sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 kuvina

Tammikuu
Vuoden lopuksi on mukava pysähtyä muistelemaan kulunutta vuotta.
Keskittyä kaikkiin niihin asioihin joista voi olla iloinen ja kiitollinen.

Tässä siis jo perinteinen kilometri-postaus vanhan kertausta, 
kaksi kuvaa per kuukausi.

Tammikuu
Tammikuussa  vietettiin kultaisen kummitytön nimiäiset.
Kuukausi kului minulta vielä pääosin sohvan mutkassa joulukuun alussa tehdystä leikkauksesta toipuen, 
mutta arki alkoi jo palailla uomilleen.

Helmikuu
Helmikuussa vietin 35 v. synttärini perheen kanssa Kanarian lämmössä.
Matka oli kaikin puolin super onnistunut!

helmikuu

Kotoilu puolella maalaisin vanhasta lelukaapista poitsulle entistä ehomman.
Nautin yli-paljon kotiäiteilystä taaperoni ja pikkukoululaisteni kanssa.
Ehdin puuhata, tuunata ja askarrella kaikkea kivaa kotona,
ja kotimme oli kuin muumitalo: lasten ystäviä oli tupa täynnä, yötä päivää.

Maaliskuu
Maaliskuussa meillä vietettiin yhdistettyjä 2-, 7- ja 9-vuotis kekkereitä
osin etu-, osin jälkikäteen.
Alkutalvi oli kaverisynttärihulinoita pullollaan.

Maaliskuu
Pääsiäiseksi saatiin pieniä serkkutyttöjä yökyläilemään
ja trullihommia riitti.

Huhtikuu
Huhtikuussa oli edelleen myöhäistä kaverisynttäröintiä,
sekä kevätpuuhia trampan kokoamisesta pihatöihin.
Opin uuden helpon leivotasuosikin:
kääretorttu käärmeen.

Toukokuu
Toukokuu koettiin monta kiitollisen haikeaa hetkeä.
Todistusten jaot, harrastusten kevätnäytökset,
Minun ja pienimmän viimeiset perhekerhoilut.
Moni ihana aikakausi päättyi,
uusia hienoja juttuja jo siinsi edessä.
Riemua ja haikeutta, onnea ja kiitollisuutta.
 
Toukokuu
 Kesä alkoi ihanan vehreänä 
ja olin onnellinen saadessani viettää vielä koko pitkän kesän lasten kanssa kotona.

Kesäkuu

 Kesäkuussa päästiin viettämään lakkiaisia Ruotsalaisittain.
Meininki oli jotain meidän lakkiaisten ja penkkareiden välimaastosta,
mukavan iloinen juhla aikuisuuden kynnykselle.
Meidän kuopuksen Ville Viikinki fanitus puhkesi kukkaan.

kesäkuu
Kesäkuussa olin mukana miehen työmatkalla Amsterdamissa.
Päivisin oli aikaa vaellella yksin kauniissa kaupungissa,
iltaisin oli aikaa tehdä kaksin ihan mitä huvittaa.
Vaikka lapset ovat elämämme keskipiste näitäkin hetkiä tarvitaan.

Heinäkuu
 Heinäkuussa tehtiin mahtava telttaturnee Ruotsin halki Tanskaan
jolla nähtiin mm. Öölanti, Legoland, Bunken, Kolmården ja Grenna.
Matkakertomusta löytyy rutkasti blogista heinäkuun kohdalta. :)

Heinäkuu
Elokuussa nautimme vielä Suomen kesästä rentoillen, kotoillen ja veneillen.
Ohjeet Kenin liitovarjoon löytyvät täältä.

Koulut alkoivat mukavasti vaikka jännittihän se:
Neiti lähti kauemmas isoon isojen kouluun kolmoselle,
keskimmäinen aloitti oman koulutaipaleensa ykkösellä.

Elokuu
Elokuussa annoimme siskojen kanssa vähän erilaisen syntymäpäivälahjan rakkaalle äidille:
Ensimmäistä kertaa aikuisiällä kävimme naisten reissulla.
Tanssia, Tallinnaa, höpötystä, ihanaa yhteistä aikaa.
Kerrankin ilman miehiä ja lapsia, ei kokkaamista, ei muista huolehtimista 
- tämä päätettiin tehdä toistekkin!

Elokuu
Syyskuu oli mullistusten aikaa.
Kaikki harrastukset aloitettiin, pienin aloitti päivähoidossa, 
isojen koulut lähtivät todenteolla käyntiin,
minä palasin lähes kolmen vuoden hoitovapaalta töihin,
miehellä puhkesi umpisuoli ja syyskuu meni hänen osaltaan sairastaessa saairaalassa ja kotona.
Tuntui että syöksyin pääedellä ruuhkavuosien ytimeen
kun yllättäen olikin kahden aikuisen vastuu arjen pyörityksestä.



