perjantai 10. elokuuta 2012

Betonihommia lasten kanssa


 Mummola-päivän aikana toteutettiin pitkään haaveilemani projekti lasten tekemistä pihalaatoista.

Suunnittelen niitä sijoitettavaksi ensi kesänä kotipihallemme (toivottavasti..) valmistuvan leikkialuleen tai kasvimaan reunukselle.

Urakka oli melko aikaa vievä kaikkine kehikoiden rakentamisineen, betonimassan sekoittamisineen ja somisteiden valitsemisineen.
Mutta kun otti mukavana kesäpäivän puuhasteluna ilman aikataulupakkoa niin hyvin meni.

Lapset valitsivat noista sekalaisista mosaiikeista ja laatoista, joita ennenkin olen käyttänyt askarteluissa, mieleisiään ja sommittelivat koristukset itse.

Onneksi oli isä ja äiti apuna, ei tuo homma nimittäin ihan yksin 3 lapsen kanssa olisi onnistunut, ainakaan minulta.

Mutta hauskaa ja ikimuistoisaa se oli ja lopputulos mielestäni oikein soma. :)

mosaiikkien valinta oli tarkkaa hommaa


Kehikkojen rakentamista vaarin kanssa
 Valitsin muuten oman asukokonaisuuteni enemmänkin betoni- kuin kuvailu hommia varten...


Juniori oli heti leikissä mukana
Pienet kädet vaativat monet kädet avukseen..

 Nyt vaan odotellaan laattojen kuivumista! Kastelu ja pressulla peittely jäi sitten isin ja äidin hoidettavaksi, kiitos taas avusta vanhemmilleni jotka viitsivät kaikkia näitä mun visioitani aina auttaa toteuttamaan (ja mies "saa" rauhassa käydä töissä)! :)

Me alamme valmistautua pienen serkkutytön ristiäisiin sekä kivoihin yövieraisiin - saadaan viikonloppuna tupa täyteen rakkaita ystäviä!
Kivoja puuhia kaikille viikonloppuun!
Toivotteleepi Taina
ps. vähän normaalia jännempi postaustilanne: A:n mentyä päiväunille ensin jumppailin, sitten laitoin hiusvärin päähän, sitten postaus, ja nyt vielä toivon että saan pestyä tämän värinkin päästä ennenkuin itkarista pärähtää.... maksimoitu 2 h omaa aikaa! :)
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
EDIT: Kuvia joissa lasten kasvoja ja nimiä poistettu jälkikäteen, kun blogia muokattu. 

27 kommenttia:

  1. Niistä tuli aivan ylihienot, vau!!!

    VastaaPoista
  2. Tosi ihania muistoja lapsista pieninä:)

    VastaaPoista
  3. Tosi upeat laatat!
    Toi on tuttua puuhaa (ei tosin tota päikkäriaikataulua mulla), väri päähän ja samalla tuhat ja sata asiaa sinä aika hoidettavana :D Mutta meiltä naisilta se onnistuu!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää on just se "yritän tehdä mahdollisimman monta asiaa ennenkuin mikro piippaa"-syndrooma ;D

      Poista
  4. Aivan ihania laattoja!!

    Minulla on kans ajatuksena ollut tehdä lasten kanssa noita pihalaattoja. Ajattelin toteuttaa niillä polun leikkimökille ja laattoihin tulisi lasten jalanjälkiä, jotka veis leikkimökille päin. Tuollaiset kädenjäljetkin ois kyllä hienot. Lisää toteutettavaa ens kesäksi.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kolmessa laatassakin oli aika duuni, mutta jos niitä jalanjälkiä pikkuhiljaa ressittä tekee niin varmasti tulee ihana lopputulos!
      ainahan sitä pitää olla projekteja suunnitteilla! :)

      Poista
  5. Vau, todella hienoja! Ihan mahtava idea taas :)

    VastaaPoista
  6. Onpa ihanat! Tuli niin nostalginen fiilis, vanhempieni mökillä on tällaiset vastaavat musta ja mun veljestä (ollaan ehkä 5v ja 2v) ja äidinkin kädenjäljet löytyvät - ja hui kauhistus, melkein samanikäisenä ku minä nyt! =) Tarkoituksena olisi omalle kotipihalle sitten ensi kesänä tehdä vastaavat omista lapsista, mietittiin jopa jos valaisi grillikodan portaaseen tyttöjen kädenjäljet.. nähtäväksi jää! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sama juttu, meidän mökillä oli vastaavat kanssa ja niihin aina käsiä soviteltiin. :)
      grillikodan porras kuullostaa loistavalle!

