Ajatuksia töihin paluusta sekä hoitovapaista

Kirjoittelen tässä ajatuksiani meidän elämän suuressa muutosvaiheessa.
Lähden huomen aamulla töihin ensimmäistä kertaa yli 2,5 vuoteen.

Eli tässä ajatuksiani töihin paluusta ja pitkistä hoitovapaistani,
ja kuvina kukkia joita kuvailin Tallinnan kukkatorilla elokuussa. 

Ällös siis kukaan vetäkö Jaakkoa palkoineen nenäänsä pohdinnoistani, 
yhtä oikeaa ratkaisua näissä ei ole vaan minusta se on jo lottovoitto jos yhteisymmärrys löytyy 
- mikä on kaikille paras ratkaisu siinä perheessä, siinä elämäntilanteessa, ja se on mahdollista toteuttaa.

Muistan omasta lapsuudesta ne iltapäivät kun tulin koulusta kotiin, istuin pirttipöydän ääreen, välipala oli valmiina, perhepäivähoitajana toimivan äidin hoitolapsista ainakin pienimmät olivat päiväunilla ja äiti ehti aina kysellä ja kuunnella kuulumiset ja läksyt.

Sain rakentaa isoja leikkejä joita oli aikaa leikkiä hoitolasten tai kavereiden kanssa pitkät iltapäivät ja illat.

Edes osan tuosta kiireettömyyden ja läsnäolon tunteesta olen halunnut omille lapsilleni välittää näinä kotiäitivuosina.

Meillä minun pitkät hoitovapaani ovat oleet perheen yhteinen ratkaisu.
Mies on mielellään tehnyt vähän enemmän töitä, (esim. viikonloppupäivystyksiä kotoa käsin, 
jonka taas kotitöiden "hoituminen" on mahdollistanut)
että lapset ovat saaneet viettää ensimmäiset vuodet kotona. 

Meillä myös allergisia lapsia on imetetty vähän keskiarvoa pidempään
- onneksi siis nyt kaavailtu hoitovapaan jakaminen ei vielä ole ollut pakollista,
meillä kun ei isä tuohon imettämiseen ole pystynyt.
 

 Olen siitä onnekkaassa asemassa että minulla on mieleinen, koulutusta vastaava työ johon palata, lyhyt työmatka ja tosi kivat työkaverit. 
Olen vain kokenut että juuri nyt minua on tarvittu enemmän kotona.

Töitä olen tehnyt opiskelujen ohessa lukiolaisesta saakka, ja ehdin tehdä vielä 30 vuotta tästä eteenpäin. 
Mutta lapset ovat pieniä vain kerran, ohikiitävän hetken.

Meidän kunnassa on niin loistavat kerhotoiminnat, ja isovanhemmat ja "tukijoukot" lähellä, ettei tarvetta subjektiivisen päivähoidon käyttämiseen ole ollut. 
Olen saanut nauttia lapsistani kotona suhteellisen kiireettömästi mutta kerhojen, naapureiden ja äitiyslomailevien ystävien kanssa sosiaalinen elämä on ollut vallan riittävää niin äidillä kuin lapsillakin. 
Ollaan oltu jopa aktiivisiakin, olen toiminut MLL:ssä niin liikkarin kuin perhekahvilan aputätinä, 
omien lasten avustuksella tietenkin.
(no, liikkaria vetämistä jatketaan pienimmän kanssa tämäkin talvi)
Tekemistä on riittänyt oikein hyvin, mutta rahaa sitten ei niinkään. ;)

Vielä ei, yhteensä n. 6,5 vuoden aikana, ole tullut mitään aikuskontaktien vajetta 
tai tunnetta että seinät kaatuisivat päälle.
Päinvastoin, uskon että sitten kiikkustuolissa mummuna miettiessä juuri nämä ovat niitä elämän onnellisimpia aikoja. 

Tiedän että me kyllä pärjätään ja selvitään. 
Pienin pärjää ja viihtyy perhepäivähoidossaan jossa on kivat tädit ja lapset, keskimmäinen jää ekaluokan jälkeen iltapäiväksi kavereiden kanssa ilttikseen, ja kolmasluokkalainen pääsee kavereiden kanssa iltapäivällä kotiin yhtä matkaa. 
Mutta minä en halua että elämä on vain sitä että me pärjätään ja selvitään.

Haluan ehtiä nauttia tärkeäsitä asioista - perhe, koti, terveys..

Minulla ei ole mitään töiden tekemistä vastaan.
Mutta kiirettä vastaan on.

Saa siis nähdä kuinka tämän bloginkin käy.
Rakas harrastus tästä on muodostunut, mutta stressiä en tästä toki suostu ottamaan.

Taitaa olla tätä perus ruuhkavuosien tuskaa, miten sovitella kaikkien menot ja tarpeet vuorokauden tunteihin. Kun haluaisi ehtiä kolmelle lapselle antaa aikaa ja huomiota, halia ja jutella kuulumiset, ja sitten on kuitenkin ne kaikki arjen velvoitteet, talot ja pihat ja lastenkin harrastukset ja ystävät 
(ja mieskin kai olisi hyvä jotenkin ehtiä joskus noteerata muutakin kuin tekstata kauppalista..) 
Onhan se toki mahdollista, mutta en haluaisi olla se kireänä lapsia hoputtava ärjyvä väsynyt mutsi joka nostelee silmäpusseja olkapäiltä.. 

Haikeana ja kiitollisena jätän hyvästit kotiäitivuosilleni.
Päivääkään en kadu, mutta nyt on sopiva aika palata työelämään.
Avoimin mielin odotan mitä uusi elämänvaihe tuo tullessaan.

Hatun nosto meille kaikille arjen sankareille! 
Taina 

ps. Arvontaa on pukkaamassa, katsotaan ehtisikö jo ensi viikon lopulle,
pysykääs siis kuulolla... :)