Syyskuu
Kaikesta selvittiin ja elämästä teroittui ne tärkeät asiat:
koti, perhe, vanhemmat, ystävät.
Isän ja äidin apuun voi aina luottaa, ystäviltä sain paljon voimia.

Syyskuu
Lokakuussa vietettiin paljon aikaa ystävien kanssa
ja juhlittiin Halloween hengessä.
Elämä koulujen, päivähoitojen, töiden ja harrastusten vilinässä oli asettunut mukavasti uomiinsa.

Lokakuu
Ensilumet satoivat, illat ja aamut pimenivät, mutta minä nautin pyörämatkoistani töihin.
 Onneksi mieheni itsetunto kestää mun hyvin miehisen työympäristön ja -kaverit!
Työelämä tuntuu kotivuosien jälkeen mukavalta ja sopivasti haastavaltakin,
ja mahtavan työporukan kanssa saa nauraa vedet silmissä joka päivä!

Opin myös laskemaan lankoja käsistäni kotona.
Ikinä en suostu heittäytymään avuttomaksi naiseksi
(paitsi viemäreiden puhdistusten kohdalla pelaan prinsessa-kortin),
mutta onhan se mukavaa että mies omatoimisesti on ottanut erilaisen roolin arjen sujumisessa
nyt kun perheessä onkin kaksi työssä käyvää aikuista.

Lokakuu
Marraskuussa vietimme 10-vuotis hääpäivää.
 Hyviä yhteisiä vuosia juhlistettiin mm. Ravintola Näsineulassa syömällä.
Tästä on hyvä jatkaa! 

Marraskuu
  Marraskuussa vietettiin minilomaa Tukholmassa ja Helsingissä.
Käytiin Moikkaamassa siskoa ja kummipoikaa Skanssenin retken merkeissä,
 ja tietenkin Ville Viikinkiä..

Marraskuu
Joulukuu oli täyteläistä ruuhkavuosi elämää.
Töissä riitti tekemistä ja jouluvalmisteluita puuhailtiin.
Kylpylälomallekkin silti ehdittiin ja perheen ja ystävien kanssa vietettiin aikaa.

Joulua vietettiin rakkaiden kanssa.
Lahjoja, herkkuja ja lämmintä tunnelmaa riitti aivan ylitsepursuavasti.

joulukuu
Vuosi on ollut vauhdikas, tunteikas, täynnä suuria ja pieniä elämänmuutoksia.
Silti tärkeimmät peruasiat ovat pysyneet ennallaan.
Kiitos kaikki te mun tärkeät ihmiset, ystävät, tuttavat, perhe, että olette pysyneet matkassa!
Tehdään ensi vuodesta vielä mahtavampi!

Huomaan myös tulleeni ikään jolloin minulle on herttaisen yhdentekevää mitä muut minusta ajattelevat.
Siis ihmiset joilla ei ole elämässäni mitään merkitystä saavat puolestani vihata, rakastaa, viisveisata.
Ystävät ja rakkaat tietätävät miten asiat oikeasti ovat, millainen minä olen, millainen perheeni, ja se riittää.
Totean kuten Rhett Tuulen viemässä: Frankly, my dear, I don't give a damn. 
Siinä mottoa ensi vuodelle. :)

joulukuu


Viime vuoden vastaavaan postaukseen olin kirjoittanut:

"Ensi vuonna en lupaa 
laihduttaa, rikastua, raivoraitistua, olla herkuttelematta tai nautiskelematta elämästä. 
Sen sijaan lupaan parhaani mukaan olla armollinen itselleni ja muille, 
nauttia hetkestä ja olla läsnä,  huomata ne pienet arkiset onnen pipanat. 
Välttää viimeiseen saakka sanaa kiire.   
Olla kiitollinen niistä asiota joita on saanut ja olla haikailematta niitä joita ei nyt juuri saa."

Tämän voin allekirjoittaa tulevallekkin vuodelle. 

