky road on niin hyvää! Lasten koristelut on omalla tavallaan niin suloisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten koristelut on parhaita! Ei tuolla talolla mihkään kisoihin osallistuta, mutta todellakin on oman näköinen ja lapset saa vapaasti osallistua. :)

      Poista
  7. Tuota herkkua pitää ehdottomasti kanssa vielä tehdä!!! :) Ja vararavintoa on todellakin taas kerätty! :,)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on just sitä sarjassamme petollista herkkua... mutta joulu on kerran vuodessa vaan, tai jotain. ;)

      Poista
  8. Ihanaa touhuilua lasten kanssa! Nauti... ei nämä meijän isot pojat enään mitään joulujuttuja äidin kanssa tee :))

    VastaaPoista
  9. Kivoja puuhia! Pitäisi tuota Rocky Roadia kokeilla joskus. Nyt ei enää taivu lisähommaan mutta vaikka ystävänpäiväksi tekisi. Joulua pukkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on siitä hyvä että maistuu kesälläkin. :)

      Poista
  10. Ihania kuvia :)
    Meilläkin on aina apureita kun leivon ja hyvä niin, eivätpähän ole tumpeloita isona :) Juhlat on kivoja, mutta kun niitä on monet viikossa, niin ... :( Meillä on onneksi viimeiset eilen, nyt saa rauhoittua lasten kanssa jouluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä on vielä huomenna kahdet joulujhlat, sitten rauhoittuu....tavallaan. :D

      Poista
  11. Blogissani on sinulle jotain! <3 Käy kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
  12. Me tehtiin tänään piparkakkutaloa ja muita pipareita (lapset vie kerho- ja koulukavereille) 4 tuntia. Omalla tavalla ihan kivaa puuhaa mutta täytyy myöntää että onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Tai josko se vähän helpottaisi kun pieninkin on isompi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tuota kuusta piti munkin ihastella. Liikuttavan suloinen :)

      Poista
    2. Helpottaa helpottaa, lapset kasvaa ja allergiatkin helpottaa... :)
      Rentoa joulun aikaa teille! <3

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!