perjantai 22. marraskuuta 2013

Auttakkee! (kehysvalinnassa) (naamaan)


Olen jostain lukenut että ihmisen elimistö on suunniteltu kestämään noin 40 vuotta.
 Huomaa että meikäläisellä parasta-ennen päivä lähenee pikku hiljaa.
Viime talvena paikattiin ekat hampaat, nivelet ruskaa ja muutakin pikku kremppaa ilmenee.
Nyt sitten tämä - tarvitsen silmälasit!

Töihin ja lukemiseen vain, mutta lasit silti.
Aivan uusi yllätävä maailma aukesi kun lähdin sitten ekoja lasejani etsimään.

Kuin tilauksesta Bloggers’ Inspiration Day –tapahtumassa viime viikonloppuna oli 
Instrumentariumin piste jossa kävin sovittelemassa asiantuntijan avustuksella 
millaiset lasit tähän naamaan voisi passata (ylin kuva), 
ja yllättäen huomasin tykästyväni melko huomiotaherättäviinkin laseihin.

Eräs viisas järkevä ystävä yritti suositella hengettömiä jotka varmasti nimenomaan työlaseiksi olisivat fiksu valinta, 
mutta on ne niin tylsiä, kyllä se vaan jotain naisellisempaa pitää olla. 
Blingiä tai väriä tai jotain! :)

Kun on 160 cm sulka päässä, on suuri osa laseistakin auttamatta liian isoja.
Lastenosastolle en sitten silti lähtenyt.. ;)

Nyt pyydänkin teidän apua.
Tänään kävin sovittelemassa lisää laseja ja tässä kuvia loppusuoralla olevista.
Mitäs sanot?

1. Tummaa
2. Metalli aisaa
3. Kevyttä
4. Punaista
 Noi muovikehykset ei vielä istu ihan oikein (roikkuvat liian alhaalla) 
mutta niihin laitetaan nenätyynyt jolloin tulevat riittävät ylös tukevasti.
Myöskään ripset eivät silloin osu linsseihin
- miten muuten ripsipidennöksiä pitävät voivat edes käyttää laseja, 
mulla ainakin ihan omat meinaa ottaa lähes kaikkiin laseihin kiinni?
(vai onkohan mun pää vaan jotenkin oudon muotoinen) ;)

Mahoton määrä laseja lisää (ja näiden tarkemmat tiedot) löytyy 
Instrun sivuilta, sinne vaan kurkkimaan! :)

Lupaan että seuraavien postausten aiheet tulee olemaan jotain aivan muuta 
kuin meikäläisen naama tai shoppailua,
monta haastetta olis nimittäin vastaamatta (kiitos niistä!) ja joulukoristelaatikko kaiveltu esiin...
 
Mutta nyt ystävät pyytäisin apua!
Mitkä lasit valitsen?
Mukavaa viikonloppua toivotellen,
Taina
 
 Yhteistyössä  Indiedays:in ja Instrumentariumin kanssa

 

44 kommenttia:

  1. Ekassa näytät äidiltäsi. Väriä rohkeasti. Ja kyllä ne ripset hankaa, mut taivutettava riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, taidan vähän näyttää! :) Mulla on ihan taivuteltu, mutta ehkä sit vielä pystympään.. :)

      Poista
  2. Itse henk.koht. tykkään noista näyttävistä ja paksusankaisista, mutta se on niin makuasia! Itsellä vihreet ollut nyt n. vuoden, puoltoista ja nyt haluisin punaset kehykset :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä kivoja, mutta kyllästyyköhän helpommin näyttäviin? vai sittenkin pliisuihin...? :)

      Poista
  3. Tykkään eniten 1. - tosin ei ihan saa selkeää kuvaa miltä näyttävät päässäsi, kun katseesi sivuttain :) Vähiten istuvaksi koen nro 3. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mä otin noita sivukuvia että näkyy millaiset ne lasit on, ehkä huono valinta. :) 3 ehkä vähiten omakin suosikki just tällä hetkellä. Ja lasten mielestä huonoin :)

      Poista
  4. Munkin silmiin (ainakin tuolla sivuprofiililla kuvattuna) nro.1 vie noista voiton ja nro.3 on ehkäpä se vähiten miellyttävä vaihtoehto.
    Mutta makuasioitahan nää on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta hetken katseltuna myös tuo nro.2 vaikuttaa kivalta. Ehkäpä siis vastaus on 1 tai 2.

