perjantai 6. joulukuuta 2013

Joulukoriste-haaste ja puuhapäivitys



Me vietettiin parin yön miniloma perhellä kylpylässä.
Ihan kotinurkilla, mutta aivan mahtavasti irrotti arjen kuvioista!
Kolmen päivän molskimiselle jäi tarjouksia hyödyntäen hintaa alle satanen,
mutta riemua oli kyllä sitäkin enemmän!

No, lasten kanssa lomailu on aina vähän sellaista "hallittua kaaosta",
mutta silti se tapa jolla me tykätään liikkua. :)


Huomenna olisi tarkoitus sitten mun lähteä ekaa kertaa huoltajan ominaisuudessa
futisturnaukseen Hämeenlinnaan.
Poitsu niin helluisesti toivoi että osallistuisin vielä hänenkin harrastukseensa
- ennen pidin MLL liikkareita hänen kanssaan, nyt vain nuorimman.

Olisi tässä arjen pyörittämisessä toki kaikenlaista puuhaa muutenkin,
mutta eiköhän tuohonkin aikaa pistetä jostain löytymään.
Vielä tulee sekin päivä kun äitiä ei todellakaan sinne kentän reunalle enää toivota!


Perhepäivähoitajan lapsena lasten kanssa toimiminen on aina ollut mulle mieluista ja luontaista,
(tai sitten vaan olen niin lapsellinen lapsenmielinen)
- ja onhan nuo pienet pojat melkoisen suloisia kaikessa pelaus-touhotuksessaan!

Eipä sitä toki kaikkia viikon treenejä ja pelejä tarvitse kulkea,
(onneksi kimppakyyditkin toimii)
mutta silloin kun kentän laidalla on niin joudan minä palloja etsiä ja nappiksia sitoa!
Ehkä tämä on hyvä tapa pitää sitä äiti-poika suhdetta yllä sitten leikki-iän jälkeenkin,
niin kauan kun se pojalta itseltään toiveena lähtee.


3.12 ajellessa nappasin kuvan sateenkaaresta.
Kailotin mielessäni lauleskelin sääolojen mukaisesti
"Aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla joulu..."
No, onneksi sitä luntakin saatiin.
toivotaan että tämä on nyt sitä pysyvää laatua.


Sitten joulukoriste juttuihin.

Sain Jotaintekemistä-blogin Pialta sekä Haltiakummilta hauskan joulukoriste haasteen.
Kiitos vielä <3

Haasteen säännöt:
1. Ota kuva rakkaimmasta joulukoristeesta, ja kerro tarina sen takaa
2. Kiitä sitä bloggaajaa, keneltä haasteen sait
3. Linkitä postauksesi myös Karkkipurkki-blogin alkuperäiseen haastepostaukseen (http://www.karkkipurkki.com/2013/11/joulukoristeista-lempparein.html)
4. Haasta mukaan muutama blogi, kenen lemppareimman joulukoristeen sinä haluat nähdä

 
Tietysti kaikki lasten tekemät suloisuudet on aivan ihania ja rakkaita, mutta
pitkän harkinnan jälkeen päädyin rakkaan, jo edesmenneen mummini ompelemiin enkeleihin.
Mummi aloitti nukkejen ompelemis harrastuksen yli 70-vuotiaana,
ja silti noita kauniita rakkaita koristeita on kaikilla meillä kodeissa
mummista muistuttamasta ja iloa tuomassa.
Samalla ne muistuttavat hänen elämänilostaan, viisaudestaan ja lempeydestään.


 Tapani mukaan olen laiska enkä nimeä tätä kellekkään erityisesti.
Toivon toki että mahdollisimman moni tähän tarttuu
ja käy siitä minullekkin tämän postauksen kommenttilootaan kertomassa! :)


Sunnuntaina, kunhan mies kotiutuu mökkeilemästä kavereidensa kanssa
(heidän itsenäisyyspäivän "partio-perinteensä" jo kohta 30 vuotta)
ja me muksujen, mummin ja vaarin kanssa on käyty jäähalissa luistelemassa,
lähden naisten jouluaskartelu viikonloppuun jonka järjestää ihana ystis Sanna,
 ihan oikealta ammatiltaan askarteluohjaaja.

Seuraavaksi siis varmaan askartelupostausta luvassa. :)

Tänään muuten ajeltiin Tampere-talon ohi,
olipa lapsista jännää nähdä missä presidentti illalla juhlii!
Auton ikkunasta napatusta kuvasta näkyy vähän tuo komea lippumeri.


Toivotan kaikille mukavaa joulumielistä viikonloppua,
sekä tietenkin tunnelmallista itsenäisyyspäivän iltaa.
Tämä on varmasti meille kaikille suomalaisille aina tärkeä ja tunteikas päivä! 

Terkkuloin Taina

19 kommenttia:

  1. Ehdottomasti mukaan kentän reunalle... sekin aika tosiaan tulee vielä, kun äitin ei niin välttämättä tarvii tulla pelejä kattomaan :D Mutta onneksi sekin vaihe kestää vaan hetken ja taas seura ja apu kelpaa ♡

    Oikein mukavaa Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kai se menee, että äidit osallistuu juuri niin ja niihin puuhiin mihin kasvavat lapset toivoo että välilöt pysyy. Siskoni käy poikansa kanssa juuri kiinan kielen tunneilla pojan innostuksen vuoksi.. :D

      Poista
  2. Huippua että junnut tahtoo äipän pelihommiin! Kauniita mummosi enkelit, juuri tuollaiset koristeet ovat minullekin rakkaimpia. :) Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua ja rauhallista itsenäisyyspäivää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se mukavalta tuntuu että poitsu vielä äidin mukaan pyytää. Parhaita on ne joulukoristeeet joihin liittyy muistoja ja tarinoita. :) Kiitos samoin sinne! :)

      Poista
  3. Kyllä tommonen miniloma piristää kovasti!
    Tosi suloiset enkelit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja nyt on vielä viikonloppu edessä! :)
      Enkelit on mulle rakkaita. <3

      Poista
  4. Nää sun postaukset on aina niin ihanan elämänmakuisia :)
    Hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mää en osaa olla hiano vaikka haluaisin! :)
      Kiitos samoin sinne! :)

      Poista
  5. Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa!:)

    VastaaPoista
  6. Todella kauniit enkelit, ihana tarina ja muistot! :)

    VastaaPoista
  7. Kyllä tuollainen "miniloma" aina piristää :) Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa kuulla, että olette päässeet minilomalle, olette sen ansainneet.
    Hyvää joulukuun jatkoa! Ja lapsethan sen joulun tekee, ehkä jaksat nautiakin edes hiukan kaikesta.

    VastaaPoista
  9. Kurkistelemassa eloonne. Leppoisaa joulun odotusta ja terveisiä länsirannikolta.

    VastaaPoista
  10. Minilomatkin voi olla yllättävän piristäviä! Me tehtiin lauantaina koko porukalla päivän reissu Rovaniemelle joulupukin Pajakylään. Junalla mentiin, ja se taisikin olla isoin elämys lapsille :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!