tiistai 5. marraskuuta 2013

Silityslaudan tuunaus, tuolin maalaus, vaatekriisit ja muut hölinät


Meillä on pari vanhaa nojatuolia - alkuperäinen lookki oli havunvihreä kangas ja koivun väriset puuosat.
Vuosien myötä ne olivat päätyneet vaalea kangas - kirsikat puuosat moodiin.
Mulle kun toi kirsikka ei oikein enää kolise olen haaveillut maalaamisesta jo pidemmän aikaa.
Suunnitelmissa oli sellainen tumma, murrettu turkoosi.
Viisas isosiskoni kesällä kommentoi moista suunnitelmaa sanoin
"Elä hullu pillaa hyvvää tuolia" (se Oulun sisko siis)


En sitten ihan tarkkaa muista mitä helvett ihmettä on päässäni liikkunut kesällä kun olen maalin hakenut.
Ehkä kauniina lämpimänä kesäpäivänä olen lähtenyt hakemaan jotain Huvikumpu-fiilistä,
vai olisiko rautakaupan setä sekoillut, mene ja tiedä,
syyslomalla kuitenkin kun vihdoin avasin maalipurkin siellä olikin tumman turkoosin sijaan mintunvihreään.

Mutta koska palikat oli viritelty maalausasemiin ja sopiva draivi oli päällä en antanut pikkujuttujen lannistaa 
vaan sudin värit pintaan.
No, eihän siitä nyt hienoa kyllä tullut mutta erilainen kumminkin. ;)

(sieluni silmin näen siskoni puistelevan päätään hullun pikkusiskon toilailuille) ;-)


Koska elämme tätä synkeää suomen viidettä vuodenaikaa marraskuuta (ei enää syksy, ei vielä talvi)
päätin hemmotella itseäni vähän pehmeämmillä aamuhetkillä ja roudasin tuolin vaatehuoneeseeni.
(eikä tuo minttu-hirviö olisi muualle kyllä sopinutkaan)
Arkiaamut alkaa kahvikuppi kourassa kirkasvalolamppua aivottomana tuijottaen (klo 6), 
sit kun silmät on jotenkin auki vedän pakkelit naamaan, päivävaatteet niskaan
ja lähden muuta perhettä herättelemään.
Tuossa kelepaa nyt mamman heräillä.


Kuva on otettu tänään keskipäivällä,
pikkusen on ulkona pimeää.. no tänään oli kyllä melkoinen myrskypäivä.


No, tuolin jälkeen tuli vielä se perinteinen kohtaus,
että kun maalipurkki on auki niin jotain muutakin voisi vielä sutia...
hiippailin ympäri taloa enkä keksinyt tällä kertaa kuin silityslaudan.
Se on ollutkin tuunaus-suunnitelma-listalla jo tovin,
ei tosin ihan tämmöiseksi mutta tämmonen siitä nyt tuli kun sai tytön verhosta jääneet kankaat hupuksi . ;)


Oikeastaan tästä tuli sen verran parempi että nimeän tämän silityslaudan pääprojektiksi 
ja nojatuolin sivutuotteeksi.
Ja seuraavalla kertaa maalikaupassa lupaan olla vähän skarpimpi!

Olohuoneessa meillä on vaihteeksi hyvin sisustuksellinen maja.


Muutama kotipäivä taltutti orastavat flunssapöpöt ja aamulla palataan taas arkeen
lähtemällä viiteen osoitteeseen kahdeksaksi aamulla.

Neiti kolmasluokkalainen suoritti ympäristöopin kokeisiin lukunsa kuulustelemalla minulta
koealuetta samalla kun laitoin ruokaa ja pyykkiä.
Ei meinannut tulla kuulkaa naurusta loppua,
mun vastauksista voisi kuulemma kirjoittaa vitsikirjan.
Sovitaan, että ne tosiaan oli kaikki vastaukset ihan tsoukkia vaan.....


Pientä matkakuumetta alkaa olla ilmassa ja Ville Viikingin laivaan reissu buukattu,
näin marrasmyrskyjen aikaanhan se onkin oikein rentouttavaa. (not)

Seuraavaksi lauantaiksi sain kutsun Indiedaysin Bloggers Inspiration Dayhin
- ja kevyen vaate kriisin siitä tietenkin leivoin,
mutta muuten aivan huippua!
Ketäs tuttuja siellä sitten näkyy?
(ja mitä te laitatte päälle..)

Tsemppiä kaikille syysmyrskyjen keskelle!
Terkuin Taina

15 kommenttia:

  1. Tulipas mukava mieli sinun jutuista! Meinaa sairaslomalla seinät olla liian lähellä.... Minulle käy lähes aina noin noiden maalien kanssa. Jos näen jonkun kivan maalin jossakin en lähde pois ennenkuin olen saaanut värinumerot. Voin kuvitella vaatekriisin tuollaiseen tapahtumaan, toivottavasti löydät jotakin kivaa ja hiukset hulmuten juhlimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! <3 ja tsemppiä saikkuiluun. saas nähdä mitä tohon vaate-dilemmaan keksin.. :/ mutta enköhän hauskaa pidä silti vehkeissä kuin vehkeissä! :)

      Poista
  2. Persoonallinen tuoli :) Tekee hyvää saada syksyyn vähän väripiristystä :) Tsemppiä asuvalintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saahan tuo tuoli ainakin hymyilemään kun on niin pöljän näköinen! :D

      Poista
  3. Kivalta tuo tuoli näyttää! :) Ja silityslaudasta tuli hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olis toi tuoli kai ihan ok jos sopisi meillä johonkin! :D silityslaudasta tykkään, vanha kuosi oli niin karsea kasari. :)

      Poista
  4. Toi teidän vaatehuone on niin UPEA, sanoisin jopa ylellinen! Kivahan tuosta tuolista tuli, ja silityslautaanhan väri sopii mainiosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se on muuten MUN vaatehuone. Äitin oma huone. ;-)

      Poista
  5. Nää sun jutut ja kuviot on niin tuttuja mulle myös. Sovelletaan ja muutetaan suunnitelmia lennosta :)
    Sun tuunauksista tuli kuitenkin kivoja,
    Mun kutsu on ehkä hukkunut postissa, joten vältyn vaatekriisiltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naureskelin yks päivä sun juttua kuinka kuljet mittanauhan kanssa että mihin hankinnat mahtuisi, mä kuljen miettimässä mitä maalaisin ja mihin ne maalatut härvelit passaisi... :D
      Oisko kutsu tullut kun osallistui äänestyksiin?

      Poista
  6. Tosi kiva siivouslauta..eiku silityslauta :D hehe..

    miun blogissa on siulle haaste ;)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana mintunvihreä väri, suunnittelen yhden kaappimme maalaamista sen väriseksi. Mikä sävy/sävynumero on kyseessä? Tikkurilan? Tuosta silityslaudasta tuli varsin piristävä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Purkissa lukee M8.11.81, pohjana puolihimme kalustemaali Sadolin.

      Poista
  8. Haha.. mä sain niin hyvän mielikuvan Susta ku Sä tuijotat sitä lamppua :DDD

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!