Kiitollisena, hyvää onnelista uutta vuotta toivotellen,
mukavia uusia juttuja innolla odottaen,
Taina

26 kommenttia:

  1. Paljon on mahtunut teidänkin vuoteen. Toivotan teille kaikkea hyvää myös uudelle vuodelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taaksepäin katsoen huomaa että monenmoista on tosiaan ollut. Ja monta aihetta kiitollisuuteen! Kiitos, samoin sinulle ja teidän koko sakille! <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos samoin Terhi! Ensi vuonna kyllä treffataan kuten on suunniteltu! <3

      Poista
  3. Mukavalta näytti vaikka varmasti välillä oli melkoista vipinää. Monta mukavaa reissua ja erityisesti minua lämmitti tuo kotisi vertaaminen muumitaloon... :). Toivottavasti uusi vuosi on yhtä onnellinen ja touhukas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No paljonhan sitä vuoteen mahtuu! :) Ihanaa antoisaa touhukasta uutta vuotta sinnekkin! :)

      Poista
  4. Hienoja kuvia vuodenvarrelta. Paljon hyvää teille myös tulevalle vuodelle :)

    VastaaPoista
  5. Hyvin olet jo vuosi sitten kirjoittanut tästä vuodesta! Mukava oli nähdä kuvat kuluneesta vuodesta ja huomata, että vuoden verran minäkin olen jo blogiasi seurannut. Olkoon tuleva vuosi ihmeellinen ja toiveittesi mukainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pysytäänhän kuulolla ensi vuonnakin! :)

      Poista
  6. Ihana vuosi takana! Täällä yritän samanlaista postausta väsätä... mutta kun on valinnan vaikeutta kuvien kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meilläkin on sellainen 600 - +1000 kuvaa / kk koneella.. :D Mutta sitten päätin että 2 jo julkaistua lempparia / kk niin pääsi sitä suht helpolla, senkun fiilisteli menemään. :)
      Postaustasi odotan innolla! :)

      Poista
  7. Oi, ihanan täyteläinen vuosi ollut teillä! Hyvät päätökset, ehdottomasti tulevalle vuodelle. Siinä on haastetta yllin kyllin. :) Ihanaa ja inspiroivaa tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noilla päätöksillä mennään tosiaan tämäkin vuosi. :)
      Samoin ihanaa inspiroivaa vuotta sinnekkin! <3

      Poista
  8. ♥oi,miten ihana postaus! Oikein hyvää Uutta Vuotta sinulle ja perheellesi!♥

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia ja hetkiä kuluneelta vuodelta! <3 Paljon on ehtinyt tapahtumaan ja isoja muutoksiakin olette kokeneet. Kaikkea hyvää teille ensi vuoteen, olkoon se rakkauden ja ilon täyttämä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Vuosi on tosiaan ollut monipuolinen, ja jotenkin tuntuu että nää vuodet menee aivan pikakelauksella. Täytyy vaan koittaa jaksaa nauttia joka hetkestä! Ihanaa rakkauden ja ilon täyttämää vuotta sinnekkin! <3

      Poista
  10. Moikka Taina!

    Eksyin tänne blogiisi vahingossa ja olipa hauska löytää tuttu ihminen kirjoitusten takaa :)
    Hyvää uutta vuotta sinulle ja koko perheellesi!

    T. Aino (se jonka pikkusisko oli maailman parhaalla perhepäivähoitajalla eli äidilläsi hoidossa pienenä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HEI! :) Onpa hauska että löysit tänne! :) Ja aina mukavampaa että kommentinkin jätit!
      Kyllä ne äidin hoitolapset perheineen tuli rakkaaksi koko perheelle :)
      Välillä äidiltä sinunkin kuulumisia olen kuullut. :)

      Oikein hyvää uutta vuotta teillekkin ja terkkuja! <3

      Poista
  11. Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta teidän perheelle!


















    VastaaPoista
  12. Minä tässä villasukat jalassa sohvan mutkassa lueskelen blogeja, ja ihastelen koosteita menneestä vuodesta. Kivalta ja elämän makuiselta sekä vauhdikkaalta näytti teidänkin vuotenne 2013 :) Itselleni vuosi 2013 oli vähän hankala, ja siksi en edes kaipaa koostetta kuluneesta vuodesta, tosin tällä mekän huonolla muistilla voisi olla ihan hyväkin muistella :) Mutta nämä muiden koosteet on kyllä kivoja.

    Ja olet kyllä jo vuosi sitten pohtinut viisaita, ollaan siis tämäkin vuosi armollisia ja hyviä niin itsellemme, kuin muille <3 Hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen ihanasta kommentistasi! <3
      Toisaalta tekee joskus hyvää palata niiden hyvien asioiden ja kiitollisuuden aiheiden äärelle.
      Onhan meilläkin ollut vaikka mitä, mutta koitan muistaa ne hyvät! ;)
      Hyvää tätä vuotta sullekkin! <3

      Poista
  13. Ihana kirjoitus, jälleen kerran! :) Tuun hyvälle tuulelle kun katselen kuviasi ja luen juttujasi. Pitkästä aikaa pääsin rauhassa lueskelemaan blogeja ja vähän päivittään omaakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kivasta kommentistasi, jälleen kerran! <3

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!