      Poista
    2. Ihana sinä kun vielä palasit :) 1 ja 2 on hyviä :)

      Poista
  5. Ylimmässä oot kyllä ihan äitisi näköinen :)! Mun valinta on tuo nro 1, tummaa. Mut mitkä vaan passaa noin nättiin naamaa ;)! Riikka L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, äiskälle ja toinen hih nätille naamalle. Mitäs me vanhat ämmät, eiku olikse vanhat läskit ämmät ;-)

      Poista
  6. Mun mielestä toisiks alin on kivoin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No noissa on kyllä jotain kivan kepeää. Lasten mielestä oli huonoin vaihtoehto :)

      Poista
  7. Uusi yritys. Ykkönen mielestäni sopii parhaiten:) Kakkonenkaan ei ole hullumpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Taitavat kerätä eniten "ääniä" :)

      Poista
  8. Ykkönen on ykkönen omiin silmiini,voin vaan kuvitella miten vaikeeta toi kehysten valinta oikeesti on,nyt ei käy kateeksi,ei ollenkaan;)
    Kivaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on tää melkosta kun ei oo ikinä tarvinu moista miettiä eikä yhtään osaa tietää millaisia sitten oikeesti tykkää käyttää!

      Poista
  9. Jos tiedät että jaksat vihreitä, niin ne, jos olet yhtään epävarma, niin.....yllättävä kyllä alimmaiset.
    Mustat on liian....mustat :) ja vahvat, metallisangat ihan liian tavalliset. Sulla on räiskyvät hiukset, ne tarvitsee jotain samaa laseihinkin. Jollet sitten halua alkaa oranssitukkaiseksi hiirulaiseksi - mitä mä eppäilen :D
    Alkaa tehdä mieli painella nissenille taas, mulla on yleensä laseja vähän joka lähtöön, halvimmat mitä mieleisinä saa, mä tuppaan hukkailemaan ja unohtelemaan niitä....enkä mä yhtään o vaihtelunhaluinenkaan...enhän....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jotenkin osaan kuvitella että sulla on joka fiilikseen omat lasit. Jos mun "pitäisi" käyttää laseja jatkuvasti olisi kyllä pakko olla tosiaan monet, eri asuille, fiiliksille ja toiminnoille. tietty! Mutta jos tän ruudun tuijottelun nyt pystyis aloittaan yksillä ;)
      Ne alimmat oli tosiaan kivat. Vihree rajoittaisi taas ehkä liikaa vaatteita ja koruja. ehkä.
      Nissenillä kävin mutta siellä ei oikein ollut valikoimaa pienipäiselle.
      Kyllä mä luulen että jos hiirulaisesta ja räiskyvästä pitää valita niin sinne räiskyvämpään kallistutaan! ;D

      Poista
  10. Mun mieleen olis toi kuva 2. metallia, mut en kyl oo varma ku ei nää edestä.. Noi mustat on tosi "kovat" ja alimmat liian pliisun väriset.. Oot kyl ihan äitis näkönen rillit pääs, hassua..
    Pus! Outi R.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä ne edestä-kuvat olis ollut parempi valita! ;D vai äiskä.. :D

      Poista
  11. Kakkonen tai nelonen olis mun suosikit. Molemmat sopii tosi hyvin.
    Ja kiitos kun muistutit tosta parasta ennen päiväyksestä. Mulla sen umpeutumisesta tulee kohta kuluneeks 9 vuotta... Mutta hengissä ollaan, joten sulla ei hätiämitiä.
    Kyllä ihminen kestää sen minkä kotiverkkaritkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla on ollut samat ratsastushousut nyt 20 v, ja kyllä kotiverskojen pitää kestää siis vähintään saman verran! Ja mehän voidaan kummiskin olla selllaisia iättömiä hienoja leidejä, ainakin haaveissa... :D

      Poista
  12. Nyt ollaan ytimessä! Itselläni on ollut silmälasit 25vuoden ajan, ja aina olen rillini Instrusta ostanut. Iän myötä näkö ei onneksi enää muutu kovinkaan nopeasti, joten nyt mulla on käytössä kolmet eri pokat - hengettömät kotoiluun, ns "nukkulasit" (niin kuin ystäväni sanoo) - niiden kanssa ei haittaa, vaikka torkahtaa telkun ääreen, musta-viininpuna-timangiset-metalliset ovat edelliset hyvät pokani, mitä käytän esim tanssiharkoissa, koska ne pysyy hyvin päässä, ja uusimmat ovat tummanruskeat muovipokat turkooseilla yksityiskohdilla, ja tykkään niistä kovin, koska ne sopivat kasvojeni muotoon todella hyvin, ja ovat minun väreihini sopivat/ryhdittävät.

