lauantai 7. syyskuuta 2013

Pienten serkusten pyjamabileet


Meillä on tänään extempore pienten serkusten yökyläilyt.
Lapsille ei mielestäni ole tarpeen eikä tarkoituksenmukaista mitään fiinejä ruokia tai kattauksia säätää.
Mutta jotain maistuvaa ja ehkä jotain pientä extraa silti on mukava laittaa.

Selailin uutta Pirkka-lehteä ja sain siitä pari kivaa ideaa meidän perusruokien päivitykseen 
- maizzenaa uunijuureksiin sitomaan öljyä ja mausteita ja kinuskikastiketta vaihteluksi omenapaistokseen.
Kaikki tietysti munatonta ja gluteenitonta.

Mitat ei todellakaan ole tarkkoja mutta jotenkin näin: 

Uunijuurekset
Perunoita, porkkanoita, nauriita ja palsternakkaa tikkuina (n 3 kg).
Pyöritellään ensin maizzenassa (n. 5 rlk)
sitten perään öljyä (n. 0,5 dl), suolaa ja grillimaustetta.
paistetaan 40 min 200 asteessa.

Melonit paloittelin piparimuotilla ja kylkeen sitten uunimakkaraa ja kermaviilikastiketta.


Omenapaistos
Paloittele reilu kerros pieniä omenalohkoja hyvin voideltuun vuokaan.
Päälle toska jossa on n. 3 dl kaurahiutaleita, 2 dl Pirkka-kinuskikastiketta, 1 dl hienonnettuja pekaanipähkinöitä, töräys (n. 0,5 dl) juoksevaa margariinia.
Uunissa n. 40 min 200 astetta, osa ajasta peitettynä ettei tule liian rapsakka kansi.
Syödään vaniljajätskin kanssa.


Pyjamabileiden ohjelmasta huolehtivat tietysti serkukset itse.
Ohjelmassa oli perinteisesti mm. majojen rakentamista ja näytelmien tekemistä.
Supatus vielä kuuluu, mutta taidetaan silti ruveta katsomaan jo elokuvaa...
No, kippasin mä päivällä vähän viikkaamista (viikon pyykit) tuohon sohvalle
ettei nyt vallan jouten tarvii olla... ;)


Mukavaa viikonlopun jatkoa!
Toivotteleepi Taina

kuvassa eräs, joka ei malttanut odottaa että muut ehti iltapalapöytään... :)



18 kommenttia:

  1. Kivaa lapsille! Mukavia juttuja pikkuväelle, kelpaisi isommillekkin...!

    VastaaPoista
  2. Nams, mitä herkkua. Kivan näköisiä nuo sydänmelonit.

    Ihana arjen kuva tuo pyykkivuori :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sydän-melon kuvan jossain fb-toivotuksessa ja pakkohan se oli heti testailla.. :)
      Mä yritän pitää tän vähän sellaisena arjen-realismilta vapaana alueena ja kirjoitella vain kivoja piristäviä juttuja, mutta kyllähän noita pyykkivuoria ja vastaavaa varmasti joka lapsiperheestä löytyy. :)

      Poista
  3. No vitsit. Toi meloni-idea on ihan super. On muuten niin ikävän vetistä ja valuvaa, jos sitä koittaa isoina siivuina syödä. (Tuli elävästi mieleen vuosien takainen etelän reissu, kun nuorempi poika oli ihan pieni ja kulki tärkeänä painijamallin uikkareissaan pitkin hiekkarantaa melonikauppiaan perässä. Kauppias huuteli mennessään "Very nice fruuuuuuit" ja poika marssi perässä toistaen "Ampsiaisia tööt!" ja söi samalla isoa melonisiivua, josta valui mehua niin paljon, että kun kompastui kerran, niin kaikki rantahiekka tarttui kiinni ihoon :))

    Ja sohva muuten näyttää jotenkin tosi kotoisalta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, huippu meloni-muistelo! :D
      noi oli yllättävän helppoja tehdä ja siistejä syödä, kivaa pikkuvaivalla. :)
      Harvemmin noita "kotoisia" kuvia tänne päätyy, tytär kommentoikin joskus blogia katsoessaan että meidän koti näyttää näissä kuvissa jotenkin tosi siistiltä... :D

      Poista
  4. Oi mitä herkkuja taas :P Teillä on kyllä suht kivasti allergiat helpottaneet kaikilla lapsilla vaikka sopimattomiakin vielä on. Me mennään tuon isoimman kanssa vaan alamäkeen ja pieninkään ei siedä juuri mitään. Mutta ihania vinkkejä täältä saa aina poimittua joten kiva kun jaat näitä erikoisruokavalioistenkin reseptejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi että teillä takkuaa. Meillä saa jo isoin koulussa samaa kuin muut, keskimmäinen laktoositonta, gluteenitonta ja sitruksetonta. Pienin on vielä gluteeniton, munaton jne, mutta maito menee hyvin siedättämällä hyvin käsiteltynä, esim tuollainen maitoinen kinuskikastike (hyvin prosessoitu) ja sit vielä paistettu ei vaivaa. Pienin onkin näistä tekeleistä vähiten allerginen, elämä tuntuu ruokien osalta nykyään suorastaan naurettavan helpolta. :)
      Tsemppiä sulle, kyllä se siitä vielä joskus... :)

      Poista
  5. Ihania herkkuja olet lapsille loihtinut :)

    VastaaPoista
  6. Meloneille peukku ja sulle toinen :)

    Terkkuja!

    Outi S.

    VastaaPoista
  7. Ihanat herkut, kelpais kyllä mullekin :))
    Aurinkoista sunnuntaita ♡

    VastaaPoista
  8. ♥ oi,nam,nam! Aivan ihania herkkuja!

    VastaaPoista
  9. Ihanat nuo sydänmelonit :) me otettiin vesimelon mummolaan mukaan, vaikka olin ostanut sen synttäreillä.... unohtui vaan laittaa pöytään ja tein pe-aamuna löydön jääkaapista... Kohti uutta viikkoa taas!

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!