      Poista
  7. Ootepas te touhunnut kivoja!
    Vitsi mä oon kateellinen tuosta tukasta! Melkein kaduttaa et leikkauttin tän pöntön päähän, kun en osa sitä laittaa siis mitenkään. Koko ajan ponnarilla. Joka on siis lyhyempi kuin hitlerin viikset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no tää tukka on oikeesti aika karsea, voin lohduttaa. kampaajalla olen käynyt viimeksi tammikuussa ja sen jälkeen vaan vedellyt alelaari-värejä päähän.
      sanomattakin on selvää että lapset istuvat kampaajan tuoliin vähintän parin kuukauden välein, huoh..
      no, syyskuussa meen kampaajalle, saas nähdä mitkä hitlerin viikset sitten laittaa! :) kunhan ei tuu enää sitä ikuista "ooksäse raakkelliekki"-lookkia.

      Poista
  8. Ihanat laatat ootte tehny! Tosi hienoja!

    Ja voi miten tutun kuuloinen postaustilanne ;) Just tuollaista samanlaista ajankäytön maksimoimista täälläkin usein!

    Mukavaa yövieras- viikonloppua ja kivoja juhlia sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pienten lasten äitinä sitä kai vaan oppii ton ajankäytön maksimoinnin jos haluaa jotain saada joskus tehtyä! :D

      Poista
  9. Sanottasko, että melkosen tehokasta!
    Ihana walk of fame teille tulossa kotipihaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei kiitsi, walk of fame nimi jää varmasti elämään! :)

      Poista
  10. nuo laatat on tosi kivat. Vau! Ihana idea ja hieno toteutus. Moni muukin viimeaikainen teoksesi tyynyistä tuikkuastioihin tuli noteeraattua livenä ja hienoja ne oli. Jospa ens kerralla sit parannetaan maailmaa uudella terassilla istuskellen. ;) Terveisiä ja kiitos viimeisestä. Me <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, ja kiitos käynnistä. ja ensi kertaan <3

      Poista
  11. Tiiätkö kuule Taina,sun ihana asenteesi lapsiperhe-elämää kohtaan ansaitsee mun mielestä kymmenen pistettä ja prenikat päälle,jumatsuikka sä olet varmasti mahtava mamma,kauheesti jaksat puuhata kaikkea eikä hampaidenkiristelystä ole tietoakaan,mä en pysty yhden kanssa samaan mitä sä teet kolmen kanssa:D
    Ihanat laatat,noi on niin niitä juttuja joita lapset pitkään muistelee,toi on muuten MUN tekemä!!
    Jokos oot niitä rapskulaattoja kokeillut,nehän voi valaa ihan hiekkaan kaivettuun lehden muotoiseen kuoppaan,ei tartte muotteja väsäillä,mun pitäs tehdä sillä tavalla lintujen juoma-allas partsille,mitä sen on väliä ettei meidän partsille linnut pääse;)
    Mukavia juttuja tulevallekin viikolle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no huh, kiitos :) lapsilta voi sit isona kysyä niistä pisteistä ja papukaijamerkeistä, tällähetkellä äiti ei todellakaan ole joka päivä kiva, kun pitää esim mennä ajoissa nukkumaan, imuroida huoneensa tai syödä pahaa ruokaa ;D
      rapskut on vieläkin tekemättä. seuraava kerta porukoilla on varattu muuhun mummolaolemiseen ja marjahommiin, ehkä vielä ehdin ennen syyskuuta... siellä kaikki betonintekovärkin on. ja niitä apukäsiä. :)

      Poista
  12. UPEAT!!! Ja mikä muisto jo itse tekemisestä jää kaikille!!♥

    VastaaPoista
  13. Siis aivan mahtava idea!!! Tosi ihana muisto lapsista:)
    Mun on aian pakko napata tuo idea sulta, ja tehdä jossain vaiheessa meidänkin pihaan samanlaiset, mä tiedän niille paikankin jo;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mut kiva jos jotain ideoita voi jakaa, eikös se vähän näiden blogien tarkoitus olekkin :)

      Poista
  14. Noista tulee kyllä tosi kivat! Ihanaa, kun sä jaksat aina suunnitella ja toteuttaa. :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!