    Niinpä sanoisin noista sinun pokavaihtoehdoista, että 1. ja 3. eivät ole se sinun juttusi - ne on väärän väriset sun sävyihin :) Toiset liian jyrkät, ja toiset mitään sanomattomat. 4. ovat kivan väriset, mutta väärän malliset sinulle - vetävät kasvoja ja ilmettä liikaa alas.

    Mun mielestä noista kaikista parhaiten sulle sopii tuo vaihtoehto 2. koska;
    -niissä on hyvät värit sulle
    -(kuvakulmasta huolimatta) ne näyttäisivät olevan oikean kokoiset sinulle
    -ne ei laske liian alas, ja yläreuna vähän nousee -> ei tee katsetta niin surulliseksi/väsyneeksi
    -niissä on kuitenkin kehystä ja näköä ja jujua
    -metalliset ovat mielestäni helpommat pokat ensimmäisiksi pokiksi -> niitä on helpompi täsmätä ja säätää myöhemminkin hyvin istuviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon muuten kattellu sun blogissa että sulla on tosi hyvännäköiset lasit!
      Kiitos paljon tästä kommentista, hyödyllistä tosiaan kuulla mitä ajattelee joku joka laseja tosiaan "osaa käyttää"!
      <3

      Poista
  13. Ykköset:)
    Täällä kans ikänäkö iskenyt mutten saa tehtyä mitään asialle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä joudun nyt tekemään kun alkaa töissä vaivata ruutua tuijotellessa. Silmät tulee kipeäksi kun kovasti tuijottelee ja yritää pysyä riveillä ja saada luvut oikein... :P

      Poista
  14. Heippa!
    Valitse vaan ihan oman maun ja mieltymyksen mukaan! :) Ja voin kyllä kertoa, että vaikka kuinka taivuttelet ripsiä, niin aina ne linsseihin osuu. Mun ei kannata edes haaveilla "tekoripsistä", kun omatkin on jo niin pitkät, että aina tiellä. Käytä sit kuitenkin vedenkestävää ripsaria, niin ei linssit oo töhnässä koko ajan :)
    T. Kova lukijasi, satunnainen kommentin kirjoittaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! <3 Kiva kuulla anonyymeistäkin kurkkijoista!
      Mun fiilis seilaa ees taas noitten lasien välillä, ajattelin että jos täällä tulee joku selkeä ei tai juu jollekkin lasille niin kannattaahan sitä kuunnella.
      Vedenkestävä ripsari on kyllä ehdoton väline, itse tykkään että on jonkunmoinen ehostus aamusta iltaan, mielellään suht siisti tilanteessa ja säässä kuin tilanteessa ja säässä. :)

      Poista
  15. Tummat ja punaiset molemmat ovat päheet. Ehkä punaiset olisivat sinun värillesi turvallisemmat, jos sellaista haet. Tummat taas tuovat upeaa sähäkkyyttä, jos sellaista toivoisi! :)
    Noi on kaaheita hommia noio lasien sovittelut. Itsenikin pitäis, mutta kovasti olen vältellyt. :D oon niin huono päättämään! :D
    Kerrohan sitten mihin tulokseen taivuit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! On tää päättäminen vaikeeta...Kerron kyllä! :)

      Poista
  16. Ykköset tai kakkoset, tumma tuo esille paremmin kasvot ja raikastaa ilmettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tumma taitaa kerätä eniten "pistietä" :)

      Poista
  17. Paljon ihania <3 Mutta sanoisin kans ykköset tai kakkoset! :)

    VastaaPoista
  18. Vihreät kehykset näyttävät upeilta punaisten hiusten kanssa. Paras vaihtoehto numeroiduista on numero 4 ja huonoin vaihtoehto numero 3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olisihan se komiaa kattella maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi! :)

      Poista
  19. Ykkönen passaa mun mielestä sulle parhaiten! Ja musta on värivalintana turvallinen, käy sit mitkä tahansa vaatteet ja korut niiden kanssa. Mä joudun käyttämään mm. ajaessa laseja. Muita kuin mustia en osais itelleni kuvitellakaan, mut tietty jotain blingblingiä ois kiva saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just tuota värin "helppoutta" mietin.. kiitos avusta! :)

      Poista
  20. Munkin mielestä kakkoset on parhaat. Ykkösetkin ihan kivat :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!