keskiviikko 14. joulukuuta 2011

joulua kohden

Joulu 2010, E ja oman kodin joulukuusi, ekaa kertaa
pikku balleriina
Kiitos kaikille kauniista sanoista, myötäelämisistä ja tutuille avun tarjoamisista!
Ja anteeksi hiljaisuus täällä blogi-rintamalla.

Tosiaan, muutama tunti tuon edellisen postauksen jälkeen ajeltiin taas ambulanssilla tayssiin ja siellä piti vielä pari päivää vietellä ennenkin A vihdoin oli kunnossa. Itse sen sijaan olen joutunut vähän luovuttamaan. Edellinen viikko meni melkoisen hyvin valvotuin öin, lapsesta huolehtien, itsekkin kipeänä. Ja vähän puolitehoisena, koska "äidithän ei sairasta", kävin tietysti lasten ju-jutsun ja E:n tanssin pikkujoulut katsomassa. Kunnes sitten lopulta oli pakko luovuttaa kun kuumetta alkoi itsellä olla se 39 ja aivan veto pois. Äiti onneksi jatkoi sitten meidän huushollin pyörittämistä ja itse vedin pari päivää aivan reporankana. Onneksi tuo äidiltä vuosikymmenten perhepäivähoitajan rutiinilla sujuu! <3 Voimia ei varsinaisesti lisää kuvioihin sairastelun myötä palanneet yö-imetykset ja isompien lasten rissaaminen ja äidille kiukuttelu, kellekkäs muulle kun on heilläkin huolta ja stressiä ja erilaista.

Nyt tuntuu että alkaa itselläkin elämä voittaa pikkuhiljaa ja mieskin palasi työmatkalta vihdoin kotiin. Haikeana huomaan että tässä on enää reilu viikko jouluun ja vaikka mitä juttuja joita olin ajatellut tekeväni on tekemättä. Kierros (sori, kommenteeraamatta) blogeissanne lisää haikeutta, vaikka mitä ihanaa olette ehtineet ja jaksaneet!

No, ei pidä jäädä murheisiin rypemään eikä pieruja peiton alle haistelemaan.
sisko ja sen veli
Suunta on ylöspäin ja ehkä jo huomenna alan minäkin joulupuuhiin - on laatikoita tehtävänä ja joululeivonnaisia leivottavana. Ja jos sitä jotain pientä askartelujuttuakin tässä jaksaisi vielä värkkäillä ennen joulua...
Viikonloppuna jos laittaisi jo kuusen sisälle lasten kanssa, eiköhän se joulufiilis ala siitä taas kerääntymään.

joulupainit sisarusrakkaudella














 Meillä on keittiössä tuollainen pyykkinaru-systeemi lasten askarteluille, korteille, lukkareille jne. Tuossa iässä on niin tärkeää saada ne koulussa ja kerhossa tehdyt piirrustukset ja työt esille, ja itsekkin niistä pääsee nauttimaan kun ruokapöytään näkyvät. Nyt ovat vapaasti sommitelleet tuohon oman joulukollaasin - melko villi ja vapaa, mutta varmasti ihan oma!

Kokosin tähän muutamia tunnelmia menneiltä jouluilta. Ehkä jo seuraava postaus olisi tämän joulun valmisteluista!

pikkuiset 2006
mussut 2008


2010, muhkea mamma..
tonttuneiti 2005
Mukavaa joulun odotus viikkoa kaikille, pysykäähän terveenä!!!!
Taina


5 kommenttia:

  1. Onneksi joulu tulee, vaikkei kaikki olekaan valmista. Ja katsos, sitten tulee ensi vuonna uusi joulu, johon voi valmistautua ehkä suuremmalla antaumuksella. Nyt on kuitenkin ihan parasta, että olette tervehtyneet kaikki. Eiköhän siinä ole jouluiloa ihan tarpeeksi!

    VastaaPoista
  2. Hienoa kuulla, että kaikki on hyvin... ja se joulu tulee, vaikka joku asia jäis tekemättä.

    AIVAN IHANIA valokuvia!!!

    VastaaPoista
  3. Kyllä nuo on rankkoja reissuja ja vielä itse olit kipeenä. huh!

    Meillekin kaavailin kuusta jo viikonloppuna, kun ei vaan malta oottaa vanhemman pojan loman alkamispäivään (alunperin pojan kanssa lyötiin lukkoon et sillon tulee kuusi) :)

    VastaaPoista
  4. <3! Onko Emma ja Leevikin joskus olleet noin pieniä =)! Onneksi nyt ootte kotona ja tervehtymässä, joulu tulee tosiaan, vaikka kaikkee ei tekiskään mitä oli suunnitellut...nimimerkillä kun sais tän talon eka siivottua niin vois joulukoristeetkin erottua täältä vähän paremmin ;)...

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!